Mies hämmästelee, miksi en ole tekemisissä sukulaisteni kanssa

Usein on niin, että kavereita tulee ja menee ja kaverit vaihtuu elämäntilateiden vaihtuessa. Sukulaiset on ja pysyy ja ne suhteet ovat pitempiä ja pysyvämpiä kuin kaverisuhteet. Joissakin tapauksissa on varmasti perusteltua katkaista välit sukulaisiin - hekin voivat olla tylyjä, käyttäytyä loukkaavasti tai jopa aiheuttaa ahdistusta käytöksellään tai esim. suvaitsemattomuudellaan. Mutta jos lähtökohtaisesti haluaa hylätä kaikki sukulaisensa, en voi olla ajattelematta, että omassa menneisyydessä tai omissa juurissa on jotain, mikä on jäänyt käsittelemättä ja jota on itse vaikea hyväksyä. Asiat kannattaa selvittää itselleen niin, että on sinut itsensä ja lähtökohtiensa kanssa. Sukulaisiin yhteyden säilyttäminen ei poissulje sitä, etteikö silti voisi olla vaikka kuinka paljon muitakin kavereita.

Jokainenhan tekee niin kuin haluaa. Minäkään en ole kaikkien kanssa tekemisissä. Mutta useimman kanssa kyllä. Jos en olisi ollu tekemisissä ja tutustunu heihin olisin menettäny paljon. Minulla on onni saada ystävikseni upeita ihmisiä. Mutta jokainen taaplaa tavallaan.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:47"]

Usein on niin, että kavereita tulee ja menee ja kaverit vaihtuu elämäntilateiden vaihtuessa. Sukulaiset on ja pysyy ja ne suhteet ovat pitempiä ja pysyvämpiä kuin kaverisuhteet. Joissakin tapauksissa on varmasti perusteltua katkaista välit sukulaisiin - hekin voivat olla tylyjä, käyttäytyä loukkaavasti tai jopa aiheuttaa ahdistusta käytöksellään tai esim. suvaitsemattomuudellaan. Mutta jos lähtökohtaisesti haluaa hylätä kaikki sukulaisensa, en voi olla ajattelematta, että omassa menneisyydessä tai omissa juurissa on jotain, mikä on jäänyt käsittelemättä ja jota on itse vaikea hyväksyä. Asiat kannattaa selvittää itselleen niin, että on sinut itsensä ja lähtökohtiensa kanssa. Sukulaisiin yhteyden säilyttäminen ei poissulje sitä, etteikö silti voisi olla vaikka kuinka paljon muitakin kavereita.

[/quote]

Näin ajattelee ihminen, jolle sukulaisuudella on arvoa sinänsä. Jos ei pidä sukulaisuutta arvokkaana, sukulaisiin suhtautuu kuin keihin tahansa ihmisiin.

Mullakin äiti on ainoa sukulainen jonka kanssa oon tekemisissä, ja sekin on aikalailla pakkopullaa - oon ainoa lapsi ja äiti on hoivakodissa.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:47"]

Usein on niin, että kavereita tulee ja menee ja kaverit vaihtuu elämäntilateiden vaihtuessa. Sukulaiset on ja pysyy ja ne suhteet ovat pitempiä ja pysyvämpiä kuin kaverisuhteet. Joissakin tapauksissa on varmasti perusteltua katkaista välit sukulaisiin - hekin voivat olla tylyjä, käyttäytyä loukkaavasti tai jopa aiheuttaa ahdistusta käytöksellään tai esim. suvaitsemattomuudellaan. Mutta jos lähtökohtaisesti haluaa hylätä kaikki sukulaisensa, en voi olla ajattelematta, että omassa menneisyydessä tai omissa juurissa on jotain, mikä on jäänyt käsittelemättä ja jota on itse vaikea hyväksyä. Asiat kannattaa selvittää itselleen niin, että on sinut itsensä ja lähtökohtiensa kanssa. Sukulaisiin yhteyden säilyttäminen ei poissulje sitä, etteikö silti voisi olla vaikka kuinka paljon muitakin kavereita.

[/quote]

Näin ajattelee ihminen, jolle sukulaisuudella on arvoa sinänsä. Jos ei pidä sukulaisuutta arvokkaana, sukulaisiin suhtautuu kuin keihin tahansa ihmisiin.

[/quote]

Sanoisin, että näin ajattelee ihminen, joka on pienestä pitäen ollut tekemisissä suvun kanssa ja joka on jo lapsuudenkodissaan kasvanut siihen, että suvun kanssa ollaan tekemisissä ja juhlapyhiin kuuluu suvun kokoontuminen yhteen. Tällöin sukulaisista on jo tullut läheisiä ja tärkeitä ihmisiä hänelle. Jos vanhemmatkaan eivät olet pitäneet sukuun yhteyttä, luonnollisesti lapsellakaan ei ole sellaista tunnesidettä heihin, joten on luonnollista, että aikuisenakaan ei ala sellaista sidettä enää rakentamaan.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:37"]

Minulla ei siis ole mitään sukulaisiani vastaan. He eivät vain ole muodostuneet minulle läheisiksi, enkä näe mitään arvoa siinä, että yrittäisin näin aikuisiällä solmia merkityksellisempiä suhteita vain siksi, että meillä  sattuu olemaan yhteiset esi-isät. Mieluummin hankin kavereita ja ystäviä ihmisistä, joilla on kanssani jotakin yhteistä. Mieheni ei tätä ymmärrä: hänestä sukulaisuus on itseisarvoista. -ap

[/quote]

Mikä on se yhteinen juttu kavereiden kanssa? Sukulaisten kanssa on yhteistä juuret, historia ja heidän kanssaan on aika lailla samat lähtökohdat.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:37"]

[/quote]

.... Sukulaisten kanssa on yhteistä juuret, historia ja heidän kanssaan on aika lailla samat lähtökohdat.

[/quote]

SerkkujenTtätien/setien kanssa on yhteistä juuret ja osa historiaa...lähtökohdat on samat vain sisarusten kesken. Jos serkutkin on kovin eri-ikäisiä tai kiinnostuneita aivan eri asioista.... niin mitä iloa on pakollisesta yhteydenpidosta kummallekaan?

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:08"][quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:37"]

Minulla ei siis ole mitään sukulaisiani vastaan. He eivät vain ole muodostuneet minulle läheisiksi, enkä näe mitään arvoa siinä, että yrittäisin näin aikuisiällä solmia merkityksellisempiä suhteita vain siksi, että meillä  sattuu olemaan yhteiset esi-isät. Mieluummin hankin kavereita ja ystäviä ihmisistä, joilla on kanssani jotakin yhteistä. Mieheni ei tätä ymmärrä: hänestä sukulaisuus on itseisarvoista. -ap

[/quote]

Mikä on se yhteinen juttu kavereiden kanssa? Sukulaisten kanssa on yhteistä juuret, historia ja heidän kanssaan on aika lailla samat lähtökohdat.
[/quote]

Tai sitten ei ole. Minulla ei ole yhteistä historiaa tai samoja lähtökohtia esim. isovanhempieni, serkkujeni tms.kanssa.

Mua ärsyttää se, että ihmiset alkavat taivastella miksen ole tekemisissä (hyvin pienen) sukuni kanssa. Käsittämätöntä, etteivät aikuiset ihmiset voi ymmärtää, ettei kaikkien suku ole tärkein ja paras. Veri ei ole vettä sakeampaa, usea ystävyyssuhteeni on kestänyt kauemmin kuin yhteyteni sukuun. Suvussa ketään ei ole kiinnostanut minun olemassaoloni, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi olla kiinnostunut heistä. He ovat vain ihmisiä muiden joukossa, joiden olemassaoloa en huomaisi jos emme olisi sattuneet päätymään samaan sukupuuhun. Sukuaan ei voi valita, ystävät voi. Samoin on jokaisen oikeus päättää itse ihmisistä, joita ympärilleen haluaa.

-myös samanlainen kuin ap

Minä ymmärrän sitä läheisyyttä jota on sukulaisten kesken. Ja tuttuuden tunnetta. Eli nautin itse suvustani ja nyt kun en asu heidän lähellään, olen tajunnut, miten ahkeria, lahjakkaita, sisäisesti ja ulkoisesti kauniita ihmisiä sukulaiseni ovat keskimäärin.

Käytännössä taas välimatka estää luonnollisen kanssakäymisen ja arjessa auttamisen.

Joten sikäli ymmärrän sekä sukurakkaita että sukuun välinpitämättömiä.

Nykyään ei lapsiperheillä ole sellaista maalaisympäristöä, jossa kanssakäyminen olisi luonnollista. Oma arki kaukana, omat huolet.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:37"]

Minulla ei siis ole mitään sukulaisiani vastaan. He eivät vain ole muodostuneet minulle läheisiksi, enkä näe mitään arvoa siinä, että yrittäisin näin aikuisiällä solmia merkityksellisempiä suhteita vain siksi, että meillä  sattuu olemaan yhteiset esi-isät. Mieluummin hankin kavereita ja ystäviä ihmisistä, joilla on kanssani jotakin yhteistä. Mieheni ei tätä ymmärrä: hänestä sukulaisuus on itseisarvoista. -ap

[/quote]

Mikä on se yhteinen juttu kavereiden kanssa? Sukulaisten kanssa on yhteistä juuret, historia ja heidän kanssaan on aika lailla samat lähtökohdat.

[/quote]

Hassu. Kiinnostuksen kohteethan voivat jopa saman perheen sisaruksilla olla aivan erit. Tietty juuret ja historia juu, mutta nämähän kiinnostavat keskivertoihmistä yleensä aika myöhäisessä ikävaiheessa.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 10:00"]

Sanoisin, että näin ajattelee ihminen, joka on pienestä pitäen ollut tekemisissä suvun kanssa ja joka on jo lapsuudenkodissaan kasvanut siihen, että suvun kanssa ollaan tekemisissä ja juhlapyhiin kuuluu suvun kokoontuminen yhteen. Tällöin sukulaisista on jo tullut läheisiä ja tärkeitä ihmisiä hänelle. Jos vanhemmatkaan eivät olet pitäneet sukuun yhteyttä, luonnollisesti lapsellakaan ei ole sellaista tunnesidettä heihin, joten on luonnollista, että aikuisenakaan ei ala sellaista sidettä enää rakentamaan.

[/quote]

Minä olen pienestä pitäen ollut tekemisissä sukulaisten kanssa, erityisesti lähes samanikäisten serkkujen (+-3 vuotta ikäeroa). Kaikissa sukujuhlissa käytiin, kokoonnuttiin kaikkien mahdollisten tapahtumien takia yhteen. Lopputulos? En ole tekemisissä oman sukuni kanssa käytännössä ollenkaan. Äidille soitan, jos on ihan pakko hoitaa joku asia. Veljen kanssa ei juuri ole puhuttavaa, nähdään silloin tällöin, soitellaan vielä harvemmin. Useimmiten jotenkin lasten syntymäpäiviin liittyvää tms. Siskon kanssa soitellaan tai nähdään ehkä 2-4 viikon välein, asutaan 15km:n päässä toisistamme. Muita sukulaisia olen tavannut n. viisi vuotta sitten.

En näe asiassa ongelmaa. Ihmisten kanssa oleminen väsyttää, viihdyn ihan mainiosti oman perheeni kanssa ja itsekseni. Useammin tapaan vaimoni sukulaisia kuin omiani, yritän välttää kyllä niitäkin tapaamisia.

Itse joskus vastasin kaverin kysymykseen ystävieni määrästä, et mun parhaimpia ystäviä on mun veljet ja toinen nato, mihin kaverini nauroi pilkallisesti ja totesi jotain tyyliin "ei sullakaan hyvin mene kun sukulaiset on parhaimpia kavereita". En viittinyt sanoo mitään takas, kun en käsittänyt miten joku voi olla noin uskomattoman typerä. Ei tee ystävästä yhtään huonompaa jos hänet on saanut jo syntymässään. Tämä kaverini on korkeasti koulutettu ja AMK opettaja, itse olen siivooja, joten korkea koulutus ei todellakaan ole tae avarakatseisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, jotka taas mielestäni kertovat älykkyydestä.

..saatto mennä ohi aiheen, mut jospa joku yhtä typerä ku kaverini ottais vaik onkeensa.

Sama juttu kuin ap:lla. Vanhempiini olen väleissä ja tapaan heitä. Samoin olin pappaani, joka kuoli pari vuotta sitten. Muuten en ole sukuni kanssa tekemisissä.

Minä en ole sukuni kanssa tekemisissä. Isää en ole nähnyt 30 vuoteen, äiitä näen n. kerran vuodessa ja siskopuolta usein siinä samalla. Onhan se tavallaan raskasta kun ei ole mitään tukiverkkoa. Tosin suurimmalla osalla sukulaisistani on elämänhallinta sen verran heikkoa ettei heistä mitään apua kenellekään olisikaan, hädintuskin selviävät omista elämistään. Suoraan sanottuna en pidä 95% sukulaisistani enkä siksi näe mitään tarvetta viettää aikaani heidän kanssaan. Mutta joo, jos muutan niin se on palkattava muuttofirma. Jos kämppä tarvii remonttia niin remppafirma. Jos auto-ongelmia vien sen korjaamolle. Jos olen yli vuorokauden pois kotoa, on lemmikit vietävä hoitolaan. Kavereilta en edes pyydä apua.

Toisaalta ottaa päähän rahanmeno ja asioiden vaikeus, toisaalta taas aikuisuuteen kuuluu mielestäni itsenäisyys eikä niin, että kolmekymppinen kakara menee vinkumaan isälleen tai enolleen tai edes miehelleen, että auton renkaat on vaihdettava tai pyytää äitiään leipomaan mokkapaloja kun ei itse osaa.

Ja vielä, en minäkään oikein ymmärrä tuota, että sukulaisilla olisi muka samat lähtökohdat. Ehkä jos se suku on sattunut pysymään jossain pikkupaikkakunnalla ja kaikki vaikkapa pitävät maatilaa tai työskentelevät jossian suvun firmassa, mutta muuten...ei. Itse olen köyhän yh-perheen lapsi. Yhdet serkkuni asuivat Utsjoella, ovat puoliksi saamelaisia. Toiset serkkuni asuivat maatilalla kunnes alkkisisänsä vahingossa tappo. itsensä. Kaksi serkkuani on syntynyt ja asuvat Espanjassa. Yksi serkkuni muutti naapurikaupunkiin, meni nuorella iällä naimisiin ja teki liudan lapsia, liekö koskaan edes Helsingissä käynyt. Yhdet serkkuni ovat mua 10 vuotta nuorempia ja ilmeisesti aika moniongelmaisia. Kakksi serkkuano, jotka molemmat mua 10-15v vanhempia ovat molemmat asuneet Englannissa jo vuosia.

Ei meillä ole mitään yhteisiä lähtökohtia eikä yhteistä historiaa. Mummolassa joo nähtiin penskoina, mutta mummokin kuopattiin jo 90-luvulla.

Suomen suuret luvut mielenterveydessä johtuvat osin siitä, että yhteydet sukulaisiin, naapureihin, tuttaviin ovat katkenneet. Tilalle on tullu pilleri korvaamaan yhteyksiä. Ihminen on luotu pohjimmiltaan sosiaaliseksi. Mitä napsit ap?

Kasvoin epävakaassa perheessä, sukulaisilla oli mukavat ja toimivat normiperheet. Ainoat joilla olisi ollut valta puuttua perheemme hetkittäin hirveään tilanteeseen oli sukulaiset (he kyllä ainakin osittain tiesivät, oli kiireellistä huostaanottoa jne). Kukaan ei puuttunut vaan mummolassa riitti kun tädit lässyttivät kilpaa kuinka kaunis lapsikatras. Äiti oli läheinen sukunsa kanssa ja jakoi heidän kanssaan perheemme tilannetta. Lapsille olisi hetkittäin riittänyt kun aikuinen olisi halunnut viettää tovin aikaa heidän kanssaan oikeasti kuunnellen ja puhuen... se voiku oot söpö ja ihana että pulla maistuu, meneppäs pihalle leikkimään, ei oikein kata asiaa. Viimeksi kun tätiä näin puhui siitä että olisi pitänyt auttaa mutta kun on hankala puuttua, kumma kyllä poliisilla ei ollut vaikeuksia puuttua. En halua olla missään väleissä ihmisten kanssa jotka ovat huomanneet lapsien hädän ja ovat vaan päättäneet katsoa muualle.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 07:12"]Suomen suuret luvut mielenterveydessä johtuvat osin siitä, että yhteydet sukulaisiin, naapureihin, tuttaviin ovat katkenneet. Tilalle on tullu pilleri korvaamaan yhteyksiä. Ihminen on luotu pohjimmiltaan sosiaaliseksi. Mitä napsit ap?
[/quote]
Älähän nyt yleistä. Miksi pitäisi hakea sellaisten ihmisten seuraa joista ei pidä tai jotka ovat samantekeviä? Itse en inhoa sukulaisiani, en vain ole kokenut mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta tai välittämistä ja he varmasti ajattelevat samoin. Isän puolen sukulaisia, tätiä ja serkkuja en ole nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen.
Vietän aikaani samanhenkisten ihmisten kanssa, tapauksessani eivät ole sukulaisia mutta ei sillä ole merkitystä jos yhdessä viihdytään.
Asia mitä en ymmärrä on peräkammarin pojat/tytöt jotka viihtyvät äidin helmoissa iät ja ajat, äiti on paras kaveri ja myös hoitaa asiat niinkuin lapsi olisi kymmenen vanha.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 09:47"]Usein on niin, että kavereita tulee ja menee ja kaverit vaihtuu elämäntilateiden vaihtuessa. Sukulaiset on ja pysyy ja ne suhteet ovat pitempiä ja pysyvämpiä kuin kaverisuhteet. Joissakin tapauksissa on varmasti perusteltua katkaista välit sukulaisiin - hekin voivat olla tylyjä, käyttäytyä loukkaavasti tai jopa aiheuttaa ahdistusta käytöksellään tai esim. suvaitsemattomuudellaan. Mutta jos lähtökohtaisesti haluaa hylätä kaikki sukulaisensa, en voi olla ajattelematta, että omassa menneisyydessä tai omissa juurissa on jotain, mikä on jäänyt käsittelemättä ja jota on itse vaikea hyväksyä. Asiat kannattaa selvittää itselleen niin, että on sinut itsensä ja lähtökohtiensa kanssa. Sukulaisiin yhteyden säilyttäminen ei poissulje sitä, etteikö silti voisi olla vaikka kuinka paljon muitakin kavereita.
[/quote]

Miten pidät yhteyttä sukulaisiin, jotka eivät pidä minua ollenkaan suvun jäsenenä?

Miksi oletetaan automaattisesti että ihmisellä olisi jotenkin enemmän yhteistä jonkun sukulaisen kanssa, jonka kanssa on pari geeniä enemmän samanlaisia kuin naapurin Pertin kanssa? Itse en tunne oikeastaan ketään laajasta ja laajalle levinneestä suvustani eikä kyllä kiinnostakaan. Serkkuni saavat ihan rauhassa kävellä kadulla vastaan, en tunne heitä edes naamalta. Emme myöskään hengaile miehen veljien perheiden tai oman sisareni kanssa. En tunne mitään tarvetta olla jonkun kanssa yhteydessä vain siksi että olemme sukua. Mieluummin olen niiden itse valitsemieni ystävien kanssa. Ja palveluita voin ostaa ihan rahalla, todella ärsyttää että jotain pitäisi auttaa tai olla autettava vaan siksi että on sitä yhteistä geenistöä!