Mikä oppiaine sai sinut kouluaikoina lähes epätoivon partaalle?

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamataito. En osaa piirtää. Ja minä tollo menin vielä valitsemaan 8. ja 9. luokille kuvaamataidon! En edelleenkään tajua ratkaisuani. Kyse ei ollut siitä, että myös paras kaverini valitsi kuvaamataidon. Niillä tunneilla oli aivan hirveä olla: istuttiin ulkona torin laidalla ja piti piirtää kaupungintalo. Minun kyhäelmäni ei ollut kaupungintaloa nähnytkään.

Niin valitsin minäkin vaikka piirustustaitoni on huono. Viihdytin itseäni sekä muita piirtustuksillani kun ne oli niin kauheita. En ottanut minkään näköistä stressiä asiasta ja jostain syystä kuvismaikka tykkäsi mun tuotoksista

Vierailija kirjoitti:

Matikka, fysiikka, kemia

Mulla just nämä samat myös.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin yo-kokeen 1973, jolloin oli kuusi pakollista ainetta. Reaalikoe piti sisällään historian, uskonnon, kemian, fysiikan, psykologian ja biologian. Terveystietoa tms ei ollut. Oli pakko keskittyä vain omiin vahvoihin aineisiin reaalissa. Itselläni lopputulos oli kaksi ääripäätä: äikkä, matikka ja reaali laudatur, Ruotsi ja enkku approbatur ja lyhyt saksa improbatur. Luoja, kuinka inhosin kielten kielioppia, paitsi suomen. Yliopistossa opintojen edetessä englannin kieli tuli tärkeäksi niin tenttikirjoissa kuin luennoilla. 

 

Mitä päädyit opiskelemaan?

 

 

 

 

Matematiikka, historia, ruotsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako valita useita? Kaikki matemaattiset aineet (MA, FY ja KE). Jo 9. luokalla sain usein esim. fysiikan kokeista arvosanan 5 tai 6, vaikka yritin opiskella sitä(kin) oppiainetta parhaan kykyni (lue: kyvyttömyyteni) mukaan. Menin kuitenkin lukioon, mutta ongelmat näiden oppiaineiden kanssa jatkuivat silti. Keskiarvo: 8,4 (MAB: 5). Ja ei, en todellakaan kirjoittanut matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa.

 

Sama! Ja kun pyysin lopulta aivan romuna matikanopelta tukiopetusapua niin hän vastasi että sitä annetaan vain pitkän matikan lukijoille. Nelos- ja vitoslinja jatkui jatkumistaan. Geometria- ja vektorikurssia en koskaan päässyt läpi. Uusinta meni vieläkin heikommin kuin varsinainen kurssikoe.

Itselläni oli matikka peruskoulussa 5, lukion todistuksessa sitten 9. En kirjoittanut sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matikka, fysiikka, kemia

Mulla just nämä samat myös.

matikka myös mulla. Ala.asteella 9, mutta ylä.asteelta siirryin lukioon vitosella. Lukiossa 8, mutta en kirjoittanut

Kaikki luonnontieteet, vaikka ymmärrän niiden tärkeyden. Oli suuri helpotus yhteiskunnalle, etten valinnut ammattia siltä alalta. Kalliiksi olisi tullut minun kouluttaminen. Kemiasta ja biologiasta kaavoineen on logiikka kaukana. Matematiikka sujui jotenkuten vähän pidemmälle, tilastotieteitä pidän jopa tarpeellisena työkaluna.

T. muusikko- yhteiskuntatieteilijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin yo-kokeen 1973, jolloin oli kuusi pakollista ainetta. Reaalikoe piti sisällään historian, uskonnon, kemian, fysiikan, psykologian ja biologian. Terveystietoa tms ei ollut. Oli pakko keskittyä vain omiin vahvoihin aineisiin reaalissa. Itselläni lopputulos oli kaksi ääripäätä: äikkä, matikka ja reaali laudatur, Ruotsi ja enkku approbatur ja lyhyt saksa improbatur. Luoja, kuinka inhosin kielten kielioppia, paitsi suomen. Yliopistossa opintojen edetessä englannin kieli tuli tärkeäksi niin tenttikirjoissa kuin luennoilla. 

 

Mitä päädyit opiskelemaan?

 

 

 

 

 

Miten englannista voi saada approbaturin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin yo-kokeen 1973, jolloin oli kuusi pakollista ainetta. Reaalikoe piti sisällään historian, uskonnon, kemian, fysiikan, psykologian ja biologian. Terveystietoa tms ei ollut. Oli pakko keskittyä vain omiin vahvoihin aineisiin reaalissa. Itselläni lopputulos oli kaksi ääripäätä: äikkä, matikka ja reaali laudatur, Ruotsi ja enkku approbatur ja lyhyt saksa improbatur. Luoja, kuinka inhosin kielten kielioppia, paitsi suomen. Yliopistossa opintojen edetessä englannin kieli tuli tärkeäksi niin tenttikirjoissa kuin luennoilla. 

 

Mitä päädyit opiskelemaan?

40 vuotta kunnanviraston talonmiehenä.Sairaseläkkeelle. 9 lasta kolmetoista lastenlasta.

- yo 1973

 

 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin yo-kokeen 1973, jolloin oli kuusi pakollista ainetta. Reaalikoe piti sisällään historian, uskonnon, kemian, fysiikan, psykologian ja biologian. Terveystietoa tms ei ollut. Oli pakko keskittyä vain omiin vahvoihin aineisiin reaalissa. Itselläni lopputulos oli kaksi ääripäätä: äikkä, matikka ja reaali laudatur, Ruotsi ja enkku approbatur ja lyhyt saksa improbatur. Luoja, kuinka inhosin kielten kielioppia, paitsi suomen. Yliopistossa opintojen edetessä englannin kieli tuli tärkeäksi niin tenttikirjoissa kuin luennoilla. 

 

Mitä päädyit opiskelemaan?

 

 

 

 

 

Miten englannista voi saada approbaturin?

Sehän tarkoittaa sitä, että on käytännössä kielitaidoton. Ja sitten opiskelemaan yliopistoon. Mitä?!

Fysiikka, en tajunnut niitä tehtäviä koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Matematiikka. Olin siinä aivan surkea eikä mikään määrä pänttäystä tai tukiopetusta riittänyt auttamaan. Kukaan ei silloin viitsinyt minulle sanoa, että saatan kärsiä dyskalkuliasta. Lukihäiriöstä kyllä puhuttiin kovaan ääneen ja lapsia, joilla oli vaikeuksia puhua tai kirjoittaa, ymmärrettiin ja ohjattiin mahdollisesti avun piiriin. Mutta minä sain vain kokea olevani tyhmä ja huono koska en hahmottanut numeroita enkä osannut kunnolla laskea. Ihmettelin aina, mikä minussa on vialla, kun en vain opi ja aina kun näin simppelinkin laskutoimituksen, menivät aivoni aivan solmuun. Hyvä kun pääsin matikasta läpi, kyseisen aineen opettaja sattui olemaan luokanohjaajani yläasteella ja mukava opettaja joten ehkä sain vähän säälipisteitäkin kun olin muuten hyvä oppilas.

Mitään muita kognitiivisia vaikeuksia minulla ei ole. Kielissä olen erittäin hyvä, artikuloin hyvin ja selkeästi, kuulen ja ymmärrän normaalisti jne. Matikka on suuri viho

Ihan sama minulla. Olen vasta aikuisena tajunnut, että minulla on dyskalkulia. Ei siihen aikaan, kun olin koulussa, ymmärretty sellaisesta mitään. Oli aivan kauheaa, kun jouduin aikuisena työnhaun yhteydessä soveltuvuustesteihin, joissa testattiin pääasiassa matemaattista osaamista. Pakokauhu iski niitä tehdessä. Sain todella surkeat tulokset, joita rekrytoija vielä isoon ääneen ihmetteli. 

Käsityöt. Onneksi niitä ei ollut enää seiskaluokan jälkeen. En saanut ikinä yhtään käsityötä valmiiksi. Kouluaikana niitä vielä pidettiin kunnon naisen merkkinä, mikä ärsytti vielä enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Matematiikka. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt numeroista mitään. Aloin pelätä matikkaa. Sain ehtoja, jos enää tiedätte, mitä ne ovat. Sellaista, että ei päässyt luokalta toiselle, ennen kuin oli kesän päntännyt sitä matikkaa, tenttinyt sen, päässyt rimaa hipoen yli ja siirtynyt vasta sitten seuraavalle luokalle.

Itkin sen matikan kanssa, olin kuin sokea, kun piti tehdä yksinkertainen vähennyslasku. 

Sitten yli 30 vuotta myöhemmin aloin haistaa oman poikani matikan oppimisessa samoja piirteitä lievänä. Nostin asiasta ns. metelin. Lukihäiriö oli jo tuolloin aivan tunnistettu ilmiö. Matematiikan häiriö, dyskalkulia melkein tuntematon. Totaalisen taistelun jälkeen sain lapseni testeihin, joita tehtiin yhteensä 8 tuntia.

Ja sehän sieltä paljastui, se dyskalkulia. Lapsi pääsi ajoissa mukautettuun matikan opetukseen, erilaisella oppikirjalla. Pelkoa ei ehtinyt kasvaa matikkaa kohtaan. 

Aikuisille näitä te

Diagnostiikkaa ja medikalisointia. Korjaako se sinut/ketään? Et taida edes tajuta, että toisenlaisilla ei ole helpompaa, vaikka mitään diagnosoitavaa ei olekaan. Oma paras kaverini yläasteella luki hulluna (kaksi päivää ennen mitään kokeita, niin oli karanteenissa ja kotoa poistumiskiellossa, koska äitinsä oli opettaja). Keskiarvo poikkeuksetta 5.9-6.5. Pakkoläksyajoista yms huolimatta. Minä luin ne loputtomat tunnit jo ala-asteella kirjaston hyllyjä läpi sen sijaan. Dekkareita, scifiä, ja kaikkea. Jo ala-asteella satoja kirjoja. Jossain ulkona istuen  ison osan. Ja minun keskiarvo oli muuta. Stipendin arvoisia. Väitän, että hän pääsi helpommalla kaikesta myöhemmin. Omalla tasollaan. Ja verkostoilla. Se ei ole kevennys edelleenkään. Aivot ei vieläkään kysy lupaa omaksumiseensa/hahmottamiseen. Ilman valokuvamuistia/diagnooseja. Joten älä viitsi. En minäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Matematiikka. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt numeroista mitään. Aloin pelätä matikkaa. Sain ehtoja, jos enää tiedätte, mitä ne ovat. Sellaista, että ei päässyt luokalta toiselle, ennen kuin oli kesän päntännyt sitä matikkaa, tenttinyt sen, päässyt rimaa hipoen yli ja siirtynyt vasta sitten seuraavalle luokalle.

Itkin sen matikan kanssa, olin kuin sokea, kun piti tehdä yksinkertainen vähennyslasku. 

Sitten yli 30 vuotta myöhemmin aloin haistaa oman poikani matikan oppimisessa samoja piirteitä lievänä. Nostin asiasta ns. metelin. Lukihäiriö oli jo tuolloin aivan tunnistettu ilmiö. Matematiikan häiriö, dyskalkulia melkein tuntematon. Totaalisen taistelun jälkeen sain lapseni testeihin, joita tehtiin yhteensä 8 tuntia.

Ja sehän sieltä paljastui, se dyskalkulia. Lapsi pääsi ajoissa mukautettuun matikan opetukseen, erilaisella oppikirjalla. Pelkoa ei ehtinyt kasvaa matikkaa kohtaan. 

Aikuisille näitä te

Kyllä niitä voidaan aikuisillekin tehdä, mutta varmastikin omalla kustannuksella. Hienoa, että taistelit poikasi puolesta. 

Täällä useampi valittaa ongelmia mafyke osastolla. Olin niissä keskinkertainen peruskoulussa. Lukioon siirtyessä sain hyvän vinkin serkultani, joka oli juuri kirjoittanut: opettele käyttämään graafista laskinta ja opettele hyödyntämään taulukkokirjaa. Näillä vinkeillä nostin matematiikan ja fysiikan seiskasta kiitettävään. Kirjoitin pitkästä matematiikasta ja fysiikasta E:n, vaikka olin edelleen keskinkertainen aineissa. Mutta etsin tilanteeseen sopivat kaavat ja heitin ne laskimeen. Ei minun tarvinnut ymmärtää asioita, riitti että sain oikeat tulokset.

Kaunokirjoitus täytettävällä mustekynällä.

N61

Sisäjumppatunnit, vaikka pidin muuten liikunnasta.

Matematiikka. Koko peruskoulun ajan oikeasti kärsin. Opettajat piti mua laiskana/uppiniskaisena. Vasta lukiossa, kun olin muuttanut pois Suomesta, sain apua ja dyskalkulia diagnoosin. Sen jälkeen sain oikeasti tukea, ja kas kummaa sain suoritettua yliopiston pakolliset (huom ulkomailla) matematiikan kurssit ja vielä korkeilla arvosanoilla. Ehkä nykyään tämän sortin erilaisuus matemaattisessa ymmärryksessä tajutaan paremmin, mutta mun aikana opettajat olivat lähinnä vittumaisia.

-nainen, vuosimallia '89

Liikunta. Kaikessa liikunnassa luokan pitkät urheilulliset pojat oli esimerkki siitä millainen pitää olla. Voimistelutelineet säädettiin niiden mukaan, joten en edes ylettynyt hyppäämällä leuanvetotankoon. Olin kömpelö enkä osunut palloon pesäpallossa. Nyt ymmärrän, että EDS voi olla aika merkittävä syy miksi osasin lähinnä loukata itseni liikunnassa.