Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies hämmästelee, miksi en ole tekemisissä sukulaisteni kanssa
29.04.2015 |
Mies hämmästelee kykyäni jättää ihmisiä pois elämästäni. Erityisesti hän ihmettelee, miksi en koe tarvetta olla tekemisissä serkkujeni ja näiden perheiden tai tätien ja setieni kanssa. Lopetin täysi-ikäisenä käymisen kaikissa sukujuhlissa, ja mitään muuta luontevaa tapaa olla yhteydessä ei sitten jäänytkään. Minä vastasin miehelle, että sukulaiset eivät ole minulle mitenkään tärkeitä, joten miksi koettaisin väkisin pitää heihin välejä. Siihen ei mies osannut sanoa enää mitään muuta kuin että niin kuuluu tehdä. Minä sanoin, että minä olen tottunut tekemään niin kuin haluan, ei niin kuin muut odottavat.
Onko muita, jotka ovat samassa tilanteessa?
Kommentit (53)
Minusta kukin saa ihan vapaasti päättää, miten paljon haluaa sukuunsa yhteyttä pitää. Yleensä se halukkuus lisääntyy iän ja lasten myötä - halutaan lasten tajuavan sitä, mistä olemme tulleet ja millä taustalla ja historialla elämäämme rakennamme.
Ja tämän sanon ihmisenä, joka ei ole erityisen sukurakas. Minusta kumminkin on tärkeää tietää, mistä minun vanhempani ja heidän vanhempansa jne. ovat lähtöisin, millaisen elämän ovat eläneet jne. Ihan riippumatta siitä, tykkääkö istua sukujuhlissa tai lähetellä joulukortteja tädeille ja sedille.
Lisäksi koen, että jonkinasteinen sukuyhteys rikastuttaa lasteni elämää. Lapsilla ei ole koskaan liikaa välittäviä aikuisia ympärillään. Toki, ystävät ovat hyviä, mutta ystäviä tulee ja menee, sukuyhteys pysyy ainakin jollakin tasolla voimassa aina.
Mutta jos tietty "historiattomuus ja taustattomuus" ei häiritse sinua ap, niin ei sen pitäisi miestäsikään haitata. Anna hänen olla yhteydessä sukuunsa, jos haluaa. Meitä on niin moneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:52"]
Miksi oletetaan automaattisesti että ihmisellä olisi jotenkin enemmän yhteistä jonkun sukulaisen kanssa, jonka kanssa on pari geeniä enemmän samanlaisia kuin naapurin Pertin kanssa? Itse en tunne oikeastaan ketään laajasta ja laajalle levinneestä suvustani eikä kyllä kiinnostakaan. Serkkuni saavat ihan rauhassa kävellä kadulla vastaan, en tunne heitä edes naamalta. Emme myöskään hengaile miehen veljien perheiden tai oman sisareni kanssa. En tunne mitään tarvetta olla jonkun kanssa yhteydessä vain siksi että olemme sukua. Mieluummin olen niiden itse valitsemieni ystävien kanssa. Ja palveluita voin ostaa ihan rahalla, todella ärsyttää että jotain pitäisi auttaa tai olla autettava vaan siksi että on sitä yhteistä geenistöä!
[/quote]
Tietenkään kenestäkään ei pidä VAIN sukulaisuuden takia. Mutta toisin kuin sinä, useimmat eivät myöskään inhoa/halua karttaa ketään vain siksi, että hän on sukulainen.
Antaisit niille sukulaisillesi edes mahdollisuuden. Et voi tietää, miten mukavaa sakkia siellä on, jos et välitä ollenkaan tutustua. Suhtaudutko noin epäluuloisesti kaikkiin muihinkin ihmisiin vai ainoastaan sukuun? Toisin kuin "kuka tahansa vastaantulija" sukulainen yleensä haluaa antaa sinulle tilaisuuden ystävystyä, joten siinä mielessä sukulaisiin on helpompi tutustua ja solmia ystävyyssuhteita - miksi jättää sellainen reservi täysin tsekkaamatta?
Ja mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, että sukulaisuus olisi riippa ja pakottaisi ilmaiseksi työvoimaksi kenellekään? Kyllä, on sukuja, joissa toisilta avun pyytäminen on yleistä (mutta silloin se talkoohenki toimii tasapuolisesti), mutta myös läheisiä sukuja, joissa ollaan paljon yhteydessä keskenään ilman, että sukulaisia rasitettaisiin apupyynnöillä. Kyllä tuollaisiin voi ihan itsekin vaikuttaa.
En minäkään ole juuri tekemisissä muuta kuin lapsuudenperheeni kanssa. Muut sukulaiset asuvat vähintään 2h ajomatkan päässä, useimmat 6h matkan päässä. Samaa ikäluokkaa olevia serkkuja minulla on vain kaksi, mutta emme ole koskaan olleet läheisiä. Muut sukulaiset ovatkin sitten keski-ikäisiä, itse olen parikymppinen. En tykkää puhua puhelimessa, mikä olisi tietenkin luontevin tapa pitää yhteyttä. En vain puhu kavereidenkaan kanssa puhelimessa, inhoan turhaa lörpöttelyä.
Näen sukulaisia silloin, kun käyn vaikkapa äitini kanssa sukulaisissa, eli noin kaksi kertaa vuodessa. Kasvotusten on ihan hauskaa ja osan kanssa viihdyn mainiosti, mutta en silti osaa enkä jaksa pitää muuten yhteyttä. Mummo lähettelee kortteja ja yritän joskus muistaa lähettää hänellekin jotain.
En voi sanoa, että suku olisi mikään tuki ja turva... Eivät he oveltakaan käännyttäisi, mutta kukaan heistä ei tunne minua oikeasti. Emme osaa puhua ns. syvällisistä asioista. Myös luottamuspula vaivaa: Jos puhuu yhdelle, kohta koko suku tietää.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:26"]
En minäkään ole juuri tekemisissä muuta kuin lapsuudenperheeni kanssa. Muut sukulaiset asuvat vähintään 2h ajomatkan päässä, useimmat 6h matkan päässä. Samaa ikäluokkaa olevia serkkuja minulla on vain kaksi, mutta emme ole koskaan olleet läheisiä. Muut sukulaiset ovatkin sitten keski-ikäisiä, itse olen parikymppinen. En tykkää puhua puhelimessa, mikä olisi tietenkin luontevin tapa pitää yhteyttä. En vain puhu kavereidenkaan kanssa puhelimessa, inhoan turhaa lörpöttelyä.
Näen sukulaisia silloin, kun käyn vaikkapa äitini kanssa sukulaisissa, eli noin kaksi kertaa vuodessa. Kasvotusten on ihan hauskaa ja osan kanssa viihdyn mainiosti, mutta en silti osaa enkä jaksa pitää muuten yhteyttä. Mummo lähettelee kortteja ja yritän joskus muistaa lähettää hänellekin jotain.
En voi sanoa, että suku olisi mikään tuki ja turva... Eivät he oveltakaan käännyttäisi, mutta kukaan heistä ei tunne minua oikeasti. Emme osaa puhua ns. syvällisistä asioista. Myös luottamuspula vaivaa: Jos puhuu yhdelle, kohta koko suku tietää.
[/quote]
Jatkan. Suurinta hengenheimolaisuutta tunnen lähinnä tätini, 70v, kanssa, jota en ole itse asiassa edes nähnyt varmaan viiteen vuoteen. Hän asuu Ruotsissa eikä halua tavata ketään, nauttii erakkoelämästä keskellä metsää.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:19"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:52"]
Miksi oletetaan automaattisesti että ihmisellä olisi jotenkin enemmän yhteistä jonkun sukulaisen kanssa, jonka kanssa on pari geeniä enemmän samanlaisia kuin naapurin Pertin kanssa? Itse en tunne oikeastaan ketään laajasta ja laajalle levinneestä suvustani eikä kyllä kiinnostakaan. Serkkuni saavat ihan rauhassa kävellä kadulla vastaan, en tunne heitä edes naamalta. Emme myöskään hengaile miehen veljien perheiden tai oman sisareni kanssa. En tunne mitään tarvetta olla jonkun kanssa yhteydessä vain siksi että olemme sukua. Mieluummin olen niiden itse valitsemieni ystävien kanssa. Ja palveluita voin ostaa ihan rahalla, todella ärsyttää että jotain pitäisi auttaa tai olla autettava vaan siksi että on sitä yhteistä geenistöä!
[/quote]
Tietenkään kenestäkään ei pidä VAIN sukulaisuuden takia. Mutta toisin kuin sinä, useimmat eivät myöskään inhoa/halua karttaa ketään vain siksi, että hän on sukulainen.
Antaisit niille sukulaisillesi edes mahdollisuuden. Et voi tietää, miten mukavaa sakkia siellä on, jos et välitä ollenkaan tutustua. Suhtaudutko noin epäluuloisesti kaikkiin muihinkin ihmisiin vai ainoastaan sukuun? Toisin kuin "kuka tahansa vastaantulija" sukulainen yleensä haluaa antaa sinulle tilaisuuden ystävystyä, joten siinä mielessä sukulaisiin on helpompi tutustua ja solmia ystävyyssuhteita - miksi jättää sellainen reservi täysin tsekkaamatta?
Ja mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, että sukulaisuus olisi riippa ja pakottaisi ilmaiseksi työvoimaksi kenellekään? Kyllä, on sukuja, joissa toisilta avun pyytäminen on yleistä (mutta silloin se talkoohenki toimii tasapuolisesti), mutta myös läheisiä sukuja, joissa ollaan paljon yhteydessä keskenään ilman, että sukulaisia rasitettaisiin apupyynnöillä. Kyllä tuollaisiin voi ihan itsekin vaikuttaa.
[/quote]
Taitaa kommentoija olla tyypillinen ekstrovertti...et siis voikaan ymmärtää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:08"]
Mikä on se yhteinen juttu kavereiden kanssa? Sukulaisten kanssa on yhteistä juuret, historia ja heidän kanssaan on aika lailla samat lähtökohdat.
[/quote]
Mitä ne yhteiset juuret ovat? Geneettinen lotto on sattunut arpomaan meille samat esivanhemmat. Harva tietää omien iso-isovanhempiensa vaiheista paria anekdoottia enempää, ja sitä kaukaisemmat asiat tuntee yleensä vain sukututkimuksen harrastaja. En näe, miten minua ja sukulaisiani yhdistäisi jokin, mistä kumpikaan meistä ei edes tiedä.
Samat lähtökohdat? Olemme kasvaneet eri perheissä. Osa vanhempieni sisisarusparvesta on ryhtynyt maatalon emänniksi, osa on muuttanut opiskelemaan yliopistoon. Osalla on paljon varallisuutta, osalla on alkoholismia. Suomessa on mahdollista ja tavallistakin liikkua sosiaaliluokasta toiseen, paikkakunnalta toiselle. Sukulaisuus ei takaa samanlaisia lähtökohtia.
Yhteisestä historiasta en osaa oikein kommentoida. Selvästikään sitä ei ole ollut tarpeeksi, jotta esimerkiksi serkuistani olisi tullut minulle läheisiä. -ap
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:04"]
Minusta kumminkin on tärkeää tietää, mistä minun vanhempani ja heidän vanhempansa jne. ovat lähtöisin, millaisen elämän ovat eläneet jne. Ihan riippumatta siitä, tykkääkö istua sukujuhlissa tai lähetellä joulukortteja tädeille ja sedille.
[/quote]
Minusta tämä ei sitten vastaavasti ole kovinkaan tärkeää. Kyllähän sitä mielellään kuulee mielenkiintoisia juttuja menneiltä ajoilta, vaikka mummonsa hurjasta nuoruudesta, mutta eipä näillä tarinoilla ole minun elämääni vaikutusta. Paljon hyödyllisempää minun on ymmärtää puolisoni ja läheisteni historiaa, kun heidän kanssaan olen eniten tekemisissä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 08:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 08:36"][quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 08:32"] Meillä virtaa niin paljon karjalaisverta suvussa, että isotätinikin kutsuu aviomiestäni "poikakullaksi" ja kesän kohokohta on isot sukujuhlat kotipitäjässämme :) sahti virtaa ja tanssitaan! Ihanaa kuulla sukulaisten kuulumisia, iloita yhdessä suvun jatkumisesta ja räpsiä serkuspotretteja. Kaikkialla minne katsot juhlissa näet tuttuja kasvonpiirteitä ja eleitä; "olemme samasta puusta veistettyjä" ja tiedän että autamme toisiamme oli tilanne mikä hyvänsä :)! Joo, olen sukurakas, mieheni ei niinkään. [/quote] Tämä on juuri sellaista, mitä en lainkaan kaipaa. -ap [/quote] Hassua miten erilaisia ihmiset ovatkaan.. minulle suku on hirveän iso tuki ja voimavara, esim. autoin pikkuserkkuani kun hänen voimansa ehtyivät koliikkilapsen kanssa ja vastavuoroisesti hänen miehensä tuli apuun terassimme tekoon. Olisin ihan onneton ilman sukuani, mutta toivottavasti sulla Ap on ystäviä kompensoimaan sukulaisten puutetta :)
[/quote]
Täällä toinen samanlainen, evakkokarjalaisten sukua. Mun rakkaimmat ihmiset on kaikki sukulaisia, siskoja, veljiä, serkkuja ja pikkuserkkuja, tätejä, setiä, isotätejä ja isoenoja myöten. Mun lapset on mun isotätilauman lemmikkejä ja lapset puolestaan rakastaa kaikkia isotätejään. Kun on samaa verta, se side on niin vahva, että sellaista ei vaan ystävien kanssa synny - vaikka tietysti ystävätkin ovat rakkaita.
Minä en missään nimessä ole ilkeyttäni viilentämässä sukulaissuhteitani, olen aidosti sitä mieltä että käytökseni on perusteltavissa. Minulla on siis ongelma sukulaisten kanssa se, että he ovat kaikki akateemisia ihmisiä, joilla on ainakin ulkoisesti kaikki kunnossa. Ovat terveitä, on lapsia, hyvät sosiaaliset suhteet, hyvät työpaikat, talousasiat kunnossa, samanhenkiset aviopuolisot. Jotenkin siis heillä kaikilla tuntuu olevan kaikkea mitä minulla ei ole. Kyllä se väkisinkin vieraannuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä haluaisin pitää sukulaisiin yhteyttä, mutta ei ole enää oikein ketään jonkan kanssa se olisi vastavuoroista ja sellaista normaalia kanssakäymistä. meidän suvussa on alkoholi ja mt-ongelmat viilentäneet välejä ja nuoressa väessäkin on vähän syrjäytynyttä sakkia. suvun koossapitävät voimat on kuolleet tai tulleet liian vanhoiksi. suren tätä usein...ja sitten kun itse olen varovainen tuputtamaan itseäni mihinkään.
Nuorena ei niin sukulaisista piitata, mutta kun ikää karttuu,alkaa suku kummasti kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella läheinen perheeni kanssa ja näen siskoani viikoittain, mutta muuhun sukuun en pidä minkäänlaisia yhteyksiä. Onhan niitä fb:ssä kavereina, mutta siinäpäs se onkin. Serkkuja minulta löytyy tuhottomasti ja luulen, että ovat keskenään tekemisissä.
Siskoni on samoilla linjoilla kanssani.
Alue: Aihe vapaa
Mä olin lapsena paljon tekemisissä sukulaisteni kanssa. Sen jälkeen kun isovanhemmat kuolivat, nuoremmat saivat lapsia jne. kaikki jakaantuivat viettämään juhlia ym. sen oman lähipiirinsä kanssa. En ole mitenkään erityisesti tekemisissä sukulaisteni kanssa, joidenkin kanssa soitellaan harvakseltaan, muutaman kanssa nähdäänkin joskus. Silti ovat mulle tärkeitä ja silloin harvoin kun jotkut isommat juhlat on, tapaan heitä tosi mielelläni. Itselläni ei ole sisaruksia ja vanhempani ovat kuolleet.