Miten opettaa 2.v istumaan ruokapöydässä kunnes kaikki ovat syöneet?

Parin vuoden päästä luonnistuu paremmin.

koska meillä tuollaista ei vaadita eli lapset saavat poistua, kun ovat syöneet (lapset 2 ja 3 v). en keksi mitään järkeviä perusteluja siihen, että aina pitäisi odottaa sitä hitainta syöjää, joten siksi meillä ei niin tehdä.

Meidän 5v. osaa jo ja on nätisti, mutta mun mielestä kaksi vuotiaalle riittää se, että se osaa syödä nätisti oman ruokansa itse venkoilematta ja välillä poistumatta pöydästä. Aikuiset saattaa jäädä vielä juttelemaan kaikista asioista ja on liikaa vaadittu, että tämän ikäinen jaksaisi kuunnella hiljaa aikuisten juttuja. Päästään vähemmällä tappelulla ja huudolla, jos 2v. saa mennä ruuan jälkeen leikkimään.



Odotan omalta keskimmäiseltäni(2.5v), että hän syö lusikalla tai haarukalla itse, ei sormin. Ruoka suussa ei puhuta. Ruualla ei leikitä. ja pöydästä ei nousta kesken ruokailun. Sanotaan kiitos, sekä pyydetään nätisti, ei kiljumalla. Nämä ovat menneet jo hyvin perille, mutta en pakota odottamaan, että muut syövät loppuun.

Varsinkin jos on vieraita tms istuvat aikuiset pitempään ruokapöydässä. Silloin on lasten odotettava, että kaikki lapset ovat syöneet ennen kuin saavat luvan poistua pöydästä. 2-vuotiaat ovat kyllä aika pieniä vielä eivätkä jaksa odottaa pitkiä aikoja. Eli kohtuudella on aloitettava käytöstapojenkin opettaminen.

Asia alkoi eilen mietityttää, koska olimme kylässä syömässä, ja lapsi syötyään nousi ylös heti, ja toisen perheen isä siihen sitten totesi, että " jos tuo olisi hänen lapsensa, niin ei kyllä tuolla tavalla hypittäisi pois pöydästä" , ja myönnettäköön nyt, että lapsella on ärsyttävä tapa kinuta isänsä syliin istumaan kun kyllästyy syömiseen. Siis vaikka isä syö edelleen. Tunkee itsensä väkisin ylös, ja kaikki kauniit ja tiukat kiellot valuu kuin vesi hanhen selästä:). Missä me mentiin vikaan:)?

vai halusi isänsä syliin leikkimään?



Meillä ei yleensä tarvi odotella muita, mutta jos on paljon lapsia pöydässä niin silloin yritän kyllä viivyttää nopeimpien lähtöä. Muuten jää hitaammilla syöjillä ruokailu kesken, kun tulee kiire kaverin perään.

Mutta jos pöydästä lähtee pois niin ei silloin tarvi isän syliin mennä istumaan vai eikö isä ehdi muuten lastaan sylissä pitää? Muiden kommentteja lasten kasvatuksesta ei tarvi kuunnella, jos ne on mielestäsi aiheettomia.

Olkaa ylpeästi omia itsejänne! Kyseenalaistakaa tuttavanne periaatteet? Miksi ihailette niitä?

Tämä kyseessä oleva perhe on aina ollut hieman kärkäs kommentoimaan lapsemme käytöstä, vaikka itse vertaillessani muihin samanikäsiin olen tullut siihen lopputulokseen, että hän on aika samanlainen kuin muutkin. Tai siis jotkut asiat sujuu paremmin, ja jotkut huonommin. Siis tämä on kai vain omaa epävarmuutta, haluaisin että muut eivät pitäisi kasvattajana, joka " lellii lapset pilalle" . Mutta kuten ihan oikein joku totesi, ei kannattaisi välittää muiden kommenteista niin paljon.



Tuo isän syliin kinuaminen on hankala tapa, lapsi on kovasti isänsä perään muutenkin, isä on paljon töissä ja se selittää osaltaan sitä. Mutta ruokapöydässä tuo syliin kinuaminen on ärsyttävää, ja se pitäisi saada loppumaan, mutta miten?



ap

Vierailija:

Jos heilta kysyy vaikka miten koulu- tai kerhopäivä meni niin vastaavat aina " en muista" . Kerta kaikkiaan mitään ei saa irti. Ainoa keskustelunaihe mikä heitä kiinnostaa on väkivaltapelien taistelukohtaukset. Tai sitten he alkavat haukkua ja solvata toisiaan kunnes alkavat tapella tai parkua. Parempi päästää ne sinne tietokoneelle.

Ehkäpä taistelupelien kohtaukset ovat tällä hetkellä heidän kuulumisiaan. Meillä kysellään kyllä esikoiselta mitä hän on pelaillut ja millainen peli on. Sehän vain osoittaa, että olemme kiinnostuneita juuri siitä mitä hän tekee Emme me keskustele vain meihin aikuisiin liittyvistä asioista. Kun lapsen tekemisiä kohtaan osoittaa kiinnostusta, he oppivat kyllä havainnoimaan koulupäiviään tai tarhapäiviäänkin siten, että pystyvät keskustelemaan niistä kotona.

Musta on ihan hyvä aloittaa tapakasvatus jo ajoissa, sitä helpompaa se on. Ja musta on erittäin hieno ja kohtelias tapa istua pöydässä, kunnes toiset ovat syöneet. Tai kysyä lupa ennen poistumista. Ja hei 2-vuotias ei ole vauva! Meillä on lapset osanneet kysyä lupaa poistumiseen jo 2-vuotiaana. Istuvat tietyn aikaa, jos lautanen ei ole tyhjä. Jos on, voivat mennä. LEikkimään kiirehtiminen ei ole syy poistua pöydästä nopeasti. Ja taatusti lapsi osaa käyttää poistumissyynä syliin haluamista, jos siihen on opetettu.



Syliä ei pidä kieltää, se on totta. Mutta jos lapsi haluaa syliin moottoritiellä autossa? Ei kun syliin vaan, kun lapsi haluaa kerran?



Juuri tästä syystä lasten käyttäytyminen on joskus mitä on, kun ei ymmärretä, että jo pienestä aletaan opetella yhteiskunnan sääntöjä ja hyviä käytöstapoja. Jos alat 6-vuotiaalta yhtäkkiä vaati erilaisia tapoja, joita muualla ollessa pitää noudattaa, miten luulette sen onnistuvan. Ei hyvin, koska mistä lapsi voi tajuta, että yhtäkkiä ei saakaan käyttäytyä miten haluaa.



Ja miten opettaa lasta? Siten, että pyytää lasta tekemään asian, jos ei tee, käskee uudelleen ja toteuttaa käskyn. Eli jos pöydässä pyydetään istumaan, siinä myös istutaan! Ja sinne palautetaan vaikka sata kertaa. Kyllä se jossain vaiheessa uskotaan. Mutta vaivaa se vaatii, ihan varmasti. Jos halutaan lapsen oppivan tavat, on siihen nähtävä vaivaa. Näin se vaan on.

Mieluummin siten, että tilanteesta tehdään positiivinen, jotta pöydässä on mukava viipyä, kuin komentelemalla ja palauttamalla paikoilleen. Jos lapsi alkaa osoittaa kiinnostusta ruokailutilanteen ulkopuolella tapahtuvia asioita kohtaan, kiinnitetään häneen huomiota siten, että hän unohtaa häiriön ja jää pöytään.

Minä teen 2v kanssa tilanteen mukaan. Kiittää hän osaa ja nyt opetan kauniisti pyytämistä. Pöydässä ei leikitä ja pompita. Joskus hän pohtii asioita ja istuu hetken syötyään, mutta en pakota siihen. Jos lähtee kesken muiden syönnin niin ruokarauha on annettava ja leikittävä rauhassa. Minäkin kannatan tuota pikkuhiljaa opettamista.

En ole kuullut perustelua, joka saisi minut toisiin ajatuksiin. Isommat sisarukset, jotka yleensä syövät 2-vuotiasta nopeammin, saavat istua pöydässä, kunnes kuopus on syönyt tai annamme luvan nousta pöydästä. 2-vuotiaalta vaaditaan toki käytöstapoja ruokapäydässä, esim. että hän syö ruokansa/leipänsä ennen kuin saa lisää ruokaa tai muuta syötävää. 1-vuotiaille saimme opettaa että ruokaa ei heitellä lattialle jne.

Ihan naurattaa nämä vastaukset. Todellista jäykistelyä ja hienostelua ja teennäistä toimintaa, mutta tehköön jokainen niin kuin tykkää. Ei se minua haittaa niin kauan kuin ei esim. kylässä tulla sanomaan, että minun lasteni pitää istua pöydässä odottamassa ja vahtimassa toisten ruokailua. Lapsilla on muutakin tekemistä. Lapsemme todellakin osaavat käyttäytyä ja vaikka istuvatkin pöydässä, jos pyydetään, mutta itse en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi moista vaatia, en edes hyvien tapojen nimissä. Olisi mielenkiintoista tietää, korreloiko tulot tai koulutustaso moisen teennäisyyden kanssa.

perheenjäsenet syövät useimmiten kuka milloinkin. Yhteisiä ruokahetkiä ei kovin monella perheellä tunnu edes olevan joten on varmasti vaikea edes ajatella, että jos koko porukka saadaan samaan pöytään heidän pitäisi vielä osata jonkinlaisia käytöstapojakin. Useimmille riittää, että kiusallisesta tilanteesta päästään mahdollisimman pian pois.

Meillä on lasta kasvatettu pikkuhiljaa. Ruokailuun kuuluu yhdessäolo ja kiireettömyys, pöydässä on mukava istua ja jutustella vaikka oma annos olisi jo loppu.



Mieheni on hidas syöjä, vähintään 45min/ ateria. Itse syön nopeammin, mutta istun juttelemassa kunnes hänkin on valmis. Lapsi (nyt 5v) istuu syötyänsä kymmenisen minuuttia tyytyväisenä jutellen ja vaikkapa porkkanaa naksutellen, sitten pyytää lupaa nousta. Useimmiten käskemme hänen odottaa hetken, koska on kohteliasta olla häiritsemättä syöjien ruokarauhaa ja on mukavaa viettää aikaa perheen kesken. Sitten hiukan myöhemmin annamme luvan nousta.



Joka tapauksessa vaadimme ruokarauhan kunnioittamista, jos saakin luvan nousta ennen muita, ei kuitenkaan saa häiritä toisten ruokailua. Touhuaa sitten omiaan muualla.



Pikkuhiljaa, siis. 2v jaksaa muutaman minuutin, 3v hiukan enemmän, 5v:ltä voi jo odottaa aikamoista kärsivällisyyttä jne.



Pieneltäkin lapselta voi ja pitääkin vaatia käytöstapoja, tottakai ikäkauteen suhteutettuna. Pikkuhiljaa, ei liian nössösti eikä liian tiukasti. (Kas, tässäpä se ongelma... :) )

2-vuotias on ensinnäkin aivan vauva vielä, omani siirtyy aina hiukan ruokaa syötyään tissille ruokapöydässä. Minusta alle 4-vuotiaalta ei saa syliä kieltää IKINÄ, se on lapsen perusoikeus, ja kyllä, milloin ja missä vaan!



Isommat lapset voi toki halutessaan velvottaa istumaan pöydässä, mutta kuka sitä heilumista ja paukuttelua ja toinen toisensa ärsyttämistä jaksaa kuunnella, mahahaavanhan siitä saa, parempi että ajaa ne sinne missä pippuri kasvaa että saa itse syödä rauhassa!

Syö sen minkä syö ja sitten pois, jos haluaa mennä. Usein jää itse siihen istumaan, kun on sen luontoinen lapsi. Ja pyytää vaikka viereiseltä pöydältä jonkin lelun, kirjan tai alkaa jutella itse jotain höpötyksiään.

Mutta toinen lapsemme taas menee tissille ja sitten pois. En vaatisi lapsilta moisia " käytöstapoja" ennen kuin joskus 5-6-vuotiaana kenties.



Kylässäkin järjestän vaikka piirtämistä odotusajaksi. Eipä häiritse siinä syömistä ja kahvittelua, ja aikuiset saa syödä rauhassa, kun lapset ovat syöneet jo ja ovat rauhallisia vähän aikaa.



Syliin saa meillä aina tulla, jos suinkin mahtuu.

että se on ensimmäinen hetki päivästä, jolloin koko perhe on koolla ja lasten kanssa keskustellaan päivän tapahtumista. Jopa parivuotias osaa kysellä muilta kuulumisia ja sitä onko näillä ollut hyvä päivä töissä tai koulussa. Päivällisen jälkeen isommat lapset hajaantuvat harrastuksiinsa ja pienemmät ' omien' vanhempiensa kanssa yhteisiin puuhiin (jompikumpi lapsista minun seuraani pelailemaan lautapelejä ja toinen taas isänsä mukana ulkoilemaan).

Sehän on näitä tilanteita, joissa moni 2-vuotias mieluummin kuin pysyisi sängyssä nukkuma-aikaan pomppaisi vanhempien seuraan ja syliin. Entä, jos olette rattailla liikkeellä ja lapsi haluaakin tulla kannetuksi, kannatteko? Meillä ainakin 2-vuotiaana oli uhma pahimmillaan ja tuntui varsin sopivalta opettaa lapselle rajoja. Myös sen suhteen, että ihan aina ei voi päästä syliinkään ja aikuisellakin on oikeus ruokarauhaan. Tai ainakin sen yritykseen.



Meillä tuota pöydässä pysymistä harjoitellaan yhä nyt kolmevuotiaana, mutta hieman vaadittiin jo 2-vuotiaalta. Aluksi vaadittiin, että kysyy lupaa poistua, sitten pyydettiin luvan pyynnön jälkeen odottamaan vielä hetken ja nyt jo usein malttaa istua ruokailunloppuun, jos muut eivät kovin pitkästi syö. Jos syövät, niin saa mennä omiin leikkeihinsä, mutta ei tulla häsläämään ruokapöydän liepeille.