Tahattoman lapsettomuuden vaikutukset parisuhteelle: pohdin eroa

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi pahoillani puolestasi. Minä olen myös tahattomasti lapseton, useita vuosia toivottu ensimmäistä lasta, taustalla myös useita keskenmenoja. Lapsettomuus on aivan kamalan raskasta ja raastavaa. Jaan myös kokemuksen siitä että julkisen puolen hoitojen odottelu on turhauttavaa ja elämä tuntuu olevan "holdilla". Meillä tosin sillä tavalla erilainen tilanne että lapsettomuuden syy on selittämätön. Joka tapauksessa koen että lapsettomuus ja jatkuvat pettymykset ovat valitettavasti heijastuneet parisuhteeseemme ikävällä tavalla. Meillä ei ollut suurempia haasteita parisuhteessa ennen lapsettomuutta, mutta tämä on koetellut monella tavalla mm. seksuaalisuutta, läheisyyttä, yhteisiä tulevaisuudenkuvia, näkemystä itsestä ja toisesta. Siksi päädyimmekin pariterapiaan, minkä olen kokenut aivan keskeiseksi avuksi meille. Ideaalimaailmassa se mielestäni kuuluisi osaksi lapsettomuushoitoja. On tuntunut tosi tärkeältä päästä puhumaan hankalista asioista ammattilaisen kanssa, ja myös saamaan ohjausta siinä miten herätellä muitakin puolia parisuhteessa taas henkiin, niitä jotka ovat jääneet tämän tuskan alle. Terapian myötä on alkanut tuntua siltä että olemme jälleen muutakin kuin lasta yrittävät mies ja nainen, olemme myös pariskunta joilla oli pitkä ja ihana yhteinen tie ennen tätä vastoinkäymistä. Ja voi olla mielekäs yhteinen tie edessäkin vaikka lasta ei koskaan kuuluisikaan. Suosittelen todella lämpimästi pariterapiaa teillekin jos yhtään tuntuisi siltä että sellaiseen työskentelyyn olisi valmis.

Kiitos sinullekin! :) Täytyy pohtia tätä terapia-asiaa, jos vaikka kävisimme yhdessä ja minä sitten pari kertaa erikseen, että voisin puhua näistäkin aiheista joilla en aio puolisoani loukata.

Miehesi kannalta on parempi, että eroatte. Toivon, että hän löytää puolison, jolle hän riittää itsenään, vaikka ilman niitä lapsia. Sinulle( syntymätön) lapsikin on jo tällä hetkellä tärkeämpi kuin miehesi. Ajattelepa miehesikin kannalta asiaa. Sinusta on tullut ilkeä ja itsekäs. Haaveiletkin vieraista paremmista, kykenevistä miehistä jotka kykenevät lapsen siittämään. Melkoista miehesi pettämistä ajatustasolla. Minä en ainakaan haluaisi sellaista vaimoa /puolisoa.

Et välttämättä saisi lasta seuraavankaan miehen kanssa etkä välttämättä löytäisi uutta miestä vuosiin. Kannattaa pitää tämä mielessä. Odottaisin niitä lahjasoluja. Jos nyt jätät miehen niin tuskin olet 6kk päästä raskaana kuitenkaan. Random miehiä et voi mennä paneskelemaan ja valehtelemaan, että sinulla on ehkäisy. Tämä moraalisesti täysin väärin ja kuvottavaa. Jotkut naisethan tekevät noin. Jäitä hattuun.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei susta ole äidiksi tän perusteella.

Sinusta sen sijaan olisi, olet niin inhimillinen ja empaattinen <3

Tahtomattaan lapseton kirjoitti:

Tietysti mies haluaa lapsen (itse asiassa lapsia monikossa), ei kai hän muuten olisi lähtenyt lapsettomuushoitoihin ja jopa jonottamaan lahjasoluhoitoihin. Kyse on silti mielestäni elämän suurimmasta asiasta, enkä ole valmis jäämään lapsettomaksi yhdenkään miehen vuoksi, jos se sitten tekee itsekkääksi niin sitten olen itsekäs. 

Olet itsekäs. Toivottavasti miehesi huomaa saman ja osaa lähteä kun vielä voi.

Kannattaa aloittaa lapsen teko vasta 34v.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aloittaa lapsen teko vasta 34v.

Et sitten lukenut aloitusta? Vika on miehessä.

Mä eroaisin. Jos sanot että ainoa yhdessä pitävä tekijä on lapsen yritys. What’s the point? Ero tulee kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahaton lapsettomuus punnitsee parisuhteen, onko siinä rakkautta. Jos ei rakasta puolisoaan aidosti, se johtaa eroon.

Tahaton lapsettomuus on tilanne, jossa kannattaa erota vaikka kuinka rakastaisi. Suurin rakkaudenteko jonka lapseton voi puolisolleen tehdä on päästää tästä irti. Aidointa rakkautta on asettaa toisen onni omansa edelle ja väistyä rakkaansa unelman tieltä.

Ja moni puoliso sen tekee ja väistyy,jos ei kykene antamaan toiselle lasta. Rakkautta puuttuukin siltä puolisolta, joka haluaa lasta enemmän kuin parisuhteen jatkumista.

Hmmm. En oikein osaa sanoa osaan kommenteista mitään. Toivoisin, että jokainen kommentoija ymmärtäisi että täällä ruudun takana on elämänsä tähän astista kriisiä kokeva ihminen, se varmasti näkyy kommenteissani ja se todellakin tuntuu tällä hetkellä kaikessa elämässäni. Olen aivan hukassa tämän suhteen.

Yrityksen aloitimme kun olin 28-vuotias, ja hoitoihin pääsimme ollessani 30. Nämä hoidot ovat hitaita, ja kun kohdallamme kokeiltiin ensin useita tuloksettomia omasoluhoitoja, on tässä ehtinyt mennä jo vuosia. Olen siis nyt 33.

Tällä hetkellä haluaisinkin erota, ja lähteä ihastukseni luokse, rakentaa uutta, "normaalia" parisuhdetta, jota ei täyttäisi ovulaatioiden metsästys, yhdyntöjen ajoitus, hormonivalmisteet ja pistokset, toimenpiteet, aaltoileva toiveikkuus ja pettymykset, ja kaikki muu tähän lapsettomuuteen liittyvä. Mutta kun ymmärrän, että tilanne vääristää nyt ajatuksiani ja tunteitani, eikä jonkinlainen järkiosa päässäni usko että ero ja uusi suhde äkisti tekisi minusta taas onnellisen. 

Tässä kriisissäni painaa myös ajatus siitä, että minulla tätä "yritysaikaa" ei ole jäljellä enää kovin montaa vuotta, kun taas puolisoni voisi yrittää uudelleen vaikka vielä kymmenen vuoden kuluttua. Hän voi siis esim. neljäkymppisenä päättää erota tästä lapsettomaksi jääneestä suhteesta ja löytää uuden suhteen jossa lähteä tavoittelemaan raskautta hoidoilla. Tällöin minä olisin hukannut elämästäni "hedelmällisen ajan" tähän, ja jäisin lopulta yksin ja lapsettomaksi. Miehelleni lapset olivat ja ovat edelleen suurin haave. Ja pakko sanoa, hän on myös minua hiukan nuorempi, joten hänellä todellakin on enemmän aikaa kuin minulla.

Mitä voittaisit erolla? Luuletko, että toinen mies ryhtyisi saman tien innokkaasti lapsenhankintaan jos suhde edes kehittyisi miksikään?

Tahtomattaan lapseton kirjoitti:

Hmmm. En oikein osaa sanoa osaan kommenteista mitään. Toivoisin, että jokainen kommentoija ymmärtäisi että täällä ruudun takana on elämänsä tähän astista kriisiä kokeva ihminen, se varmasti näkyy kommenteissani ja se todellakin tuntuu tällä hetkellä kaikessa elämässäni. Olen aivan hukassa tämän suhteen.

Yrityksen aloitimme kun olin 28-vuotias, ja hoitoihin pääsimme ollessani 30. Nämä hoidot ovat hitaita, ja kun kohdallamme kokeiltiin ensin useita tuloksettomia omasoluhoitoja, on tässä ehtinyt mennä jo vuosia. Olen siis nyt 33.

Tällä hetkellä haluaisinkin erota, ja lähteä ihastukseni luokse, rakentaa uutta, "normaalia" parisuhdetta, jota ei täyttäisi ovulaatioiden metsästys, yhdyntöjen ajoitus, hormonivalmisteet ja pistokset, toimenpiteet, aaltoileva toiveikkuus ja pettymykset, ja kaikki muu tähän lapsettomuuteen liittyvä. Mutta kun ymmärrän, että tilanne vääristää nyt ajatuksiani ja tunteitani, eikä jonkinlainen järkiosa päässäni usko että ero ja uusi suhde äkisti tekisi minusta taas onnellisen. 

Mitään isoja päätöksiä ei pidä tehdä kriisissä ja suurissa tunnekuohuissa ja hyvä, että olet tiedostanut tämän. Tämä uusi ihastus ei kyllä ole ratkaisu yhtään mihinkään. Eikä kenenkään kanssa aloiteta parisuhdetta siksi, että pitää äkkiä saada lapsi. Parisuhteeseen mennään täysin muista syistä, jos haluaa saada onnellisen hyvän parisuhteen.

Yksityisellä hoidot etenevät nopeammin. Jos lasten saaminen on tärkeää, miksi ette laittaisi rahoja hoitoihin yksityisellä?

Pakko selventää tähän hiukan: uuden ihastuksen kohdalla en haaveile siitä, että suhde ikäänkuin alkaisi siitä mihin nykyinen jää. En edes haluaisi aloittaa raskausyritystä kovin pian, haluaisin vain elää sitä "normaalia parisuhdetta", jota tämä nykyinen ei ole ollut enää pitkään aikaan, tässä kaiken tavoite on vain tuo raskaaksi tuleminen ja nyt sekin kaikki on tauolla hoitojonojen vuoksi. Olin joskus ihan hulluna tähän mieheen, ja nyt en enää tunne mitään. Tämä lapsettomuus ja sen tuottama katkeruus on pilannut ihan kaiken.

Uusi ihastus luultavasti on vain seurausta tästä kriisistä, eikä siihen pitäisi edes kiinnittää huomiota. Mutta silti en saa enää ajatuksiani pois hänestä. Ja uskon että häntä kohtaan minulla olisi ihan epärealistiset odotukset, kuinka hänen kanssaan unohtaisin koko lapsettomuuden aiheuttaman tuskan ja ahdistuksen ja kaikkea muuta mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Yksityisellä hoidot etenevät nopeammin. Jos lasten saaminen on tärkeää, miksi ette laittaisi rahoja hoitoihin yksityisellä?

Valitettavasti omalla palkallani (lähihoitaja pk-seudulla) tämä on mahdottomuus. Mieheni olisi valmis maksamaan meidät pariin inseminaatioon lahjasiittiöillä yksityiselle tässä odotellessa, mutta hoitotahon kanta on se, että lahjasoluhoidoissa ei voi olla samanaikaisesti sekä julkisella että yksityisellä joten pelkäämme ettei meitä sitten huolittaisi julkiselle enää. Muutenkin monet hoidot käyty jo läpi omilla soluilla julkisella, joten tarjottava hoitomäärä tulee joka tapauksessa olemaan vähäinen. :(

Jännä miten voi samaistua jonkun kertomaan vaikka on aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Ehkä kuvaat niin hyvin tuota tunnetta jumittumisesta, mutta jotenkin tämä kosketti ja halusin vaan kommentoida jotain kannustavaa.. Etenkin noiden muutaman törpön kyseenalaistavan kommentin jälkeen, ehkä halusin vaan sanoa sen että ei sun kaipaus saada lapsi ainakaan mulle kuulosta yhtään vaikealta käsittää, vaikka olen ihan eri tilanteessa. Vaikken tietenkään voi tietää miltä susta tuntuu tai mikä olisi oikea ratkaisu, mutta lähinnä että noi vihaiset kommentit voi unohtaa, ne varmaan on jo miinustelemassa jossain toisessa ketjussa tai jättämässä asiakaspalautetta.

Samaistun vaan niin tohon jumittamisen tunteeseen, kun ei vaan OLE siinä elämäntilanteessa mihin kaipaa koko olemassaolollaan ja kehollaan. Ja kun sä vielä olet antanut kaikkesi, ja nyt taas odotellaan

Kuulostaa näin ulkopuolisena raskaalta tilanteelta ja saan kiinni hyvin että tekisi vaan mieli pakata kimpsut ja kampsut ja hypätä parisuhteeseen. Oot selvästi reflektoinut tilannettasi ja tunteitasi raa'an rehellisesti, mikä on tosi hyvä! Musta tuntuu että toi tilanne kaikkine odotuksine, pettymyksine ja epäreiluuksineen on vaan itsessään niin kohtuuton, että parisuhde kahden ihmisen tunteisiin perustuvana "sopimuksena" väkisinkin kärsii, vaikka sitä miten hoitaisi. Kuten muutama katkera kommentoija väitti, se ei kyllä ole asennoitumisesta kiinni, vaan joskus tilanne itsessään vaan on vaikea, yksinkertaisesti.

Yleensä neuvon, että seuraa vaan tunteitasi, mutta koska tässä on biologiset realiteetitkin kyseessä niin ymmärrän tilanteen hankaluuden. Onko teidän keskusteluyhteys tallella? Oletko saanut sanottua nämä asiat miehellesi, ja hän omat tunteensa sinulle? Mietin, että jos ette kuitenkaan voi nyt jonottaessa edistää asiaa, pariterapia tai jokin muu keino purkaa teidän suhteen solmu, kuulostaisi järkevältä. Olisi hienoa jos voisit tehdä juuri noin, unohtaa kaikki lapsettomuushoidot ja sen painon ja hypätä uuteen romanttiseen ja keveään suhteeseen, mutta nykyisen miehesi kanssa. Se on tietenkin naiivi kuvitelma että siihen niin vaan hypättäisi, mutta ehkä pariterapia tai edes yksilöterapia antaisi jotain perspektiiviä, onko se/miten se olisi mahdollista.

Sori romaani.. Toivon sulle kaikkea hyvää <3

No joko erositte

Pikainen päivitys: mennään maanantaina ensikäynnille yksityiselle.

Ikävä kyllä, ero on ainoa järkevä ratkaisu. Älä pidä miestäsi löysässä hirressä enää yhtään pidempään. Syytät miestäsi, haluat vain lapsen, et miestäsi ja kaiken hyvän lisäksi hahmotat elämän merkityksen lapsen (ja siittämään kykenevän miehen) kautta.

Mieti omalle kohdallesi tilanne. Jos ”syy” olisi sinussa ja miehesi syyttäisi sinua. Miltä tuntuisi? Lapsettomuus on yhteinen trauma, nyt sinä myrkytät suhteesi ja ”omit” lapsettomuudenkin.

Lähde nyt, miehesi löytäköön aikuisen naisen rinnalleen.