Lue keskustelun säännöt.
Kiintymys lemmikkiin on samanlaista kuin kiintymys omaan lapseen
17.04.2015 |
Hyvä, että tätäkin on älytty tutkia. Tulokset ovat alustavia, mutta jo nyt näyttää selvältä, että ainakin koirien ja koiranomistajien välille muodostuu oksitosiinin avulla samanlainen side kuin lapsen ja vanhemman välille.
Voimme tämän myötä lopettaa puheet ainakin siitä, ettei lapsettomalla lemmikin omistajalla olisi mitään käsitystä äidinrakkaudesta. Kiintymys on kiintymystä.
Kommentit (84)
Kyllä mä uskon, että koiraa kohtaan voi tuntea syvää rakkautta ja se aktivoi samoja aivoalueita kuin rakkaus lapseen, mutta ei se ihan oikeasti ole sama asia.
Uskon myös, että ne, jotka näin väittävät, ovat usein lapsettomia, joten heillä ei ole vertailukohtaa. Ja jos ajatusmaailma on tuollainen, on ihan hyvä juttu, että ovat jättäneet lisääntymättä. Jonkinlaista luonnonvalintaa ehkä.
Mun lapsuuden koira, maailman kultaisin ja kiltein, eli lähes 15-vuotiaaksi, ja aina mietin, että sen kuolemasta ei millään voi selvitä. Kuitenkin kun se vanheni ja tiesin, että jossain vaiheessa on päästettävä irti, sitä surutyötä luopumisesta teki kaiken aikaa, ja kun se sitten nukahti viimeisen kerran eläinlääkärin pöydälle, päällimmäinen tunne oli helpotus. Kaikki kivut oli poissa ja väsynyt kaveri pääsi vihdoin lepäämään.
Nyt mulla on kaksi lasta, kaksi koiraa ja kissa. Kaikkia rakastan, mutta rakkaus lapsiani kohtaan on kuitenkin erilaista. Heidän puolestaan voisin kuolla, eläinten en, vaikka nekin ovat perheenjäseniä ja saavat hellyyttä ja hoivaa sekä pääsevät lääkäriin, jos tarve vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joka ottaa lemmikin, oli se sitten koira, kissa tai hamster, tietävät, että lemmikki kuolee ennen heitä. He tietävät, että siitä selviää. Kuinka moni ajattelee lapsestaan samalla tavalla, että kuolee kuitnkin ennen meitä....? Ei todellakaan, eli lemmikin kuolemasta jokainen tietää selviävänsä jo sitä ottaessaan.
Eipä kauhean moni taida jättää selviämättä lapsenkaan kuolemasta. Olen ymmärtänyt, että nimenomaan sen riskinhän vanhemmat ottavat, että jotain pahaa voi käydä, kerta siitä ainaisesta huolesta ja murheesta täälläkin puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin. En voisi koskaan rakastaa lasta kuten koiraani tai edes kiinnostua lapsesta niin paljoa tai uhrata tähän niin paljon aikaa tai laittaa omien tarpeideni edelle, vastenmielinen ajatuskin. Raskaaksi tullessani (kierukka petti, ei tarvitse jeesustella, nyt on sterilisaatio) abortti oli täysi itsestäänselvyys ja jälkikäteen juhlittiin. Vanhasta rakkaasta koirasta luopuminen jätti ikuisen ikävän.
Huh! Hyvä että teit sterilisaation. Todella tunteetonta tekstiä.
Jokainen joka ottaa lemmikin, oli se sitten koira, kissa tai hamster, tietävät, että lemmikki kuolee ennen heitä. He tietävät, että siitä selviää. Kuinka moni ajattelee lapsestaan samalla tavalla, että kuolee kuitnkin ennen meitä....? Ei todellakaan, eli lemmikin kuolemasta jokainen tietää selviävänsä jo sitä ottaessaan.