Mitä sanoa ja vältettävä sanomasta kuolleen omaiselle?

Kuolleen helvettiinmenolla kannattaa spekuloida.

Kannattaa välttää sanomasta Kyllä sä pärjäät. Varsinkin jos surija on yksinasuva rahaton. Joka on paniikissa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti sanoi miehelleni, jonka äiti oli juuri kuollut, että elämä jatkuu. Äiti tajusi, mitä oli tullut sanottua ja halusi kuolla häpeästä. Onneksi mies ei tuollaisesta loukkaannu.

Miksi näin ei saisi sanoa? Minusta tuo tarkoittaa, että omaisen elämä jatkuu, kaikesta huolimatta. Hänen lapsensa kasvavat, tulee vielä monta mukavaa asiaa jne.

Äidit kuolevat. Se on ihan elämää, ja se elämä jatkuu siitä huolimatta.

Kaikesta voi loukkaantua jos haluaa, jotkut on hyvin herkkiä siitä mitä heille sanotaan. Olen itse päätynyt opettajan puhutteluun ala-asteella kun kysyin yhdeltä tytöltä miksi tämä lähtee kotiin eikä osallistu äitienpäiväkorttien tekemiseen niin kuin kaikki muutkin. Toki tiesin että äitinsä oli kuollut, mutta luokalla oli muitakin joilla ei ollut äitiä, isää, mummoa tai pappaa, mutta kaikki toiset lapset oli osallistuneet korttien tekemiseen ihan ilman mitään ongelmia.

Itse sanon että osanottoni. Siitä jos loukkaantuu, niin vika on kuulijassa. Eikä surunvalittelu ole muutenkaan oikea hetki alkaa höpöttää sen enempää. 

Minusta tuo elämä jatkuu on ihan totta. Elämä tai aika ei pysähdy, maailma ei lopu eikä taivas putoa kun joku kuolee, vaan kaikki jatkuu. Se tuntui ihan lohdittavaltakin, että sai tehdä niitä tuttuja, ihan tavallisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Itse sanon että osanottoni. Siitä jos loukkaantuu, niin vika on kuulijassa. Eikä surunvalittelu ole muutenkaan oikea hetki alkaa höpöttää sen enempää. 

Miten niin ei ole? Minusta ainakin oli kivaa, kun sai jutella ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kaveri sanoi läheiseni kuoltua äkillisesti: "Ei ole sanoja" ja kosketti olkapäälle. Se oli mun mielestä parasta, kun ei minullakaan ollut sanoja enkä jaksanut jutella, kiitellä osanotoista ja voivotella.

Tämä on myös rehellinen. Aika moni ei tiedä mitä sanoisi, eikä välttämättä tunne lohdutettavan ja vainajan suhdetta.

Joskus kuolema voi olla omaisille helpotus, kun sitä on tehty pitkään ja sahaten. Suruun voi myös liittyä vihaa ja pettymystä. Voivottelu ei ole aina paikallaan.

Älä ainakaan sano, että jumala tarvitsi uuden enkelin. Tätini sanoi meille näin, kun keskostyttömme menehtyi elettyään vain pari viikkoa. En ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi, vaikka on jo kulunut useampi vuosi, enkä yleensä ole pitkävihainen ihminen...

Meillä mies tarjoutui kaverinsa isän kuoltua toimimaan pesänhoitajana ilman korvausta, juristi kun on. Mielestäni oli mukava ele. Etenkin, kun pesässä oli aikalailla jaettavaa. Samalla lähti suuri rasite surevilta.

Älkää ainakaan sanoko  että kuolemalla oli tarkoitus.

Life goes on. Except for those who die.

- Hybrid Children

"Päästiinpähän siitäkin eroon."

"No, paljonko perit?"

Kuolinsyyn utelu, voimia-toivotus ja radiohiljaisuus hautajaisten jälkeen ankeimpia. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Isäni yllättäen menettäneenä voin todeta, että "otan osaa" on oikein hyvä. Kaikenlaiset yritykset lohduttaa ovat sen sijaan huonoja. Ne tuntuvat helposti vain oman surun vähättelyltä.

Monet täällä sanovat, että ei pidetä puhua omista menetyksistä. Minä kyllä koin kaikista parhaimpana osanottona sen, kun vanhempi työkaveri kertoi, että hänen äitinsä kuoli muutama kuukausi sitten ja kuinka pahalta se tuntui. Tuli sellainen olo, että tämä ihminen tajuaa, miltä minusta tuntuu.

Olen kuunnellut ja kertonut oman läheiseni lähdöstä tilanteissa, kun läheinen on tehnyt itsemurhan. Silloin on tuntunut, että vastaavan menetyksen kokeneen kanssa on ollut hyvin terapeuttista puhua ja jakaa nuo tunteet. 

Samaa mieltä. Itsemurha on sellaista kokemattomille yleensä vaikea aihe. Saman läpikäyneet yleensä tuntevat sen tunteiden kirjon, joka siihen liittyy.

Työkaveri  kätteli ja sanoi otan osaa. Se kättely tuntui yllättävän hyvältä, kun ei me koskaan muuten kosketeta töissä muita ihmisiä ja toi siihen tilanteeseen myös sanatonta lämpöä. Häneltä tämä kävi myös täysin luontevasti eli oli ilmeisesti hänen perheessään käytössä oleva tapa tällaisissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Älä ainakaan sano, että jumala tarvitsi uuden enkelin. Tätini sanoi meille näin, kun keskostyttömme menehtyi elettyään vain pari viikkoa. En ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi, vaikka on jo kulunut useampi vuosi, enkä yleensä ole pitkävihainen ihminen...

Tuohan on todella kauniisti sanottu

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies tarjoutui kaverinsa isän kuoltua toimimaan pesänhoitajana ilman korvausta, juristi kun on. Mielestäni oli mukava ele. Etenkin, kun pesässä oli aikalailla jaettavaa. Samalla lähti suuri rasite surevilta.

Omaiset ei ehkä olleet ihan samaa mieltä. Ensinnäkään mitään pesänhoitajaa ei välttämättä tarvita tai haluta.

Seurakunnannissa hautaan siunaamisia todellakin on paljon ja sitä myöten kohdattavia omaisia. Usein on tärkeää saada sovittua monet käytännön asiat heti alkuun.

Itse arvostin vanhempani kuoleman kohdalla juuri asioihin keskittymistä koska niiden hoitaminen oli vajailla voimilla raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinsyyn utelu, voimia-toivotus ja radiohiljaisuus hautajaisten jälkeen ankeimpia. 

Mitä vikaa on voimien toivottamisessa?