Mitä NOLOA olet tehnyt SELVINPÄIN?

[/quote]

Olit urpo. Sairaus ei ole mikään vapaalippu kohdella muita huonosti. Jos on noin paha paniikkihäiriö, niin silloin hoidetaan lääkitys kuntoon ennen kuin mennään tieten tahtoen tuollaisiin tilanteisiin. Eikä alkoholi ainakaan paranna tilannetta.[/quote

Aika outoa, vaikka yrittäisi kuinka pistää tälle koulukiusaajalle alapeukkuja, modet ei salli sitä, vaan peukut kääntyy ylöspäin - Hienoa modet, olette ilkimysten puolella, miten ihailenkaan teitä.

Vierailija kirjoitti:

Olit urpo. Sairaus ei ole mikään vapaalippu kohdella muita huonosti. Jos on noin paha paniikkihäiriö, niin silloin hoidetaan lääkitys kuntoon ennen kuin mennään tieten tahtoen tuollaisiin tilanteisiin. Eikä alkoholi ainakaan paranna tilannetta.[/quote

Aika outoa, vaikka yrittäisi kuinka pistää tälle koulukiusaajalle alapeukkuja, modet ei salli sitä, vaan peukut kääntyy ylöspäin - Hienoa modet, olette ilkimysten puolella, miten ihailenkaan teitä.

Niinpä - Suomihan on kuuluisa Euroopan kaikkein suurimmasta koulu/työpaikkakiusaamisprosenteista, on tämä paska maa.

Teineinä ex-poikaystävän kanssa rannalla olessamme alkoi hormonit hyrräämään ja mietittiin, että voitaisiin mennä vessaan sitte harrastamaan seksiä. Jotenkin yritettiin ninjailla yhteen neljästä vessasta niin, ettei muut sitä huomaisi. No oltiin siinä sitten täydessä touhussa, kunnes kuultiin jonkun miehen kokeilevan jokaisen vessan ovea yrittäen löytää vapaata vessaa. No voitte arvata miten kävi. Me oltiin valittu juuri se vessa, jonka lukko ei toiminut ja ovi pärähti auki. Nolotti kyllä aivan saatanasti, mutta onneksi kyseinen mies vaan kiltisti laittoi oven kiinni ja lähti nauraen pois. Syvässä häpeässä lopulta uskallettiin pois sieltä vessasta.

Opiskelujen lopulla olin menossa kesätöihin vieraalle paikkakunnalle, junalla sunnuntai-iltana. Vieressä istui mukava nuorimies jonka kanssa juttu luisti. Kysyin, mitenkähän löydän sairaalalle (se oli työpaikkani, ensiavusta piti hakea asuntolan avain). Mies sanoi että se on kävelymatkan päässä asemalta ja että hän on menossa samaan suuntaan, ja voi saattaa minut perille. Näin tehtiin. Matkalla mies näytti kotitalonsa jossa hänen vanhempansa asuivat ja jonne hän oli menossa lomalle.

Parin pv päästä juolahti mieleen että voisin oikeastaan kiittää miestä (ja olin vähän kiinnostunutkin). Valitsin huolella kivan kortin johon laadin vitsikkään kiitostekstin. Kortin kävin sujauttamassa kotitalon postilaatikkoon, tosi nopeasti ympärilleni pälyillen, etten jäisi kiinni vanhemmille.

Kämpillä sitten huomasin että kiitoskortti oli edelleen laukussani. Mitä hittoa sinne postilaatikkoon sitten meni?? Pohdinnan jälkeen tajusin pudottaneeni maksamattoman jäsenmaksulaskun ammattiyhdistyksestä.

Siitäs sai!

Vierailija kirjoitti:

Niin ja sitten.. Olin junassa. Nukahdin. Herään siihen, että on pakko pieraista. Nostan toista kannikkaa ja päästän järkyttävän äänekkään, rätisevän pierun. Ihmiset alkoivat nauraa niin avasin silmät ja tajusin olevani junassa enkä kotona. 

Oli aivan järkyttävän tuskallista. Tuon jälkeen en ole uskaltanut nukkua julkisilla paikoilla. Oli aivan sairasta joutua istumaan samassa vaunussa vielä kolme h ja yrittää olla edes jotenkin asiallinen. Se tunne kun otin katsekontaktin mun sivulla istuvaan herraan tapahtuman jälkeen oli aivan sanoinkuvaamaton.

Voi apua!!! Mikä näissä pierujutuissa naurattaa mutta tuntuu naurattavan. Kiitos tästä! Ketjun paras juttu! :D

Joka kerta kun avaan suuni keskustellessa ihmisten kanssa joita en tunne tai tiedän vaan, niin jokaisen keskustelun jälkeen hävettää loppupäivä. Sosiaalisten tilanteiden pelko vaikuttaa asiaan mutta ei kyllä mitään nannaata ole tämä. :D Useimmiten alan aina sönköttämään ja tuntuu etten saa henkeä ja sitten lause keskeytyy ja pitää alottaa alusta. Ihan kamalaa. En osaa myöskään ottaa katsekontaktia joten luulen että ihmiset kuvittelevat mun olevan joku kehitysvammainen tms. ja sitten alkaa ahdistamaan lisää. Jes.

Kerran rantalomalla poikaystäväni ja tämän perheen kanssa menimme uimaan rannalle jolla välillä oli koviakin aaltoja ja joskus vaarallista uida. Kun menimme veteen, aallot olivat vielä pieniä, mutta uidessamme yhtäkkiä kasvoivat isommiksi. Aallot olivat sen verran isoja ja voimakkaita, että vedestä poistuminen tuli ajoittaa juuri sopivasti jotteivat allot vieneet jalkoja alta. En ehtinyt muiden mukana pois rantaan tulevan aallon alta vaan se iskeytyi päälleni ja kaaduin rantaveteen ja pyörin aallokon mukana kuin linkouksessa... Yhden aallon jälkeen kun sain vedettyä hiukset pois naamaltani ja paikallistin olinpaikkani rantahiekassa ja pääsin jaloilleni, seuraava vei jo mukanaan ennen kuin ehdin alta pois. Tätä toistui useamman kerran. Aallot veivät paikoiltaan myös ei niin hyvin istuvat bikinini joita koitin paniikissa kiskoa päälleni... Hetken päästä poikaystäväni huomasi että olin vaikeuksissa ja auttoi minut pystyyn ja veti minut rannalle. Tässä vaiheessa bikinini alaosa oli  suunnilleen polvissa ja yläosakaan ei peittänyt enää mitään. Koko fiaskoa tietysti todisti rannallinen ihmisiä ja poikaystäväni perhe :D :D Aluksi olin vaan sokissa koska hetken aalloissa luulin etten pääsisi sieltä enää pois ja aloin vaan itkeä, mutta sitten alkoi kyllä nolottaa tuo paljastelu... Ihmiset vielä tuijottivat estoitta!

Yksi kesä olin pukeutumassa, kun jokin vei huomioni muualle. Muistaakseni puhelin soi. Unohdin sitten pukea hameen, niin lähdin toppi ja pikkarit + kengät jalassa ulos. Jonkin matkaa kerkesin kävellä, kunnes ihmettelin ihmisten katseita. En itsekään tiedä, miten voi olla mahdollista. :D Tuli kiire kotiin..

Odotin vierasta kylään, oisko ollut kyse huonekalujen siirtelyavusta tai jostain. Ovikello soi monta kertaa, olin myöhässä aamutoimieni kanssa ja paniikissa juoksin avaamaan oven ilman housuja, ettei apurin tarvitse turhaan odottaa rappukäytävässä kun kerran ystävällisyyttään raahautuu paikalle. Mulla oli siis vaan toppi päällä, ei edes pikkareita.

Ovella olikin jehovan todistajat, päätin yrittää selittää housuttomuuttani tokaisemalla "Anteeksi, luulin että siellä on mun ex-mies!" samalla kun vedin toppia paljaan alapääni peitoksi. Toinen pimputtelijoista virkkoi hitaasti "Niin jokainen tietysti tavallaan...". Suljin oven hitaasti ja toivoin, ettei tarvitse enää pitkään aikaan avata sitä uudestaan.

Nyt tuorein on varmaan se, kun ladoin kaupan kassalla tavarat pussiin ja käännyin hätäisesti ottaen puolikkaan juoksuaskeleen ( olin saamassa jonkin asteista paniikkikohtausta nii halusin äkkiä paikalta pois). Epäonnekseni juuri suoraan takanani oli iso, metallinen tolppa ja tietysti törmäsin siihen naama edellä kauppakassini kilahtaen tolppaan niin, että varmasti kaikki yhdeksän kassan asiakkaat huomasivat tilanteen. Pakenin siitä hyvin äkkiä ulos ja häpeääni ei helpottanut se, että sattumoisin paikalla ollut tuttuni viestitti minulle kuinka kaikki olivat nauraneet. Nyt muakin naurattaa, mutta silloin ei kun luulin pyörtyväni sinne.

Kiireisen tyopaivan aamuna ryntasin kollegani "Pian" huoneeseen paperit kourassa. Pia oli suhteellisen tukeva tytto. Han seisoi poytansa takana vatsa pompottaen loysan mekon alla. Ennen kuin ehdin ajatella, suustani livahti onnittelut tulevalle vauvalle! 

Pia katsoi minua hitaasti ja sanoi: Ma en ole raskaana ja toisekseen me ollaan just eroamassa...

Jospa maa olisi voinut minut nielaista!

Vierailija kirjoitti:

Joka kerta kun avaan suuni keskustellessa ihmisten kanssa joita en tunne tai tiedän vaan, niin jokaisen keskustelun jälkeen hävettää loppupäivä. Sosiaalisten tilanteiden pelko vaikuttaa asiaan mutta ei kyllä mitään nannaata ole tämä. :D Useimmiten alan aina sönköttämään ja tuntuu etten saa henkeä ja sitten lause keskeytyy ja pitää alottaa alusta. Ihan kamalaa. En osaa myöskään ottaa katsekontaktia joten luulen että ihmiset kuvittelevat mun olevan joku kehitysvammainen tms. ja sitten alkaa ahdistamaan lisää. Jes.

Mulla sama juttu, tosin häpeän itseäni myös tuttujen seurassa. Tänäänkin näin pitkästä aikaa kavereita ravintolassa ja koko loppupäivän oon häpeilly itteäni ja sitä että mitähän vieruspöytien ihmiset ajatteli musta. Yks nainen tuijotti koko ajan, tai niin ainakin mun sairas mieli luulee.

Hävettää myös että laitoin tänään kaverille viestiä ja loppuun väärän hymiön. Oli tarkotus laittaa naurava mutta laitoinkin hymyilevän. Nyt sitten jännitän etukäteen tapaamistamme, joka on ens vkolla. Siis jännitän sitä että mitähän tyhmää tulee sillon sanottua :(

Mutta kiitos kaikille, tää ketju on ollut todella terapeuttista luettavaa!

Oltiin ajamassa takaisin etelään Lapin-reissulta ja olin tosi pahalla tuulella univelan ja sukulaisen nurkissa pyörimisen jälkeen. Lähdettiin huoltoasemalta ja yhdet miehet vaan tuijotti ja tuijotti meitä kun lähdettiin autolla. V*tutti niin paljon, että tuijotin myrkyllisesti takaisin ja näytin keskaria! Heti tämän jälkeen muistin jättäneeni ison limumukin auton katolle. Mies pysäytti auton huoltsikan viereiselle bussipysäkille, otin mukin pois katolta ja jatkoimme matkaa miesten edelleen tuijottaessa 8-)

Muutama vuosi sitten oltiin muutettu ja asuttu asunnossa jo jonkun aikaa. Siihen aikaan oli vielä kännykän lisäksi käytössä lankapuhelin. Lankapuhelin ei kuitenkaan toiminut, ja lopulta (tarkistettuani, että puhelin oli kuitenkin ehjä), soitin teleoperaattorille vikailmoituksen ja tarkistettuaan asian, he totesivat, että huoltomiehen pitää tulla paikalle korjaamaan asia.

Huoltomies tuli sitten seuraavana lauantaiaamuna paikalle, kun oli vielä kiire jonnekin. Pitkän aikaa hän räpelsi puhelimen kanssa, eikä saanut sitä kuntoon. Lopulta hän sanoi, että hänen pitää mennä korjaamaan asia taloyhtiön yhteisestä kaapelikaapista.

Huoltomiehen poistuttua hetkeksi alettiin mieheni kanssa haukumaan tätä huoltomiestä. Hän oli nimittäin erittäin epäystävällinen suorastaan tyly. Tietysti harmitti vielä, kun oli kiire lähteä jonnekin, ja korjaus vaan kesti ja kesti. Mieheni huomautti vielä ääneen huoltomiehen lihavuudesta.

Vähän ajan kuluttua huoltomies tuli takaisin ja totesi, että taitaa linja nyt toimia, koska hän oli kuullut KAIKKI meidän puheet!

Hieman noloa - tietysti hän OLI epäystävällinen, mutta tuon lihavaksi haukkumisen olisi kyllä saanut jättää väliin.

En muista nyt nolointa, mutta pari päivää sit oltiin miehen ja lapsen kans kirpparilla. Mies katseli itselleen jotain t-paitaa ja sanoi sen olevan m-kokoa. Sanoi sitten yleensä käyttävänsä L-kokoa, mutta kyseinen paita kuulemma näytti hänelle sopivalta. Huusin sitten siihen, että: "Ehkä se on iso ämmä!" Eiköhän se ole tuollaisessa tilanteessa joku luonnonlaki, että vierestä kulkee juuri erittäin isokokoinen nainen. Nainen näytti jostain syystä hiukan nyrpeähköltä.

Jee kirjoitti:

Oltiin ajamassa takaisin etelään Lapin-reissulta ja olin tosi pahalla tuulella univelan ja sukulaisen nurkissa pyörimisen jälkeen. Lähdettiin huoltoasemalta ja yhdet miehet vaan tuijotti ja tuijotti meitä kun lähdettiin autolla. V*tutti niin paljon, että tuijotin myrkyllisesti takaisin ja näytin keskaria! Heti tämän jälkeen muistin jättäneeni ison limumukin auton katolle. Mies pysäytti auton huoltsikan viereiselle bussipysäkille, otin mukin pois katolta ja jatkoimme matkaa miesten edelleen tuijottaessa 8-)

Mieheni vahingossa törttöili kerran vähän juhannusjonossa kohti Lahtea ja hän sai toisesta autosta vihaisen miehen keskarin heiluttelun palkakseen.

Minua se jurppi tosi pahasti ja irvistinkin miehelle pahimman ilmeeni ja näytin hänelle uhitellen molempia keskareita. No tämä laukaisi miehelle remakan naurun, johon kaikki yhdytiin, sillä tilanne oli jotenkin aika koominen - nämä ilmeilyni ovat aika legendaarisen huvittavia sanoi miehenikin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kesä olin pukeutumassa, kun jokin vei huomioni muualle. Muistaakseni puhelin soi. Unohdin sitten pukea hameen, niin lähdin toppi ja pikkarit + kengät jalassa ulos. Jonkin matkaa kerkesin kävellä, kunnes ihmettelin ihmisten katseita. En itsekään tiedä, miten voi olla mahdollista. :D Tuli kiire kotiin..

Eräs tuttavani kertoi, miten oli sadepäivänä aivan ajatuksissaan kävellyt tavarataloon sisään sateenvarjo yhä avattuna päänsä päällä - havahtui vasta ihmisten hölmistyneisiin tuijotuksiin, kun oli menossa sateenvarjo avattuna liukuportaissa toiseen kerrokseen.

Vierailija kirjoitti:

Puhun tuntemattomille helsingissä. Voin esimerkiksi ihastella jonkun kaunista vaatetta, tai harmitella surkeaa ilmaa tuntemattomalle pysäkillä, tai puhua vierustoverille julkisessa kulkuneuvossa. Tosin en väkisin jatka juttua, jos vastapuoli ei ryhdy dialogiin.

Onhan se vähän noloa, suomessa :)

Ei se ole yhtään noloa, ihmisiähän tässä vaan ollaan - minä juttelen hyvin usein ihmisten kanssa ja he tuntuvat ihan piristyvän siitä.

Kerran teininä kauniina kesäpäivänä lähdin koirien kanssa lenkille. Aloin ihmettelemään, miten tuulenvire tuntuu omituisen korkealla jaloissa, olin unohtanut housut kotiin. 

kaksi kertaa ainakin oon joutunut käymään pikapaskalla puskassa kun on ollut hirvee hätä ja tuntunut että paska tulee väkisin housuun

kerran tosin en ehtinyt kotiin ja paskansin housuuni

kakka valui reittä pitkin kenkään ja samalla hissiin

onneksi kai kukaan ei nähnyt