Miten te entiset masentuneet olette parantuneet masennuksesta?

Siis olen tajunnut että masentuneillehan nauretaan. Joku on masennuksen takia sairaslomalla. Se on naurettavaa. Ei vaikka pysty menemään bussiin missä muita ihmisiä tai muiden ihmisten pariin tuntematta itseään ahdistuneeksi. On masentuneena kotona ja miettii vain omia asioitaan. Miksi terapeutit on tästä hiljaa? Miksei ne sano asioita suoraan? Masennus on laiskuutta. Valitsee helpoimman tien. Musta tuntuu että en kestä tätä häpeää enää. Sitä mitä muut ajattelee minusta. Miten he ajattelevat että lintsaan töitstä jne. Masennus on keksitty sairaus. Mä luulin ennen että tämä on oikea sairaus mutta olen tullut johtopäätökseen että kaikki on suurta huijausta. Tuntuu että lääkärikin nauraa takanapäin että hölmö kun otti sairasloman vastaan ja ei mene töihin. ap

Olen tajunnut että ainut asia miten ihmiset arvottaa toisia ihmisiä on ahkeruus. Se on tärkeää. jos olet ahkera etkä synkistele niin sinua arvostetaan. Millään muulla ei ole väliä kuin että pystyy elättämään itsensä ja käymään töissä ja tekemään muut rutiinit normaalisti.  

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 12:07"][quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:52"]Päätin vaan tietoisesti vaihtaa suhtautumistapaa ja asennetta positiivisemmaksi ja rohkeammaksi sekä ruokavalion terveellisemmäksi. Vaikeaa oli ja jaksaminen ei meinannut riittää, mutta väkisin vaan. Jo parissa viikossa alkoi helpottaa.

Ei se ollut mikään onnekas taikasauvan isku, joka paransi minut, vaan vaikea, työläs, tietoinen päätös jossa on pitänyt pysyä. En tiedä miten pystyin siihen, päätin vaan, että en minä tälläkään tavalla halua loppuelämääni viettää ja maailmassa on paljon ihmisiä, joille tapahtuu ihan yhtä kurjia ja kurjempiakin asioita kuin minulle ja silti he jaksavat olla positiivisia, joten miksi minäkin en.

Minä itse tiedän, että olin masentunut enkä laiska, joten ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat siitä.

Enkä usko, että masentuisin enää niin pahasti, koska olen ymmärtänyt, että kaikki on kiinni vaan siitä omasta ajatustavasta ja suhtautumisesta. Asioiden ei ole pakko antaa lannistaa.
[/quote]

Monelle tämä viesti on myrkkyä. Varsinkin niille, jotka haluavat sääliä ja huomiota masennusoireiden varjolla. Masennus lähtee, jos vain itse haluaa niin.

Nim. Merk. Kokemusta on!
[/quote]

Juuri näin! Omasta asenteesta ja toiminnasta paljon kiinni. Ei se helppoa ole, mutta lannistumalla antaa masennukselle vallan. Sisulla läpi vaikka harmaan kiven, silloinkin kun voimat ovat lopussa.

Mäkin olen ollut masentunut tai laiska koko elämäni varmaan. En tehnyt kotitöitä lapsuudenkodissa. Oman huoneen siivosin mutta en muuta tehnyt. Tämä johtanut kierteeseen nyt aikuisena. Naisilta vaaditaan paljon. Miehiltä vähemmän. Senkin olen tajunnut. Naisena sinun täytyy jaksaa ja olla vielä täydellinen tai antaa ainakin sellainen kuva itsestäsi muille. Tän takia koen että masentuneella naisella ei ole enää sitä samaa ihmisarvoa mikä on muilla. Hänet voi hylätä ja jättää. Jos kerran ei pystynyt pitämään kulissejaan pystyssä. ap

Ikinä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Itse paranin (lievästä) masennuksesta pääsemmällä takaisin kiinni rutiineihin ja löytämällä elämänilon sekä rakkaat ihmiset uudestaan. Hyvin menee nyt ja olen päässyt elämässä huimasti eteenpäin. Toivottavasti pärjäät!

Kaikki oikeastaan parani, kun muutin paremmalle seudulle ja sain töitä vihdoin. En häpeä mitään, koska minun ei tarvitse.

Päätin vaan tietoisesti vaihtaa suhtautumistapaa ja asennetta positiivisemmaksi ja rohkeammaksi sekä ruokavalion terveellisemmäksi. Vaikeaa oli ja jaksaminen ei meinannut riittää, mutta väkisin vaan. Jo parissa viikossa alkoi helpottaa.

Ei se ollut mikään onnekas taikasauvan isku, joka paransi minut, vaan vaikea, työläs, tietoinen päätös jossa on pitänyt pysyä. En tiedä miten pystyin siihen, päätin vaan, että en minä tälläkään tavalla halua loppuelämääni viettää ja maailmassa on paljon ihmisiä, joille tapahtuu ihan yhtä kurjia ja kurjempiakin asioita kuin minulle ja silti he jaksavat olla positiivisia, joten miksi minäkin en.

Minä itse tiedän, että olin masentunut enkä laiska, joten ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat siitä.

Enkä usko, että masentuisin enää niin pahasti, koska olen ymmärtänyt, että kaikki on kiinni vaan siitä omasta ajatustavasta ja suhtautumisesta. Asioiden ei ole pakko antaa lannistaa.

Mä olen jo monta kertaa ollut sairaslomalla töistä. Aina määrätään uutta sairaslomaa. En vain jaksa painaa töissä. Joku vika päässä että ahdistun ja jännitän ja yritän olla täydellinen. Mutta niin kait muutkin yrittävät. Tää sairaus hävettää ja tuntuu ettei ole elämällä enää väliä kun olen kerran sairastunut niin sen jälkeen kaikki pitää laiskana ja epäonnistuneena ihmisenä. En saa asioita enää muutettua siihen mitä oli ennen sairastumista. Nytkin voisin olla töissä mutta olen vaan laiskana kotona lääkärin määräyksestä. 

Mua aina ihmetyttää miten jotku saa hoitoa masennukseen.Minut ajettiin vaan kotiin vakavan burnoutin aikana(en saanut enää ruokaa alas,vettä vähän,en nukkunut paljoa,haaveilin kuolemasta) vaikka tilanne oli jo viikkoja jatkunut.Selviydyin vain menemällä äitini luokse ja pari viikkoa kun sai edes vähän pakkoruokittua itseään niin pääsin takaisin elävienkirjoihin.Jatkuva masennus nostaa päätään useita kertoja vuodessa,harmittaa kun olen tällainen.Tahtoisin jättää kaikki masentavat ajatukset taakseni,en haaveilla että pääsisinpä pois.Ne vaan aina tulee välillä.

Mulle on nykyään ihan sama mitä joku muu ajattelee. Tiedän itse kuinka pohjalla kävin ja tiedän kuinka hankala sieltä oli nousta. En enää anna itseni masentua ainakaan niin pahasti, koska nyt osaan pitää itsestäni huolta, osaan tunnistaa oireet ajoissa ja hakea apua ajoissa.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:47"]

Miten kehtaatte katsoa ihmisiä silmiin tai mennä töihin kun kaikki ajattelee että kotona vaan olitte laiskana. 

[/quote]

Ei kukaan ajattele minusta noin, joten en pohdi tuollaista. Tein joka päivä jotain, vaikka miten pientä, ja toipuessa aina vain enemmän. Nyt jaksan taas ihan normaalisti.

Mäkin olen ollut todella pohjalla ja mietin silloin koko ajan itsemurhaa. Oikeastaan olisin sen tehnyt jos vanhempani eivät olisi toimittaneet hoitoon sairaalaan. Mietin itseni polttamista ja viilsin itseäni. Olin myös psykoottinen ja luulin että kaikki haluaa että kuolen. Nyt vain tuntuu että onko tämä kuitenkin vaan laiskuuttaa pohjimmiltaan. Ja jos ei jaksa niin pitäisi tehdä se itsemurha. Häpeän, häpeän niin paljon itseäni ja sairauttani. En jaksa olla normaali kuten muut. ap

Kävin töissä koko sen ajan. Olin kyllä ihan rikki mutta työni hoidin. Sainoahan muuta ajateltavaa. Lääkkeet olk n. 2v ajan.

Itse olen ollut vakavasti masentunut ja ollut sairaalassa ja syönyt lääkkeitä ja saanut terapiaa. Olin puoli vuotta pois töistä. Nyt ilman lääkkeitä ja pärjään. Tiedostan kyllä etten rakasta elämää ja monesti koko elämä tuntuu aivan turhalta. Silti sinnittelen päivästä toiseen ja keksin aktiviteetteja ja pakotan itseni elämään ja tekemään elämästäni mielekästä. Jos jää kotiin makaamaan niin se ei ainakaan mulla auta. Parasta keskittyä tekemiseen ja toisiin ihmisiin niin omat murheet jää toisaalle. Tiedostan siis sairauteni ja tulen sen kanssa toimeen. Onnea niille joilla se ei uudisti mutta itse koen olleeni masentunut lapsuudesta saakka. Ja varmaan hautaan saakka.

Sain jo teininä diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Otin itseäni niskasta kiinni ja tein elämänmuutoksen siinä parikymppisenä. Terveellinen ruoka, paikkakunnan vaihdos, mielekäs opiskelu, hengellisten tarpeiden hoito. Täysin terveen paperit monta vuotta jo!

En ole parantunu valitettavasti. Remissiovaihe onneksi :)

Minulle pahinta olisi ollut jäädä sairaslomalle ja kotiin. Tuntuu,että siitä en sitten nousisi. Tekemistä pitää olla vaikka siihen itsensä pitää pakottaa. Sitä kautta tulee onnistumisen fiiliksiä... Sanoin työpaikalla parille työkaverille tilanteesta ja he lupasivat sanoa jos käyttäytymiseni tai työn laatu kärsii masennuksesta. Kannattaa vaan olla avoin. Ja mennä ja tehdä!

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 11:02"]Mua aina ihmetyttää miten jotku saa hoitoa masennukseen.Minut ajettiin vaan kotiin vakavan burnoutin aikana(en saanut enää ruokaa alas,vettä vähän,en nukkunut paljoa,haaveilin kuolemasta) vaikka tilanne oli jo viikkoja jatkunut.Selviydyin vain menemällä äitini luokse ja pari viikkoa kun sai edes vähän pakkoruokittua itseään niin pääsin takaisin elävienkirjoihin.Jatkuva masennus nostaa päätään useita kertoja vuodessa,harmittaa kun olen tällainen.Tahtoisin jättää kaikki masentavat ajatukset taakseni,en haaveilla että pääsisinpä pois.Ne vaan aina tulee välillä.
[/quote]

Tämä!! Minunkin ystäväni joutui käymään 3-4 kertaa valittamassa masennuksestaan, että se otettiin vakavasti. Hän on aina ollut tosi itsetuhoinen ja viiltelyarvetkin ovat näkyvissä paikoissa.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 11:02"]

Mua aina ihmetyttää miten jotku saa hoitoa masennukseen.Minut ajettiin vaan kotiin vakavan burnoutin aikana(en saanut enää ruokaa alas,vettä vähän,en nukkunut paljoa,haaveilin kuolemasta) vaikka tilanne oli jo viikkoja jatkunut.Selviydyin vain menemällä äitini luokse ja pari viikkoa kun sai edes vähän pakkoruokittua itseään niin pääsin takaisin elävienkirjoihin.Jatkuva masennus nostaa päätään useita kertoja vuodessa,harmittaa kun olen tällainen.Tahtoisin jättää kaikki masentavat ajatukset taakseni,en haaveilla että pääsisinpä pois.Ne vaan aina tulee välillä.

[/quote]

Haluaisitko  kokeilla, helpottaako sinun masennustasi D3-vitamiini (200mikrogr./pv), E-Epa-kapselit ja vahva B-vitamiinyhdistelmä. Minua on auttanut selvästi, kannattaa kokeilla. Tuota d-vitamiinia kannattaa ottaa todella tuo 200 mikrogrammaa. Luontaistuotekaupoissa myydään 100 mikrogr.kapseleita, joissa vitamiini on öljyssä. Ne imeytyvät parhaiten.

Omaa masennustani siis helpottaa tämä vitamiinisatsi. Jos tulee taukoa,masennus  palaa. Toivottavasti auttaa sinuakain. Rahaa siihen menee, mutta olen todennut kannattavaksi.

Aika paransi. Sitä odotellessa.
T. Entinen ja nykyinen masentunut