Miksi ihmiset haluavat synnyttää luomuna?

Synnytin luomuna toisen lapseni, koska synnytys oli niin nopea ettei mitään ehditty ottaa. Pudendaalia oli laittamassa mutta pääsinkin ponnistamaan heti. En todellakaan ajattele olevani parempi äiti tai mitään! Mutta, olin tämän tokan synnytyksen jälkeen paljon "selvempi" kuin esikoisen synnyttyä, jolloin oli epiduraali.
Ja ponnistaminen oli huomattavasti nopeampaa ja helpompaa kun ei ollut sitä epiduraalia.
Nyt odotan kolmatta lasta, enkä tiedä ottaisinko sen puudutuksen jos ehtii. Se kipu ja tuska oli aivan kamalaa, mutta meni nopeasti ohi. En tiiä!
Mutta siis joo, nämä "tunsin tuskaa synnytyksessä, olen siis parempi äiti" höpinät ovat ihan lööperiä. Samaten kuin se että synnyttääkö alakautta vai sektiolla. Jos tuloksena on terve vauva ja äiti niin sama se tuleeko se sitten vaikka perseestä tai suusta.

Yksi luomusynnytys takana ja oli elämäni helvetillisin kokemus!
Toiveena oli hyvä kivunlievitys mutta kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsa kun lääkettä anelin!
Ikuiset traumat jäi enkä synnytä enää ikinä!!
Onneksi ei ollut ensimmäinen synnytys eli kaksi lasta kuitenkin sain.

Eihän luomuna synnyttänyt äiti ole sen parempi kuin muutkaan äidit tai kipu ei tosiaan jalosta ihmistä millään lailla, kovan kivun kokeminen voi olla jopa haitta ja estää lapen hankkimista myöhemmin.

Suvussani moni äiti on synnyttänyt ilman kivunlievistä ja olen kuulema itsekkin syntynyt niin, koska synnytys on ollut nopea, ettei mitään voinut enää tehdä, joku jopa oma t-paita päällä ja sukat jalassa, lähtö sairaalaan suoraan ruokapöydästä ja lapsi oli jo 20 min. maailmassa, siitä kun  sairaalaan oli päästy.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 00:34"]Onko jollain linkata tietoa tästä "kehon omasta kivunlievityksestä"? Lukisin mielelläni lisää, kuulostaa mielenkiintoiselta. Naisen keho on muutenkin toiminnoiltaan aika.. jännä. 

ap
[/quote]
Mä ainakin koin ton omassa synnytyksessäni tosi voimakkaasti. Myös sen, että omalla toiminnallaan (mm. liike, rentoutuminen, hengitys, ääni) voi hallita kipua. Synnytyskipu on erilaista kuin muu kipu. Muistan, että siinä vaiheessa kun olin n. 8 cm auki näytteenottaja repäisi multa laastarin irti käsivarresta. Se oli siihen asti synnytyksen kivuliain hetki vaikka oikeasti varmasti objektiivisesti arvioituna ne supistukset sattuivat huipussaan enemmän, niiden rytmiin vaan pystyin itse uppoutumaan ja mukautumaan.

Pahinta mulle synnytyksessä oli ne hetket, kun olosuhteiden pakosta jouduin olemaan paikallaan makuullaan. Jos koko synnytys olisi ollut sellaista, olisin kyllä vaatinut kaikki puudutukset. Ja siis en todellakaan muuten ole mikään luomuhörhö tai vaihtoehtoisen lääketieteen kannnattaja. Tästä syystä tahtoisin ehdottomasti seuraavankin synnyttää luomuna jos siis synnytys etenee muuten eikä jää jumittamaan päiväkausiksi, niinkuin nyt. Synnytys oli tosi rankka, mutta positiivinen kokemus, en väitä että kivuton, mutta se kipu ei ollut paha asia. Oon siis tuo edellisen sivun kirjoittaja joka koki väsymyksen kipua pahemmaksi asiaksi. Tosin ehkä jos treenaisin itseni maratonkuntoon ennen seuraavaa synnytystä, sekin auttaisi, nyt mulla hajosi selkä alkuraskaudesta ja 9 kk sohvalla makaamisen jälkeen olin fyysisesti ihan surkeassa kunnossa.

""]että haluan tietää mille synnytys tuntuu ja millaista se kipu on. En pelkää kipua ja mulle on tehty juurihoitojakin hampaisiin ilman puudutusta...korkea kipukynnys. Olen myös lukenut, että epiduraali heikentää supistuksia ja niitä joudutaan sitten keinotekoisesti voimistamaan, ja että sitten tulee piikkiä ja tippaa joka suunnalta. Haluan välttää tipassa olon ja ylilääkityn synnytyksen. Yleensä kuulema luomusynnytys on nopeampi ja sen jälkeen keho erittää hyvänolon hormoneja. Yhdellä tutulla epiduraali pistettiin väärin, josta seurasi krooniset selkävaivat."

Juurihoito tehdään "kuoleeseen" hampaaseen, eikä siinä tunneta mitään kipua tai jos juurihoidettu hammas paikataan, ei siinäkään tunneta mitään kipua, koska hammas on täysin tunnoton.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 23:57"][quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 23:50"]Tai ylipäätään haluaa synnyttää alakautta, kun vois valita sektionkin!
[/quote]

Ihmettelen miksi joku haluaisi sektion kun minä olin täydessä kunnossa eikä mihinkään sattunut heti synnytyksen jälkeen. Tyhmää yleistämistä..
[/quote]

Sama, mutta toisen synnytyksen jälkeen. Voi olla, että kun ensimmäinen oli imukuppi synnytys ja olin kipeä vielä kuukaudenkin päästä, niin tämä tuntui siksi niin helpolta. Oli todella hyvä olo ei sattunut ei sitten minnekkään, lenkille olis voinu vaikka heti lähteä :D Ekassa kun istuin tyynyn päällä sen kuukauden.

Mä olisin ottanut kaikki kivunlievitykset mitä saan, mutta ei ehditty antaa, prkl!! Tai siis olis ehditty, jos mut olis otettu sairaalaan heti kun tulin, mutta koska lähetettiin takasin kotiin, ei sit enää ehditty, kun seuraavan kerran tulin. Täytyy lohduttautua edes sillä, että toivottavasti luomusynnytys oli vauvalle jotenkin parempi! Itseni kannalta en näe hyötyä siinä kärsimyksessä, sitä paitsi mua makuutettiin silti selällään ja laitettiin oksitosiinitippa, vaikkei ollut epiduraalia, eli sama vaikka olis ollutkin... No se täytyy kyllä sanoa, että synnytyksen jälkeen oli tosi pirteä olo ja adrenaliinit korkealla, ei YHTÄÄN väsyttänyt vaikka olin valvonut koko yön, en tiedä millainen olo olis ollut jos olis saanut kivunlivitystä.

Tuo ajatus, että joku haluaisi synnyttää ilman puudutteita kokeakseen jotain paremmuutta, on harhainen. Erilaiset valinnat synnytyksessä tehdään siksi, että synnyttäjä syystä tai toisesta kokee ne omalla kohdallaan paremmaksi.

Mulle annettiin ekassa synnytyksessä epiduraali kysymättä. Mulla ei siitä ole ihan hirveästi hyvää sanottavaa. Ei saanut liikkua, mutta kuitenkaan kipu ei kokonaan lakannut (tuli voimakasta kipua takapuoleen, jota en sitten voinut pitkään aikaan helpottaa liikkumalla).

Joku kysyi, mikä itu liikkumisessa on. No, liikkuminen jouduttaa synnytyksen kulkua ja istuminen ja makaaminen saattavat johtaa huonoon tarjontaan. Kun vauva laskeutuu synnytyskanavaan, se ei tule suoraan, vaan kiertäen. Kun äiti on seisaallaan, vauva mahtuu todennäköisemmin tekemään ne tarvittavat kierrokset. Mulla oli molemmissa synnytyksissä avonainen tarjonta, syytä sille ei tietenkään tiedätä, voi olla rakenteellinenkin juttu. Ekassa synnytyksessä jouduin makaamaan tuon epiduraalin takia, tokassa synnytyksessä vietin suurimman osan avautumisvaiheestani autossa. Mutta en siis tiedä, oliko niillä vaikutusta.

Tokassa synnytyksessä olin kirjannut synnytyssuunnitelmaankin, että ei epiduraalia, ettei kukaan vain mulle sitä ilman lupaa laita. No, avautuminen tapahtui kokonaan kotona ja matkalla sairaalaan, joten asia ei edes noussut esille. Koska mulla oli kuitenkin taas se avonainen tarjonta, joka siis tekee ponnistamisesta erityisen kivuliasta, pyysin lääkäriltä (joka oli siinä paikalla) pudendaalipuudutteen. En tiedä, oliko sillä mitään vaikutusta mihinkään, ponnistaminen oli todella kivuliasta ja lääkäri otti jo esille imukupin (josta mulla oli erittäin huonot kokemukset ensimmäisestä synnytyksestä), mutta kun sen näin, sain ponnistettua vauvan ulos. 

En siis ole synnyttänyt kumpaakaan vauvaani "luomuna", mutta en myöskään itse ole kaivannut kivunlievitystä avautumisvaiheessa. Varsinkin toisessa synnytyksessä kivut olivat todella kovat, mutta mitä sitten? Jos olisin ehtinyt synnärille aikaisemmassa vaiheessa, en olisi halunnut epiduraalia, koska se olisi invalidisoinut mut vuoteen pohjalle. Synnytys eteni ripeästi, sen päättelin itsekin niistä kovista kivuista. Tiesin, että tämä loppuu kohta.

Mulle toinen synnytys oli todella, no en keksi parempaa sanaa kuin voimauttava kokemus. Sain itse sen vauvan ulos, kun vain päätin, että missään nimessä en halua enää sitä imukuppia. Ekassa synnytyksessä koko ponnistaminen oli sen epiduraalin takia aivan irrallinen kokemus. En tiennyt, milloin pitää ponnistaa, en tuntenut kunnolla mitään. Toki mulla oli muitakin haittaavia tekijöitä, supistukset olivat tehottomia elimistössäni jylläävän tulehduksen takia.

Kukin valitsee omat tapansa synnytyksessä. Mä kyllä suosittelen sitä, että tutustuu hengitys- ja rentoutumisharjoituksiin. Kuitenkin kaikki joutuvat olemaan sen kivun kanssa (yleensä) kotona, ei kukaan saa sitä epiduraalia ensimmäisestä supistuksesta. Leuan rentona pitäminen auttaa myös. Olen neuvonut parille tutulleni pyynnöstä joitain yksinkertaisia rentoutumisharjoituksia synnytykseen, ja niistä on kuulemma ollut apua.

Mä en oo koko raskausaikanakaan käyttänyt yhtään mitään lääkkeitä, edes turvallista panadolia. Ja on ollut SI-nivelestä johtuvat iskiastyyppiset hermokivut (3vko putkeen, pelkkä kävely sai kyyneleet silmiin), pitkittynyt flunssa ja kaksi murtunutta kylkiluuta. Laskettu aika kolkuttelee nurkan takana, enkä ymmärrä miksi synnytyksessä turvautuisin lääkkeisiin kun en raskausaikanakaan ole niitä halunnut käyttää. Tiedän että olen aika jääräpää, eikä tämä lääkkeettömyys varmaan mitään fiksua ja rationaalista ole (vaikuttaiskohan raskaushormonit?:D).
Mutta olen itsekseni järkeillyt asian niin, että jos minuun sattuu se ei tarkoita että vaivaan sattuu, joten en halua vauvan saavan mitään turhaa ja keinotekoista elimistöönsä vain äidin kivun helpottumiseksi. Lisäksi haluan säilyttää niin raskaana kun sitten synnytyksessäkin yhteyden omaan kehooni. Kipu on aina viesti jostain (esim. supistukset kertoo synnytyksen kulusta ja voimistuessaan siitä että pian vauva jo syntyy), ja en halua turruttaa ja vaimentaa kehoni minulle lähettämiä viestejä. Haluan myös pitää "pääni selvänä" synnytyksessä ja olla skarppina vastaamaan niihin kehoni viesteihin. Luotan omaan kroppaani ja siihen että miljardit naiset ennen minua ovat synnyttäneet.
Tiedän että monet pitävät tälläistä ajattelua typeränä ja naiivina ja siksi en näistä ole muille kuin miehelleni puhunutkaan. Joten turha pelätä, että minä ainakaan ketään muuta menisin syyllistämään kipulääkkeiden käytöstä tai kehuskelemaan omalla toiminnallani ;)

Oli niin nopeat synnytykset. Siinä kohtaa kun olisi voinut kipulääkitystä ottaakin, niin asia oli jo myöhäistä.

No mä en halua omaan kehooni enkä lapseni kehoon mitään ylimääräisiä myrkkyjä, ellei ole pakkotilanne. Tottakai tiesin, että kaikki ei välttämättä mene suunnitelmieni mukaan, mutta siitä lähdetään, että kaikki menee hyvin, koska niin yleensä menee. Menin sairaalaan synnyttämään, koska tiedän, että siellä on apu lähellä, jos tarvitsee, mutta ylös kirjattiin, että synnytykseen puututaan vain jos on hätä tai itse pyydän kivunlievitystä.

Kolme lasta olen luomusti synnyttänyt ja olen siitä tyytyväinen. Jäi kaikinpuolin hyvät muistot, kivut  olivat ihan siedettäviä, synnytykset etenivät sopivaa tahtia, lääkkeitä ei käytetty, välilihaa ei leikattu enkä revennyt, tapahtuma oli rauhallinen. Lääkäriä en nähnyt yhdessäkään synnytyksessä, kätilö kävi pari kertaa ja teki sisätutkimuksen ja sitten tietysti lopussa oli mukana ja ohjasi minua hienosti "hengittämään" vauvan ulos, näin säästyy repeämiltä. Tietysti oikea asentokin on tärkeä. Koen, että itsetuntoni koheni huikeasti luomusynnytysten takia.

Mua hirvitti kuunnella sitten neuvolan synnyttäneiden ryhmissä muiden äitien synnytyskokemuksia, kutakuinkin kaikilla oli lähinnä negatiivisia kokemuksia; repeämisiä, imukuppia, hätäsektioitakin, lapsella hengitysvaikeuksia, äidillä kovaa päänsärkyä, oksentelua, toispuoleista puutumista yms. Tuntui melkein etten edes kehtaa kertoa omia kokemuksiani, muut olivat kestäneet niin paljon, tuntuivat minusta ihan sankareilta omien lällärikokemusten jälkeen.

Itseäni en pidä parempana äitinä tai ihmisenä kuin muita, kyllä ne on myöhemmät teot jotka vaikuttaa paljon, paljon enemmän. Onneksi saamme valita, enkä ymmärräkään, miten minun valintani kiusaavat joitakuita? Mulle on ainakin ihan sama, miten muut synnyttävät ja elävät elämänsä.

Luulen, että olisinn kestänyt ilman kivunlievitystä jos olisin vain saanut liikkua vapaasti, mutta kun olin kiinni tipassa, sydänääni laitteessa ja supistusanturissa niin ei siinä mihinkään menty. Anelin, että saisin liikkua kun ekasta synnytyksestä opin ettei paikallaan olo ole hyvä juttu ja sattuu vain enemmän. Koska jouduin taas kerran olemaan vain paikallaan tai 20cm päässä sängystä niin otin kaiken mahdollisen. En koe, että epiduraali olisi jotenkin hidastanut ponnistus vaihetta sillä vauva tuli ulos 2. ponnistuksella. Kai se, että "uhkailtiin" imukupilla vauvan voinnin takia toi muhun niin paljon puhtia, että se melkein sujahti ulos :D Ensimmäinen synnytykseni meni imukupilla leikkaussalin pöydällä, koska spinaali oli jo ehditty antaa joten en tuntenut enää, koska täytyi ponnistaa. Leikkaussaliin jouduin silloin kun vauvan sydänäänet romahtivat ja sen takia meinattiin tehdä kiirreellinen sektio. Eipä tehty kun karjuin koko matkan saliin ponnistus tarvettani ja ponnistelin koko matkan niin, että vauva oli jo puoliksi ulkona kun vihdoin suostuivat katsomaan alakertaan ennen leikkausta.

Itse en ole lääkevastainen, mutta koin, että synnytyskipu on hyvää ja tarkoituksenmukaista kipua. Lähdin avoimin fiiliksin jokaiseen kolmeen synnytykseen, että tarkoitus ei ollut saada mitalia. Jos kipu olisi ollut sietämätönta olisin voinut ottaa epiduraalinkin. Ihan luomuna ei menty kuitenkaan vaan jokaisessa olen hengitellyt ilokaasua hetken ennen ponnistuksia, vei kivun terävimmän kärjen.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 02:46"]

Ihmiset ovat erilaisia! ei kukaan ole yhdestä ja samasta puusta veistetty, myös kivut ovat erilaisia toisilla enemmän toisilla vähemmän. Jos ei esim. kestä edes kovia kuukautiskipuja ilman lääkettä niin kannattanee synnyttää sektiolla eikö

[/quote]

Olipas huono kommentti. Kannattaa hieman miettiä mitä laukoo.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 10:55"][quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 02:46"]

Ihmiset ovat erilaisia! ei kukaan ole yhdestä ja samasta puusta veistetty, myös kivut ovat erilaisia toisilla enemmän toisilla vähemmän. Jos ei esim. kestä edes kovia kuukautiskipuja ilman lääkettä niin kannattanee synnyttää sektiolla eikö

[/quote]

Olipas huono kommentti. Kannattaa hieman miettiä mitä laukoo.
[/quote]

Todellakin, itse olen kuukautiskipuihin syönyt buranaa enkä todellakaan ottaisi hampaan paikkausta ilman puudutteita. Tästä huolimatta en kokenut synnytyskipua kamalaksi ilman lääkitystä, synnytyksessä on ihan omat kehon mömmöt ja kun tietää jokaisen supistuksen tuovan lähemmäksi syntymää niin sitä jaksaa uskomattoman paljon. Naisen keho on ihmeellinen.

meillä mies, joka on aika lääkevastainen halusi että synnytän ilman lääkkeitä. innostuin itsekin ajatuksesta, mutta kun supparit iskivät kunnolla päälle tunsin itseni idiootiksi "synnytyslauluineni". mieskin taisi järkyttyä kun minä, yleenä itse rauhallisuus,  huusin ja kiroilin sekä löin mieheltä rillit päästä.. ei mennyt varmaankaan kahta tuntia synnärille saapumisesta, kun ilmoitin haluavani "sen vitun epiduraalin "

nyt odotan toista ja EHDOTTOMASTI se epiduraali. nostan hattua niille, jotka luomuna pystyvät synnyttämään mutta itsestäni ei siihen ole !

Tässä on moni miettinyt sitä, että ehkä se esikoisen puskeminen vaan on kipeämpi joka tapauksessa, ja kuopuksen olisi helppo. Näinhän se varmasti on, mutta.

Vastailin alkuyöstä tänne, minulla siis ensimmäisen lapsen synnytyksessä epiduraali ja kakkonen luomuna (Panadolin otin kyllä kotona...). Molemmista synnytyksistä on jäänyt hyvä mieli ja ihmetyksen tunne, että selvisinkö tosiaan siitä, sekä kuten joku sanoi, itsetunto ja luottamus omaan kehoon on parantunut huimasti. Ei suhteessa muihin ihmisiin, vaan omaan itseeni.

Epiduraali toimi minulla aivan erinomaisesti puudutteena, siitä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Suosittelen kyllä, jos joku kysyy. Sain sen ehkä vähän liian myöhään (kun ei tarkastettu paljonko olen auki), mutta sen laitto ei sattunut, se vei kivun pois, sain nukuttua, jalat toimi sen mitä sitten lopulta herättyäni ehdin vähän nousta jalkeille, mitään komplikaatioita ei tullut, tunsin kuitenkin ponnistustarpeen ja hallitsin hyvin ponnistukset, tunsin mitä sisälläni tapahtuu, synnytyksen jälkeen olin hyvävointinen ja virkeä. Ainoa fyysinen haitta oli se ärsyttävä kanyyli kädessä, toki varmaan ne anturit olisi häirinneet jos en olisi nukkunut.

Mutta omassa tapauksessani en olisi kipujen kestämisen tai jaksamisen vuoksi puudutusta tarvinnut, se oli tavallaan turha. Tietysti en voi tietää miten kamalaa se esikoislapsen synnytyskanavassa eteneminen olisi ollut ilman puudutusta, mutta esikoisen kohdalla se pään synnyttäminen ja repeäminen kyllä sattui aika kovaa epiduraalista huolimatta. Arvelisin itse, että epiduraali pyyhki muun tasaisemman kivun pois, niin ehti huomailla ja painaa mieleen kaikenlaista muuta. Mutta suurempi henkinen vaikutus puudutuksella oli se, että siirryin vähän niin kuin turistiksi omaan synnytykseeni. Olihan se ihan miellyttävää sinänsä, mutta olin jotenkin aika pihalla ja kyselin henkilökunnalta kaikenlaista, että mitä nyt tapahtuu ja mitä tämä tunne tarkoittaa ja niin edelleen. Ennen puudutuksen saamista kätilö oli kysellyt minulta miltä tuntuu ja mitä haluaisin tehdä, puudutuksen jälkeen olin jotenkin eri asemassa.

Joka tapauksessa esikoisen syntymästä on siitä epiduraalista huolimatta kipumuistoja ponnistusvaiheesta ja kakkosen syntymästä ei mitään sellaista, ihan kuin se ponnistaminen ei olisi sattunut yhtään. Esikoisen synnyttäminen ilman puudutusta olisi varmasti jo sen repeymän vuoksi ollut kipeämpi kuin kuopuksen oli. Avautumisvaihe siihen puudutukseen saakka on molemmissa kuitenkin ollut samanlainen, aivan siedettäviä polttoja. Sen perusteella en sanoisi, että esikoislapsen synnyttäminen olisi säännönmukaisesti alusta asti pahempi, ponnistusvaihe voi ollakin mutta miksi avautumisvaihe olisi helpompi toisella? Aivan loppuvaiheessa ne polttokrampit reisissä oli aika jäätävät ilman puudutusta kuopuksen kohdalla, mutta toisaalta ne oli jatkumoa jo aiemmille eivätkä mitenkään yllättävät. Voimakkaana poltteluna ne krampit tuntui epiduraalin vaikutuksen alaisenakin, varmaan siksi että kipu mikä niihin liittyi alkoi puudutteisesta unisesta tilasta ja tuntui siksi kovalta.

Psykosomaattiset asiat varmasti vaikuttaa huomattavan paljon tällaiseen asiaan, johon liittyy kehon omat kivunhallintamekanismit, useiden hormonien yhteisvaikutus ja yksilöllinen kipukokemus ja muisto kivusta. En vertaisi sinänsä hammaslääkärissä käyntiin, jossa kuitenkin on kyseessä ihan erilainen tilanne, vaan vaikka maratonin juoksuun niin että lopussa pitää ottaa kengät pois ja juosta kivikossa tai johonkin sellaiseen. Ihan helvetillisiähän ne loppumetrit varmaan on ja kuka vain siihen tilaan kylmiltään joutuessaan haluaisi puudutuksen heti, mutta kun se tunne on kasvanut pikkuhiljaa ja jos vielä on valmistautunut siihen, tietää mistä on kyse ja on onnistunut psyykkaamaan etukäteen, niin ei se tuska välttämättä jää päällimmäiseksi kokemukseksi eikä tunnu siltä, että olisinpa saanut puudutteen viimeiselle kilometrille. Siksi toivoisin joka synnyttäjällekin sellaista tietynlaista luottamusta ja valmentautumista lähtötilanteeksi, sen jälkeen sitten tilanteen mukaan.

Ketään en yritä enkä ole yrittänyt psyykata olemaan ilman puudutteita. Ne on hyvin turvallisia nykypäivänä ja hienoa että niihin on mahdollisuus! Jos kivun kanssa on vaikea selvitä tai jos tapahtuu jotakin erityistä, on repeämää, ahtautta, pitkään jatkunut synnytys tai virheasentoa tai muuta, mikä tekee tilanteesta erityisen vaikean, niin ehdottomasti kannattaa ottaa puudutus jos vain mahdollista. Eikä siinä ole yhtään mitään hävettävää tai seliteltävää vaikka joku toinen ei olisi puudutusta ottanut, joka synnytys on yksilöllinen kokemus. Ilman puudutetta selvinnyt on ehkä onnekas muttei mitenkään parempi.