Lue keskustelun säännöt.
Miehen totaalinen muuttuminen yhtäkkiä?
04.05.2015 |
Lähellemme muutti jokin aika sitten miehen vanha ihastus/ ystävä. Viikonloppuna kävimme hänen luonaan kahvilla ja yhtäkkiä tämä nainen suuteli miestäni. Raivostuin aivan täysin ja sanoin, että meillä ei ole mikään avoin suhde. Nämä katsoivat minua ja mies sanoi, että itseasiassa heillä on ollut suhde jo pitempään ja jättää meidän perheen tämän naisen takia. Tämä Hanna ja mieheni ovat tapailleet salaa. Mieheni on tehnyt viime aikoina paljon ylitöitä ja aamuisinkin on lähtenyt jo tosi aikaisin töihin. Yhdistin tietysti asiat yhteen! Ja minä olen kotona yrittänyt tukea häntä, kun on puhunut rankasta työtaakasta.
Olin aivan raivona ja hajalla. Mies jäi sitten Hannan luokse ja minä menin kotiin. Miehen ystävät tulivat käymään eilen (sovittu juttu aikaisemmin) eikä mies tietysti ollut kotona. Kerroin sitten asiasta heille ja hekään eivät voineet käsittää miehen käytöstä. On kuulema heidänkin mielestään viimeinen ihminen, jonka voisi kuvitella tekevän jotain tällaista. Sukulaiset ja miehen perhe ovat aivan sekaisin.
Taustoina siis, että ostimme juuri uuden auton, koska neljäs lapsi syntyy pian. Mies on aina ollut perhekeskeinen ja lapset kaikki kaikessa. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä, esikoisemme täyttää ylihuomenna 10 vuotta.
Varasin nyt ajan sitten kaikkiin testeihin, etten vain ole mitään tauteja saanut ja siten vauva olisi vaarassa. Tähän asuntoon jäämme lasten kanssa kunnes löytyy uusi. Isä saa tavata lapsiaan, mutta tuon naisen luokse he eivät mene. Vauva valitettavasti menee hänen nimiinsä, ero ei ehdi astua voimaan ennen syntymää.
Miehen kanssa olen puhunut ja hän on kuin jossakin psykoosissa. Yhtäkkiä elämän tärkeimmät asiat, lapset, eivät tunnu enää kiinnostavan?! Vielä vähän aikaa sitten puhuttiin, miten ei voisi ikinä erota lasten ollessa pieniä ja miten häntä surettaa lapset ja isät, jotka tapaavat vain joka toinen viikonloppu. Miten ihminen voi muuttua näin paljon muutamassa kuukaudessa?
Miten ihmeessä pystyn jatkamaan elämää niin, etten katkeroidu ja katkeroita lapsiakin? Miten lapset voivat ymmärtää tämän? Isä ei olekaan halimassa ja huolehtimassa kouluun lähdöstä jne? Miten voi näin käydä?
Tiedän itse, että pärjään. Miehen sukulaiset ovat minulle oikeastaan läheisempiä kuin oma perhe ja tiedän, että minulla on heidän täysi tukensa. Mutta lapset? Työreissuiltakin isän on pitänyt aina saada soittaa videopuhelu ja toivottaa lapsille hyvää yötä. Kumpikin olemme ikävöineet toisiamme kovasti ja seksiäkin ollut vähintään kerran viikossa.
Olen aivan lyöty, ahdistaa ajatellakin, miten ihminen voi yhtäkkiä muuttua toiseksi? 20 vuotta ja kaikki puheet tuntuu nyt turhilta ja valheelta..
Ja lapsen synttärit pitäisi jaksaa vetää läpi. Lapsille kerroin, että isän piti lähteä työmatkalle, mutta olivat nähneet isän aamulla koulumatkalla ajavan meidän autoa. Sanoin sitten, että isä on päättänyt muuttaa pois ja eroamme. Lapset ovat aivan sekaisin, eivätkä käsitä asiaa. Yhdessä olemme itkeneet nyt ja olen yrittänyt vakuuttaa, että kyllä isä välittää vielä ja kaikki järjestyy. Oma viha on vain nyt ylitsepääsemätöntä ja vaikeaa käsitellä..
Arjesta selviän kyllä vielä ennen vauvan syntymää, mutta sitten en enää tiedä..
Kommentit (104)
Kappalejakoa voisi harrastaa, jos on niin voimissaan, että jaksaa tänne kirjoittaa. Tosi hankala lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu kuvio, seen that, been there. Kyllä se siitä!
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:46"]Ensin käytännön neuvoja:
Syö ja juo hyvin
Tee joka päivä vähintään yksi kävelylenkki
Hae ja ota vastaan apu ja tuli joka suunnalta (tarvitset työksesi myös hyvän terapeutin, jonka avulla mennä nyt yli shokkivaihe ja sitä seuraavat vaiheet.
Toiseksi:
Sinä selviät tästä!! Mies on nyt selkeästi sekaisin, mutta sitä on hänelle turha yrittää selittää. Mitä ikinä teetkin, älä yritä pakottaa häntä takaisin kotiin tai itke hänen peräänsä hänen näytensä (työnnät hänet vain sillä kauemmaksi). Mies tulee myöhemmin, mitä luultavammin ruikuttamaan takaisin kotiinpääsyä, mutta se on sen ajan murhe. Nyt sinun tehtäväsi on kaikkien tukemana pitää huolta vain itsestäsi ja lapsistasi.
[/quote]
Kiitos! Takaisin en ole ottamassakaan! Miten voisin totaalisen nöyryyttämisen jälkeen? Lasten takia on pakko pitää pää kasassa. Eilen illalla juttelin siskoni kanssa lasten mentyä nukkumaan ja hänellekin oli vaikea asiaa sulattaa. Kovinkaan monesta ei siis ole apua ollut, on ollut sen verran järkyttävä juttu.. Siskon kanssa mietinkin sitten, jos miehelle olisi kuitenkin kova stressi laukaissut jonkun masennuksen. Eipä se hänen tekoaan vähemmän pahaksi muuta, mutta jonkin selityksen tässä tarvii. Asuntoja aloin katselemaan, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole voimia ajatella muuttamista.. Ja lastenkaan kannalta se ei ehkä olisi hyvä!
Ajatelkaa, että sellainenkin asia tuntuu uskomattoman pahalta kuin jääkiekon katsominen? Miehen kanssa aina yhdessä katsottu kisat..
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:51"]Kappalejakoa voisi harrastaa, jos on niin voimissaan, että jaksaa tänne kirjoittaa. Tosi hankala lukea.
[/quote]
Pahoittelut. Kännykällä kirjoitan. Lähdimme lasten kanssa puistoon, jotta saisivat muuta ajateltavaa..
Suutelivat edessäsi?? Sairas mies! Kyllä se arki hänellekin valkenee tämän Hannan kanssa jos erehtyvät lapsia hankkimaan. Tsemppia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 15:02"]Suutelivat edessäsi?? Sairas mies! Kyllä se arki hänellekin valkenee tämän Hannan kanssa jos erehtyvät lapsia hankkimaan. Tsemppia!
[/quote]
Tuo oli minustakin jotenkin aivan sairasta! Menin ihan hämilleni ja raivosin vain, että mitä helv. Ei mies ollut kuulema suunnitellut asiaa näin kerrottavaksi, mutta nainen oli päättänyt tehdä näin, kun ei kuulema ollut mies saanut asiaa sanotuksi. Juttelimme siis ihan kaikesta, mitä elämiimme kuuluu nykyisin jne. (Nainen on siis tavallaan vanha tuttu minullekin). Tuo oli minustakin niin uskomattoman nöyryyttävää.. Kävelin siitä sitten kotiin, lapset oli siskoni kanssa onneksi puistossa, haukoin vain happea, kun tuntui, että tukehdun.. Ja olisi luullut, että näillä yhteisillä vuosilla mies olisi juossut edes perään ja halunnut selittää, mutta ei! Vasta sitten monen tunnin päästä laittoi tekstarin, että voiko tulla hakeen vaatteita.
Tämän on pakko olla provo. Kuka muuten laittelee nimiä ja sepustaa jääkiekosta? Saati että kukaan oikeasti olisi noin tahditon että imuttelisi puolison edessä rakastajattaren kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:46"]Ensin käytännön neuvoja:
Syö ja juo hyvin
Tee joka päivä vähintään yksi kävelylenkki
Hae ja ota vastaan apu ja tuli joka suunnalta (tarvitset työksesi myös hyvän terapeutin, jonka avulla mennä nyt yli shokkivaihe ja sitä seuraavat vaiheet.
Toiseksi:
Sinä selviät tästä!! Mies on nyt selkeästi sekaisin, mutta sitä on hänelle turha yrittää selittää. Mitä ikinä teetkin, älä yritä pakottaa häntä takaisin kotiin tai itke hänen peräänsä hänen näytensä (työnnät hänet vain sillä kauemmaksi). Mies tulee myöhemmin, mitä luultavammin ruikuttamaan takaisin kotiinpääsyä, mutta se on sen ajan murhe. Nyt sinun tehtäväsi on kaikkien tukemana pitää huolta vain itsestäsi ja lapsistasi.
[/quote]
Kiitos! Takaisin en ole ottamassakaan! Miten voisin totaalisen nöyryyttämisen jälkeen? Lasten takia on pakko pitää pää kasassa. Eilen illalla juttelin siskoni kanssa lasten mentyä nukkumaan ja hänellekin oli vaikea asiaa sulattaa. Kovinkaan monesta ei siis ole apua ollut, on ollut sen verran järkyttävä juttu.. Siskon kanssa mietinkin sitten, jos miehelle olisi kuitenkin kova stressi laukaissut jonkun masennuksen. Eipä se hänen tekoaan vähemmän pahaksi muuta, mutta jonkin selityksen tässä tarvii. Asuntoja aloin katselemaan, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole voimia ajatella muuttamista.. Ja lastenkaan kannalta se ei ehkä olisi hyvä!
Ajatelkaa, että sellainenkin asia tuntuu uskomattoman pahalta kuin jääkiekon katsominen? Miehen kanssa aina yhdessä katsottu kisat..
[/quote]
Minua auttoi vastaavassa tilanteessa kaikkein eniten mielettömän upea terapeutti, toisena miehen vanhemmat jotka asettuivat todella vahvasti puolelleni ja tuekseni, kolmanneksi parhaan avun sain lasten kummivanhemmista ja niistä ystävistäni, jotka pystyivät tarkastelemaan asiaa "kylmän" analyyttisestikin. Toki myös moni muu läheinen oli tukena ja apuna, mutta tosiaan ne jotka itsekin olivat todella järkyttyneitä, eivät välttämättä saaneet minuun potkittua samalla tavalla sitä päättäväisyyttä ja kiukkua, mitä tarvitsin ja mitä tuossa tilanteessa kuuluukin oikeutetusti tuntue!
Miehesi on todella sekaisin, ei välttämättä masentunut (itse luulin näin omasta miehestäni) vaan todella pahassa kriisissä (näin osoittautui minun tapauksessani). Ne asiat, mitä minä tuolloin mieheltä sain kuulla, ovat asioita, joita hän ei pystynyt itse muistamaan jälkeenpäin. Olen kertonut myöhemmin hänelle, mitä silloin kävi ja mitä kaikkea hän sanoi ja teki.
Jääkiekko, äitienpäivä, juhannus... Moni asia tulee olaan nyt raskas ja muistat nuo tunteet aina. Ajan kanssa ne tunteet muuttuvat kuitenkin vain muistoksi tunteista.
Sinä nouset kuin Fenix-lintu ja voit pitää leukasi pystyssä! Miehestä ja siitä toisesta naisesta ei voi sanoa samaa.... Älä tosiaan edes vielä ajattele sitä vaihetta, kun mies kenties havahtuu ja tajuaa tekonsa. Sen käsittelyn aika on sitten myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei juma! Mitään noin törkeää en ole kuullutkaan. Miehesi on kamala ihminen. Kukaan terve ja välittävä ei jätä toista tuolla tavoin ja laita sitten raskaana olevaa naista kävelemään yksin kotiin. Ihmettelen miten selvisit moisesta. Yhtään rättiä en kyllä antaisi hakea. Korkeintaan pakkaisin jätesäkkeihin kodin ulkopuolelle. Lasten tapaamiset vähin puhein. En voisi moista ukkoa koskaan katsoa edes jalkoihin, saati silmiin. Voimia sulle ap. Voisi olla hyvä saada keskusteluapua.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:46"]Ensin käytännön neuvoja:
Syö ja juo hyvin
Tee joka päivä vähintään yksi kävelylenkki
Hae ja ota vastaan apu ja tuli joka suunnalta (tarvitset työksesi myös hyvän terapeutin, jonka avulla mennä nyt yli shokkivaihe ja sitä seuraavat vaiheet.
Toiseksi:
Sinä selviät tästä!! Mies on nyt selkeästi sekaisin, mutta sitä on hänelle turha yrittää selittää. Mitä ikinä teetkin, älä yritä pakottaa häntä takaisin kotiin tai itke hänen peräänsä hänen näytensä (työnnät hänet vain sillä kauemmaksi). Mies tulee myöhemmin, mitä luultavammin ruikuttamaan takaisin kotiinpääsyä, mutta se on sen ajan murhe. Nyt sinun tehtäväsi on kaikkien tukemana pitää huolta vain itsestäsi ja lapsistasi.
[/quote]
Kiitos! Takaisin en ole ottamassakaan! Miten voisin totaalisen nöyryyttämisen jälkeen? Lasten takia on pakko pitää pää kasassa. Eilen illalla juttelin siskoni kanssa lasten mentyä nukkumaan ja hänellekin oli vaikea asiaa sulattaa. Kovinkaan monesta ei siis ole apua ollut, on ollut sen verran järkyttävä juttu.. Siskon kanssa mietinkin sitten, jos miehelle olisi kuitenkin kova stressi laukaissut jonkun masennuksen. Eipä se hänen tekoaan vähemmän pahaksi muuta, mutta jonkin selityksen tässä tarvii. Asuntoja aloin katselemaan, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole voimia ajatella muuttamista.. Ja lastenkaan kannalta se ei ehkä olisi hyvä!
Ajatelkaa, että sellainenkin asia tuntuu uskomattoman pahalta kuin jääkiekon katsominen? Miehen kanssa aina yhdessä katsottu kisat..
[/quote]
Minua auttoi vastaavassa tilanteessa kaikkein eniten mielettömän upea terapeutti, toisena miehen vanhemmat jotka asettuivat todella vahvasti puolelleni ja tuekseni, kolmanneksi parhaan avun sain lasten kummivanhemmista ja niistä ystävistäni, jotka pystyivät tarkastelemaan asiaa "kylmän" analyyttisestikin. Toki myös moni muu läheinen oli tukena ja apuna, mutta tosiaan ne jotka itsekin olivat todella järkyttyneitä, eivät välttämättä saaneet minuun potkittua samalla tavalla sitä päättäväisyyttä ja kiukkua, mitä tarvitsin ja mitä tuossa tilanteessa kuuluukin oikeutetusti tuntue!
Miehesi on todella sekaisin, ei välttämättä masentunut (itse luulin näin omasta miehestäni) vaan todella pahassa kriisissä (näin osoittautui minun tapauksessani). Ne asiat, mitä minä tuolloin mieheltä sain kuulla, ovat asioita, joita hän ei pystynyt itse muistamaan jälkeenpäin. Olen kertonut myöhemmin hänelle, mitä silloin kävi ja mitä kaikkea hän sanoi ja teki.
Jääkiekko, äitienpäivä, juhannus... Moni asia tulee olaan nyt raskas ja muistat nuo tunteet aina. Ajan kanssa ne tunteet muuttuvat kuitenkin vain muistoksi tunteista.
Sinä nouset kuin Fenix-lintu ja voit pitää leukasi pystyssä! Miehestä ja siitä toisesta naisesta ei voi sanoa samaa.... Älä tosiaan edes vielä ajattele sitä vaihetta, kun mies kenties havahtuu ja tajuaa tekonsa. Sen käsittelyn aika on sitten myöhemmin.
[/quote]
Oletko myöhemmin huomannut jotain, mikä olisi tällaista voinut ennakoida?
Itse en ymmärrä eikä kukaan ympärillä ole nähnyt mitään merkkejä tällaisesta? Neljäs lapsikin oli alunperin miehen idea, enkä kyllä vastustanutkaan.. Jotenkin tuntuu kuin olisi puolet itsestä revitty irti. Käyn koko ajan viime kuukausia ja vuosia läpi ja en voi olla ajattelematta, että mitä tein väärin, että ansaitsen näin sairasta ja kylmää kohtelua. Mutta eniten minua ahdistaa lapset, miten isä voi tehdä näin? Pelkään tuon esikoisen puolesta, on esittänyt merkkejä alkavasta murrosiästä ja hyvin kriittinen vanhempia kohtaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä provotkin menny paskoiksi:(
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 15:21"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:46"]Ensin käytännön neuvoja:
Syö ja juo hyvin
Tee joka päivä vähintään yksi kävelylenkki
Hae ja ota vastaan apu ja tuli joka suunnalta (tarvitset työksesi myös hyvän terapeutin, jonka avulla mennä nyt yli shokkivaihe ja sitä seuraavat vaiheet.
Toiseksi:
Sinä selviät tästä!! Mies on nyt selkeästi sekaisin, mutta sitä on hänelle turha yrittää selittää. Mitä ikinä teetkin, älä yritä pakottaa häntä takaisin kotiin tai itke hänen peräänsä hänen näytensä (työnnät hänet vain sillä kauemmaksi). Mies tulee myöhemmin, mitä luultavammin ruikuttamaan takaisin kotiinpääsyä, mutta se on sen ajan murhe. Nyt sinun tehtäväsi on kaikkien tukemana pitää huolta vain itsestäsi ja lapsistasi.
[/quote]
Kiitos! Takaisin en ole ottamassakaan! Miten voisin totaalisen nöyryyttämisen jälkeen? Lasten takia on pakko pitää pää kasassa. Eilen illalla juttelin siskoni kanssa lasten mentyä nukkumaan ja hänellekin oli vaikea asiaa sulattaa. Kovinkaan monesta ei siis ole apua ollut, on ollut sen verran järkyttävä juttu.. Siskon kanssa mietinkin sitten, jos miehelle olisi kuitenkin kova stressi laukaissut jonkun masennuksen. Eipä se hänen tekoaan vähemmän pahaksi muuta, mutta jonkin selityksen tässä tarvii. Asuntoja aloin katselemaan, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole voimia ajatella muuttamista.. Ja lastenkaan kannalta se ei ehkä olisi hyvä!
Ajatelkaa, että sellainenkin asia tuntuu uskomattoman pahalta kuin jääkiekon katsominen? Miehen kanssa aina yhdessä katsottu kisat..
[/quote]
Minua auttoi vastaavassa tilanteessa kaikkein eniten mielettömän upea terapeutti, toisena miehen vanhemmat jotka asettuivat todella vahvasti puolelleni ja tuekseni, kolmanneksi parhaan avun sain lasten kummivanhemmista ja niistä ystävistäni, jotka pystyivät tarkastelemaan asiaa "kylmän" analyyttisestikin. Toki myös moni muu läheinen oli tukena ja apuna, mutta tosiaan ne jotka itsekin olivat todella järkyttyneitä, eivät välttämättä saaneet minuun potkittua samalla tavalla sitä päättäväisyyttä ja kiukkua, mitä tarvitsin ja mitä tuossa tilanteessa kuuluukin oikeutetusti tuntue!
Miehesi on todella sekaisin, ei välttämättä masentunut (itse luulin näin omasta miehestäni) vaan todella pahassa kriisissä (näin osoittautui minun tapauksessani). Ne asiat, mitä minä tuolloin mieheltä sain kuulla, ovat asioita, joita hän ei pystynyt itse muistamaan jälkeenpäin. Olen kertonut myöhemmin hänelle, mitä silloin kävi ja mitä kaikkea hän sanoi ja teki.
Jääkiekko, äitienpäivä, juhannus... Moni asia tulee olaan nyt raskas ja muistat nuo tunteet aina. Ajan kanssa ne tunteet muuttuvat kuitenkin vain muistoksi tunteista.
Sinä nouset kuin Fenix-lintu ja voit pitää leukasi pystyssä! Miehestä ja siitä toisesta naisesta ei voi sanoa samaa.... Älä tosiaan edes vielä ajattele sitä vaihetta, kun mies kenties havahtuu ja tajuaa tekonsa. Sen käsittelyn aika on sitten myöhemmin.
[/quote]
Oletko myöhemmin huomannut jotain, mikä olisi tällaista voinut ennakoida?
Itse en ymmärrä eikä kukaan ympärillä ole nähnyt mitään merkkejä tällaisesta? Neljäs lapsikin oli alunperin miehen idea, enkä kyllä vastustanutkaan.. Jotenkin tuntuu kuin olisi puolet itsestä revitty irti. Käyn koko ajan viime kuukausia ja vuosia läpi ja en voi olla ajattelematta, että mitä tein väärin, että ansaitsen näin sairasta ja kylmää kohtelua. Mutta eniten minua ahdistaa lapset, miten isä voi tehdä näin? Pelkään tuon esikoisen puolesta, on esittänyt merkkejä alkavasta murrosiästä ja hyvin kriittinen vanhempia kohtaan..
[/quote]
Jälkikäteen jotain merkkejä oli kyllä nähtävissä. Ei kyllä varsinaisesti uskottomuudella altistavia vaan kriisille. Esim miehen puhumattomuus ja kyvyttömyys käsitellä hankalia tunteitaan. Hän oli esim. Hyvin stressaantunut työstään... samalla oli aikaisemmin esittänyt toiveen, että minä olisin lasten kanssa kotona ja että elättäisi meitä kaikkia... Ja mitä kävikään... Muutamia kuukausia meni ja jonkinlainen suhde oli aloitettu työkaverin kanssa ja yhtäkkiä ei haluttu enää lainkaan olla osana omaa perhettä. No, meistä pääsi sitten eroon, tunteet sitä työkaveria kohtaan eivät lopulta olleetkaan kovin kummoisia ja ainoa, mikä jäi miehelle käteen, oli se työ, jossa hän ei viihtynyt.
Mies meni lopulta itse terapiaan ja jäi virkavapaalle. Terapiassa sitten alkoi käsitellä omia asioitaan ja ongelmiaan. Varsinaiset isot jutut juonsi lapsuudenkodista. Ei niistä ollut ollut oikein kunnolla tietoa hänen vanhemmiltakaan entuudestaan. Tietyt asiat kyllä myönsivät todeksi. Se oli aika iso rysäys ja vyyhti selvittää.... Joa mietin, mitä minun olisi aikanaan täytynyt tehdä toisin, niin raahata se mies terapeutin kanssa juttelemaan vaikka paritetapiaan jo silloin, kun kaikki oli vielä hyvin ja ainoa ongelma oli se, että mies ei pystynyt asioista ja tunteista oikein puhumaan (olinhan minä sen jo jollain tasolla huomannut vuosien saatossa). Mies vain piti niin hyvin yllä aina jaksavaa, tunnollista ja perheelle omistautunutta roolia. Seksielämä oli ollut hyvää ja vilkasta, mies puhui paljon rakkaudestaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäys:
Varsinaisesti siis mitään sellaista, mistä olisin voinut arvata, ei ollut.
Yhtäkkiä oli vain mies joka oli niin kylmä ja minua ja lapsia kohtaan julma, etten olisi voinut koskaan hänen ketään kohtaan voinut olla. Tuntui, että maa putoaa omien jalkojen alta, se oli niin shokki, miten hän kohteli juuri niitä, keitä hänen olisi kuulunut varjella.
Onko suurperheen isällä tullut rimakauhu ja lemmenleikit ilman lapsia ovat alkaneet houkuttaa? No syitä on ihan turha arvailla. Törkeä temppu joka tapauksessa. Myös siltä vosulta, jolla mitä ilmeisemmin erittäin kylmä persoona. Muuta selitystä en tuolle "kahvikutsulle" keksi. Kumpikaan ei kykene empatiaan.
Törkeä temppu tosiaan. Mutta älä kosta lapsille. Älä ala riitelemään siitä, missä isä lasten kanssa saa olla silloin kun on hänen vuoronsa olla lasten kanssa. Vai meinaatko, että hylkäisi lapsetkin?
Miestä ei nyt tunnu kiinnostavan lapset ollenkaan. Ja esikoisen syntymäpäivä! Ei ole ottanut laisinkaan esille aikooko edes osallistua. Enkä kyllä jaksa kyselläkään. Sukulaiset olen kutsunut ja lapsen kaverit ja vedän synttärit läpi, vaikka pää kainalossa. Asiaa helpottaa se, että pääasiassa muutenkin olen vastannut kaikesta yksin. Ja meillä on edelleen yhteinen pankkitili, jossa rahat ovat ja varmuuden vuoksi kävin sieltä nostamassa kuukauden ruokarahat valmiiksi.
Meillä ei ole kyllä ollut sitten yhtään mitään merkkejä ilmassa. Töitä mies on paiskinut, mutta aina tullessa ja lähtiessä on minua suukottanut ja ongelmista on puhuttu. Toki aika arkisia aiheita ollut nyt esillä.
Tämä Hanna on sellainen nainen, joka on miehen hyvä ystävä ollut ennen meidän tapaamistakin. Ovat seurustelleet joskus teineinä, mutta ei sen enempää. Pysyivät ystävinä pitkään meidänkin seurustelun aikana, mutta sitten aika ajoi erilleen. Eivät ole tavanneet varmaan 15 vuoteen. Nyt kuitenkin sain sitten tietää, että ovat viestitelleet viime kesästä lähtien (niihin aikoihin mies alkoi neljättä lasta ehdottaa!) ja tavanneet tammikuussa ensimmäisen kerran työreissussa ja toisen kerran maaliskuussa. Nainen päätti sitten muuttaa tänne huhtikuun alussa ja ovat siitä lähtien tapailleet päivittäin. Mies on siis lähtenyt töihin joskus viiden aikaan aamulla ja käynyt neljän aikoihin kotona ja lähtenyt taas töihin, tullut nukkumaan yhdeksän aikoihin. Hirveät silmäpussit sillä ja minä ja hänen äitinsä säälittelimme kuinka kovilla töissä onkaan!
Voi hyvä luoja! Jaksamisia, asioilla on tapana järjestyä.