Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuleeko siis minustakin hirviöanoppi?
26.04.2015 |
Juttelin yhden tuttuni kanssa. Hänellä on tyttöjä ja yksi poika, minulla taas on poikia. Mainitsin, että olen ostanut vähitellen kestäviä ja ajattomia huonekaluja, jotta lapseni saavat niitä mukaansa muuttaessaan pois kotoa. Ja joskus kun minusta aika jättää, he voivat periä kaikki huonekalut tai myydä ne ja saada rahaa johonkin, mihin he rahaa silloin tarvitsevat. Tuttava nauroi päin naamaani ja tokaisi, että mitä, eihän KUKAAN halua omaan kotiinsa anopin vanhoja huonekaluja! Itse vastasin vain, että aijaa, enpä tiennyt tuollaisesta säännöstä, kun meillä on olohuoneessakin anopin vanha tuoli, eikä se ikinä ole ketään häirinnyt vaan ollut meillä tosi kiva.
Aloin kuitenkin miettiä tätä juttua vähän syvemmin. Onko niin, että ihan turhaan olen säästänyt poikien vauva-ajan leluja, kirjoja, vaatteita ja pitänyt vauvakirjoja? Mitä jos onkin niin, että ne eivät vanhempana kiinnista heitä tippaakaan ja miniät heivaavat ne roskiin anopin roinana? Tässäkö on se syy, että tosi moni äiti toivoo tyttöä, siis että ainakin on olemassa toivoa, että tyttö jatkaa oman kodin perinteitä, käyttää vaikkapa äidin joulukoristeita omassa kodissaan, ottaa mukaansa huonekaluja lapsuudenkodista jne.? Ja poikia tällainen ei vaan kiinnosta? Ja miniöitä ei vähääkään innosta?
Olen aina ajatellut, että pojille voisi ihan samalla tavalla hankkia kaikkea kivaa ja kestävää kuin tytöillekin, mutta onko se kuitenkaan niin? Tuleeko minusta vääjäämättä hirviöanoppi, joka tunkee vanhaa roinaa ovista ja ikkunoista miniän harmiksi? Pitääkö tässä jotenkin muuttaa ajatteluaan?
Kommentit (93)
Ap kuulostaa nyt jo hirviöanopilta. Hän on loukkaantunut jo nyt siitä, ettei tulevalle miniälle mahdollisesti kelpaa hänen huonekalunsa. Hän pitää omaa makuaan klassisena ja ihanana, ja selvästi huonompana sellaisia ihmisiä, joille ei Artek ja laatu kelpaa. Voin aivan kuulla korvissani sen puoli-itkuisen marttyyriäänen: "ai myytte sen ruokaryhmän... no tietysti teillä on siihen oikeus, mutta ajattelin vaan että kun se on niin kaunis ja ajaton, että olisi iloa monelle sukupolvelle... nyyh nyyh. Enhän minä tietenkään osaa mitään teidän makuunne ostaa, raha vain kelpaa mutta vanhoille muistoille ei ole tilaa... nyyh nyyh."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap on ottanut jo valmiiksi lähtöoletuksen, että hänen poikiensa pitää arvostaa kestäviä Artek-huonekaluja. Entäpä jos nämä tosiaankin tykkäävät vaihtaa sisustusta kerran kahdessa vuodessa? Jospa pojat haluavat todella retroilla ja sisustaa nostalgisesti Ikealla? Entäpä, jos heidän vaimonsa tuovat mukanaan vaimon suvun huonekaluja, joista myös poika pitää valtavasti? Mihin hän sitten joutuu huonekaluineen, joista olisi pitänyt tullla sukuolvelta toiselle kestäviä, nii!
ap tekee jo kovasti käsikirjoitusta ihanille pojilleen, joiden elämää kuitenkin tulee joku kauhea miniä sanelemaan ja varmaan se miniä sotkee äidin ja poikien välitkin! Todellista hirviöanoppiainesta haistettavissa :D
Niin, tuo tuttavan kommentti "eihän kukaan miniä huoli anopin vanhoja huonekaluja kotiinsa" sai minut avaamaan keskustelun. Luulin, että joku kertoisi, onko näin vai ei. Minun kohdallani niin ei ole ollut, mutta kiinnosti, oliko tuossa totuuden jyvä. Ap
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 10:01"]
Ap kuulostaa nyt jo hirviöanopilta. Hän on loukkaantunut jo nyt siitä, ettei tulevalle miniälle mahdollisesti kelpaa hänen huonekalunsa. Hän pitää omaa makuaan klassisena ja ihanana, ja selvästi huonompana sellaisia ihmisiä, joille ei Artek ja laatu kelpaa. Voin aivan kuulla korvissani sen puoli-itkuisen marttyyriäänen: "ai myytte sen ruokaryhmän... no tietysti teillä on siihen oikeus, mutta ajattelin vaan että kun se on niin kaunis ja ajaton, että olisi iloa monelle sukupolvelle... nyyh nyyh. Enhän minä tietenkään osaa mitään teidän makuunne ostaa, raha vain kelpaa mutta vanhoille muistoille ei ole tilaa... nyyh nyyh."
[/quote]
kyllä, tiivistit tunteeni! Ap ;)
En ymmärrä Suomessa tota Artekin palvontaa. Joskus kauan sitten suunniteltuja tylsiä huonekaluja, jotka eivät sovi kuin harvaan kotiin. Esim. uusi italialainen design paljon kiinnostavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tämä provo? Kuulostat ap nimittäin siltä, että olet hirviöanoppi jo ennen kun olet edes anoppi. Vauvalaatikkoa ja huonekaluja ei voi vertailla keskenään ja miksi puhut kokoajan siitö mikä "kelpaa" tai "ei kelpaa"? Ei kyse ole siitä mikä _kelpaa_, vaan siitä mistä miniäsi ja poikasi _pitää_
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 10:07"]
Onko tämä provo? Kuulostat ap nimittäin siltä, että olet hirviöanoppi jo ennen kun olet edes anoppi. Vauvalaatikkoa ja huonekaluja ei voi vertailla keskenään ja miksi puhut kokoajan siitö mikä "kelpaa" tai "ei kelpaa"? Ei kyse ole siitä mikä _kelpaa_, vaan siitä mistä miniäsi ja poikasi _pitää_
[/quote]
Minustakin ap kuulostaa jo oikeasti anoppi-ikäiseltä ja oikeasti jo katkeralta. Voisi olla 5-6-kymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 10:02"]Niin, tuo tuttavan kommentti "eihän kukaan miniä huoli anopin vanhoja huonekaluja kotiinsa" sai minut avaamaan keskustelun. Luulin, että joku kertoisi, onko näin vai ei. Minun kohdallani niin ei ole ollut, mutta kiinnosti, oliko tuossa totuuden jyvä. Ap
[/quote]
No käytäpä päätäsi. Kukaan ei voi sanoa mitään kaikkien puolesta. Ei ole kyse anopin huonekaluista vaan miniän ja pojan mausta.
Heh, ap olettaa poikiensa muuttavan omista helmoistaan suoraan yhteen tyttiksen kanssa! Voihan olla, että pojat elää villiä poikamieselämää vaikka kymmenen vuotta, ennen kuin uhraa ajatustakaan sitoutumiselle. Ties vaikka eivät ikinä pariutuisi.
Tuuppaa ne huonekalut opiskelemaan muuttavien nuorten mukaan. Saavat myydä ne rahapulassaan tai sisustaa niillä sen solunsa. Ja sitten joskus kun tyttöystävä astuu kuvioihin, ne pojat on jo tottuneet kalusteisiin ja pitävät niitä ominaan, eivät äitinsä huonekaluina. Ja puolustavat niitä omina ratkaisuinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kaikkein pahimpia lahjoja nuorelle parille ovat juuri nuo vanhempien keräämät perintöhuonekalut. Hyvinkasvatettuna lapsena niistä on kovin ikävä kieltäytyä, kun tietää miten se äiti on niitä arvostanut ja suunnitellut. Ei halua pahoittaa äidin tai anopin mieltä kieltäytymällä, mutta mitä jos ei kerta kaikkiaan halua niitä? Ja joku vauvamuistolaatikko on tietysti eri asia, joskin niitäkään en pieneen kaksioomme haluaisi tilaa viemään, ei ne vanhat potkuhousut tai ekaluokan piirustukset minulle oikeasti mitään merkitse. Ap lataa aivan liikaa paineita lapsilleen ja niiden tuleville puolisoille. Kasvattakaa ja päästäkää irti.
Miehenä voisin todeta, että siinä vaiheessa kun kotoa lähdetään, ei mitkään mööpelit kiinnosta pätkääkään. Sanoisin että se vaihe _ehkä_ tulee joskus neljän kympin paremmalla puolella. Siinä vaiheessa mamman perintökalut on kolhittu, maalattu ja pantu päreiksi monta kertaa.
Nuorempana motto on "Antakaa rahaa ja jättäkää mut rauhaan". Homppeleita sellaiset jotka niitä sohvatyynyjä asettelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kas kun, et ole vielä pianoa hankkinut. :)
Tästä meidät tunnistaa, mutta ei sen väliä. Anoppi päätti antaa pianonsa meidän pojalle. Asumme kerrostalo kolmiossa ja muutenkin alkaa olemaan ahdasta. Kukaan meistä ei soita mitään soitinta, eikä ole alkamassakaan soittamaan. Poika pelaa jalkapalloa ja koripalloa.
Minä olen nyt hankala, kiittämätön, tyranni, ja mitä lie, kun ensin monet kerrat ystävällisesti sekä suullisesti ja kirjallisesti ilmoitin, että kiitos, mutta todellakin ei kiitos. Pahin oli, että menin ehdottamaan pianon myyntiä, jos se kerta on niin laadukas ja arvokas, kun anopin uuteen kotiin se ei mahdu.
No niin, tehdäänpäs näin.
Säästät ne muutamat vauvanvaatteet ja lelut, sitten alat elää nytku elämää ja ostat kotiin sellaista tavaraa, mitä haluat ja mistä itse nautit.
Et voi tietää, löytävätkö poikasi kumppanin, millainen kumppani on, millaisia pojistasi kasvaa kun aikuistuvat, ja saavatko koskaan lapsia. Lisäksi parikymppisena maku ja tarpeet on melko lailla erilaisia kuin eläkeiässä. Joskus nelikymppisenä sitä alkaa arvostaa tämäntyyppisiä esineitä enemmän.
Ja sitä paitsi Artekia yms. saa kyllä sitten kaupasta ihan rahalla, jos eivät konkurssiin ole menneet. Eri asia tietysti on, jos on jokin huippukiva uniikkiesine. Mutta en lähtis säästelemään jotain tripp trapp -tuoleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sun pojat välttämättä naimisiin mene tai jos joku meneekin miehen kanssa? Etkä välttämättä tule saamaan yhtäkään lapsenlasta.
Laadukkaat hyväkuntoiset huonekalut saa varmasti myytyä, jos omaa silmää ei miellytä.
Vauvatavarat saa kaappiin piiloon kunhan niitä ei ole kasapäin.
Jos annat poikasi ja tulevan miniän tehdä päätöksen haluavatko kotiinsa säästämiäsi tavaroita vai ei, niin silloin kaikki on hyvin. Älä tuputa tavaroita vaan voit kysyä esim. "jos teille tulee tarvetta niin mulla on varastossa sitä ja tätä... voidaan käydä kattomassa onko mieleisen näköisiä...." Ei saa myöskään suuttua/loukkaantua jos tavarat ei sovi heidän sisustukseen/tyyliin. MUTTA älä tee niinkuin minun anoppini, oli kantanut meille pientä tavaraa/mattoja jne. uuteen isompaan asuntoomme, meillä siis oli jo kaikki entuudestaan, mutta muutamia mattoja tuli ostaa, mies oli erehdyksissään maininnut tästä äidilleen. Meillä oli sitten kaikki perintöräsymatot eteisessä läjässä. Vispipuuron värisiä, vaaleansiniä jnejne. Meidän sävymaailma on musta-harmaa-valkea. No seuraavan kerran kun kävivät kylässä pyysin anoppia kauniisti ottamaan matot mukaansa, koska meillä ei niille käyttöä ole, sanoin että muuten heitän ne roskiin. Kantoi matot autoon ja kiukutteli kolme viikkoa asiasta.
Sinähän pahastuisit pahemman kerran jos poikasi myisivät Artekit. Tämä on oltava tosi hyvä provo.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 10:02"]Niin, tuo tuttavan kommentti "eihän kukaan miniä huoli anopin vanhoja huonekaluja kotiinsa" sai minut avaamaan keskustelun. Luulin, että joku kertoisi, onko näin vai ei. Minun kohdallani niin ei ole ollut, mutta kiinnosti, oliko tuossa totuuden jyvä. Ap
[/quote]
Kun puhutaan periaatteesta kelpaako vai ei, siihen varmasti eniten vaikuttaa se millaiset välit kyseisillä ihmisillä on muuten. Kaikilla anopeilla ja miniöillä välit ei ole huonot ja välit voivat mennä myös omien lasten kanssa eikä se läheskään aina riipu siitä ovatko lapset tyttöjä vai poikia. Ehkä äideillä perinteisesti on huonoimmat välit poikiensa vaimoihin, mutta...
Periaatteiden lisäksi valtioihin huomattavasti vaikuttaa mieltymykset. Kaikki tyttäret ei pidä samoista asioista kuin äitinsä....
Onpa jännä alotus. Minullakin vain poikia, jo teinejä. En ajattele, että he ottavat mitään mukaansa, koskeintaan tietoneita kärttäisivät. Yhden pienen laatikon olen vauvatavaraa säilönyt, ja olen tietoinen, että jos eivät omia lapsia saa, niin sitten sekään ei kiinnosta.
Jos minulla olisi tyttöjä, niin ajattelisin aivan samalla tavalla.
Ap tässä. Väännän ranutalangasta kysymykseni ytimen (anteeksi aloituksen huono muotoilu): onko niin, että miniät eivät huoli anopin vanhoja huonekaluja kotiinsa?
Alue: Aihe vapaa
No, kuten aloituksessa sanoin, toivon, että voivat myydä ja saada edes jotain huonekaluista, jos he eivät niitä halua. Mietin vaan, että päteekö sama vauvatavaroihin. Eli mikä ikinä on anopilta (olipa kyse huonekalusta tai vauvamuistoista) ei kelpaa miniälle.? Ap