Jälleen yksi kysymys varatun ihastuneen miehen käytöksestä
Kerron jo heti alkuun, että en kuvittele että ihastus, pieninkään, kertoisi parisuhde- tai pettämishaaveista miehen puolelta!
Kysyn mielipiteitä vain ja ainoastaan, koska olen itse ihastunut.
Mies:
- jää kiinni tuijottamisesta ja kääntää katseen pois, välillä tuijottaa täysin estoitta hölmö hymy naamallaan
- tulee päivä päivältä tuttavallisemmaksi eli koskettaa kättä tai selkää
- keksii tikusta asiaa ja ottaa aktiivisemmin yhteyttä esim. viestillä
- vihjailee oman parisuhteensa ongelmista
- kertoo suoraan, että viihtyy seurassani ja olen hyvä tyyppi
- on valmis satsaamaan rahaa, maksanut esim. kahvit ja bussimatkan
- nauraa paljon huonoillekin jutuilleni
- joinakin päivinä on hieman pahantuulisempi, käyttäytyy etäisesti, mutta ei kuitenkaan ota etäisyyttä
- ei suoraan kehu ulkonäköäni (paitsi jos sanon, että onpas mulla hiukset miten sattuu tänään niin sanoo, että hyvin ne on tms.)
- kertoo paljon omasta elämästään ja kokemuksistaan, omista ajatuksistaan
- on kiinnostunut mielipiteestäni asioihin ja löytää helposti yhtäläisyyksiä välillämme
Suurin osa listassa viittaa ihan kaveripohjaan, mutta mikä on teidän mielestänne se vahvin merkki, että mukana on myös jotain tunteita?
Itse olen miettinyt, että tuo koskettaminen ja myös tietty matalahko, selvästi mulle varattu ääni kertoisi että olen kiinnostava.
Olen miestä hiukan nuorempi, ihan kivan näköinen nainen. Harrastuksen parissa tavataan kolme kertaa viikossa.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään noista ei kuitenkaan viittaa muuhun kuin seksinhimoon.
Pitää kutinsa, hän näkee aloittajan helppona reikänä mikä hän näköjään onkin.
Ok
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI pettäjät valehtelevat.
Eikö teitä yhtään mietitytä se että jos pystyy vaimolle valehdella, miksei valehtelisi myös salarakkaalle?Ne käyttää teutä vain hyväksi.
Lähipiirissä on ollut näitä pettämisestä alkaneita suhteita, ja se on oikeasti vuosien prosessi "saada" se mies irti edellisestä perheestä. Siis sillä tavalla että pystyisi sitoutumaan kuten se uusi "rakas" haluaisi.
Kun se mies haluaa vain huvia, ja sitten joutuukin yhtäkkiä pattitilanteeseen kun "huvi" haluaakin enemmän.
Yksi mies joutui terapiaan kun ei halunnut omalle vaimolle ja lapsille pahaa ja oli sitoutunut jo uuteenkin naiseen. Kukaan ei ole onnellinen, kaikkia ahdistaa jo ainakin neljättä vuotta.
Ja VAIN siksi että oli kiva pelleillä kodin ulkopuolella.
Ja pakko lisätä että edelleen nämä salarakkaat puhuvat miten mies heitä rakastaa ja ex-vaimo on hankala kun ei päästä irti.
Vaikka joka ikinen ulkopuolinen näkee että jos se mies saisi mahdollisuuden pyyhkiä koko suhteen pois, tekisi sen välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo useasti sanonut, että olen ihastunut...
Jos mies olisi vapaa, olisin jo laittanut oman homman pyörimään. Ei olisi ongelma ollenkaan, olisi varmasti jo mun mies. :)
Se itse kysymys tosiaan jäi pois pahoittelut.
Mutta antaa olla! En ole kiinnostunut olemaan toinen nainen, mutta jos mies olisi ihastunut, saattaisin näyttää hiukan vihreää valoa.
Ja sitten hän saisi itse järjestää elämänsä siten, että suhteella olisi mahdollisuus.
Toivon tietysti ihastuvani johonkin toiseen ja "ongelma" olisi sillä selvä. Ei ehkä kannata olla aina niin vahvasti tuomitsemassa toisten tunteita ja tekemisiä, kun ikinä ei voi tietää missä mennään ja mitä vastaan tulee...
Ap
huo..ahan sinä olet. Se"elämän järjestäminen"tarkoittaisi sitä, että hän kertoisi sinulle ihan kohta eroavansa vaimostaan, eropaperit on jo melkeen tehty ja sinä antaisit helppoa reikää.
Ok. Ja hyvää päivänjatkoa sinulle! :)
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI pettäjät valehtelevat.
Eikö teitä yhtään mietitytä se että jos pystyy vaimolle valehdella, miksei valehtelisi myös salarakkaalle?Ne käyttää teutä vain hyväksi.
Lähipiirissä on ollut näitä pettämisestä alkaneita suhteita, ja se on oikeasti vuosien prosessi "saada" se mies irti edellisestä perheestä. Siis sillä tavalla että pystyisi sitoutumaan kuten se uusi "rakas" haluaisi.
Kun se mies haluaa vain huvia, ja sitten joutuukin yhtäkkiä pattitilanteeseen kun "huvi" haluaakin enemmän.
Yksi mies joutui terapiaan kun ei halunnut omalle vaimolle ja lapsille pahaa ja oli sitoutunut jo uuteenkin naiseen. Kukaan ei ole onnellinen, kaikkia ahdistaa jo ainakin neljättä vuotta.
Ja VAIN siksi että oli kiva pelleillä kodin ulkopuolella.
Omalta työalalta voin allekirjoittaa, että terapian tarve ei ole liioiteltu tapausesimerkki vaan täysin yleinen pettämisissä.
Kunpa vain olisivatkin käyneet pariterapian ENNEN kuin tuli tarve mittauttaa omaa vetovoimaa muualla. Yksilöterapiaan sitten päädytään, monessa tapauksessa kaikki kolme tai neljäskin jos molemmilla oli kumppanit. Lasten kuraattorikäynnit siihen päälle. Etenkin teinit ottaa raskaasti, jos saavat tietää (ja kyllähän he huomaa).
Et voi oikeasti tietää miten heidän avioliitossa menee. Kaikki voi olla ihan hyvin eikä mies koskaan ikinä aio jättää vaimoaan, mutta on häntäheikki ja tykkää pitää peliä muiden naisten kanssa. Ei välttämättä edes etene sänkyyn asti heidän kanssaan, mutta saa kiksejä siitä, että joku kiinnostuu hänestä. Jotkut tällaiset häntäheikki miehet osaavat pelata sitä peliä niin ettei se ole ilmeistä eikä nainen osaa aavistaa minkälaisesta miehestä on loppujen lopuksi kyse. Mies voi myös olla vihainen vaimolleen jostain syystä ja "kostaa" lepertelemällä kivalle nuorelle tytölle. Syitä voi olla monia ihan viattomista asioista parisuhteen valtapeliin asti. Kun lapsiakin on kuvioissa niin pysy erossa tästä miehestä. Olet aikuinen ihminen ja pystyt kyllä ohjailemaan omia tunteitasi. Lapset menevät aikuisten edelle näissä asioissa piste.
Tässä juuri erään tuttavan avioliitto meni karille kun toinen varattu mies alkoi tekemään tuttavuutta selkeästi agendanaan vain iskeä joku uusi nainen, vaikka olikin jo itse naimisissa. Tämä tuttava haksahti mieheen, vaikka oli itsekin naimisissa. Avioero ja nyt tuttava on masentunut ja ahdistunut eikä hyvin mene uuden miehen kanssa. Mies ei olekaan sellainen mitä esitti olevansa.
Aina jaksaa ihmetyttää että kuka oikein ihastuu epärehelliseen, valehtelevaan pettäjään. Jos joku varattu mies alkaisi vikittelemään niin tulisi vaan täysi yökötys miestä kohtaan, hyi hitto. Kertoo niin paljon ihmisestä.
Meillä töissä oli tälläinen "pariskunta" jotka töissä kuhertelivat keskenään vaikka mies oli varattu. Katselin inhoten sitä touhua. Päivällä mies vikitteli työkaveria ja illalla meni kotiinsa vaimon ja kahden lapsen luo. Kaikki kunnioitus katosi myös meni sen naispuolisen työkaverin kohdalla koska tiesi että mies varattu.
Jos kotona menee niin huonosti että pitää alkaa pettämään niin miksi ihmeessä ei voi vain erota. Antakaa sille puolisolle mahdollisuus löytää rehellinen kumppani ja aito rakkaus ja itse voi sinkkuna jatkaa sekoiluja.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se mies ja hänen perheensä rauhaan. Mies jättää tahallaan kertomatta vaimostaan, koska haluaa sivusuhteen. Harvoin miehet kuitenkaan haluavat vaimostaan erota. Voi jopa rakastaa vaimoaan, mutta haluaa pitää välillä hauskaa muiden Naisten kanssa.
Ai miehet on pelkkiä tahdottomia olentoja, jotka pysyvät ainoastaan uskollisina silloin, kun kaikki naiset sulkee sylinsä :D
Kamala myötähäpeä iski aloituksen luettuani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kertoo paljon omasta elämästään ja kokemuksistaan, omista ajatuksistaan"
On ihastunut. Haluaa jakaa elämää kanssasi.
Näin itsekin ajattelin. Tiedän miehestä ainakin, vanhempien ja sisarusten nimet, paikat joissa mies on reissannut, asunut, millainen oli lapsena, mitä harrastanut, millainen oli nuorena, entisistä parisuhteista jotakin, musiikkimausta, kavereiden nimistä ja vapaa-ajan tekemisistä, tulevaisuuden haaveista...
Ei näe ongelmana myöskään kertoa, jos iloinen, väsynyt tai v*ttuuntunut jostakin.
Huumorintaju on täysin samanlainen ja elämänarvotkin monella tapaa.
Paitsi että hänellä on se vaimo ja "pettäjistä" en tykkää. :D
Ap
Mikä naurun asia tämä nyt on? Vedä ne rajat ja pyydä häntä kunnioittamaan sinun henkilökohtaista tilaa, viittaan noihin kosketuksiin.
Ja oletko koskaan kuullut henkistäpettämisestä? Mies tuskin on kertonut puolisolleen mitä hänellä on menossa harrastuksessaan? Eli hän salailee asioita.Tuli mieleen myös, että sun kannattaa seurata myös miten hän käyttäytyy muiden naisten seurassa. Koska omassa harrastuksessani on mies, joka tekee yhtä naista kohtaan varmaan kaikkia noita listaamisiasi asioita. Mutta hän tekee kaikkia niitä myös minulle. Hän on ensimmäisestä kerrasta lähtien katsellut minua selkeästi himoiten, on tehnyt tikusta asiaa, koskettelee, antaa erityistä huomiota, puhuu erilaisella äänellä, kilvoittelee kaverinsa kanssa seurastani. Ainoa ero ehkä minun ja tämän toisen naisen välillä on se, että hän on rennompi tämän seurassa mutta selkeästi jännittää omaa seuraani.
Ja naimisissa on myös lapsien kera. Minä en mitenkään lietso tätä käytöstä vaan päin vastoin pidän etäisyyttä.
Hommaan liittyy myös seuraavanlainen kuvio, jota en ole varma, onko se toinen sinkkunainen huomannut (olemme siis ainoat sinkkunaiset isommassa porukassa, molemmat ihan kivannäköisiä): tämä tyyppi tuli harrastukseen mukaan erään kaverinsa kautta. Hän kilpailee tämän kaverin kanssa aivan kaikesta. Kaveri (itse sinkku) on myös ollut kiinnostunut sekä minusta että tästä toisesta naisesta, pitää meistä molemmista. En osaisi edes sanoa, että kummasta enemmän. Tämä toinen nainen on tuttavallisempi, minä ehkä mysteerisempi. Mutta uskon, että tämä naimisissa oleva mies hakee meidän huomiota sen vuoksi, että huomasi kaverinsa pitävän meistä erityisesti, ja on tottunut kilpailemaan tämän kanssa kaikesta. Tämä toinen nainen ei ollut paikalla silloin, kun naimisissa oleva tyyppi tuli kuvioihin ensimmäisen kerran, mutta silloin hänen kaverinsa juuri jututti itseäni ja naimisissa oleva mies huomasi hyvin selkeästi, että kiinnostusta on välillämme.
Muutoinkin kyllä siinä harrastusporukassa useat miehet hakevat huomiota meiltä molemmilta, ketkä enemmän ja ketkä vähemmän. Itse en välitä vieraiden miesten lääppimisestä, mutta onhan se muuten ihan imartelevaa. Tämä toinen nainen kuitenkin on sen verran itsekeskeinen, että on tuskin edes havainnut koko kuviota ja kuvittelee kaikkien miesten liehittelevän yksin häntä.
Kuulostaa todella lapselliselta aikuisten ihmisten touhuksi. Aivan kummallista.

No mutta kuitenkin aika moni mamma lukee näitä varattujen miesten pettämisjuttuja!!
Että mistähän sekin sitten kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kertoo paljon omasta elämästään ja kokemuksistaan, omista ajatuksistaan"
On ihastunut. Haluaa jakaa elämää kanssasi.
Näin itsekin ajattelin. Tiedän miehestä ainakin, vanhempien ja sisarusten nimet, paikat joissa mies on reissannut, asunut, millainen oli lapsena, mitä harrastanut, millainen oli nuorena, entisistä parisuhteista jotakin, musiikkimausta, kavereiden nimistä ja vapaa-ajan tekemisistä, tulevaisuuden haaveista...
Ei näe ongelmana myöskään kertoa, jos iloinen, väsynyt tai v*ttuuntunut jostakin.
Huumorintaju on täysin samanlainen ja elämänarvotkin monella tapaa.
Paitsi että hänellä on se vaimo ja "pettäjistä" en tykkää. :D
Ap
Lopeta itsesi nolaaminen.
Jep. Syyhän on aina siinä toisessa, kun ukkomies tunkee iholle. Itsellä miltei samanlainen tilanne, josta haluaisin vaan eroon. Mitään tunteita en taatusti ole taatusti missään vaiheessa ruokkinut. - sivusta.
Ap, mitä väliä sillä on jps mies olisikin ihastunut? Kerroit, että olet kaunis ja nuori niin eiköhän sulle sinkkuja löydy!
Jos se mies suhun vaik oiski rakastunu, niin pitkä matka a pitää kulkea että eroaisi perheestään. Siihen sitte uusperhekuviot päälle jne.
Ootko oikeesti valmis semmoseen?
Nauti vapaudestasi, unohda koko heppu ja kyl se tulee kohilleen ku on tarkoitettu.
Miksi miehet ovat niin ällöttäviä penis edellä -tyyppejä ja miksi naiset niin naiveja..
Kyllä mä panisin sitä miestä ihan kostoksi näille kaikille kateellisille valaille
Vierailija kirjoitti:
Et voi oikeasti tietää miten heidän avioliitossa menee. Kaikki voi olla ihan hyvin eikä mies koskaan ikinä aio jättää vaimoaan, mutta on häntäheikki ja tykkää pitää peliä muiden naisten kanssa. Ei välttämättä edes etene sänkyyn asti heidän kanssaan, mutta saa kiksejä siitä, että joku kiinnostuu hänestä. Jotkut tällaiset häntäheikki miehet osaavat pelata sitä peliä niin ettei se ole ilmeistä eikä nainen osaa aavistaa minkälaisesta miehestä on loppujen lopuksi kyse. Mies voi myös olla vihainen vaimolleen jostain syystä ja "kostaa" lepertelemällä kivalle nuorelle tytölle. Syitä voi olla monia ihan viattomista asioista parisuhteen valtapeliin asti. Kun lapsiakin on kuvioissa niin pysy erossa tästä miehestä. Olet aikuinen ihminen ja pystyt kyllä ohjailemaan omia tunteitasi. Lapset menevät aikuisten edelle näissä asioissa piste.
Tässä juuri erään tuttavan avioliitto meni karille kun toinen varattu mies alkoi tekemään tuttavuutta selkeästi agendanaan vain iskeä joku uusi nainen, vaikka olikin jo itse naimisissa. Tämä tuttava haksahti mieheen, vaikka oli itsekin naimisissa. Avioero ja nyt tuttava on masentunut ja ahdistunut eikä hyvin mene uuden miehen kanssa. Mies ei olekaan sellainen mitä esitti olevansa.
Tämä. Viehättävät naiset eivät välillä voi edes uskoa, minkälaisia pelejä miehet pelaavat.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo useasti sanonut, että olen ihastunut...
Jos mies olisi vapaa, olisin jo laittanut oman homman pyörimään. Ei olisi ongelma ollenkaan, olisi varmasti jo mun mies. :)
Se itse kysymys tosiaan jäi pois pahoittelut.
Mutta antaa olla! En ole kiinnostunut olemaan toinen nainen, mutta jos mies olisi ihastunut, saattaisin näyttää hiukan vihreää valoa.
Ja sitten hän saisi itse järjestää elämänsä siten, että suhteella olisi mahdollisuus.
Toivon tietysti ihastuvani johonkin toiseen ja "ongelma" olisi sillä selvä. Ei ehkä kannata olla aina niin vahvasti tuomitsemassa toisten tunteita ja tekemisiä, kun ikinä ei voi tietää missä mennään ja mitä vastaan tulee...
Ap
Voipi olla, että ei olisikaan sun mies. Ehkä katselisi myös muita, etkä olisikaan se sopiva vaihtoehto.
Nämä varattujen ihastumiset yleensä kohdistuu siihen joka osoittaa itse ihastumistaan ja oma parisuhde tekee tilanteesta kevyttä leikkiä. Sitä peliä pelataan niiden kanssa, jotka lähistöllä luontevasti ovat. Erikseen on kuppilassa iskijät. Ikäkriiseilevät perheenisät flirttailee töissä ja harrastuksissa usein "omaa tasoaan alempana" olevien kanssakin, kun ei ole pelkoa että tarvisi suvulle esitellä. Miehen ihastuminen on usein kovin erilaista kuin naisilla, eikä siihen kuulu "tuo on minun" ajattelu.
Vierailija kirjoitti:
Kun sivullisetkin huomaavat lämpimät välinne, seuraavaksi asia kantautuu vaimon korviin. Sitten onkin luvassa draamaa.
Useimmiten "sivulliset" asettuvat petetyn puolelle. Ap pääsee syntipukiksi siihen pettäjän rinnalle.
Samalla ongelma ratkeaa itekseen ja mies onkin vapaa jatkamaan elämäänsä uuden naisen (ap) kanssa.
Vinkki ap:lle
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä panisin sitä miestä ihan kostoksi näille kaikille kateellisille valaille
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kertoo paljon omasta elämästään ja kokemuksistaan, omista ajatuksistaan"
On ihastunut. Haluaa jakaa elämää kanssasi.
Näin itsekin ajattelin. Tiedän miehestä ainakin, vanhempien ja sisarusten nimet, paikat joissa mies on reissannut, asunut, millainen oli lapsena, mitä harrastanut, millainen oli nuorena, entisistä parisuhteista jotakin, musiikkimausta, kavereiden nimistä ja vapaa-ajan tekemisistä, tulevaisuuden haaveista...
Ei näe ongelmana myöskään kertoa, jos iloinen, väsynyt tai v*ttuuntunut jostakin.
Huumorintaju on täysin samanlainen ja elämänarvotkin monella tapaa.
Paitsi että hänellä on se vaimo ja "pettäjistä" en tykkää. :D
Ap
Mikä naurun asia tämä nyt on? Vedä ne rajat ja pyydä häntä kunnioittamaan sinun henkilökohtaista tilaa, viittaan noihin kosketuksiin.
Ja oletko koskaan kuullut henkistäpettämisestä? Mies tuskin on kertonut puolisolleen mitä hänellä on menossa harrastuksessaan? Eli hän salailee asioita.Tuli mieleen myös, että sun kannattaa seurata myös miten hän käyttäytyy muiden naisten seurassa. Koska omassa harrastuksessani on mies, joka tekee yhtä naista kohtaan varmaan kaikkia noita listaamisiasi asioita. Mutta hän tekee kaikkia niitä myös minulle. Hän on ensimmäisestä kerrasta lähtien katsellut minua selkeästi himoiten, on tehnyt tikusta asiaa, koskettelee, antaa erityistä huomiota, puhuu erilaisella äänellä, kilvoittelee kaverinsa kanssa seurastani. Ainoa ero ehkä minun ja tämän toisen naisen välillä on se, että hän on rennompi tämän seurassa mutta selkeästi jännittää omaa seuraani.
Ja naimisissa on myös lapsien kera. Minä en mitenkään lietso tätä käytöstä vaan päin vastoin pidän etäisyyttä.
Hommaan liittyy myös seuraavanlainen kuvio, jota en ole varma, onko se toinen sinkkunainen huomannut (olemme siis ainoat sinkkunaiset isommassa porukassa, molemmat ihan kivannäköisiä): tämä tyyppi tuli harrastukseen mukaan erään kaverinsa kautta. Hän kilpailee tämän kaverin kanssa aivan kaikesta. Kaveri (itse sinkku) on myös ollut kiinnostunut sekä minusta että tästä toisesta naisesta, pitää meistä molemmista. En osaisi edes sanoa, että kummasta enemmän. Tämä toinen nainen on tuttavallisempi, minä ehkä mysteerisempi. Mutta uskon, että tämä naimisissa oleva mies hakee meidän huomiota sen vuoksi, että huomasi kaverinsa pitävän meistä erityisesti, ja on tottunut kilpailemaan tämän kanssa kaikesta. Tämä toinen nainen ei ollut paikalla silloin, kun naimisissa oleva tyyppi tuli kuvioihin ensimmäisen kerran, mutta silloin hänen kaverinsa juuri jututti itseäni ja naimisissa oleva mies huomasi hyvin selkeästi, että kiinnostusta on välillämme.
Muutoinkin kyllä siinä harrastusporukassa useat miehet hakevat huomiota meiltä molemmilta, ketkä enemmän ja ketkä vähemmän. Itse en välitä vieraiden miesten lääppimisestä, mutta onhan se muuten ihan imartelevaa. Tämä toinen nainen kuitenkin on sen verran itsekeskeinen, että on tuskin edes havainnut koko kuviota ja kuvittelee kaikkien miesten liehittelevän yksin häntä.
Kuulostaa todella lapselliselta aikuisten ihmisten touhuksi. Aivan kummallista.
Pojat ovat poikia, sanotaan.
Mutta omasta puolestani en voisi koskaan olla kiinnostunut varatusta miehestä. Jos saan tietää miehen olevan suhteessa, kaikki mielenkiinto loppuu kuin seinään oli kyseessä minkälainen mieskarkki tahansa.