Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?

Olen asiantuntijatyössä, mutta joudun oman työni ohella selvittelemään tiimin matkavaraukset, kirjanpito- ja laskutusasioita, budjettisotkuja (ei kuulu työhöni), esimiehen sotkemia ja hukkaamia sopimuksia, joudun etsimään tiedostoja eri ihmisille ja tekemään jopa videotallenteista ohjelmien käytöstä jollekin joka ei sitä osaa. Joudun selvittämään, mistä joku löytää piuhan, lennon, kuvan, graafikon, iPadin tai tietyn henkilön. En ole siis sihteeri (kaikki kunnia heille, arvostan todella!), HR-ihminen tai talousihminen. Kuuntelen vittuilua siitä, miksi en ole tilannut ohjelmaa X henkilölle Y, vaikka talossa on henkilö, jonka työtehtäviin ohjelmien tilaaminen työntekijöille kuuluu. Joudun selittämään kokonaisille osastoille, miksi en ole tehnyt asiaa jota minulta on pyydetty, (koska asia ei kuulu minulle, ja joku vaan on keksinyt, että työn voi antaa minulle hoidettavaksi, ja sitten minä viimeistään selvitän, kuka voisi hoitaa - jos en selvitä, saan siitä vittuilua). Joudun selittämään yrityksen esimiehille, mitkä työtehtävät ovat vastuullani ja mitkä eivät. Silti tämä tieto ei ilmeisesti tavoita heidän tiimejään, eikä aina heitä itseäänkään. Esimieheni keksii ex tempore "selvitäpäs mistä saadaan huomiseksi Jari Sarasvuo puhumaan Kymijoessa kelluvassa iglussa ja tehdään siitä mainos Ruotsin televisioon kolmen euron budjetilla" -tyylisiä aivopieruideoita.

Puolet työajasta menee esimiehen pakottamiin palavereihin, jotka olisivat voineet olla sähköposti. Otan vastaan puheluita, jotka eivät kuulu minulle (kaupparatsuja ja mainostoimistoja) ja en ole niin korkeassa päättävässä asemassa, että voisin päättää, voisimmeko ostaa mainostoimiston palveluita/printti-t-paitoja/virkistyspäiväaktiviteettia.

Olen uupunut, koska joudun venymään pystyäkseni hoitamaan sen työn, johon minut on palkattu. Hyvin en sitä ehdi hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen asiantuntijatyössä, mutta joudun oman työni ohella selvittelemään tiimin matkavaraukset, kirjanpito- ja laskutusasioita, budjettisotkuja (ei kuulu työhöni), esimiehen sotkemia ja hukkaamia sopimuksia, joudun etsimään tiedostoja eri ihmisille ja tekemään jopa videotallenteista ohjelmien käytöstä jollekin joka ei sitä osaa. Joudun selvittämään, mistä joku löytää piuhan, lennon, kuvan, graafikon, iPadin tai tietyn henkilön. En ole siis sihteeri (kaikki kunnia heille, arvostan todella!), HR-ihminen tai talousihminen. Kuuntelen vittuilua siitä, miksi en ole tilannut ohjelmaa X henkilölle Y, vaikka talossa on henkilö, jonka työtehtäviin ohjelmien tilaaminen työntekijöille kuuluu. Joudun selittämään kokonaisille osastoille, miksi en ole tehnyt asiaa jota minulta on pyydetty, (koska asia ei kuulu minulle, ja joku vaan on keksinyt, että työn voi antaa minulle hoidettavaksi, ja sitten minä viimeistään selvitän, kuka voisi hoitaa - jos en selvitä, saan siitä vittuilua). Joudun selittämään yrityksen esimiehille, mitkä työtehtävät ovat vastuullani ja mitkä eivät. Silti tämä tieto ei ilmeisesti tavoita heidän tiimejään, eikä aina heitä itseäänkään. Esimieheni keksii ex tempore "selvitäpäs mistä saadaan huomiseksi Jari Sarasvuo puhumaan Kymijoessa kelluvassa iglussa ja tehdään siitä mainos Ruotsin televisioon kolmen euron budjetilla" -tyylisiä aivopieruideoita.

Puolet työajasta menee esimiehen pakottamiin palavereihin, jotka olisivat voineet olla sähköposti. Otan vastaan puheluita, jotka eivät kuulu minulle (kaupparatsuja ja mainostoimistoja) ja en ole niin korkeassa päättävässä asemassa, että voisin päättää, voisimmeko ostaa mainostoimiston palveluita/printti-t-paitoja/virkistyspäiväaktiviteettia.

Olen uupunut, koska joudun venymään pystyäkseni hoitamaan sen työn, johon minut on palkattu. Hyvin en sitä ehdi hoitamaan.

Mistä tämä kaikki alkoi? Oliko ensin yksi pikkujuttu, jonka lupasit hoitaa, sitten toinen, kolmas...? Vai ehdotitko ihan itse, et hei, voin kyllä järjestää ne matkavaraukset jne?

Tunnistan nimittäin tästä yhden työkaverini joka on vuosia säätänyt siellä ja täällä ja kerännyt vastuita itselleen, jotka ei hänelle kuuluisi tai joita voisi jakaa muillekin. En tarkoita että sinä olisit tällainen, mutta tällä kyseisellä henkilöllä on valtava pätemisen tarve, eikä luota että muut hoitaisi asiat yhtä hyvin, joten haluaa olla näppeineen joka asiassa. Tämä on ärsyttänyt monia ja aiheuttanut sen, että moni on nostanut kätensä pystyyn, että pärjäile sitten ihan itse. Nyt sitten uupuneena martyroi, kun hän hoitaa aina kaiken ja häneltä odotetaan aina kaiken hoitamista. No kyllä, koska hän itse ei ole vuosiin antanut muille mahdollisuutta! Jotkut tehtävät ovat niin vakiintuneita hänen hoidettavaksi, ettei kukaan edes muista, että joskus on ollut toisin. Tuollaisessa tilanteessa kun sitten yhtäkkiä päättää jättää jotain tekemättä, kun ei se hänelle edes kuulu, niin kyllähän sieltä "haukut" tulee, kun kaikki on siinä uskossa, että tehtävä on hänen vastuualuettaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosin me nuoremmat voimme päättää, että emme hoida eläkeläisiä. Ei ole lakia joka pakottaisi. Itsellä toinen vanhempi kuollut ja anoppi saa olla yksin eläkepäivänsä, olisi tehnyt lapsia enemmän kuin 1

Onneksi Kokoomus leikkaa ansiosidonnaista. Voimme laittaa auton pois. Ei tarvitse hoitaa eläkeläisiä eikä tehdä kuin päivävuoron töitä. Vuorotöihin ei nimittäin kulje linja-autoja 100000 asukkaan kaupungissa.

Onneksi viherkommareiden jäjiltä riittää maksettavaa seuraavaksi sadaksi vuodeksi!

Kiittäkää Sannaa ja muita edellisen hallituksen kommunisteja, kun lahjoittivat Euroopan rikkaille maille 5 miljardia kieli- ja laskutaidottoman Sannukan toimesta.

Koska kapitalismi vaatii jatkuvaa kasvua ja tehostusta, joka revitään tavallisten työntekijöiden selkänahasta. Silti porukka vaan äänestää vuodesta toiseen kokoomusta...

Vierailija kirjoitti:

Koska kapitalismi vaatii jatkuvaa kasvua ja tehostusta, joka revitään tavallisten työntekijöiden selkänahasta. Silti porukka vaan äänestää vuodesta toiseen kokoomusta...

Mistä luulet että ne työpaikat syntyy? Koetappa ensin yrityksen pyörittämistä täällä vassarin unelmamaassa ja tuu sitten kitiseen.

Leikkaukset toinen toisensa perään on syynä työntekijöiden uupumukseen. Henkilöstöä vähennetään, mutta samat palvelut pitäisi edelleen tuottaa. Mahdoton yhtälö.

Vierailija kirjoitti:

Työ on muuttunut lihashommista tietotyöksi, eikä ihmislajin aivot ole pysyneet kehityksen vauhdissa.

Ruumiillinen uupumus on hyvä asia, mutta aivojen ei. Liikaa dataa käsiteltävänä, joten uni ei enää palauta.

Tuokin hieman riippuu siitä kenen aivot. Täällä on arjalaisia suomenheimojen jälkeläisiä, joiden esi-isät kehittivät aakkoset, tieteet, metallien käsittelyn jne. jo tuhansia vuosia sitten. Toisaalta on metsästäjäkeräilijätaustaisia, joiden esi-isien ainoa innovaatio oli kivityökalu. Eläisivät vieläkin kivikaudella ilman Rooman kirkon "sivistämistä". Viimeksimainittuja on 95% täkäläisestä populaatiosta, rantaruotsalaiset mukaanlukien. Metsäläiset oppivat lukemaan kin vasta 100v sitten.

Eli genetiikka.Toisaalta, tyhmä suostuu sellaiseen, mihin fiksu ei. Täytyy priorisoida.

Jatkuva somen tuijotus työn ohessa kuluttaa uskomatomasti energiaa.

Olkaa viikko ilman, niin huomaatte.

Työvoimatoimisto kirjoitti:

Monet nuoremmat ihmiset on sukupolvea joka on tottunut siihen että työttömyys ja tukien nostaminen on normaalia elämää ja usein nuoremmilla ihmisillä on epärealistiset odotukset työelämän suhteen. Pelkkä elannon saaminen ei riitä vaan pitää saada paljon rahaa jotta voi elää pinnallista elämää jota some ja julkisuus ruokkii koko ajan.

Tutkimusten mukaan nuoret eivät ole niin rahan perään vaan sen työpaikan ilmapiirin ja viihtyvyyden, eli pienempi palkka kelpaa jos ilmapiiri on hyvä. Ja kyllä vaikken itse olen jo 50 olen huomannut että työpaikalla on mukavampi käydä kuin silloin 80- luvulla se valitusvirsi loppui kun suuret ikäpolvet häipyvät. Ainakin muualla kuin hoitoalalla.

Itse en oo työelämässä mutta ihan 80-luvun lopulta alkoi, silloin vielä ihan pienesti ja pikkuhiljaa, tää loputon tilitysten teko mitä ihmeellisimmistä asioista.

Ajopäiväkirjat, omavalvontasuunnitelmat, sotessa varmaan miljoonat raportoinnit ties mistä,

ja joka alalla sitä raportointia ja uutta suunnitelmaa, joita kukaan ei koskaan tule lukemaan.

Sitä tarkastus ja turvallisuussuunnitelmaa saa olla laatimassa yhä uudestaan ja uudestaan, aivan jonninjoutavista asioista.

Kaikki tämä kyllä syö ihmisiä, alalla kun alalla.

Työ on niin pirstaleista. Kuormitus on ihan eri sfääreissä kuin aikoinaan ojankaivuuhommissa, koska kropan rasituksen saa lepäämällä kuriin mutta aivot ei pysähdy ikinä. Pitää olla niiiiin tehokas ja säätää kaikenlaista, eikä kukaan oikein tiedä miksi. On liikaa pomoportaita, joten kokonaisuus ei ole kenelläkäön hallussa. On kymmeniä paikkoja mihin pitää raportoida ja kirjata tunteja. Myös arki kuormittaa, informaation määrä on järkyttävä.

Töissä uudet työntekijät ja harjoittelijatkin jätetään oman onnen nojaan, selviämään ja sinnittelemään. Aikaa kuluu paljon, eikä ikinä opi (kuin kantapään kautta) miten työn saisi tehtyä oikein ja jouhevammin. Tämäkin kuormittaa.

Katsokaapa dokkari The Happy Worker. Hyvin silmiä avaava elokuva siitä, miten työelämä pilattiin

Areenasta löytyy.

Olin yläasteella 2000-luvun alussa. Opettajat jaksoivat hokea kuinka hyvin meillä tulee menemään, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle meidän astuessa työelämään ja saamme valita työpaikkamme.

Niin ja kuinkas kävikään. Pitäisi olla piinkova ammattilainen, taitava itsensä johtaja ja sosiaalinen tiimipelaaja, edustavalla CV:llä ja työkokemuksella, harjoittelijan palkalla ja perheetön, jotta lapset eivät haittaa ylityöntekoa. Ja joka roskatyöpaikkaan on 500+ hakijaa ja videoryhmäCVhaastattelu, vaikka homma on apinan tasoa.

Sitten ihmetellään miksi syntyvyys laskee ja milleniaalit ovat köyhempiä kuin vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Olin yläasteella 2000-luvun alussa. Opettajat jaksoivat hokea kuinka hyvin meillä tulee menemään, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle meidän astuessa työelämään ja saamme valita työpaikkamme.

Niin ja kuinkas kävikään. Pitäisi olla piinkova ammattilainen, taitava itsensä johtaja ja sosiaalinen tiimipelaaja, edustavalla CV:llä ja työkokemuksella, harjoittelijan palkalla ja perheetön, jotta lapset eivät haittaa ylityöntekoa. Ja joka roskatyöpaikkaan on 500+ hakijaa ja videoryhmäCVhaastattelu, vaikka homma on apinan tasoa.

Sitten ihmetellään miksi syntyvyys laskee ja milleniaalit ovat köyhempiä kuin vanhempansa.

Olin yläasteella 80-luvun puolivälissä. Silloin hoettiin samaa. Juuei. Valmistuin lamaan ja pätkätyöhelvettikierteen jälkeen olen edelleen alipalkattuna ja perheettömänä tietotyöläisenä. Vanhemmat syyttelevät lapsettomuudesta. Nuoremmat syyttelevät, että kuulun etuoikeutettujen sukupolveen ja olen saanut työpaikat helpolla. Öö. En ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yläasteella 2000-luvun alussa. Opettajat jaksoivat hokea kuinka hyvin meillä tulee menemään, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle meidän astuessa työelämään ja saamme valita työpaikkamme.

Niin ja kuinkas kävikään. Pitäisi olla piinkova ammattilainen, taitava itsensä johtaja ja sosiaalinen tiimipelaaja, edustavalla CV:llä ja työkokemuksella, harjoittelijan palkalla ja perheetön, jotta lapset eivät haittaa ylityöntekoa. Ja joka roskatyöpaikkaan on 500+ hakijaa ja videoryhmäCVhaastattelu, vaikka homma on apinan tasoa.

Sitten ihmetellään miksi syntyvyys laskee ja milleniaalit ovat köyhempiä kuin vanhempansa.

Olin yläasteella 80-luvun puolivälissä. Silloin hoettiin samaa. Juuei. Valmistuin lamaan ja pätkätyöhelvettikierteen jälkeen olen edelleen alipalkattuna ja perheettömänä tietotyöläisenä. Vanhemmat syyttelevät lapsettomuudesta. Nuoremmat syyttelevät, että kuulun etuoikeutettujen sukupolveen ja olen saanut työpaikat helpolla. Öö. En ole.

Hapatus on siis ylimmältä portaalta onnistunut vallan hyvin. Työläiset syyttelee toisiaan, sen sijaan että vaadittaisiin päitä vadille niiltä, jotka tämän tilanteen on luoneet.

Vierailija kirjoitti:

Katsokaapa dokkari The Happy Worker. Hyvin silmiä avaava elokuva siitä, miten työelämä pilattiin

Areenasta löytyy.

Katsoin ja tunnistin itselläni työuupumuksen.

Työelämä on kuin lihamylly,siellä sinusta imetään kaikki mahdollinen ulos ja loput heitetään tunkiolle odottamaan kuolemaa. Tästä syystä ns downshiftaus on suosittua...Miksi rehkiä jos lopputulema on tosi ankea?

Itse olen julkisella puolella asiantuntijana, ja varsinkin pandemian jälkeen kun etäpalaverit tulivat kuvioihin on työnteko ihan mukavaa jopa. Tärkeintä, ettei itse haali liikaa töitä (jos mahdollista) ja ettei osallistu jokaiseen palaveriin. Hyvä esihenkilö tietysti auttaa tämän mahdollistamisessa.

Samassa työpaikassa kuitenkin hommia, joissa taas hirveä stressi ilmeisesti aliresurssoinnin tai huonon johtamisen vuoksi. Sihteerityövoimasta isoksi osaksi luopuminenkin tekee sen, että jokaisen tarvii hoitaa monta muutakin juttua kuin vain itse työhön kuuluvat, tämä taitaa olla monessa paikassa kuormittava tekijä.

Minä voisin kysyä, että missä nykyään enää tehdään kunnon töitä, vai onko se "äärirajoilla" oleminen sitä, ettei aika riitä kännykän räpläämiseen.

Vanhempani elivät ajassa taaksepäin ruuhkavuosiaan, heillä meni hyvin eikä töitäkään niin hirveästi tehty. Vapaa-aikaakin jäi.

Mutta. Isäni sairastui ja joutui ennenaikaisesti eläkkeelle. Tämä tapahtui senjälkeen kun firma jossa isäni oli pomo oli myyty ja suurin osa työntekijöistä sai fudut. Tätä ennen firma oli ollut tuottoisa ja Suomessa. Tuo oli aikaa kun valtion yhtiöt ja yritykset Suomessa fuusioitiin tai myytiin, pahimmassa tapauksessa ulkomaille.

Rahaa virtaa yhä harvempiin ja isompiin taskuihin, monesti muualle kuin Suomeen. Suomessa on tätänykyä paljon tukityöllistettyjä, työttömiä ja toiset painaa heidänkin edestään duunia, kukaan ei siis voi hirveän hyvin. Kaikille tarvittaisiin rehelliset, oikeat työpaikat ja vapaa-aikaa vastapainoksi.

Saako tuleva hallitus tähän muutoksen🤔 hmmmmm