Lue keskustelun säännöt.
Kiintymys lemmikkiin on samanlaista kuin kiintymys omaan lapseen
17.04.2015 |
Hyvä, että tätäkin on älytty tutkia. Tulokset ovat alustavia, mutta jo nyt näyttää selvältä, että ainakin koirien ja koiranomistajien välille muodostuu oksitosiinin avulla samanlainen side kuin lapsen ja vanhemman välille.
Voimme tämän myötä lopettaa puheet ainakin siitä, ettei lapsettomalla lemmikin omistajalla olisi mitään käsitystä äidinrakkaudesta. Kiintymys on kiintymystä.
Kommentit (84)
Koiraihmisista en tiedä. Mutta väitettä en allekirjoita. Itse en ikinä vertaisi eläintä ja omaa lasta toisiinsa. Ja mielestäni lapseton ei tiedä kiintymyksestä omaan lapseen mitään vaikka hänellä olisi viisi lemmikkiä. Lapsi voittaa aina. Meillä oli kissa yli 12v ennen lapsia. Kun toinen lapsi syntyi ja olikin heti alusta lähtien hyvin astmaattinen, luovuimme kissasta = etsimme sille uuden kodin. Toki itketti ja harmitti, mutta ei siihen kissaan kuitenkaan ollut samanlaista kiintymystä kuin lapseen. Lapsesta en voisi luopua ikinä en mistään syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 17:52"][quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 19:25"]Minäkään en ikinä vertaisi lasta koiraan. Kun koira kuolee, siitä selviää ja ottaa uuden koiran. Jos lapseni kuolisivat, en selviäisi. Mikään ei voisi korvata sitä, se olisi täyttä helvettiä.
[/quote]
Et ilmeisesti ole koskaan menettänyt lemmikkiä.
[/quote]
Mä olen menettänyt rakkaan koiran. Suruni oli lähinnä kaipautta, ei semmoista kuin olen kokenut isäni, veljeni ja lapseni kuollessa. Ei niitä voi verrata, ei mitenkään päin. Näin.
Surin läheisen perheen 2v lapsen kuolemaakin enempi kuin koirani, joka kuitenkin oli meillä 12 vuotta.
Musta on jotenkin ällöttävää samaistaa ihmisiä ja eläimiä.
Oulun seutu ja Pohjanmaahan on täynnä kun yksi penikka kuolee, tehdään pari uutta tilalle -ajattelua. Se siitä suuresta lapsen kuolema -myytistä. :D
Jumala antaa ja ottaa.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 21:27"]Oulun seutu ja Pohjanmaahan on täynnä kun yksi penikka kuolee, tehdään pari uutta tilalle -ajattelua. Se siitä suuresta lapsen kuolema -myytistä. :D
Jumala antaa ja ottaa.
[/quote]
Wuhuu, joku jaksaa.
Mun ei tarvitse onneksi tollaista vertailua tehdä, koska en aio ihmislapsia hankkia, mutta kyllä nämä misukkani ovat mulle paljon rakkaampia kuin kukaan ihminen äitiäni ja siskoani lukuun ottamatta. Olen niitä pikkupennuista asti hoitanut, rakastan niitä yli kaiken ja ne pitävät minua emonaan. Lapsiani siis, vaikkakin adoptoituja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On totta, mun kissa kuoli 10 vuotta sitten ja edelleen ikävä :/
Ei ole verrattavissa rakkaus lapsiini ja koiriini mun kohdalla. Koirani on ihania mutta lasteni puolesta antaisin henkeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä ainakaan ole koskaan kiintynyt lemmikkiin paljoakaan. Kun ei ne ole ihmisiä. Pöljiä elukoita.
En tiedä johtuuko tämä siitä että mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Ihmisiin kyllä kiinnyn valtavasti.
Mutta tuossa lukikin että kiintymys voi olla samanlaista mutta ei siinä sanottu että se on sama asia.
Minulla myös suhde lapseeni oli ongelmallinen koska synnytyksen jälkeinen masennus ja traumaattiset ajat mitä jouduin kokemaan heti synnytyksen jälkeen kun sossu ahdisteli. Nyt kyllä tilanne on parempi ja jos menetyäisin lapseni en osaisi enää varmaan elää.
Lemmikeiden menettäminen ei oo tuntunu paljon missään. Ihan vähän ehkä yhden lemmikin kohdalla yks kyynel mutta siinä kaikki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja en sitä kyllä ymmärrä että nimenomaan koirien. Minusta kissat on kivempia. Ja eikö esim kissoja rakasteta yhtä paljon kuin koiria.
Mulla on koira ja on ollut kissoja ja muita lemmikeitä. Ihan kivoja ne on ja eläimiä kunnioitan ja arvostan paljon. Mutta kiintymystä en tosiaan tunne paljon.
No vaikka kuinka paljon rakastankin koiriani niin en ehkä silti rinnastaisi sitä lapseen. Koiran kuolemaan on asennoitunut eri tavalla kun tietää että koira ei elä ihmispituista elämää ja vaikka sureekin niin ei se ole yhtä ylipääsemätöntä kun mitä oman lapsen kuolema olisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö! Lapsettomien hössötystä! Ei todellakaan ole sama tunne, hoivaatko kissaa/koiraa vai SYNNYTÄTKÖ uuden ihmisen tähän maailmaan. Ja tätä ei tietenkään lapsettomat tajua, vaan hössöttävät sen kotieläimen kanssa. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain niin suurta, että et pysty edes kuvittelemaan sitä ENNEN kuin koet sen. Amen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että tätäkin on älytty tutkia. Tulokset ovat alustavia, mutta jo nyt näyttää selvältä, että ainakin koirien ja koiranomistajien välille muodostuu oksitosiinin avulla samanlainen side kuin lapsen ja vanhemman välille.
http://www.theguardian.com/science/2015/apr/16/dogs-are-mans-best-friend-thanks-to-bonding-hormone-research-shows
Voimme tämän myötä lopettaa puheet ainakin siitä, ettei lapsettomalla lemmikin omistajalla olisi mitään käsitystä äidinrakkaudesta. Kiintymys on kiintymystä.
Yllättävän helposti eräs tuttu vei 12v "tyttönsä"piikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin vaihtaisin kaiken koirani kuolemaa seuranneen hyvän siihen että saisin koirani takaisin. Uusi suhde, raskaus, kaikki.. Jos vaihtoehtona olisi olla ilman näitä ja koira terveenä kanssani seuraavat 10 vuotta vaihtaisin elämäni siihen koska tahansa. Koira oli minulle kuin lapsi (vaikkakaan en ole koskaan varsinaisesti halunnut lapsia ja tämäkin raskaus on vahinko vaikka ehkäisy olikin käytössä ja tämä raskaus huomattiin todella myöhään) koira oli mukanani kaikkialla ja peloissaan se katsoi minua silmiin ja haki minusta turvaa, rauhoittui aina kun puhuin sille ja pidin sylissä. Minä ainakin tunsin mielettömän määrän rakkautta juuri tuota koiraa kohtaan ja siitä miten se katsoi minua takaisin tiesin että sekin aidosti ja puhtaasti rakasti minua takaisin. Kuulostaa ihan hullulta jonkun mielestä mutta silloin ajattelin että tunne on varmaan samanlainen kuin äiti tuntee pientä lasta kohtaan.
koiran menetys oli pahinta, kuoli yllättäen ja nuorena. Tapauksesta on yli kaksi vuotta aikaa. Itken sitä päivittäin enkä enää koskaan ota uutta koiraa sillä mikään toinen koira ei koskaan voisi korvata sitä enkä halua tuntea samankaltaista menetystä uudestaan. Aiemmat koirani ovat kuolleet vanhuuteen ja ikiuneen nukahtamisesta jäi itselle hyvä ja rauhallinen mieli. Sellainen että se on normaali elämän kiertokulku.
Minulle on kenenkään turha tulla sanomaan ettei lapseton voisi tuntea rakkautta koiraansa kohtaan. Eivät kaikki tunne niinkuin lisääntymiskeskeiset ihmiset joiden päähän ei mahdu muuta kuin että voi rakastaa vain sitä omaa lasta eikä mitään muuta.
Ihmiset tuntevat eri tavoilla eikä rakkaus jotain muuta kuin omaa lasta kohtaan ole sinulta tai keltään pois. Uskon vahvasti oppivani rakastamaan lastani (kai siihen luontokin pakottaa) mutta ainakaan nyt en mahassani kohtaan olevaa möyrivää oliota kohtaan tunne mitään. Laskettu aika on kahden viikon päästä. Saa nähdä kauanko menee vai tuleeko kiintymys jo heti kun vauvan näkee.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin vaihtaisin kaiken koirani kuolemaa seuranneen hyvän siihen että saisin koirani takaisin. Uusi suhde, raskaus, kaikki.. Jos vaihtoehtona olisi olla ilman näitä ja koira terveenä kanssani seuraavat 10 vuotta vaihtaisin elämäni siihen koska tahansa. Koira oli minulle kuin lapsi (vaikkakaan en ole koskaan varsinaisesti halunnut lapsia ja tämäkin raskaus on vahinko vaikka ehkäisy olikin käytössä ja tämä raskaus huomattiin todella myöhään) koira oli mukanani kaikkialla ja peloissaan se katsoi minua silmiin ja haki minusta turvaa, rauhoittui aina kun puhuin sille ja pidin sylissä. Minä ainakin tunsin mielettömän määrän rakkautta juuri tuota koiraa kohtaan ja siitä miten se katsoi minua takaisin tiesin että sekin aidosti ja puhtaasti rakasti minua takaisin. Kuulostaa ihan hullulta jonkun mielestä mutta silloin ajattelin että tunne on varmaan samanlainen kuin äiti tuntee pientä lasta kohtaan.
koiran menetys oli pahinta, kuoli yllättäen ja nuorena. Tapauksesta on yli kaksi vuotta aikaa. Itken sitä päivittäin enkä enää koskaan ota uutta koiraa sillä mikään toinen koira ei koskaan voisi korvata sitä enkä halua tuntea samankaltaista menetystä uudestaan. Aiemmat koirani ovat kuolleet vanhuuteen ja ikiuneen nukahtamisesta jäi itselle hyvä ja rauhallinen mieli. Sellainen että se on normaali elämän kiertokulku.
Minulle on kenenkään turha tulla sanomaan ettei lapseton voisi tuntea rakkautta koiraansa kohtaan. Eivät kaikki tunne niinkuin lisääntymiskeskeiset ihmiset joiden päähän ei mahdu muuta kuin että voi rakastaa vain sitä omaa lasta eikä mitään muuta.
Ihmiset tuntevat eri tavoilla eikä rakkaus jotain muuta kuin omaa lasta kohtaan ole sinulta tai keltään pois. Uskon vahvasti oppivani rakastamaan lastani (kai siihen luontokin pakottaa) mutta ainakaan nyt en mahassani kohtaan olevaa möyrivää oliota kohtaan tunne mitään. Laskettu aika on kahden viikon päästä. Saa nähdä kauanko menee vai tuleeko kiintymys jo heti kun vauvan näkee.
Kuulostaa siltä, että olet masenunut. Seuraa tuntemuksiasi lapsen syntymän jälkeen. Jos et tunne mitään lastasi kohtaan, sinulle on puhjennut synnytyksen jälkeinen masennus. Hormonit tekevät sen. Mun mielestä hälyttävää että sanot etä et tunne mitään vatsassa olevaa vauvaasi kohtaan. Toivottavasti juttelet neuvolassa asiasta!
Ei ole.Ei ole niin ei ole.Kun täällä on äitejä jotka on teininä hoidelleet niitä kissoja ja koiria kuin lapsiaan.Rakkaus omaan lapseen on aivan eri planeetalta.Joo saattaa lemmikki tuottaa oikeissa olosuhteissa rakkaushormoneja mutta käytännössä ja oikeassa maailmassa lapsi päihittää lemmikin 100-0.
Ei se ole sama asia.
Minä olen ottanut koiria ennen lapsia. Harrastanut niiden kanssa, käynyt läpi pitkiä hoitoja ja ottanut suuren lainan kirurgiaa varten pelastaakseni koiran hengen. Olen nukkunut koirat kainalossa, huolehtinut ja hoivannut ja saanut huvittunutta kommenttia siitä, kuinka tärkeitä koirat minulle ovat.
Silti, sinä päivänä ku 1. lapsi syntyi, tajusin ettei se ole sama asia. Lähellekään.
Että koirakin menee miehen edelle :(
Ymmärrän täysin. En voisi koskaan rakastaa lasta kuten koiraani tai edes kiinnostua lapsesta niin paljoa tai uhrata tähän niin paljon aikaa tai laittaa omien tarpeideni edelle, vastenmielinen ajatuskin. Raskaaksi tullessani (kierukka petti, ei tarvitse jeesustella, nyt on sterilisaatio) abortti oli täysi itsestäänselvyys ja jälkikäteen juhlittiin. Vanhasta rakkaasta koirasta luopuminen jätti ikuisen ikävän.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 20:43"]Millainen tunnevammainen ihminen pitää koiraa tärkeämpänä kuin omaa lasta? En voi käsittää, vaikka koiraihminen olenkin.
Täällä käy kyllä erikoista porukkaa.
[/quote]
Suurin osa näyttää olevan sitä mieltä, että rakkaus koiraan ja lapseen voi olla hyvin samankaltaista, aika harva vaikuttaa olevan sitä mieltä, että koira on tärkeämpi kuin lapsi. Ja heistäkin varmaan useimmat hieman kärjistävät...