Vituttaako teitäkin muiden paikoille junassa menevät ihmiset?
Siis en kertakaikkiaan tajua mitä näiden ihmisten mielessä liikkuu, jotka näkevät oikeudekseen mennä jonkun toisen paikalle ruuhkajunassa vaikka heillä on omakin paikka jossain. Sitten niitä on vielä tosi vaikea saada lähtemään kun kaikki omaisuus on levitelty ympäri ämpäri eivätkä joskus suostu siirtymään kuin pitkällisen keskustelun jälkeen. Aina ne kysyy "Ei kai se nyt ole niin justiinsa?", minulle se on tasan ja tarkkaan justiinsa. Minä en anna paikkaani kenellekään muulle, sillä muuten olen itse se junan "heittopussi" joka joutuu siirtymään jatkuvasti. Varsinkin pitkillä matkoilla haluan levätä enkä jatkuvasti pelätä että joku tulee hätistelemään. On toki niitäkin, jotka ostavat vasta junasta lipun eikä heillä ole paikkaa, mutta minä tarkoitan niitä pösilöitä jotka kiusallaan asettuvat minne haluavat. Jos täällä on joku tällainen häirikkö, voisitko lopettaa ko. touhun? Tyydy paikkaasi, perkele.
Kommentit (69)
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:45"]
Häpeäisin, jos käyttäisin otsikossa olevaa verbiä.
[/quote]
Käytä sinä vaikka pinppiä sitten, jos sua niin pinpittää....
Hiihtoloman aikoihin lähdettiin koko perhe reissun päälle junalla ja oltiin varattu sellainen perheloossi. Siellähän istui yksin hyvin tyytyväisenä keski-ikäinen mies ja ei meinannut tehdä elettäkään lähteäkseen pois, kun ilmotin että meillä on paikat täältä PERHE"hytistä". No sitten se loppuviimeksi mumisi, että kai hän sitten siirtyy. ?!?#
Siskon kanssa meil oli paikat siitä missä neljä paikkaa. Mentiin siihen ja siin jo valmiiks ollu mies rupes russuttaan, että miks me siihen tullaan. Todettiin, että meijän paikat on tässä. Hetken päästä mies lähti.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:38"]Mua vituttaa ne vääristä ovista sisään tulijat.
[/quote]
Mistä vääristä ovista? Mitkä on vääriä ovia?
Ei ärsytä. Yleensä liikkuvat jos sanon minulla olevan paikka siinä.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:26"]Sanot että joko painut vittuun siitä tai tulee puukosta.Näin minä teen ja ovat aina kadonneet vikkelään.
[/quote]
sanoisin painu vittuun ku veillä omin jaloin pääset
onks sitä kumminkin paikkaliput pitemmän matkan juniin kumminkin nykyisin pakollinen? toisin kuin noihin lähijunniin jossa joku lemmenkipeä yrittää ainakin Korsoon asti roikkua perässä parin nkabiinin perässä. EI JUMAKAUTA!
Pakollinen paikkalippu kait tarkoittaa että kahteen pakkaan eii istu kahta hemmoa, TÄH!?
ellei nyt olla tippi vaunussaa?
Olen aika tossukka mutta junassa sanon vaan lyhesti "anteeks tää on mun paikka" ja Aina ovat heti lähteneet. Vain kerran teinipoika pyöritteli vähän silmiään, pistän iän ja junamatkustuskokemattomuuden piikkiin ;)
no, mä meen ihan toiseen suuntaan ja bussilla. Mennään bussilla!
no jos sää oot tozi söpö niin voit sää tähän viereenkiin tulla!? mennäänkö junalla vai bussilla? vai molemmilla? pyörällä?
:)
Ärsyttää kyllä. iIse kun olen sen verran kiltti, että väistän kyllä jos pyydetään, niin joutuisin juuri siihen heittopussin asemaan jos lähtisain mukana tuohon "äh mitä välii mee jonneki mis on vapaata mä en jaksa siirtyy" -leikkiin.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:11"]
Hiihtoloman aikoihin lähdettiin koko perhe reissun päälle junalla ja oltiin varattu sellainen perheloossi. Siellähän istui yksin hyvin tyytyväisenä keski-ikäinen mies ja ei meinannut tehdä elettäkään lähteäkseen pois, kun ilmotin että meillä on paikat täältä PERHE"hytistä". No sitten se loppuviimeksi mumisi, että kai hän sitten siirtyy. ?!?#
[/quote]
Tuli hyvä mieli, kun ajattelin tuota hyvin tyytyväistä keski-ikäistä miestä. Hänen oli varmaan hyvä olla ennen kuin tulitte paikalle.
Eläinvaunussa ei paikkanumerot yleensä päde, kun yritetään sulloutua niin, että eläimetkin pysyisi rauhallisina. Silloin ottaa päähän paikkanipottajat, varsinkin jos heillä ei ole edes lemmikkiä. Onneksi harvinaisia tilanteita sellaiset. Yleensä lemmikinomistajat hyvin ymmärtää, että mieluummin istutaan kaikki mahdollisimman väljästi, oli paikat missä vaan. Jos olen jäänyt lemmikin kanssa ilman paikkaa esim. koska ostanut lipun junasta ja vaunussa muutenkin tungosta, olen matkustanut toisinaan junan eteisessä rappusilla.
Yleensä ihmiset osaa siirtyä ihan kivasti, mutta äkkiseltään muistuu mieleen kolme ärsyttävää tapausta:
1. Olin varannut paikan työskentelyhytistä, mutta hytissä oli kaveriporukka, joka vei kaikki paikat (kolme miestä ja yksi nainen, kaikki 30-40-vuotiaita). Kun kerroin paikkani olevan tässä, alkoi todella verkkainen tavaroiden siirtely, naureskelu, kuiskuttelu ja mulkoilu. Lopuksi yksi näistä vielä toivotti mulle oikein vittumaisella äänellä hyvää illanjatkoa. Jäi jotenkin tosi inhottava fiilis, varsinkin kun wc:ssä käydessäni jouduin taas näiden mulkoilujen kohteeksi.
2. Olin varannut paikan työskentelyhytistä, koska olin helvetin väsynyt ja halusin nukkua (joku vois tietysti nipottaa, että miks varasin työskentelyyn tarkoitetun paikan, vaikken aikonut työskennellä, mut siis halusin olla rauhassa). Hytissä oli kolmen hengen meluava työporukka, joista yksi istui mun paikalla. Kun sanoin tästä, joku niistä vastasi että "meillä on tässä just palaveri menossa, mut sä voit istua tähän [paikalle, joka ei ollut mun paikka]". Tähän mun olis tietysti pitänyt vastata että ei käy, mutta väsymyksissäni sanoin vaan että mä haluan nukkua ja lähdin ärtyneenä pois, samalla kun yks näistä päivitteli huvittuneena: "nukkua!". Ärsyttää vieläkin oma nössöys tossa tilanteessa vs. työporukan ylimielisyys, kun eivät ymmärtäneet, että jos ne haluaa kokoustaa siinä nimenomaisessa hytissä, niiden pitää itse varata sinne paikat. Ja sitten vielä sanelivat paskiaiset mulle, että mä saan kyllä istua selkä menosuuntaan päin olevalla paikalla, josta mulle siis tulee matkapahoinvointia.
2. Minä ja kaksi ystävääni olimme varanneet paikan vanhanmallisen junavaunun hytistä, jossa on muistaakseni 4 tai 5 paikkaa kummallakin sivulla. Joku kutova keski-ikäinen nainen istui paikallani, ja kun otin asian esille, hän siirtyi juuri vieressäni olevalle paikalle. Kuka tekee niin, kun ihan vieressä on vaikka kuinka monta vapaata paikkaa? No, siinä me sitten istuttiin kylki kyljessä, hän kutoi ja kuunteli samalla meidän juttuja, siis ihan avoimesti. Kun joku meistä sanoi jotakin, nainen käänsi katseensa kiinnostuneena puhujaan päin (puhuttiin siis aivan omista asioistamme eikä mitään yleistä small talkia). Taisi se johonkin keskusteluun itse osallistuakin, mutta lähinnä vaan seurasi siinä. Tuli ihan liian iholle, vaikka sinänsä toimikin ihan "sääntöjen mukaan" vaihtamalla paikkaa. Mun mielestä ei vaan oo kohteliasta, että julkisissa istutaan viereen, jos on runsaasti tilaa muuallakin (varsinkaan just junassa, jossa istutaan pidempiä aikoja).
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:44"]
Eläinvaunussa ei paikkanumerot yleensä päde, kun yritetään sulloutua niin, että eläimetkin pysyisi rauhallisina. Silloin ottaa päähän paikkanipottajat, varsinkin jos heillä ei ole edes lemmikkiä. Onneksi harvinaisia tilanteita sellaiset. Yleensä lemmikinomistajat hyvin ymmärtää, että mieluummin istutaan kaikki mahdollisimman väljästi, oli paikat missä vaan. Jos olen jäänyt lemmikin kanssa ilman paikkaa esim. koska ostanut lipun junasta ja vaunussa muutenkin tungosta, olen matkustanut toisinaan junan eteisessä rappusilla.
[/quote]
No miksi sä lähdet sen marsusi tai muun lemmikkisi ilman sitä paikkalippua? Kai osaat ennakoida, että ai niin, kun mulla on tää marsu tai gerbiili tai kissa tai koira ja haluan matkustaa lemmikkivaunussa ja nimenomaan pyrkien väljyyteen, niin oliskohan syytä ostaa se lippu edes vähän etukäteen??? Netissä on älyttömän kätevä varaussysteemi, josta voi valita sen paikan. Mutta kun juna on täysi, on se lemmikkivaunukin täysi ja sen paikkalipun ostaja haluaa sen paikan itselleen ihan samalla tavalla, vaikka lemmikki-ihmisten mielestä Martta ja Musti pitäis pitää eri puolilla vaunua. Elämä on ja tarvittaessa voi ostaa kolmekin penkkiriviä sille omalle marsulle.
Niin ja minulla on koira, joka matkustaa n. 2 kertaa vuodessa Suomen ja asuinmaan välillä yli 8 h lennolla ja homma on tarkkaa terveystarkastuksineen ja lentokoneessa paikkoineen (aina koneen takaosassa). Ei mulle nyt tulis mieleenkään sanoa, että "heippa, asetun nyt tähän kolmannelle riville tän koiran kantokassin kanssa, kun tässä on väljää ja kivaa. Aino sori, sulla olikin paikka tähän. No, kai sä voit mennä sinne vikalle riville, missä ruoka on aina loppu, eikä penkit taivu"
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:59"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:45"]
Häpeäisin, jos käyttäisin otsikossa olevaa verbiä.
[/quote]
no voi nyt vittu taas.
[/quote]
Ihanan älykästä!
Olen ollut koko nuoruuteni kiltti ja mukautuva persoona (eli olen antanut ihan kaikkialla periksi ja hyppyyttää yms), mutta näin aikuisena on mitta tullut täyteen ja osaan pitää oikeutetusti puoleni röyhkimyksiä vastaan. Olen varannut ja maksanut paikasta, joten silloin se paikka kuuluu ainoastaan minulle (esimerkiksi välillä Jyväskylä-Helsinki).
Pitkälle matkalle, kun paikkaliput tarvitaan. Esitän faktan ensin asiallisesti ja jos tulee ongelmia, niin konduktööri tulee sitten ratkaisemaan asian ihan lippuihin painuttujen numerojen peruusteella.
Menkää omille paikoillenne!!!!!!!!!!! Vai ettekö osaa numeroita?
Voi kun olisikin noin helppoa! Viimeksi eilen menin täpötäyteen junaan paikkalippuni osoittamalle paikalle, kun hetken kuluttua paikalle saapui mies, joka oli ostanut lipun asemalta ja paikka oli sama kuin minulla. Hän kyseenalaista kännykkäni paikkalipun, joten ei auttanut muu kuin kutsua konduktööri paikalle - minä kun en suostunut uskomaan, että paikka on todella myyty kahteen kertaan. Mies siinä inisi jotain hankalista naisista ja konduktöörikin oli sitä mieltä, että miehellä oikeus siihen vaunun ainoaan tyhjään paikkaan on. Sitten hän katsoi lippua tarkemmin ja huomautti miehelle, että paikkalippu on oikea, juna väärä. Hän oli ostanut paikan tunnin kuluttua lähtevään junaan.
Mulla on kausilippu enkä saa paikkaa edes rahalla tähän. Aamuisin junassa on hyvin tilaa eikä kukaan välitä paikkalipustaan mutta paluumatkalla on enemmän porukkaa. Pyrin menemään paikoille jotka eivät yleensä ole varattuja (esim yläkerrassa yksi yksittäinen penkki kahvikärryhissin vieressä) mutta aina ei onnistu vaan olen jonkun paikalla. Siirryn kyllä heti kun tarvitsee. Eniten huvittaa ne, jotka tulevat siihen lippu kädessä mutta eivät uskalla sanoa että se on heidän paikkansa. Olenkin usein itse kysynyt "Oliko sulla tää paikka?" ja noussut pois. Omituista kun aikuiset ihmiset eivät saa suutaan auki.
Ja tämä siis pitkän matkan junissa, kausilippulaiset ovat heittopusseina.
Jos näen jonkun istuvan paikallani junassa, kun olen menossa siihen, menen jollekin läheiselle paikalle mikäli junassa on reilusti tilaa. Jos joku tulee häätämään minut siitä, pistän vahingon kiertämään ja häädän vuorostani minun paikallani istuvan tyypin.