Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten te vanhemmat pärjäätte jotka ette voi olla ylpeitä lapsistanne?
09.01.2022 |
Työpaikalla muut kehuvat kilvan jälkikasvuaan, joku menee yliopistoon, joku valmistuu hyvään ammattiin ja joku saa huippuviran. Minun 26-vuotias poikani sai just surkean paskaduunin ja on ulosotossa. Tulee aina niin paha mieli, ei onasta puolesta niinkään vaan siitä, että poika on hukannut kaikki mahdollisuudet ja on nyt tuossa jamassa. Ja se jatkuva huono omatunto, kun haluaisi jo hengähtää ja kerätä rahaa ja voimia omaa vanhuutta varten, niin yks on koko ajan jotain vailla edelleenkin. Tuntuu että elämä on pelkkää huolta ja syyllisyyttä koko ajan, ei ole päivääkään ettenkö mieti tätä asiaa.
Kommentit (49)
PP77 kirjoitti:
Voin kyllä olla ylpeä lasteni koulutuksesta yms mutta häpeän yhden jo aikuisen lapseni ylipainoa. Syitä ylipainolle on varmaan useita ja ehkä jostain niistä voi äitiäkin syyttää mutta eihän asiat ole niin yksinkertaisia. Kaikki eivät vaan tykkää liikkua ja enemmän kiinnostaa leipominen/kokkaaminen/syöminen ja muut ei niin terveelliset jutut jne.
Tää on varmaan mun äiti. Hän kertoo minulle ylipainostani (jota on 10-15kg) seuraavasti:
- herran jestas miten hirveältä näytät
- saan hävetä sinua silmät päästäni
- miten voit päästää itsesi tuon näköiseksi
Sillä ei ole tuolle äidilleni mitään väliä että olen stressaavassa työssä keskijohdossa, mulla on useampi lapsi, en ole koskaan saanut sekuntiakaan hoitoapua mistään (toki mies hoitaa osansa mutta hänellä matkatyö) ja se oma äiti kaikin tavoin arvostelee ja ilkkuu.
Joku toinen äiti voisi olla jopa ylpeä minunkaltaisesta lapsesta, mutta ei omani, koska olen ”niin hirveän näköinen ylipainon takia”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
PP77 kirjoitti:
Voin kyllä olla ylpeä lasteni koulutuksesta yms mutta häpeän yhden jo aikuisen lapseni ylipainoa. Syitä ylipainolle on varmaan useita ja ehkä jostain niistä voi äitiäkin syyttää mutta eihän asiat ole niin yksinkertaisia. Kaikki eivät vaan tykkää liikkua ja enemmän kiinnostaa leipominen/kokkaaminen/syöminen ja muut ei niin terveelliset jutut jne.
Tää on varmaan mun äiti. Hän kertoo minulle ylipainostani (jota on 10-15kg) seuraavasti:
- herran jestas miten hirveältä näytät
- saan hävetä sinua silmät päästäni
- miten voit päästää itsesi tuon näköiseksiSillä ei ole tuolle äidilleni mitään väliä että olen stressaavassa työssä keskijohdossa, mulla on useampi lapsi, en ole koskaan saanut sekuntiakaan hoitoapua mistään (toki mies hoitaa osansa mutta hänellä matkatyö) ja se oma äiti kaikin tavoin arvostelee ja ilkkuu.
Joku toinen äiti voisi olla jopa ylpeä minunkaltaisesta lapsesta, mutta ei omani, koska olen ”niin hirveän näköinen ylipainon takia”.
Samanlainen äiti mullakin. Kaikki muut ansiot nollautuu (akateemisia tutkintoja 2, vaativa työ, hoidan hyvin perheeni, teen vapaaehtoistyötä) sillä että on vähän ylipainoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PP77 kirjoitti:
Voin kyllä olla ylpeä lasteni koulutuksesta yms mutta häpeän yhden jo aikuisen lapseni ylipainoa. Syitä ylipainolle on varmaan useita ja ehkä jostain niistä voi äitiäkin syyttää mutta eihän asiat ole niin yksinkertaisia. Kaikki eivät vaan tykkää liikkua ja enemmän kiinnostaa leipominen/kokkaaminen/syöminen ja muut ei niin terveelliset jutut jne.
Tää on varmaan mun äiti. Hän kertoo minulle ylipainostani (jota on 10-15kg) seuraavasti:
- herran jestas miten hirveältä näytät
- saan hävetä sinua silmät päästäni
- miten voit päästää itsesi tuon näköiseksiSillä ei ole tuolle äidilleni mitään väliä että olen stressaavassa työssä keskijohdossa, mulla on useampi lapsi, en ole koskaan saanut sekuntiakaan hoitoapua mistään (toki mies hoitaa osansa mutta hänellä matkatyö) ja se oma äiti kaikin tavoin arvostelee ja ilkkuu.
Joku toinen äiti voisi olla jopa ylpeä minunkaltaisesta lapsesta, mutta ei omani, koska olen ”niin hirveän näköinen ylipainon takia”.
Samanlainen äiti mullakin. Kaikki muut ansiot nollautuu (akateemisia tutkintoja 2, vaativa työ, hoidan hyvin perheeni, teen vapaaehtoistyötä) sillä että on vähän ylipainoa!
Tämä on joku naisten juttu, että aina on tärkeintä olla nätti ja kiva, jollain asiantuntemuksella ja työllä ei ole juuri merkitystä. Jotain poliitikkojakin kohdellaan ihan eri tavalla siitä riippuen onko mies vai nainen: Krista Kiuru on joku munkkipossu samaten Annika Saarikko. Ja on moraalisesti tosi väärin bilettää (Marin) tai jos avustaja mokaa esiintymiskoulutuksen laskujen kanssa, pitää heti erota (Kulmuni). Kukaan ei ole yhtä suureen ääneen haukkunut Timo Soinia munkkipossuksi, Haavisto on voinut salaa tuoda Isis-äitejä Suomeen jne., pojat ovat poikia, heh heh.
Jättäisin tällaiset äitien kommentit sikseen. Jos niistä pahoittaa näkyvästi mielensä, se on just sitä naisten ihmissuhdepeliä ja äiti on voittanut. Vaikka kurjaltahan se toki tuntuu, ymmärrän.
Otsikosta ajattelin, että aloittajan lapsi on joku väkivaltainen narkkari tai moottoripyöräkerholainen. Mutta onkin vain vähän epäkypsä parikymppinen. Eli kaikki kuitenkin aika hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani eivät koskaan ole kertoneet muille, että olen maisteri ym. Äitini sanoi minulle suoraan, että hänellä ei ole tarvetta leveillä lastensa saavutuksilla. Olen iloinen tästä.
On hyvä, että olet tyytyväinen tilanteeseen. On kuitenkin tärkeintä.
Silti mietin itse, että lähisuvussani me sekukset olemme yhtä huippuakateemikkoa lukuun ottamatta muut amk:n käyneitä. Silti jotenkin koen olevani muita huonompi, koska muita on kehuttu niin paljon suvussamme. Omat vanhempani ovat kuitenkin tyytyväisiä itseeni ja mummokin on ylpeä lapsenlapsistaan. Silti jotenkin sitä on jäänyt mieleen, etten ole riittänyt sukuni muille jäsenille, koska olen valinnut elämäni toisin opintojen jälkeen. En ole perheellinen, en omista kiinteistöä (sukumme on aina sijoittanut johonkin ml.itseni). En osa edes koreilla elämälläni, kuten olen kokenut tehtävän minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai tajuat, että ne muut vanhemmat kertovat vain ne hyvät jutut ja muut kuten ehdonalaiset jäävät mainitsematta?
Te olette kyllä kauheita ihmisiä, onneksi ei tarvitse olla teidänlaisten kanssa tekemisissä. En pysty lukemaan näitä. Hävetkää.
t. eräs joka on kaikkea näitä: duunari, mielenterveyspotilas, opettaja, akateeminen, taiteilija, yrittäjä, hieroja, muusikko, ex-työtön, luuseri, syöpäläinen, ex-syrjäytynyt, vanhapiika, peräkammarin tyttö, tanssija, bloggaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tyttäreni oli iloinen ja avoin lapsi ennen kouluikää, taiteellinen ja hyvä piirtämään. Koulussa, ja varsinkin yläasteella, kiusaaminen teki hänestä sulkeutuneen ja koulupinnaajan. Hänet siis jätettiin ulos kaikesta, eristettiin. Jos hän istahti johonkin penkille, muut lähtivät pois. Syytä tähän en tiedä, tytär on aina ollut kiltti ja ystävällinen. (Tämän koulukiusaamisen hän kertoi vasta myöhemmin, ei silloin, kun tilanne oli akuutti.) Ja kaikki tämä on vaikuttanut hänen elämäänsä, esim. ei ole enää niin ulospäinsuuntautunut, kokee paniikkihäiriötilanteita, ei ole vielä oikein työllistynyt mihinkään, vaikka on jo kolmekymppinen.Pelkää varmaan, että työpaikalla voi olla samanlaista kuin koulussa. Ihan fiksu on, kävi ammattikorkeakoulun, mutta töitä ei ole saanut (no tämä työllisyystilanne). Elää pienoisella työttömyysturvalla. Totta kai äitinä rahallisesti autan, ja olen tosi ylpeä tyttärestäni, joka on koulutuksen suorittanut ja on hyvä ihminen, mutta monellakin voi olla traumoja esim. koulusta. Koulu on sellainen paikka, jonne pelkäisin nykyään lastani lähettää.
Alue: Aihe vapaa
Ap tässä taas. En sanonut että häpeän lastani. En osaa kirjoittaa niin hyvin, että ilmaisisin tunteeni oikein. Lapseni on älykäs ja mukava, mutta sotkenut asiansa. ehkä tunnen suurta ulkopuolisuutta työpaikalla kun kuulen toisten lasten saavutuksista ja omani rämpii syvällä suossa. Tunnen syyllisyyttä kun en ole voinut tarjota kaikkea ja nyt omien valintojensa seurauksena hän ei myöskään tule saamaan juuri mitään. Toivottomuutta tunnen myös, kun tämä aikuinen lapsi on edelleen niin riippuvainen minusta.