Valkoinen joulu olikin kirous
Olin ihan innoissani, kun yöllä oli satanut muutaman sentin kerros lunta ja saatiin tännekin valkoinen joulu.
No oli lyhyt ilo, kun äiti alkoi kiukutella, että piha pitää kolata. Eikä ole edes mikään pieni piha, johon voi vain harjata pienen käytävän. Yritin sanoa, että kyllä sen ehtii myöhemminkin, kun ei jouluaattona mitään lumitöitä jaksa tehdä. Kukaan ei ole autolla tulossa tai lähdössä eikä tuo muutama sentti nyt ajamista edes haittaisi. Lumet voi kopistella kengän pohjista pois. Siitähän äiti suuttui ja painui ulos kolaamaan. Ja pari muuta meni perässä auttamaan. Itse jäin sisälle ruokaa valmistelemaan ja purkamaan tuntojani palstalle, etten räjähdä.
Rasittavaa ylisuorittamista!!
Kommentit (2)
Marttyyri marttyroi. Jos ei olisi ollut lunta, hän olisi pimahtanut jostain muusta asiasta.
Ymmärrän tunteesi, mutta jos lumitöiden tekeminen äitiäsi ilahduttaa (minusta ainakin se on kivaa, saa olla ulkona ja saa vähän liikuntaa) niin anna hänen kolata äläkä ota stressiä siitä.