Seurasitteko mitä eläimet tekivät, kun ilotulitettiin?
Minä seurasin.
Lintuparvi lensi kuin pommikoneet syöksyen männyn latvukseen suojaan. Sitten kuului uusi pauke ja ne olettivat, että taas niitä ammutaan ja syksyivät toiseen paikkaan. Tätä ne jatkoivat koko illan. Parvi oli epäjärjestyksessä.
Rusakot loikkivat ja pysähtelivät. En huomannut, että niillä olisi ollut aikaa jäädä kaivamaan ruohoa lumen alta, kun loikkivat jo toisaalle. Ne eivät säntäilleet, mutta jäivät nälkäisiksi varmaan.
Kommentit (106)
Meillä päin on rottia, jäljistä päätellen. Olisivat vain hypänneet niihin ansoihin.
Huoh.. ettei olisi jonkun ihana kissi, joka koskaan ei tee mitään pahaa. Paitsi tappaa lintuja ajankulukseen
No ei se kissakaan ihan päästötön ole, jos nyt ruvetaan oikein päästöasioilla miettimään. Lisäksi ruokatuotanto kuormittaa. Kehittyneissä maissa ruokitaan kissoja Felinellä kun muualla nähdään nälkään. Ei oikein istu ilotulitteiden arvostelu ja päästöistä puhuminen lemmikin pitämisen kanssa yhteen. Siinä, missä lemmikki tuo lämpöä ja ilo elämään sen pitäjälle, tuo ilotulitteet myös niiden ampujalle.
Mulla ei ole koiraa joten en oikeastaan tiedä niistä mitään. Mutta en muista, että vuosikymmen tai pari sitten olisi juuri tästä koirien rakettien pelkäämisestä puhuttu, sen kuin vaan räiskittiin menemään. Vai eikö silloin vaan piitattu koko asiasta?
Vierailija kirjoitti:
En nähnyt yhtään koiraa ulkoilemassa. Onneksi.
Koirat totutetaan paukkeeseen. Tottakai ne pelkää ku omistajat ne opettaa pelkäämään
meillä kanit katsoi pauketta lämmitellyllä parvekkeella. tuntui jos ei olisi ollut estettä olisivat menneet katsomaan lähempää.
Pirun harvinainen lintu kun pesii vuoden vaihteessa. Varmaan oli populaation viimeiset poikaset. :D
Ei kummempia jänis loikki vain , toista pensasta syömään matalaksi.
Sudet ei olleet nyt lähistöllä ei kuulunut ulinaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän näitä paukkuarkoja koiria on kaupunkilaisten silmissä niin paljon mukamas. Maaseudulla koirat ja luonnoneläimet ovat tottuneet metsästyksestä johtuviin laukauksiin, eivätkä pienistä hätkähdä.
Olen jsein nähnyt, kun vaikkapa hirvi jatkaa heinäpellolla syömistä, vaikka viereisellä pellolla ammutaan peuraa.Kaupunkilaiskoirat ovat ilmeisesti yhtä vauhkoja ääniin kuin omistajansa.
Sinä et vaan erota, että mitä se hätää se yksin ulkotarhaan jätetty koira tällä kertaa haukkuu. Lisäksi, yhden hirven reaktioista ei voi tehdä mitään päätelmiä luonnon eläinten suhtautumiseen. Itse olen asunut koko ikäni maalla ja kyllä täälläkin elukat pelkäävät siinä missä kaupungissakin. Ja jos metsästyksestä mitään tiedät, niin kyllähän aseiden paukkuessa elukat ovat liikkeellä ja levottomia. Lienee korpit ainoita, jotka suhtautuvat uteliaasti ja innokkaasti laukauksiin, koska kärkkyvät kaadolle roippeita nokkimaan. Oma karjalankarhukoira ei mettällä aseen paukausta hätkähdä, mutta raketteja pelkää.
Ihan turha tehdä tästä mitään maalaiset vs kaupunkilaiset -debattia.
Vierailija kirjoitti:
Koira tuli syliin värisemään.
Tänään iltapäivällä on vielä vähän pauke jatkunut. Eikö sitä nyt voisi jo stana lopettaa.
Miksi koira pitäisi lopettaa? Kun se on niin hermoheikko vissiin.
Harva ihminen herättää samankaltaista ihan sadistista murhanhimoa kuin nää eläinten kärsimisestä vitsiä vääntävät. Ihan vaan nautinnolla ajattelen, kuin koiraaraketilla-läpän heittäjän silmämuna räjähtää sen typerän virneen päälle. Kiitos.
Kyllä karma korjaa nämä eläinten ja lintujen naurajat vielä.
No voi herran jumala jos kerran vuodessa ammutaan raketteja.
Vierailija kirjoitti:
Pitäähän sitä junttien päästä toki ampumaan paskaduuneilla tienatut vähät rahansa taivaalle ja paskomaan luontoa.
Soita vaan suutasi saa tanan koiranvi ttu.
Kissa heitti voltteja koko illan ku pelkäs!😥
Vierailija kirjoitti:
Kissa heitti voltteja koko illan ku pelkäs!😥
No mutta teillähän on ollut siellä täysin ilmainen sirkusesitys. Oliko oikein popkornit ja kaikki?
On minusta narsismin huippu hankkia lemmikkejä ja sitten alkaa vaatia muita ihmisiä elämään niiden mukaan. Mitä se haittaa jos yhtenä iltana paukutellaan kun niiden vi tun rakkien haukkumista pitää kuunnella joka kerta kun ulos lähtee ja sytyttää pihavalon. Samoin väistellä niiden ulosteita kävelyteillä.
Koirat ei välittäneet tuon taivaallista. Nuuskivat vain innokkaana hajuja.
Anteeksi, etten ole kouluttanut niitä panikoimaan.
Meillä n. 4,5 kuukautinen koiranpentu. Ihan hyvin meni sisällä alkuilta, kunnes mies päästi sen vapaana takapihallemme, kun oli rauhallinen hetki, joskus kahdeksan pintaan. Siellä sitten alkoivat naapuristosta ampua raketteja ja pentu ihan paniikissa sisään... Oli todella rauhaton sen jälkeen koko illan, yhtään ei kyennyt makaamaan rauhallisena. No, onneksi meillä on kevythäkki sille (pitempiä automatkoja varten) ja ennen keskiyötä laitettiin sinne ja peitto päälle, siellä sitten rauhoittui ja pystyi nukkumaankin, myöhemmin siirtyi omaan paikkaansa sängyn alle ja tänään oli ihan normaali. Eli hirveätä on se ulkonaolo, kun lähellä paukkuu ja räiskyy, emmekä tosiaankaan ole pennulle sitä "opettaneet" mitenkään, vaikka niin joku tollo kai luulee, aiemmista kirjoituksista päätellen...
Koirat nukkuivat. Yksi tuli katsomaan ikkunasta raketteja meidän kanssa.