Mitä sanoa ja vältettävä sanomasta kuolleen omaiselle?

Vierailija kirjoitti:

Seurakunnannissa hautaan siunaamisia todellakin on paljon ja sitä myöten kohdattavia omaisia. Usein on tärkeää saada sovittua monet käytännön asiat heti alkuun.

Itse arvostin vanhempani kuoleman kohdalla juuri asioihin keskittymistä koska niiden hoitaminen oli vajailla voimilla raskasta.

Mikä niissä asioissa oli vaikeaa tai raskasta?

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta voi loukkaantua jos haluaa, jotkut on hyvin herkkiä siitä mitä heille sanotaan. Olen itse päätynyt opettajan puhutteluun ala-asteella kun kysyin yhdeltä tytöltä miksi tämä lähtee kotiin eikä osallistu äitienpäiväkorttien tekemiseen niin kuin kaikki muutkin. Toki tiesin että äitinsä oli kuollut, mutta luokalla oli muitakin joilla ei ollut äitiä, isää, mummoa tai pappaa, mutta kaikki toiset lapset oli osallistuneet korttien tekemiseen ihan ilman mitään ongelmia.

Mistä sitä muutenkaan tietää, etteikö tuolle tytölle olisi ollut tärkeää kertoa, miksi hän lähtee. Silloin hänen surunsa tulee muille näkyväksi, ja siihen voidaan sanoa jotain. Esimerkiksi: Otan osaa.

Kai sen voi opettaja lapselle opettaa?

Vierailija kirjoitti:

Älä ainakaan sano, että jumala tarvitsi uuden enkelin. Tätini sanoi meille näin, kun keskostyttömme menehtyi elettyään vain pari viikkoa. En ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi, vaikka on jo kulunut useampi vuosi, enkä yleensä ole pitkävihainen ihminen...

No ehkä tästä voi oppia sen, että ei kannata yrittää olla kovin omaperäinen. Että melko pienestä voi herkässä tilassa oleva loukkaantua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies tarjoutui kaverinsa isän kuoltua toimimaan pesänhoitajana ilman korvausta, juristi kun on. Mielestäni oli mukava ele. Etenkin, kun pesässä oli aikalailla jaettavaa. Samalla lähti suuri rasite surevilta.

Omaiset ei ehkä olleet ihan samaa mieltä. Ensinnäkään mitään pesänhoitajaa ei välttämättä tarvita tai haluta.

No sitten voi kieltäytyä. Jos pesässä on iso työ, niin tuo on tuhansien eurojen arvoinen palvelus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies tarjoutui kaverinsa isän kuoltua toimimaan pesänhoitajana ilman korvausta, juristi kun on. Mielestäni oli mukava ele. Etenkin, kun pesässä oli aikalailla jaettavaa. Samalla lähti suuri rasite surevilta.

Omaiset ei ehkä olleet ihan samaa mieltä. Ensinnäkään mitään pesänhoitajaa ei välttämättä tarvita tai haluta.

No sitten voi kieltäytyä. Jos pesässä on iso työ, niin tuo on tuhansien eurojen arvoinen palvelus.

Ai, nytkö jo mittaillaan euroissa?

Vierailija kirjoitti:

Pahinta on olla sanomatta mitään. Kysyin kerran miten te jaksatte. Omainen alkoi itkeä ja kertoi, että pahimmalta tuntuu, kun ihmiset välttävät koko aihetta.

Minä taas ymmärrän oikein hyvin sen, että ihmiset välttävät aihetta, koska eivät todennäköisesti tiedä mitä sanoa. Ei se mitenkään väärin ole, ja onhan sekin totta, että jotkut loukkaantuvat sanoi sitten mitä tahansa. Ainakin omasta mielestäni ihmiset saavat olla ihan normaalisti. Saa välttää aihetta tai puhua siitä, ihan miten vaan.

Ei ole olemassa mitään tiettyä mitä sanoa, kaikki kohtaamiset on yksilöllisiä eikä niihin ole mitään kaavaa.

Eipä sille kuolleen kohtalolle enää kukaan mitään mahda, hän on nyt jommassa kummassa paikassa, taivaassa tai helvetissä.

Kenenkään on aika turhaa alkaa kertoa omaisille, että mitä läheisen kuoleman jälkeen saa tai ei saa tehdä. Kukaan ulkopuolinen kun voi sitä määritellä.

Tutulle naapurin nainen sanoi miehensä kuoltua että hommaa kissa kaveriksi niin et olisi yksin.  Kun kuulin tuosta niin mietin mitä ihmiset suustaan päästävätkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta voi loukkaantua jos haluaa, jotkut on hyvin herkkiä siitä mitä heille sanotaan. Olen itse päätynyt opettajan puhutteluun ala-asteella kun kysyin yhdeltä tytöltä miksi tämä lähtee kotiin eikä osallistu äitienpäiväkorttien tekemiseen niin kuin kaikki muutkin. Toki tiesin että äitinsä oli kuollut, mutta luokalla oli muitakin joilla ei ollut äitiä, isää, mummoa tai pappaa, mutta kaikki toiset lapset oli osallistuneet korttien tekemiseen ihan ilman mitään ongelmia.

Mistä sitä muutenkaan tietää, etteikö tuolle tytölle olisi ollut tärkeää kertoa, miksi hän lähtee. Silloin hänen surunsa tulee muille näkyväksi, ja siihen voidaan sanoa jotain. Esimerkiksi: Otan osaa.

Kai sen voi opettaja lapselle opettaa?

Miksi pitäisi sanoa mitään? Varsinkin jos tapahtunut kauan sitten

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta voi loukkaantua jos haluaa, jotkut on hyvin herkkiä siitä mitä heille sanotaan. Olen itse päätynyt opettajan puhutteluun ala-asteella kun kysyin yhdeltä tytöltä miksi tämä lähtee kotiin eikä osallistu äitienpäiväkorttien tekemiseen niin kuin kaikki muutkin. Toki tiesin että äitinsä oli kuollut, mutta luokalla oli muitakin joilla ei ollut äitiä, isää, mummoa tai pappaa, mutta kaikki toiset lapset oli osallistuneet korttien tekemiseen ihan ilman mitään ongelmia.

Nämä erivapauksia saavat päätyvät yleensä epäsuosioon toisten lasten keskuudessa.

Ihanko oikeasti jotkut luulee että on olemassa joku manuaali siihen mitä saa tai ei saa sanoa menetyksen kokeneelle. Ei ole.

Vanhat kuoloo, sanoi esimieheni kun kerroin että isoisäni oli menehtynyt yöllä. 

Jäi kyllä mieleen. 

Orvoksi jääneelle lapselle kannattaa kertoa että tämä joutuu nyt sitten sosiaaliviranomaisten huostaan ja laitokseen.

Aika lapsellista loukkaantua toisen hyvää tarkoittavista sanoista

No ei todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika lapsellista loukkaantua toisen hyvää tarkoittavista sanoista

Oletko aivan varma että kaikki tarkoittavat hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika lapsellista loukkaantua toisen hyvää tarkoittavista sanoista

Oletko aivan varma että kaikki tarkoittavat hyvää?

Miksi eivät tarkoittaisi

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääneelle lapselle kannattaa kertoa että tämä joutuu nyt sitten sosiaaliviranomaisten huostaan ja laitokseen.

Ihan oikein