Lue keskustelun säännöt.
Kuinka hyvästelen kuolleen (syntymättömän) vauvani?
24.04.2015 |
Auttakaa minua olkaa kiltit. Paljon toivottu vauvamme todettiin niin sairaaksi, ettei hän ikinä selviäisi kohdun ulkopuolella. Olen nyt noin viikoilla 12+4. Yritimme raskautta yli vuoden ja olemme olleet miehen kanssa maailman onnellisimpia tästä vauvasta. Minulla on vahva tunne että vauva on poika.
Otin eilen ensimmäisen lääkkeen ja uskon että vauva on nyt nukkunut pois. Aloin äsken vuotaa verta ja olen hyvin sekaisin ja peloissani, sekä yksin.
Olen menossa kauppaan kohta. Mitä voisin sieltä ostaa vauvalleni? Millä voisin hyvästellä hänet? Haluaisin jotenkin kunnioittaa hänen lyhyttä elämäänsä ja kiittää häntä siitä, että hän oli meidän vauvamme, vaikka ei voinut tullakaan maanpäälliseksi vauvaksemme. Mutta olen liian sekaisin keksiäkseni mitään.
Kommentit (58)
Sytyttäkää kynttilä ja viekää kukkia hautausmaalle johon tuhkat viedään. Toimimme näin 16vk menehtyneelle. Keskeytys 12 viikon jälkeen on muuten samanlainen kuin käynnistetty synnytys, ihan eri asia kuin spontaanisti alkanut keskenmeno. Ainoastaan syntyvä lapsi on pienempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa suureen suruunne.
Itse olin tuossa tilanteessa 23 vuotta sitten. Yhä sattuu vaikka kivun kanssa onkin oppinut elämään ja suurin kärki on hioutunut pois. Istutin silloin läheiseen puistoon puun- verivaahtera (kaupungin puutarhurin luvalla). Käyn joka vuosi puun alla miettimässä enkeli-tytärtäni (oletus). Ja minulla on puusta kuva kehyksissä seinälläni.
On hyvä kun on jokin paikka, missä käydä.
Otan osaa ap:n suruun.
Itselläni on muutaman vuoden takaa kaksi keskenmenoa noilla ja vähän isommilla viikoilla. Ei kyllä olisi ollut mitään haudattavaa tai tuhkattavaa, vaikka ultrassa aivan oikein kehittynyt sikiö näkyikin. Siksi en oikein jaksa ymmärtää näitä arkku ja kirje- juttuja.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 14:21"]
Kun tällaista sikiötä "muistellaan", niin mitä siinä oikein muistellaan, kun ei se ole syntynytkään? Ei ole vielä ollut silmin nähtävissä (raskausmahana), ei ole vielä potkinut. Kysyn ihan vilpittömästi.
[/quote]
Surraan menetettyä mahdollisuutta ja omia unelmia.
Vaikka kun saat kirjeen ettei sinua ole valittu opiskelemaan haluamaasi kouluun.... harmittaa, kiukuttaa ja surettaa, olo on pettynyt. Tässä on odotettu perheeseen vauvaa, nyt sitä ei tulekaan....harmittaa, kiukuttaa ja surettaa, olo on pettynyt.
En ole itse vauvan menettämistä kokenut, muttakäsitän kuitenkin miten ihmiset kohtaavat pettymyksiä elämässään. Ap:kin todennäköisesti nyt yksin ollessaan halusi vain kertoa asiasta jollekulle... ja valitsi meidät ja valitsi kysyä nyt näin... miten voi muistaa.
[/quote]
Kyllä ymmärrän, että on pettynyt ja surettaa. Tässä ketjussa on kuitenkin useampikin maininnut, että vielä paljon myöhemminkin miettii ja muistelee lasta, jota ei tullut. En minä ainakaan mene mihinkään tiettyyn paikkaan muistelemaan 10 vuotta sitten yliopistosta tullutta hylkäyskirjettä, mihin sinä asiaa vertasit.
Olen itsekin kokenut keskenmenon, enkä todellakaan spekuloi, kumpaa sukupuolta lapsi olisi ollut, minkä näköinen tms. Eihän sitä voi tietää. Keskenmeno suretti silloin kun se tapahtui (omalla kohdallani rv 11), mutta en ole jäänyt märehtimään sitä asiasta yli päästyäni. En sano, etteikö niin saisi tehdä, mutta en vaan ymmärrä, mitä MUISTELEMISTA keskeytyneessä raskaudessa on. Harvemmin niitä muitakaan elämän pettymyksiä jäädään vastaavasti kelailemaan.
Nro 36
Meillä kuoli viikolla 38 lapsi kohtuun. Puettiin tyttö kauniiseen mekkoon ja arkkuun kuvia isosiskosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 14:33"]
Olen kokenut saman kuusi vuotta sitten, silloin sain valtavasti lohtua enkelinkosketus-foorumilta. Suosittelen tutustumaan. Voimia <3
[/quote] Sama, sama aikakin. Viikkoja oli 17+4. Ja Turussa kaikki aborttiätekin menee yhteistuhkaukseen.
Voimia ap:lle. Tee juuri niinkuin sinusta hyvältä tuntuu. Osta pehmolelu, kanna korua, istuta vaahtera. Mutta älä välitä näistä kaikista "En minä ainakaan ..." -jankauksista ja muista arvosteluista.
Oma veljeni menetti 23-vuotiaan vaimonsa sairauteen, joka tappoi alunperin täysin terveen naisen vuorokaudessa. Sitä surua seuratessani ymmärsin, että toisen surua ei voi ulkopuolinen arvostella. Viikko kuoleman jälkeen veljeni nauroi ystäviensä kanssa jotain tyhjänpäiväistä juttua. Hänen toinen keverinsa sanoi minulle, että veljesi ei käyttäydy niinkuin surevan kuuluu. En osannut vastata siihen mitään. Olisi ehkä pitänyt kertoa esimerkiksi se kuinka parikymppinen mies omin käsin puki vaimonsa itse valitsemiinsa vaatteisiin, kampasi tukan ja nosti arkkuun sairaalan ruumishuoneella. Sitä ei nykypäivänä kovin moni omainen tee.
Minusta tämä viestiketju ei ole oikea paikka arvioida sitä millainen ja minkäsuuruinen sureminen on kulloinkin sopivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille viesteistänne. Ymmärrän että asia jakaa mielipiteitä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Ihmiset suhtautuvat menetyksiin eri tavalla ja jokainen tilanne on yksilöllinen. Jokainen surkoon tavallaan, tai ei tarvitse surra ollenkaan, jos ei tunnu siltä.
Kiitos kaikista ihanista viesteistä, joissa on vinkkejä menetetyn vauvan muistamiseen tai omakohtaisia kokemuksia menetyksistänne. Nämä ovat minulle erittäin arvokkaita nyt, kun itse olen juuri keskellä tätä tuskaa ja tunteiden vuoristorataa, silti ymmärtämättä sitä vielä oikein itsekään. Tässä tilassa ei pysty ajattelemaan ja suunnittelemaan kaikkea, mutta jälkikäteen voisi jäädä kaduttamaan, miksi jätin jotain tekemättä. Näin pienelle vauvalle ei hautajaisia pidetä, mutta minä koen oikeaksi, että voin jollakin tapaa hyvästellä hänet rakastavasti.
Kävin kaupassa ja löysin teidän vinkkienne avulla sellaisia asioita, joilla haluan itse vauvaani muistaa sekä lähettää viimeiselle levolle.
Ap
RV 13, kyllä siellä mahassa on jo miniatyyri ihminen. Pää-perämittä 7cm, sormet, varpaat, pikkuruiset kasvot. Solumöykystä todella kaukana :( inhottavia olette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on se hetki, jolloin vauvaansa saa alkaa rakastaa?
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 18:18
"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 14:21"]
Kun tällaista sikiötä "muistellaan", niin mitä siinä oikein muistellaan, kun ei se ole syntynytkään? Ei ole vielä ollut silmin nähtävissä (raskausmahana), ei ole vielä potkinut. Kysyn ihan vilpittömästi.
[/quote]
Surraan menetettyä mahdollisuutta ja omia unelmia.
Vaikka kun saat kirjeen ettei sinua ole valittu opiskelemaan haluamaasi kouluun.... harmittaa, kiukuttaa ja surettaa, olo on pettynyt. Tässä on odotettu perheeseen vauvaa, nyt sitä ei tulekaan....harmittaa, kiukuttaa ja surettaa, olo on pettynyt.
En ole itse vauvan menettämistä kokenut, muttakäsitän kuitenkin miten ihmiset kohtaavat pettymyksiä elämässään. Ap:kin todennäköisesti nyt yksin ollessaan halusi vain kertoa asiasta jollekulle... ja valitsi meidät ja valitsi kysyä nyt näin... miten voi muistaa.
[/quote]
Kyllä ymmärrän, että on pettynyt ja surettaa. Tässä ketjussa on kuitenkin useampikin maininnut, että vielä paljon myöhemminkin miettii ja muistelee lasta, jota ei tullut. En minä ainakaan mene mihinkään tiettyyn paikkaan muistelemaan 10 vuotta sitten yliopistosta tullutta hylkäyskirjettä, mihin sinä asiaa vertasit.
Olen itsekin kokenut keskenmenon, enkä todellakaan spekuloi, kumpaa sukupuolta lapsi olisi ollut, minkä näköinen tms. Eihän sitä voi tietää. Keskenmeno suretti silloin kun se tapahtui (omalla kohdallani rv 11), mutta en ole jäänyt märehtimään sitä asiasta yli päästyäni. En sano, etteikö niin saisi tehdä, mutta en vaan ymmärrä, mitä MUISTELEMISTA keskeytyneessä raskaudessa on. Harvemmin niitä muitakaan elämän pettymyksiä jäädään vastaavasti kelailemaan.
Nro 36
[/quote]
Kunhan nyt yritin valita jonkun silloin tällöin elämässä kohdattavan pettymyksen johon nuoremmatkin pystyisi samaistumaan.... Mutta eihän palstalla koskaan voi onnistua, anteeksi.
Itse muuten aina joskusmietin millaista elämäni nyt olisi jos silloin 20 vuotta sitten olisin päässyt ensimmäiseen hakemaani paikkaan (ero kuin yöllä ja päivällä:ihmissuhteet-tekniikka).
t
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te jotka pidätte rv 13 sikiötä solumöykkynä, oletteko koskaan tutustuneet alkion ja sikiön kehitykseen? Rv 9 aikana muodostuvat kaikki siaäelimet, kädet, jalat, silmät, korvat jne. ovat jo paikoillaan eli tuleva vauva on jo rakenteellisesti valmis. Tämän jälkeen sikiö kasvaa vain kokoa, mitään uutta ei enää muodostu.
Aloittajalle, otan osaa suruusi! Oman kkm rv 11 kohdalla vein luonnonkukkia ja pienen sydämenmuotoisen kiven kauniiseen paikkaan metsässä ja jätin siellä hyvästit.
Ihme kommentteja, tuntuu että taas täällä mässäillään keskenmenon aiheuttamalla pahalla ololla kuinka sitä voi jo nettikirjoittelulla lisätä. Itsekin ihmettelen kyllä sanan "vauva" käyttöä tässä yhteydessä, vauvasta ja synnytyksestä ei voi vielä puhua.
Mutta kyllähän 12rv on sellainen raja, jolloin saa jo sairaalassa hautessaan tuhkauksen ja tuhkien ripottelun muistolehtoon. Itsellä tämä ajatus toi voimia alkuraskaudessa keskenmenon pelon kanssa, että jos nyt joku menisi pieleen voisin pyytää tuhkausta.
Eikä se 12 viikkoinen muuten ihan solumöykky enää ole. Itsellä viimeisin oli ivf-raskaus ja pääsin noilla viikoilla 3D-ultraan josta hyvinkin erotti raajat, sormia ja varpaita. Myös liikkeitä oli, vaikka ne olivat vielä tahdosta riippumattomia nykäyksiä eikä niitä millään voinut tuntea.
Onhan tuossa myös se "henkinen etappi" että 12rv jälkeen moni kertoo raskaudesta ja uskaltaa ottaa rennommin. Tottakai jos on jo lakannut pelkäämästä ja olettaa että kaikki menee hyvin, on juuri kertonut läheisille jne. niin se keskenmeno on rankempi paikka. Aika usein tuohon aikaan raskaudet on keskeytyneet aiemmin, mutta huomataan vasta myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 09:53"]Ihme kommentteja, tuntuu että taas täällä mässäillään keskenmenon aiheuttamalla pahalla ololla kuinka sitä voi jo nettikirjoittelulla lisätä. Itsekin ihmettelen kyllä sanan "vauva" käyttöä tässä yhteydessä, vauvasta ja synnytyksestä ei voi vielä puhua.
Mutta kyllähän 12rv on sellainen raja, jolloin saa jo sairaalassa hautessaan tuhkauksen ja tuhkien ripottelun muistolehtoon. Itsellä tämä ajatus toi voimia alkuraskaudessa keskenmenon pelon kanssa, että jos nyt joku menisi pieleen voisin pyytää tuhkausta.
Eikä se 12 viikkoinen muuten ihan solumöykky enää ole. Itsellä viimeisin oli ivf-raskaus ja pääsin noilla viikoilla 3D-ultraan josta hyvinkin erotti raajat, sormia ja varpaita. Myös liikkeitä oli, vaikka ne olivat vielä tahdosta riippumattomia nykäyksiä eikä niitä millään voinut tuntea.
Onhan tuossa myös se "henkinen etappi" että 12rv jälkeen moni kertoo raskaudesta ja uskaltaa ottaa rennommin. Tottakai jos on jo lakannut pelkäämästä ja olettaa että kaikki menee hyvin, on juuri kertonut läheisille jne. niin se keskenmeno on rankempi paikka. Aika usein tuohon aikaan raskaudet on keskeytyneet aiemmin, mutta huomataan vasta myöhemmin.
[/quote]
Joo, kaikki vaatimaan tuhkausta vaan joilla keskeytyy rv 12 jälkeen ja yhteiskunta säästää taas.
Onpas kipeä ketju. Minulla ei ole enkelilasta, eli aloittajalle en osaa sanoa muuta kuin osanottoni. Mutta minulla on kaksi tervettä lasta. Kummastakin "solumöykystä" olen nähnyt viikolla 12 ultrassa sivuprofiilin ja todennut, keneltä he ovat nenänsä perineet. Toisella edelleen hyppyrinenä, toisella pitkä ja suora. Että semmoisia ainutlaatuisia solumöykkyjä.
Jos tuossa vaiheessa jo itkee menetettyä lasta, niin mitäs sitten kun menettää lapsen oikeasti? Sitten se on varmaan jo ihan itsarin paikka.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 10:09"]
Onpas kipeä ketju. Minulla ei ole enkelilasta, eli aloittajalle en osaa sanoa muuta kuin osanottoni. Mutta minulla on kaksi tervettä lasta. Kummastakin "solumöykystä" olen nähnyt viikolla 12 ultrassa sivuprofiilin ja todennut, keneltä he ovat nenänsä perineet. Toisella edelleen hyppyrinenä, toisella pitkä ja suora. Että semmoisia ainutlaatuisia solumöykkyjä.
[/quote]
Mitä ihmeen alapeukutusta? Kyllä sikiöllä on kasvoissaan sivuprofiili viikolla 12, eikä se asia muuksi muutu. Ja mielestäni yhteiskunta käyttää resursejaan ihan hirveän paljon turhempaan kuin näiden "materiaalien" tuhkaukseen. Niille ei tarvitse omia krematorioita rakentaa, kysymys on vain ihan pienestä inhimillisestä eleestä.
Me menetettiin myös vauvanalkumme ensimmäisellä raskauskolmanneksella aika tarkkaan vuosi sitten. Lapsi oli vuosia toivottu ja yritetty.
Tottakai lapsi oli rakas jo raskauden alusta lähtien! Vaikka hän oli pieni, hän oli meidän lapsemme. Tietysti, mitä muutakaan hän olisi ollut?
Missä vaiheessa te kyynikot alatte pitää lastanne lapsena tai ihmisenä? Sitten kun hän on syntynyt? Vai sitten kun hän oppii puhumaan? Sitten, kun hän kävelee? Kun hän ymmärtää kausaalisuhteita?
Alkaako lapsi olla teille rakas vasta, kun hän on tietyn kokoinen, tietyn pituinen? Onko 10-vuotias rakkaampi kuin 3-vuotias siksi, että hän on pidempi ja painavampi?
Tottakai äidin vatsassa oleva vauvakin on jo rakas, vaikka hän olisi kooltaan vain millimetrejä tai senttimetrejä.
***
Meille oli tärkeää kaikkien lääketieteellisten operaatioiden jälkeen päästä muistelemaan vauvaa omilla ehdoillamme. Oli tärkeää, että saatiin itse järjestää pieni hetki vauvan hyvästelemiseksi ilman, että kukaan lääkäri tai hoitaja ilmoittaisi meille, miten asiat pitäisi tehdä.
Me ostettiin vauvalle kaksi ilmapalloa. Isä valitsi toisen, äiti toisen. Sidottiin pallojen narut yhteen ja kiinnitettiin naruihin pieni paperinpala, johon piirrettiin sydän: isä piirsi toisen puolen ja äiti toisen. Sitten valittiin meidän mielestä kaunis paikka, jossa käytiin vapauttamassa pallot ilmaan. Ne lensivät kohti taivasta, missä ajattelimme vauvamme olevan.
Tuo hetki oli meille tosi vapauttava ja tärkeä. Vasta silloin surutyö ja luopuminen pääsi kunnolla käyntiin. Olin kaavintojen, vuotamisen ym. jäljiltä niin toipilaana, että päästiin tekemään tuo "muistotilaisuus" vasta monta viikkoa raskauden keskeytymisen jälkeen, mutta se tuntui oikealta ajalta.