Lue keskustelun säännöt.
Kiintymys lemmikkiin on samanlaista kuin kiintymys omaan lapseen
17.04.2015 |
Hyvä, että tätäkin on älytty tutkia. Tulokset ovat alustavia, mutta jo nyt näyttää selvältä, että ainakin koirien ja koiranomistajien välille muodostuu oksitosiinin avulla samanlainen side kuin lapsen ja vanhemman välille.
Voimme tämän myötä lopettaa puheet ainakin siitä, ettei lapsettomalla lemmikin omistajalla olisi mitään käsitystä äidinrakkaudesta. Kiintymys on kiintymystä.
Kommentit (84)
En millään tavalla pysty vertaamaan eläintä ja lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä oli kai kaikkien koiraihmisten tiedossa. Tai ainakin päätelmät saattaa arvata ihan oman kokemuksen perusteella. Koiran ja ihmisen välillä on hyvin vahva suhde.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 18:40"]
En millään tavalla pysty vertaamaan eläintä ja lasta.
[/quote]Kulttuurisista syistä luokittelemme tavallisesti vanhemmanrakkauden ja koiranomistajan rakkauden eri tavoin, mutta nyt näyttää siltä, että mitään biologista perustetta tälle ei ole. Ihminen, jolle koirat ovat yhtä tärkeitä kuin lapset jollekulle toiselle, kokee todennäköisesti yhtä syvää kiintymystä lemmikkiinsä kuin vanhempi lapseensa.
Lajien välinen vuorovaikutus on kiinnostava tutkimusala, josta tullaan lähivuosina saamaan vielä paljon uutta tietoa. -ap
Minulla on ollut koko ikäni koiria (hyvin rakkaita sellaisia), enkä siltikään vertaisi niitä 3kk tyttäreeni. Tuon rääpäleen vuoksi tekisin ihan mitä vaan, koirasta en voi sanoa samaa vaikka se erittäin rakas perheenjäsen onkin. Toki jokainen tuntee tavallaan.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 21:21"]
Koiraihmisista en tiedä. Mutta väitettä en allekirjoita.
[/quote]
En usko, että tutkimusdokumentit erityisesti kaipaavat sinun allekirjoitustasi. Asiasta jotakin tietävien tutkijoiden allekirjoitukset riittävät. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen aivot alkavat erittää oksitosiinia jo koiran nähdessään. Niin läheisiksi lajimme ovat aikojen saatossa tulleet. Oksitosiinia erittyy myös kun ihminen silittää koiraa, silloin myös koiran aivoissa erittyy oksitosiinia.
Muiden eläinten kanssa tätä ei tapahdu.
Tästä on kuitenkin aika huono vetää mitään johtopäätöksiä samankaltaiseen suhteeseen lemmikin ja lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole, eikä näillä näkymin tule, lapsia, mutta kissani on minulle hyvin hyvin rakas.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 19:07"]
En ole menettänyt lastani, mutta se ottaisi koville. Mieheni koiran kuolemasta olin kuitenkin salaa iloinen. Mokoma haiseva rikki kuoli sekundäärisesti syöpää(primäärisyy lopetus)
[/quote]
Ja varmaan iloitsisit salaa myös, kun haisevasta koirasta pitänyt miehesi kuolisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 18:42"]
Lapsen menetyksestä olisi todella vaikea toipua, sen sijaan lemmikin kun ottaa niin tietää jo siinä vaiheessa, että siitä on luovuttava kun se kuolee. Se kyllä auttaa käsittelemään surua.
[/quote]
Näin on, niin se pitäisi myös käsitellä. Esim. koiran elinikä on noin 10-15 vuotta. Kun elää sen koiran koko elämän sen kanssa, niin ymmärtää myös kun se tulee vanhaksi ja sairaaksi että on pakko tehdä päätös sen päästämiseksi pois elämästä. Siihen ajatukseen kypsyy pikkuhiljaa, ajatukseen erosta ja myös tekee surutyötä etukäteen, ainakin minä olen tehnyt niin. Mutta jokaista koiraani olen surrut ja ikävöin aika ajoin ei niitä unohda, mutte se suru ei estä mua elämästä. Mutta jos lapseni kuolisi en tiedä haluasiko elää. Niin rakkaita kun koirani ovat olleetkin niin kyllä äidinrakkaus on jotain vielä väkevämpää ja vahvempaa. Sitten pitäisi muistaa myös että koira ei ole ihminen ja on onnellisin kun saa olla vaan koira.
Ei ole. Jos ei ole lapsia, voi näin uskoa, mutta ei vaan ole.
Toi allergiapointti on hyvä: luopuisitko lapsesta vai koirasta?
Jos selittää, että pelastaisi tulipalosta ennemmin koiransa kuin lapsensa, ei ole ihan terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en ikinä vertaisi lasta koiraan. Kun koira kuolee, siitä selviää ja ottaa uuden koiran. Jos lapseni kuolisivat, en selviäisi. Mikään ei voisi korvata sitä, se olisi täyttä helvettiä.
Meillä oli ensin koira, ja se oli meillä vähän kuin lapsen asemassa. Olin kovasti kiintynyt koiraamme. Mutta sitten sain lapsen ja äidinrakkaus on jotain niin raivoisaa että ei näistä voi puhua samana päivänä. Lapsen edestä vaikka kuolisin.
Koira on kuollut ja surimme sitä kovasti kaikki pitkän aikaa, hän, voin sanoa kyllä hän, oli perheenjäsen meille kaikille. Mutta jos lapsi kuolisi niin jotain minussakin kuolisi. Varmaan samaa juurta nämä kiintymykset on mutta ei sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 17:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 19:25"]Minäkään en ikinä vertaisi lasta koiraan. Kun koira kuolee, siitä selviää ja ottaa uuden koiran. Jos lapseni kuolisivat, en selviäisi. Mikään ei voisi korvata sitä, se olisi täyttä helvettiä. [/quote] Et ilmeisesti ole koskaan menettänyt lemmikkiä.
[/quote]
Just, oikeasti. Että joku hamsterin kuolema olisi samanlainen tragedia kuin oman lapsen kuolema. Tai koiran kuolema. Eivät ihmiset sen vuoksi jää saikulle, hakeudu terapiaan tai tarvitse lääkitystä. Lapsen kuoleman kohdanneet taas yleensä tarvitsevat tukea päästäkseen asian yli.
En tiedä yhtään psyykkisesti tasapainoista aikuista koiranomistajaa, joka vertaisi koiran kuolemaa läheisen ja rakkaan ihmisen kuolemaan. Nuoret ovat eri asia, lemmikki on usein heille ensimmäinen elävä olento, jonka kanssa on varaukseton kiintymyssuhde, ja siksi varsinkin ensimmäinen lemmikki voi olla heille eri tavalla tärkeä, mitä se on aikuiselle.
Ei pidä paikkaansa minun kohdallani. Olen paljon vahvemmin kiintynyt lemmikkeihin kuin lapsiini. Ihan järkeen käyvää,lapset lähtevät, ne kuuluvat maailmalle. Lemmikit ovat luonani niin kauan kuin elävät.
En voi mitenkään uskoa tuota. Minulle ainakin omat lapseni ovat osa minua, eli heidän kuolemansa olisi kuin minusta vietäisiin palanen pois. Esim. käsi tai jalka. En ole koskaan tuntenut lemmikkejä kohtaan niin, todellakaan. Ja on tälläkin hetkellä lemmikkejä. Ja lapsia. En ole edes kovin lapsirakas, mutta tämä on selviö. Eläimistä tykkään mutta eivät ne minulle ihmisen korvikkeita ole.
Rakkaan kissani ja parhaan eläinystäväni kuolema kuukautta ennen vauvaa oli musertavaa ja kauheaa mutta täytyy sanoa, että oman juuri syntyneen lapsen kuolemisen seuraaminen oli vielä kamalampaa ja traumaattisempaa. Vauva oli kirjaimellisesti osa minua hetkeä aiemmin, omaa lihaa ja verta ja siinä se oli taistelemassa elämästään. Olisin antanut oman elämäni lapselle mutta kissalle en ehkä vaikka rakas olikin.
Lapsen menetyksestä olisi todella vaikea toipua, sen sijaan lemmikin kun ottaa niin tietää jo siinä vaiheessa, että siitä on luovuttava kun se kuolee. Se kyllä auttaa käsittelemään surua.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 19:25"]Minäkään en ikinä vertaisi lasta koiraan. Kun koira kuolee, siitä selviää ja ottaa uuden koiran. Jos lapseni kuolisivat, en selviäisi. Mikään ei voisi korvata sitä, se olisi täyttä helvettiä.
[/quote]
Et ilmeisesti ole koskaan menettänyt lemmikkiä.