Mikä oppiaine sai sinut kouluaikoina lähes epätoivon partaalle?

ihmisen biologia? tehtiinkö jatkuvasti kokeiluja ja yllätyksiä tuli?

Matematiikka. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt numeroista mitään. Aloin pelätä matikkaa. Sain ehtoja, jos enää tiedätte, mitä ne ovat. Sellaista, että ei päässyt luokalta toiselle, ennen kuin oli kesän päntännyt sitä matikkaa, tenttinyt sen, päässyt rimaa hipoen yli ja siirtynyt vasta sitten seuraavalle luokalle.

Itkin sen matikan kanssa, olin kuin sokea, kun piti tehdä yksinkertainen vähennyslasku. 

Sitten yli 30 vuotta myöhemmin aloin haistaa oman poikani matikan oppimisessa samoja piirteitä lievänä. Nostin asiasta ns. metelin. Lukihäiriö oli jo tuolloin aivan tunnistettu ilmiö. Matematiikan häiriö, dyskalkulia melkein tuntematon. Totaalisen taistelun jälkeen sain lapseni testeihin, joita tehtiin yhteensä 8 tuntia.

Ja sehän sieltä paljastui, se dyskalkulia. Lapsi pääsi ajoissa mukautettuun matikan opetukseen, erilaisella oppikirjalla. Pelkoa ei ehtinyt kasvaa matikkaa kohtaan. 

Aikuisille näitä testejä ei tehdä ja olen kyllä pärjännyt normiarjessa mm. raha-asioissa. Mutta on selvääkin selvempää, että minulla on myös kyseinen häiriö.

Jos joku tunnistaa lapsellaan häiriön matikassa, niin testeihin Hopi, hopi. 

Kirjoitin yo-kokeen 1973, jolloin oli kuusi pakollista ainetta. Reaalikoe piti sisällään historian, uskonnon, kemian, fysiikan, psykologian ja biologian. Terveystietoa tms ei ollut. Oli pakko keskittyä vain omiin vahvoihin aineisiin reaalissa. Itselläni lopputulos oli kaksi ääripäätä: äikkä, matikka ja reaali laudatur, Ruotsi ja enkku approbatur ja lyhyt saksa improbatur. Luoja, kuinka inhosin kielten kielioppia, paitsi suomen. Yliopistossa opintojen edetessä englannin kieli tuli tärkeäksi niin tenttikirjoissa kuin luennoilla. 

Matikka ei pelkästään vienyt lähelle epätoivoa, vaan harkitsin itsemurhaa sen takia vitosluokalla, ollessani 12 vuotias.

Matikka, kemia, kässä.

Matikka sen takia, että mulle ei oo kyllä ikinä auennut oikeestaan ykskään lasku mitä siel on ja opettaja ei ees opeta kunnolla, vaan jauhaa vaan turhaa potaskaa ja varmaan jauhais tunti tolkulla, ellei oppitunti kestäis tuntia. Sen lisäksi kyselee aina kaikilta ja se vastapa on traumatisoivaa, kun ei ihan oikeesti osaa. Kemian läksyjä tehdessä oon aina ihan kujalla, en tajua siitä potaskasta sitte ripaustakaan, kun niitä asioita ei kunnolla opeteta siellä tunnilla. Nytkin oli joku piirustelutehtävä, ja minun piirtotaidoillani se ei kyllä ollu piirustusta nähnytkään. Käsitöissä olen aina ollut huono. Ku ei osaa nii sit ei osaa. Aina piti jotain t-paitaa tehdä, ja se oli kidutusta, koska se paituli ei valmistunut, ei sitten millään, vaikka sentään yritin sinnikkäästi. Puukäsityön puolella taas rikoin jonkun koneen ja samalla työni. Luojan kiitos, ettei tartte enää sitä ainetta opiskella sekuntiakaan!! Ei mulle se fysiikkakaan aukea, ei sitte millään. Vieläpä sitä oli iltapäivä (lue: ilta) tunti kolmesta neljään mustana marraskuuna, nii ei niiltä tunneilta jäänyt sitte mitään mieleen. 

Ei mikään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikunta. Se, että kaksi luokan kovinta urheilijaa sai valita joukkueiden pelaajat ei yhtään lisännyt innostuneisuuttani harrastaa liikuntaa. Lukiossa otti aivoon se, että olin syntynyt vuoden liian aikaisin: vielä meillä 1977 syntyneillä oli pakollista liikuntaa 5 kurssia, mutta 1978 syntyneillä enää 3 kurssia.

 

Epäliikunnallista ei koulujen liikunnan opetus ainakaan innostanut liikkumaan. Päinvastoin: jokseenkin jokaisen liikuntatunnin jälkeen vain olin vakuuttunut, että koulun loputtua en ainakaan liiku yhtään. Homma toimi kokonaan niiden lahjakkaiden ehdoilla. Eikö ihan kansanterveyden näkökulmasta olisi tärkeintä saada liikuntainnostus niille, joilla sitä ei ole? Kyllä ne lahjakkaat harrastavat ihan luonnostaan liikuntaa vapaa-ajallaankin. Käsitykseni mukaan tilanne ei ole vieläkään muuttunut.

Mä harrastin liikuntaa melkein joka päivä kouluaikoina, tanssitunneilla enimmäkseen kävin, mutta inhosin silti koululiikuntaa, varsinkin telinevoimistelua ja pesistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako valita useita? Kaikki matemaattiset aineet (MA, FY ja KE). Jo 9. luokalla sain usein esim. fysiikan kokeista arvosanan 5 tai 6, vaikka yritin opiskella sitä(kin) oppiainetta parhaan kykyni (lue: kyvyttömyyteni) mukaan. Menin kuitenkin lukioon, mutta ongelmat näiden oppiaineiden kanssa jatkuivat silti. Keskiarvo: 8,4 (MAB: 5). Ja ei, en todellakaan kirjoittanut matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa.

 

Sama! Ja kun pyysin lopulta aivan romuna matikanopelta tukiopetusapua niin hän vastasi että sitä annetaan vain pitkän matikan lukijoille. Nelos- ja vitoslinja jatkui jatkumistaan. Geometria- ja vektorikurssia en koskaan päässyt läpi. Uusinta meni vieläkin heikommin kuin varsinainen kurssikoe.

Lukio ei ole kaikkia varten. Jos matikka ei suju niin kannamma mennä amikseen.

No matematiikka. Hahmotusvaikeuksia jo lapsesta nepsyongelmien takia ja tiesin kyllä että tätä käytetään paljon, joten tiesin jo silloin olevani lirissä.

Vierailija kirjoitti:

Matikka, kemia, kässä.

 

Matikka sen takia, että mulle ei oo kyllä ikinä auennut oikeestaan ykskään lasku mitä siel on ja opettaja ei ees opeta kunnolla, vaan jauhaa vaan turhaa potaskaa ja varmaan jauhais tunti tolkulla, ellei oppitunti kestäis tuntia. Sen lisäksi kyselee aina kaikilta ja se vastapa on traumatisoivaa, kun ei ihan oikeesti osaa. Kemian läksyjä tehdessä oon aina ihan kujalla, en tajua siitä potaskasta sitte ripaustakaan, kun niitä asioita ei kunnolla opeteta siellä tunnilla. Nytkin oli joku piirustelutehtävä, ja minun piirtotaidoillani se ei kyllä ollu piirustusta nähnytkään. Käsitöissä olen aina ollut huono. Ku ei osaa nii sit ei osaa. Aina piti jotain t-paitaa tehdä, ja se oli kidutusta, koska se paituli ei valmistunut, ei sitten millään, vaikka sentään yritin sinnikkäästi. Puukäsityön puolella taas rikoin jonkun koneen ja samalla työni. Luojan kiitos, ettei tartte enää sitä ainetta opiskella sekuntiaka

Onko mahdollista, että sinulla olisi lievä kehitysvamma?

Matikka, käsityö, liikunta, saksa. 

Matikka, fysiikka, kemia

Vierailija kirjoitti:

Matematiikka. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt numeroista mitään. Aloin pelätä matikkaa. Sain ehtoja, jos enää tiedätte, mitä ne ovat. Sellaista, että ei päässyt luokalta toiselle, ennen kuin oli kesän päntännyt sitä matikkaa, tenttinyt sen, päässyt rimaa hipoen yli ja siirtynyt vasta sitten seuraavalle luokalle.

Itkin sen matikan kanssa, olin kuin sokea, kun piti tehdä yksinkertainen vähennyslasku. 

Sitten yli 30 vuotta myöhemmin aloin haistaa oman poikani matikan oppimisessa samoja piirteitä lievänä. Nostin asiasta ns. metelin. Lukihäiriö oli jo tuolloin aivan tunnistettu ilmiö. Matematiikan häiriö, dyskalkulia melkein tuntematon. Totaalisen taistelun jälkeen sain lapseni testeihin, joita tehtiin yhteensä 8 tuntia.

Ja sehän sieltä paljastui, se dyskalkulia. Lapsi pääsi ajoissa mukautettuun matikan opetukseen, erilaisella oppikirjalla. Pelkoa ei ehtinyt kasvaa matikkaa kohtaan. 

Aikuisille näitä te

Minä ratkaisin ongelman helposti: ostin aikuisena Casion taskulaskinkellon, jota pidän ranteessani joka paikkaan. Minulle se värkki on kuin pyörätuoli halvaantuneille. Välttämätön apuväline.

Vierailija kirjoitti:

Matikka, käsityö, liikunta, saksa. 

 

Ai joo, fysiikka ja kemia myös.

Ruotsin sanoja oli veemäistä tankata päähän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti mikään mutta mieleen on jääneet liikuntatunnit. Olin huono esim. jalkapallossa ja koripallossa. Kun kaksi oppilasta sai valita joukkueet niin jääminen aina viimeiseksi tai toisiksi viimeiseksi tuntui aika ikävältä. Liikunnanopettajat ei kai sitten  ymmärtäneet, että tämä voi olla aika ahdistavaa kun se se tapahtuu joka kerta samoiller oppilaille. Olisihan niitä tapoja jakaa joukkueet ollut muitakin.

 

Toi on niin ollut niin käsittämätöntä hyväksyttyä koulukiusaamista kun vaan olla, ja, osaa. Varmaan moni osaa samaistua ja ikuiset arvet on jäänyt. Toivottavasti enää ei ole tuolla tyylillä.

Voi olla, ja olikin. Opettajan suosiollisten silmien alla. Minä olin lähes lajissa kuin lajissa hyvä (pakkohiihtokilpailut poikkeus). Oli pakko silloin olla, että sai kiitettävän numeron. Siitä huolimatta olin usein yksi viimeisimmistä (ehkä 4. viimeisin) joukkueeseen valituista. Vaikka olin monessa lajissa parempi kuin valitsijat. Hassuna detaljina se, että tulin hyvin monen koulun väliseen viisinotteluun valituksi koulumme joukkueeseen, eikä valitsijana ollut yhtään samaa, joita liikuntatunneilla. Ja hei, me voitettiin se kisa :) Muut oli parempia jossain kuin minä. Siis lajikohtaisesti. Aktiiviharrastajia. Minun kotoa ei muutamaa kymmentä (markkaa)/kausi, olisi uhrattu moiseen.

Matikka ja fysiikka

Mikä, MIKÄ tämä on???:

https://fy06mk.wordpress.com/wp-content/uploads/2014/01/kondensaattorit…

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään. 

Niin ei olekaan. Jos vastaa annettuun aloitukseen sellaisenaan.

Liikunta, varsinkin urheilu. Olin täysin onneton kaikessa. 

Liikunta. En mitenkään inhoa liikkumista, mutta ne testit. Uhattiin jättää jopa luokalle niiden takia, jos puuttui joku pukkihyppy tai varsaloikka. Ihan täyttä pelleilyä.