Lue keskustelun säännöt.
Miksi Lumiukko on niin suosittu, vaikka se loppu on niin jäätävän surullinen?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee surkea joulufiilis, kun kilttipojan ainoa kaveri sulaa kuoliaaksi.
Samaan aikaan jännäpoikien pakarat nousevat ja laskevat oskilloiden heidän "avatessa" joululahjojaan. Tasan eivät menneet Haribon viinikumit.
😂😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä Lumiukossa on puolet liikaa, hyvää vaan loppu, muuten tylsä, ja se poika piirretty tyyliin ala-asteen Markon ensimmäinen piirrustus.
Vierailija kirjoitti:
Monelle tämä joulu on viimeinen ja joskus sinullakin on se joulu, jonka jälkeen et enää ole saamassa lahjoja.
Tuon nyt tietää sanomattakin jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Sen isän viestintä oli vihamielistä ja tylyä edustaen toksista maskuliinisuutta, josta poikaparka sai osansa. Äitinsä taas ei välittänyt, vaikka lapsi meni ulos ilman pipoa ja sopivaa vaatetusta.
No juurikin näin. Ja jokainen vähänkään itse kirjoittanut tietää jo onnettomasta lopusta, että taas on kyseessä kirjoittajan itsesäälitarina, jossa tekijä kaataa yleisön niskaan itsesäälinsä mutta allegorisen tarinan muodossa. Onneton loppu on tosiaan merkki jo siitä. Ja tää kuvaus edelleen vahvistaa kyseistä tulkintaa: selvästikin kirjoittaja terapioi omaa onnetonta lapsuuttaan, jonka dynamiikka ollut juurikin kuvatunlainen ankara isä - avuton äiti -klassikko. Ja tällä itsesäälisellä nyyhkytarinalla pilataan sitten katsojienkin fiilikset.
Se perustuu nostalgiaan. Suomessa sitä on esitetty aina jouluisin pian 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
see onnin tää musa ti ti ti ti ti tii ti ti ti ti ti tii ti tii
Aika on ajanut siitä ohi. Meillä ei lapset ole kiinnostuneet siitä koskaan. Kaunis musiikki, mutta ei tämä meilläkään kuulu perinteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen isän viestintä oli vihamielistä ja tylyä edustaen toksista maskuliinisuutta, josta poikaparka sai osansa. Äitinsä taas ei välittänyt, vaikka lapsi meni ulos ilman pipoa ja sopivaa vaatetusta.
No juurikin näin. Ja jokainen vähänkään itse kirjoittanut tietää jo onnettomasta lopusta, että taas on kyseessä kirjoittajan itsesäälitarina, jossa tekijä kaataa yleisön niskaan itsesäälinsä mutta allegorisen tarinan muodossa. Onneton loppu on tosiaan merkki jo siitä. Ja tää kuvaus edelleen vahvistaa kyseistä tulkintaa: selvästikin kirjoittaja terapioi omaa onnetonta lapsuuttaan, jonka dynamiikka ollut juurikin kuvatunlainen ankara isä - avuton äiti -klassikko. Ja tällä itsesäälisellä nyyhkytarinalla pilataan sitten katsojienkin fiilikset.
Miten näin paljon miinuspeukkuja? Ilmeisesti tahmainen itsesääli on joidenkin mielestä oikeasti toimiva tekstistrategia. Kiinnostavaa. Itselle se on epäkypsän, amatöörimäisen kirjoittajan merkki ja on vielä pitkä matka mentävänä ennen kuin oman itsen sääliterapioinnista päästään varsinaiseen kirjalliseen tuotteeseen.
Mutta ehkä tekijän itsesääli resonoi vastaanottajien oman itsesäälin kanssa? Vai onko niin, että osa vastaanottajista nauttii onnettoman lopun tuottamasta kärsimyksestä, koska se ei tapahdu itselle vaan jollekin toiselle? Sosiaalipornona ahmitut tosielämän tragediat, joita osa lukijakuntaa ahmii silmät kiiluen, perustuvat juuri tähän ilmiöön.
Itse en voi tajuta, miksi joku haluaa tehdä ahdistavan loppuratkaisun etupäässä lapsille tarkoitettuun tarinaan ja joka vääjäämättä jättää kurjan mielen, ainakin niille lapsille, joilla kyky samastua ja tuntea empatiaa ovat terveen ihmisen tasolla.
En tykkää. En muista sitä lapsuudesta ja nyt en jaksa katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lumiukko herää taas henkiin seuraavan lapsen luona ☃️
Tästä syystä tykkään enemmän amerikkalaisesta joulusta. Siinä on iloista meininkiä, jingle bells ja pussaillaan underneath the mistle, all I want for Christmas ja kokisrekka kruisailee tuoden iloa ja hyvää mieltä <3
Euroopassa lumiukot kuolee, pikkupojat menettää ystävän, varpuset tuo suruviestejä jne. Miksi pitää olla niin surullista täällä joulunkin?? :(((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä lumiukossa on justiinsa onnellisuuden rajallisuus ideana.Nauti hetkistä,sillä mikään ei kestä loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä tykkään enemmän amerikkalaisesta joulusta. Siinä on iloista meininkiä, jingle bells ja pussaillaan underneath the mistle, all I want for Christmas ja kokisrekka kruisailee tuoden iloa ja hyvää mieltä <3
Euroopassa lumiukot kuolee, pikkupojat menettää ystävän, varpuset tuo suruviestejä jne. Miksi pitää olla niin surullista täällä joulunkin?? :(((
Tää on just ihanaa amerikkalaisessa kulttuurissa. Siellä kehdataan olla onnellisia, eikä tartte hävetä, että tykkää onnellisista ja iloisista asioista ja jopa kulttuuri saa olla onnellista ja iloista. Ei ihme, että juuri amerikkalaiset elokuvat ovat niin suosittuja. Täällä ihme körttimeininki jatkuu ja jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen isän viestintä oli vihamielistä ja tylyä edustaen toksista maskuliinisuutta, josta poikaparka sai osansa. Äitinsä taas ei välittänyt, vaikka lapsi meni ulos ilman pipoa ja sopivaa vaatetusta.
No juurikin näin. Ja jokainen vähänkään itse kirjoittanut tietää jo onnettomasta lopusta, että taas on kyseessä kirjoittajan itsesäälitarina, jossa tekijä kaataa yleisön niskaan itsesäälinsä mutta allegorisen tarinan muodossa. Onneton loppu on tosiaan merkki jo siitä. Ja tää kuvaus edelleen vahvistaa kyseistä tulkintaa: selvästikin kirjoittaja terapioi omaa onnetonta lapsuuttaan, jonka dynamiikka ollut juurikin kuvatunlainen ankara isä - avuton äiti -klassikko. Ja tällä itsesäälisellä nyyhkytarinalla pilataan sitten katsojienkin fiilikset.
Miten näin paljon miinuspeukkuja? Ilmeisesti tahmainen itsesääli on joidenkin mielestä oikeasti toimiva tekstistrategia. Kiinnostavaa. Itselle se on epäkypsän, amatöörimäisen kirjoittajan merkki ja on vielä pitkä matka mentävänä ennen kuin oman itsen sääliterapioinnista päästään varsinaiseen kirjalliseen tuotteeseen.
Mutta ehkä tekijän itsesääli resonoi vastaanottajien oman itsesäälin kanssa? Vai onko niin, että osa vastaanottajista nauttii onnettoman lopun tuottamasta kärsimyksestä, koska se ei tapahdu itselle vaan jollekin toiselle? Sosiaalipornona ahmitut tosielämän tragediat, joita osa lukijakuntaa ahmii silmät kiiluen, perustuvat juuri tähän ilmiöön.
Itse en voi tajuta, miksi joku haluaa tehdä ahdistavan loppuratkaisun etupäässä lapsille tarkoitettuun tarinaan ja joka vääjäämättä jättää kurjan mielen, ainakin niille lapsille, joilla kyky samastua ja tuntea empatiaa ovat terveen ihmisen tasolla.
Joku muukin näköjään kirjoittaa terapiamuodossa.
Kerro sitten mitkä ovat niitä HYVIÄ tarinoita? Antaa ehkä paremman pohjan millainen SINÄ olet tarinoiden kuluttajana.
Jokainen lumiukko sulaa viimeistään alkukesästä. Sehän oli hienoa, että lumiukon kanssa pystyi seikkailemaan <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä tykkään enemmän amerikkalaisesta joulusta. Siinä on iloista meininkiä, jingle bells ja pussaillaan underneath the mistle, all I want for Christmas ja kokisrekka kruisailee tuoden iloa ja hyvää mieltä <3
Euroopassa lumiukot kuolee, pikkupojat menettää ystävän, varpuset tuo suruviestejä jne. Miksi pitää olla niin surullista täällä joulunkin?? :(((
Tää on just ihanaa amerikkalaisessa kulttuurissa. Siellä kehdataan olla onnellisia, eikä tartte hävetä, että tykkää onnellisista ja iloisista asioista ja jopa kulttuuri saa olla onnellista ja iloista. Ei ihme, että juuri amerikkalaiset elokuvat ovat niin suosittuja. Täällä ihme körttimeininki jatkuu ja jatkuu.
Amerikkalaiset osaa aina nähdä asioiden hyvät puolet ja järjestää iloiset hyvänmielen bileet <3
Vierailija kirjoitti:
Jokainen lumiukko sulaa viimeistään alkukesästä. Sehän oli hienoa, että lumiukon kanssa pystyi seikkailemaan <3
No juu, mutta kun siinä tarinassa se sulaakin täysin yllättäen jo joulupäivänä :(
Se on olemaan, eikä suremaan. Yksi elämän järkähtämättömistä totuuksista.