Kateellinen perinnöistä, miten päästä yli
Miten ihmeessä järkeillä itsensä yli tästä kateuden alhosta…
Olen itse varattomasta suvusta. Lähisukua olen jo menettänyt, mutten ole perinyt, enkä tule koskaan perimäänkään mitään. Siksi olen määrätietoisesti säästänyt palkasta ja taputtanut itseäni selkään kun tonneja on alkanut kertyä säästöön. Sitten kuitenkin muistan, että ystäville tipahtelee perintöjä tämän tästä. Yhtäkkiä heillä onkin käsissään esimerkiksi jopa kuusinkertainen summa, mitä itse olen vuosien varrella saanut kerrytettyä. Niiden summien rinnalla omat korkeakouluttautumiset ja ponnistelut tuntuvat yhdentekeviltä. Yleisin lohduttava argumentti on, että ei toisen surua pitäisi kadehtia kun raukat ovat menettäneet jonkun - mutta olenhan minäkin joutunut yhtä lailla suremaan omien läheisten poismenoa?
Eipä tähän mikään poppaskonsti varmaan autakaan, mutta kirjoitinpa tänne, jos täällä olisi kohtalontovereita. Ystävät kun eivät oikein pysty samaistumaan. Muita?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Seuraa niitä mihin hukkaavat äkkiä ilmaisen rahan.
Tavallaan sitä katkeruuksissaan toivoisikin, että raha hupenisi merkityksettömyyksiin. Vaatteet, laukut, materia ei kiinnosta pätkääkään enkä niistä olisi edes kateellinen. Mutta ajatus oikotiestä omistusasuntoon, osakesalkkuun… Auts.
Ei tämä varmaan lohduta, mutta sanoisin, että useimmiten ne, jotka on tehneet työtä ja säästäneet jonkun tavoitteen saamiseksi, osaavat arvostaa sitä enemmän kuin ne, joille se tulee ilmaiseksi.
Esimerkiksi mun tuttavapiirissä on näitä perintömökkejä, hyvällä paikalla ja kalliita, joihin ei olisi muuten ollut varaa, niitä pidetään sitten itsestäänselvyyksinä.
Me ollaan lainalla hommattu vaatimaton mökki pienellä tontilla, mutta ihanalta paikalta ja mä arvostan sitä ihan jokaisena vuoden päivänä kovasti. Epäilen, että mun ilo mökistä on suurempi kun noilla, joille se on tullut ilmaiseksi, enkä osaa heidän osaansa kadehtia.
Älä ole tekemisissä, älä kerro asioitasi. Laita kaikki mahdolliset tiedot salaisiksi.
Minuakin ärsyttää tällaiset Hannu Hanhet jotka perivät ja sitten pääsevät ökyilemään. Oksettavaa tällainen. Omaan lähipiiriini ei kuulu näitäkermaperseitä, en halua nähdä moisten helppoa elämää. Olen kaltaisteni seurassa mieluummin.
Ymmärrän kyllä tunnetta.
Menetimme ystävämme kanssa isämme hyvin samanikäisinä ja liian nuorina.
Ystävälle tämä menetys mahdollisti laajan matkustelun ja uuteen ammattiin kouluttautumisen.
Minulle jäi neljäsosa hiljalleen mätänevästä mummonmökistä - ja ne maksut, joita siihen liittyi.
Eihän se kovin ylevää ole tällaisia asioita ajatella saati sitten tuntea kateutta. Mutta onhan se tosiasia, että toisia perinnöt auttavat elämässä eteenpäin ja tosille ne ovat enemmän kahle jalassa.
Ehkä kyse on reiluuden kokemuksesta? Kärsit samat menetykset, suret samat surut ja hoidat samanlaiset vaivalloiset asiat, mutta käteen ei jää muuta kuin kaipaus, siinä missä toinen voi "ostaa" kärsimyksellään turvaa oman vanhuutensa varalle tai vapautta ikuisesta työnteosta.
Perittyä omaisuutta ei myöskään ole ansaittu, siitäkin voi juontaa tunne epäreiluudesta. On helpompi hyväksyä se, että vaativaa työtä tekevä saa hyvä palkkaa kuin se, että kotona päivät pitkät nenäänsä kaiveleva hunsvotti perii itselleen helpon elämän.
En tiedä, miten tunnetta voisi helpottaa. En ole vielä tarpeeksi aikuinen hyväksyäkseni sen, että elämä ja kuolema oikeasti ovat epäreiluja asioita. Anna kateuden tulla ja mennä, ja keskity omista saavutuksista tuntemaasi ylpeyteen? Ja tietty kannattaa muistaa, että isosta perinnöstä menee ison verot...
Kannattaisi keskittyä muuhun kuin rahaan. Ei oikeasti ole niin olennaista.
Laitoin aloitteen Suomen talvisodasta, Englannin prinssi Charlesista ym . Ei näy ? Mihin ne häipyy?
On paljon ihmisiä jotka ei saa perintöjä koskaan, on paljon ihmisiä jotka saa perintöjä. Sä oot yks niistä joka ei saa, ja niin se vain on ja se täytyy vaan hyväksyä ja esim itse miettiä miten saisi rahaa kerrytettyä ilman perintöjä, vie aikaa jonkin verran enemmän mutta on yhtälailla mahdollista kuitenkin.
Keskimääräinen perintö on 20 000, sen pystyy kyllä säästämään omalla työlläänkin. Tai tuhlaamaan yhteen autoon.
Vierailija kirjoitti:
Mieti vaikka kaikkia niitä, joilla on asiat vielä huonommin.
Jep, tähän yritän palauttaa ajatukset, kun katkeruus nostaa päätään. Se on tosin surullisen helppoa, kun ei tarvitse ajatella kuin juuri tätä varatonta, mutta rakasta ja elossa olevaa lähisukua. Sitten tuntuukin taas tupla-ahdistuneelta, kun ei voi kaikkia itse auttaa.
-ap
Onko näillä ihmisillä jotain sellaista mitä sinulla ei ole ja mitä haluaisit?
Ei sillä varallisuudella ole mitään väliä jos sitä ei käytä johonkin konkreettiseen.
Suvussani on todella vauraita perheitä joilla on kaikki mitä rahalla saa mutta mitä sitten? Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja se onko heillä pihassa yksi vai kaksi hienoa autoa ei liikuta minua mitenkään.
Eli sen sijaan, että keskityt siihen mitä muilla on niin keskity siihen mitä sinulla on ja mitä tarvitset.
Olisiko siinä henkisen kasvun paikka? Raha on vain numeroita tietokoneen ruudulla. Teroita itsellesi omat todelliset arvosi - mitä tarkalleen ottaen haluaisit sellaista, jonka suuri rahasumma mahdollistaisi? Esimerkiksi vapaa-aikaa läheisten kanssa, viihtyisän ja turvallisen kodin, huolettomuutta tulevien laskujen suhteen, lomapäiviä luonnonhelmassa tai valinnanvapautta kaupassa voi saada ihan ilman mitään perintöjäkin.
Jos sinulla on kaikki mitä tarvitset ja enemmänkin, mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, kuinka paljon ylimääräistä säästötilillä makaa. Jollakin on 1 000 ja toisella 1 000 000, niin kauan kuin elätte molemmat yltäkylläistä elämää, mitä väliä sillä on.
Yleensä jo lapsena opitaan ja ymmärretään, että toisilla on enemmän rahaa ja varallisuutta kuin toisilla. Elämä ei ole tasapuolista.
Kateellisuus on suomalaisen perusluonne, muualla iloittaisiin toisen onnesta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi keskittyä muuhun kuin rahaan. Ei oikeasti ole niin olennaista.
Näin voi sanoa vain ihminen, joka ei koskaan ole joutunut miettimään ostaako tässä kuussa ruokaa vai lääkkeitä tai kieltäytymään kaverin kävelykutsuista viikkotolkulla, kun ei ole varaa talvikenkiin.
Vierailija kirjoitti:
Kateellisuus on suomalaisen perusluonne, muualla iloittaisiin toisen onnesta.
Älä nyt viitsi. Tuollainen suomalaisuuteen kohdistuva viha ja häpeä on tosi lapsellista ja typerää.
Kateus on yleismaailmallinen tunne.
Onneksi voi tehdä itsarin, jollei synny rikkaaseen sukuun.
Eläminen kannattaa vain jos syntyy kultalusikka perseessa ja rikkaaksi.
Seuraa niitä mihin hukkaavat äkkiä ilmaisen rahan.