Käyn terapiassa ja koko ajan tuputtaa lastensuojelua
Olen herkkä räjähtämään ja muutenkin minua vaivaa jokin, välillä masentaa yms. No, meni vuosia kunnes nyt uskaltauduin hakemaan apua. Pari kertaa olen käynyt ja terapeutti joka kerralla alkaa mussuttamaan lastensuojelusta ja että minun pitäisi tehdä itsestäni ilmoitus. Lapsiani en piekse, en käytä päihteitä, lapset saavat terveellistä ruokaa, puhtaat vaatteet, en laiminlyö heitä. Mitä helvettiä? Lähinnä lasten takia hommasin apua, tukea vanhemmuuteen ja pelkoon että minusta tulee samanlainen paskaläjä kun oma äitini. Nyt vituttaa että hain, kun itsestään lasu pitäisi tehdä, vaikka syytä ei todellakaan ole.
Kommentit (37)
Hei ap, selvitäpä oman kuntasi kotiapu/kotipalvelutilanne. Sehän muuttui nyt vuoden alusta, että sitä kotiapua voi saada avuksi, vaikka ei olisi lastensuojelun piirissä. Aikaisemminhan piti olla lastensuojelun asiakas, että sellaista saattoi saada. Tuskin terapeutti sitä tarkoittaa, että tee ls-ilmoitus itsestäsi että lapset saadaan sulta pois, vaan että voit saada tukea siihen arkeen lastensuojelun resurssien kautta. Mutta jospa riittäisi että itse käyt terapiassa ja sitten kenties tuota kevyempää tukea, siis apua lasten- ja kodinhoitoon, siihen päälle.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 13:55"]Olen herkkä räjähtämään ja muutenkin minua vaivaa jokin, välillä masentaa yms. No, meni vuosia kunnes nyt uskaltauduin hakemaan apua. Pari kertaa olen käynyt ja terapeutti joka kerralla alkaa mussuttamaan lastensuojelusta ja että minun pitäisi tehdä itsestäni ilmoitus. Lapsiani en piekse, en käytä päihteitä, lapset saavat terveellistä ruokaa, puhtaat vaatteet, en laiminlyö heitä. Mitä helvettiä? Lähinnä lasten takia hommasin apua, tukea vanhemmuuteen ja pelkoon että minusta tulee samanlainen paskaläjä kun oma äitini. Nyt vituttaa että hain, kun itsestään lasu pitäisi tehdä, vaikka syytä ei todellakaan ole.
[/quote]
Ei varmaan kehota, koska ilmoitusta ei tehdä aikuisesta.
Ja lastensuojelua ei tarvitse pelätä silloin, kun oma elämä on päivänvalon kestävää. Apua kannattaa hakea, jos omat konstit alkavat olla huteralla pohjalla. Apua lastensuojelustakin kannattaa ottaa vastaan ENNEN kuin tapahtuu jotakin.
Mitä apua voi saada enemmän lastensuojelusta kuin terapeutilla keskustella omasta käytöksestä ja paremmista keinoista selvitä niistä tilanteista? Kertokaa. En tajuu, melkein itsekin jo soitin perheneuvolaan mutta en taida uskaltaa.
Jos sinulla aiemmin ei ollut pahoja ongelmia, niin kohta on. Kun kerran rattaisiin joudut, et pääse koskaan pois, ainakaan lasten kanssa. Paras apu on oma apu. Opettele terapioimaan itsesi ja näytä iloista naamaa muille. Lapsesi ovat pieniä vain hetken ja kohta helpottaa. Sinä et ole äitisi, eikä sinusta tule sama ja aloita vaikka jooga. Ehkä pääset ihan samaan mielenrauhaan muitakin kautta, kun terapian.
Joo. No mitä se auttaa omiin ongelmiin ja pääkoppaan vaikka tekisikin omista lapsistaan lasun?
Jos äiti on herkkä räjähtämään? Niin ehkä lapset tarvitsisivat apua, vaikka heillä onkin puhtaat vaatteet.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:08"]Miksi se terapeutti kehotti sinusta tekemään lastensuojeluilmoituksen? Oletko teiniäiti? Yleensä ilmoitus tehdään lapsista. [/quote] En ole teiniäiti. Lähemmäs 30v. Jos sillä nyt on merkitystä. Ja ls-ilmo siksi, koska ei ole tukiverkostoa ja kai minut on luokiteltu masentuneeksi.. vaikka sitä en mielestäni ole, pelkästään ahdistunut kausittain. Akuuttia hätää ei todellakaan ole. Mielialalääkkeitä tyrkyttää, enkä yksiäkään ole aloittanut. Omassa lapsuudessani tehdyt vääryydet painavat ja pelkään että muutun äitini kaltaiseksi.
[/quote]
Niin minkä ihmeen takia et niitä lääkkeitä suostu syömään?! Ne auttaa, rauhoitut etkä tule äitisi kaltaiseksi. En ymmärrä...
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 13:59"]Ei olisi kannattanut hakea apua. Jos sä et tee ls-ilmoitusta niin terapeutti tekee sen. Melkoiseen soppaan olet itsesi laittanut. [/quote] Terapeutti ei tee ls ilmoitusta, läsnäolovelvollisuus sitoo. Tai no, terapeutilla on lupa rikkoa tämä jos ap esim uhkaisi satuttaa lapsiaan
[/quote]
Päinvastoin. Terapeutilla kuten muillakin ammattihenkilöillä on velvollisuus tehdä ls ilmoitus, jos on huolta lapsesta.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Ammattihenkilöillä on velvollisuus tehdä ls ilmoitus. Ja ne myös tehdään
Paskat. terapeutti ei saa edes kertoa rikoksesta, jollei siitä saa neljä vuotta vankeutta jne. Joten tuskin tekee ilman erittäin painavaa syytä.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:38"]
Mitä apua voi saada enemmän lastensuojelusta kuin terapeutilla keskustella omasta käytöksestä ja paremmista keinoista selvitä niistä tilanteista? Kertokaa. En tajuu, melkein itsekin jo soitin perheneuvolaan mutta en taida uskaltaa.
[/quote]
Soita perheneuvolaan. Ei se ole lastensuojelua. Saat apua lapsen kanssa selviytymiseen. Mahdollisesti tukea varhaisen vuorovaikutussuhteen kehittymiseen
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:08"]Miksi se terapeutti kehotti sinusta tekemään lastensuojeluilmoituksen? Oletko teiniäiti? Yleensä ilmoitus tehdään lapsista. [/quote] En ole teiniäiti. Lähemmäs 30v. Jos sillä nyt on merkitystä. Ja ls-ilmo siksi, koska ei ole tukiverkostoa ja kai minut on luokiteltu masentuneeksi.. vaikka sitä en mielestäni ole, pelkästään ahdistunut kausittain. Akuuttia hätää ei todellakaan ole. Mielialalääkkeitä tyrkyttää, enkä yksiäkään ole aloittanut. Omassa lapsuudessani tehdyt vääryydet painavat ja pelkään että muutun äitini kaltaiseksi.
[/quote]
Niin minkä ihmeen takia et niitä lääkkeitä suostu syömään?! Ne auttaa, rauhoitut etkä tule äitisi kaltaiseksi. En ymmärrä...
[/quote]
Koska en koe tarpeelliseksi aloittaa säännöllistä lääkitystä. Välillä on huonoja päiviä, enemmän räjähdysherkkyyttä ja sitten taas on hyviä päiviä, jolloin en rähjää. Vaikka sisällä kuohuu niin yritän antaa hellyyttä ja kehuja lapsilleni. Koitan hillitä itseäni ja päässä ääni huutaa että käyttäydy jumalauta, mutta silti taantuu välillä lapsen tasolle. Ap
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:55"][quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:08"]Miksi se terapeutti kehotti sinusta tekemään lastensuojeluilmoituksen? Oletko teiniäiti? Yleensä ilmoitus tehdään lapsista. [/quote] En ole teiniäiti. Lähemmäs 30v. Jos sillä nyt on merkitystä. Ja ls-ilmo siksi, koska ei ole tukiverkostoa ja kai minut on luokiteltu masentuneeksi.. vaikka sitä en mielestäni ole, pelkästään ahdistunut kausittain. Akuuttia hätää ei todellakaan ole. Mielialalääkkeitä tyrkyttää, enkä yksiäkään ole aloittanut. Omassa lapsuudessani tehdyt vääryydet painavat ja pelkään että muutun äitini kaltaiseksi.
[/quote]
Niin minkä ihmeen takia et niitä lääkkeitä suostu syömään?! Ne auttaa, rauhoitut etkä tule äitisi kaltaiseksi. En ymmärrä...
[/quote]
Koska en koe tarpeelliseksi aloittaa säännöllistä lääkitystä. Välillä on huonoja päiviä, enemmän räjähdysherkkyyttä ja sitten taas on hyviä päiviä, jolloin en rähjää. Vaikka sisällä kuohuu niin yritän antaa hellyyttä ja kehuja lapsilleni. Koitan hillitä itseäni ja päässä ääni huutaa että käyttäydy jumalauta, mutta silti taantuu välillä lapsen tasolle. Ap
[/quote]
On lukemattomia tapoja oppia itsehillintää. Jos se on ainoa ongelmasi, niin hae siihen apua, äläkä johonkin muuhun ongelmaan, mitä sinulla ei edes ole ehkä. Lääkkeet eivät voi olla ratkaisu itsehillinnän oppimiselle, ellet halua olla zombi loppuelämääsi.
Ymmärrätkö AP, että tuo rähjääminen ja lapsen tasolle taantuminen on henkistä väkivaltaa, joka voi traumatisoida lapsesi? Tunnut väheksyvän sitä huolestuttavalla tavalla. Jos saat lääkkeistä sen avun, ettet rähjää lapsillesi enää ollenkaan, se on sen arvoista, eikö?
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:01"]Koska meillä ei ole tukiverkostoa, juopot isovanhemmat. Ja en edes ulise etten jaksa, kuittaan että pakko jaksaa, ei auta itkut. Sen tähden lasun tekeminen kummastuttaa. Ja kunnallinen on joo. Yhteystiedotkin antoi ystävällisesti, ja heitin sen heti odotushuoneen roskakoriin. Ihme touhua. Todella ahdistavaa.
[/quote]
Lause "pakko jaksaa..." Varvasti oli terapeutin mielestä väärin
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:11"][quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:01"] [quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 13:59"]Ei olisi kannattanut hakea apua. Jos sä et tee ls-ilmoitusta niin terapeutti tekee sen. Melkoiseen soppaan olet itsesi laittanut. [/quote] Terapeutti ei tee ls ilmoitusta, läsnäolovelvollisuus sitoo. Tai no, terapeutilla on lupa rikkoa tämä jos ap esim uhkaisi satuttaa lapsiaan [/quote] Mikä hemmetin läsnäolovelvollisuus? Kyllä meidän perheen tapauksessa terapeutti teki ls-ilmoituksen, kun mies myönsi huutaneensa/raivonneensa koliikkivauvalle. Siinä ei auttanut edes se, että minä eli äiti olen täyspäinen ja yritin saada miestä lopettamaan raivoamisen. [/quote] Mitäs sitten kävi kun ls-ilmo tehtiin?
[/quote]
Käytiin keskustelu sossujen kanssa ja meille tarjottiin hoitoapua, että olisimme päässet välillä lapsen koliikkihuutoa karkuun. Onneksi koliikki pian jo loppuikin ja nyt lapsi on aurinkoinen ja hurmaava taapero, joka on isänsä silmäterä. Mies myös heräsi miettimään omaa käytöstään tuossa tilanteessa, ei nykyään enää raivostu/huuda kenellekään vaan tuulettaa pahaa oloaan rakentavammin. Lasu-asiakkuutemme päätettiin melko pian koliikin loppumisen jälkeen eikä meitä ole sen koommin "tarkkailtu" mitenkään erityisesti.
Nro 15
Lastensuojelun kautta on mahdollista saada kotiapua siis apua arjen pyörittämiseen, tarkoittaisko terapeutti sitä? Jos tukiverkostoa ei ole ja arki vyöryy yli niin avun vastaanottaminen voisi olla hyväkin idea. Ei aina ole pakko jaksaa itse.
Luulen, että terapeutin tarkoitus on hakea apua teille perheenä. Hän ei vaan ehkä tiedä, että nykyään ei enää tarvitse hakea apua lastensuojelun kautta. Voi myös olla, että koska hän näkee ahdistuksesi ja avuntarpeesi, niin haluaisi saada varmuuden ettet ole yhtä ahdistunut lasten kanssa, koska se vaikuttaa heidän tunne-elämän kehitykseensä. En siis väitä, että viestisit ahdistusta lapsille, mutta terapeutilla voi olla sellainen pelko. Sinähän tiedät itse millaista teillä on kotona, mutta hänellä on siitä vain sinun sanasi ja varmasti on terapeutilla myös kokemuksia siitä, että asiakkaat kaunistelevat oloja. Hänellä saattaa myös olla tarvetta turvata selustansa vähän niinkuin "just in case". Eli vaikka ei olisi sitä mieltä että perheenne tarvitse lasua, niin suositteleen ottamaan yhteyttä varmistaakseen että on "tehnyt kaikkensa".
Siinä muutama syy, mikään niistä ei tarkoita, että olet huono vanhempi tai että sinulla on huono terapeutti. Nyt vaan jatkat entiseen malliin.