Introvertit; kerro kolme esimerkkiä elämästäsi...

"Juuri se että ei suostu nitistettäväksi ja olemaan jotain sellaista mitä vaikka ympäröivä maailma haluaa sinun olevan on minusta hyvinvoinnin tae."

Tässä on aika hienosti kiteytennynä yksi tärkeimpiä elämänohjeita. Kiitos sen kirjoittajalle! Olet sitten millainen tahansa, älä suostu elämään muiden asettamien normien mukaan vaan ole ylpeästi oma itsesi. Pääasia että kehität itseäsi ja tiedostat mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:18"]

Vaikea lähteä erottelemaan kolmea esimerkkiä. Mutta muutamaa aikaisempaa lainaten tulee mieleen "riippuvaisuus" seurasta. Se että ei osata olla yksin, kun taas minä haluan olla yksin. Ja paljon puhetta. Olen jo äitini seurassa tottunut murahtelemaan ja ynähtelemään samalla tapaa kuin isäni, koska äitini pölisee kuin papupata. Aina riittää juttua vaikka kuivuvasta maalista. Hänen kanssaan keskusteleminen on verrattavissa hyppynarulla hyppiseen - pitää osata oikeassa kohtaa hypätä mukaan, jos haluaa itse sanoa jotain tai ohjata keskustelua muualle.

[/quote]

Osasitpa kiteyttää tuon hienosti!

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 22:23"]

En tiedä sitten teistä muista oletteko aina ehdottomasti joko introverttejä tai ekstroverttejä mutta ainakinitse löydän selkeästi molempia itsestäni. Fiiliksen mukaan. Joskus saatan olla erittäin puhelias ja nauttia toisten huomiosta ja seurasta mutta toisinaan haluan vain omaa rauhaa enkä siedä mitään ylimääräistä häslinkiä ympärilläni. Ja nämä fiilikset menevät lähes 50/50. Olenko siis joku kummajainen vai koetteko todella että olette AINA vain jompaakumpaa?

[/quote]

Olet siis ambivertti.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 23:01"]

On niin ärsyttävää, kun töissä työkaveri ei sano mielipidettään. Se on jo tullut tavaksi ohittaa keskusteluissa, kun ei kuitenkaan sano. Miksi et voi sanoa mielipidettäsi, jos kysytään? Tai kertoa perheestäsi, jos muutkin kertovat? Tulee sellainen olo, että toinen pimittää tietoa, kun ei anna itsestään mitään.

[/quote]

Ohis vastaa, että siihen, miksi en sano mielipidettäni, voi olla monta eri syytä. Ehkä todellinen rehellinen mielipiteeni voi olla niin erilainen kuin muiden mielipide, että en halua ärsyttää muita sillä turhaan. Haluan vakautta, rauhaa, harmoniaa. En halua provosoida jyrkästi eroavalla mielipiteelläni.
Introverttina olen myös tottunut siihen, että sanonpa minä mitä tahansa mielipiteenäni, niin ekstrovertit jyräävät sen joka tapauksessa, joten miksi turhaan edes sanon.
Voi myös olla, että koen mielipiteeni liikkuvan niin henkilökohtaisella alueella, että minun pitää ensin miettiä kauan, uskallanko sanoa sen ääneen kaikkien noiden ihmisten kuullen. Minun pitää miettiä jokaisen kuulijan kohdalla, että miten hän kenties voisi suhtautua siihen mitä sanon. Pitää pohtia riskejä ja siihen menee aikaa. Jos mielipiteen sanominen tuntuu liian riskialttiilta, pidän sen mieluummin omana tietonani.

Usein ekstrovertit kysyessään mielipidettäni eivät aidosti edes halua tietää minun mielipidettäni. He haluavat vain keskustelua ja haluavat alistaa minut puheliaaksi, täyttämään heidän tarpeitaan, eli pitämään heille seuraa (sosiaalista kanssakäymistä). Monesti heidän elekielensä ja äänensävynsä viestii siitä, että oikeasti he eivät ole kiinnostuneitä kuulemaan mielipidettäni. Introvertti on hyvin taitava tulkitsemaan äänensävyjä ja elekieltä. Introvertille pitäisi myös antaa normaalia enemmän aikaa, jotta hän voisi ilmaista mielipiteensä. Jos häneltä odotetaan minuutin sisällä mielipidettä painostettuna, se ei onnistu. Sen sijaan voisit sanoa, että Mieti asiaa. Voisin vaikka huomenna kysyä sinulta mielipidettäsi tähän kahden kesken, sopiiko?  Työpaikoilla toimitaan valitettavan usein ekstroverttien ehdoilla.

Ekstroverteistä tulee usein sellainen tunne että he ovat äänekkäitä saadakseen mahdollisimman paljon huomiota..se ärsyttää. Ekstrovertit tuovat liian vahvasti mielipiteensä esille. Voi sitä asioita pohtia itsekseenkin! Ekstrovertit myös usein tulkitsevat hiljaisuuden ujoudeksi. En ole ujo, en vaan halua olla jatkuvasti äänessä enkä myöskään halua tuoda kaikkia ajatuksiani esille vaan pitää osan itselläni.

Ei ärsytä mikään, väsyttää vain ja jotenkin..ne on sellaisia energiasyöppöjä..

Ei tule mieleen. Miksi he minua ärsyttäisivät? Eikö se ole ihan hienoa että on vähän erilaisia ihmisiä?

No, ekstrovertit usein julistavat omia saavutuksiaan. Se on varmaankin heidän tapansa olla iloinen kun ovat jotain saaneet aikaan: pitää mennä heti jakamaan asia muille. Mutta se kuulostaa leventelyltä. Ja sitten he kai odottavat että heitä pitää kehua ja kiitelllä.

Se jatkuva omien ja muiden työntekijöiden asioiden 'vatvominen', ja etenkin se 'minä sitä ja minä tätä'... Ja ne hiljaisesti omat duuninsa hoitavat jää aina näiden 'alle'.

Suunvuoron saaminen on joskus mahdotonta, koska en halua puhua niin kovaan ääneen kuin kovaääniset. Jos minulle ei suosiolla ja helposti anneta puheenvuoroa, olen siten hiljaa. En jaksa taistella, että saan ääneni kuuluviin. Yleensä ei ole kuitenkaan niin tärkeää asiaa, että se pitäisi saada kaikkien tietoon.

Tuntuu, että he eivät useinkaan tajua hienovaraisia viestejäni esim. että vieraan olisi aika lähteä kotiinsa. Kun heitä ei tuntikausienkaan kanssakäyminen rasita, eivät varmaan tuo ajatelleeksi että olen puhki jo parin tunnin kohdalla.

Se, että ekstrovertit tulkitsevat hiljaisuuden ujoudeksi ja ujouden taas negatiiviseksi ominaisuudeksi = olet mukamas jotenkin huonompi ihminen/työntekijä, jos olet ujo.

Se jatkuva kälätys, itsensä esille tuominen, muka hauskojen kommenttien laukominen...

2: Jatkaa! Unohdin mainita juuri tuon ettei ymmärretä lähteä ajoissa tai ettei aina jaksa nähdä. Saatan viettää aikaa porukalla kerran kuukaudessa ja sekin jo riittää. Oma aika on todella tärkeää.

Minua ärsyttää kyläilyn kahden - kolmen tunnin normikesto. Introvertille olisi helpotus, jos olisi sosiaalisesti hyväksyttyä käydä kylässä niin että lähtisi kotiin jo vaikkapa tunnin tai puolentoista päästä. Siinä ajassa on jo tärkeimmät asiat tullut julteltua ja loppu on vain väsyttävää.

1. Minäminäminä..
2. En saa puheenvuoroa
3. Jos saan puheenvuoron, asiani dissataan. En saa samaa empatiaa kuin itse annan. Jos minulla on jokin ongelma, ekstrovertilla on miljoona kertaa isompi problem.

Ekstrovertit eivät voi edes vessaan mennä yksin. Aina pitää olla seuraneiti mukana nenää puuteroimassa.

Ekstroverttien kanssa samaan tilaan joutumisen jälkeen on olo kuin jyrän alle jääneellä, ne vaan vie kaiken energian.

Ekstrovertit pitävät introverttejä jonain henkilökohtaisena haasteenaan. Sen sijaan, että ekstrovertit keskittyisivät rupatteluun keskenään, pitää se introvertti väkisin saada osallistumaan, vaikka se onkin ihan tyytyväinen kuuntelijan rooliinsa ja haluaisi jo pois tilanteesta.

Vaikea lähteä erottelemaan kolmea esimerkkiä. Mutta muutamaa aikaisempaa lainaten tulee mieleen "riippuvaisuus" seurasta. Se että ei osata olla yksin, kun taas minä haluan olla yksin. Ja paljon puhetta. Olen jo äitini seurassa tottunut murahtelemaan ja ynähtelemään samalla tapaa kuin isäni, koska äitini pölisee kuin papupata. Aina riittää juttua vaikka kuivuvasta maalista. Hänen kanssaan keskusteleminen on verrattavissa hyppynarulla hyppiseen - pitää osata oikeassa kohtaa hypätä mukaan, jos haluaa itse sanoa jotain tai ohjata keskustelua muualle.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:18"]Ekstrovertit eivät voi edes vessaan mennä yksin. Aina pitää olla seuraneiti mukana nenää puuteroimassa.

Ekstroverttien kanssa samaan tilaan joutumisen jälkeen on olo kuin jyrän alle jääneellä, ne vaan vie kaiken energian.

Ekstrovertit pitävät introverttejä jonain henkilökohtaisena haasteenaan. Sen sijaan, että ekstrovertit keskittyisivät rupatteluun keskenään, pitää se introvertti väkisin saada osallistumaan, vaikka se onkin ihan tyytyväinen kuuntelijan rooliinsa ja haluaisi jo pois tilanteesta.
[/quote] Kauheinta on, jos joku tällänen yrittää "ystävällisesti" ottaa introvertin mukaan keskusteluun sanomalla "sano säkin nyt jotain!". Voi että ärsyttää. Osaan sanoa, kun koen tarpeelliseksi, en ole ujo, kuten moni yllä kirjoitti. En tiedä, kiusaako ekstrovertteja se, jos joku ei koko ajan kälätä. Tuollainen "puhu nyt säkin" on aivan äärettömän kökkö ja kömpelö kommentti. Luuleeko e. että sen sanottuaan minä jotenkin ilahdun, vapaudun ja alan kälättää? Tuollaisen kommentin jälkeen tulee vain halu poistua paikalta, kun ei saa omalla tavallaan osallistua. En ole hiljainen pöydän tuijottaja, vaan katson sitä, joka kulloinkin puhuu, nyökkäilen, hymyilen... en vain kaakata tyhjää vaan sanon, jos oikeasti on aihetta.

Sukulainen soittaa-keitä kahvit, ollaan tulossa 20 min päästä- lauantai-aamuna klo 10. ARRGGHH. Miljoona kertaa olen sanonut, että ei yllätysvierailuilta

Pakko tulla mainitsemaan YKSI esimerkki jota olen mietiskellyt viime aikoina. Muutamassa työpaikassa minulle on sanottu "moitteita" koska en ole kuulemma tarpeeksi sosiaalinen. Aina paukutetaan pöytään sitä, että kuinka juuri siinä ja siinä työssä tulee olla "sosiaalinen, sosiaalinen ja sosiaalinen!! Ja viekä kerran SOSIAALINEN. Sosiaaliset taidot sitä ja tätä. Luonteva kanssakäyminen puuttuu ja tilannetaju." Anteeksi mitä!? Kyllä tuo nyt kuulostaa, että ongelma piilee puhujan itsensä puolella. Pitäisiköhän noiden ylisosiaalisten alkaa tehdä työtä itsensä ja keskittymiskykynsä kanssa jotta suvaitsisivat myös meitä introvertteja jotka emme ole joka minuutti suunapäänä ja teemme työtä paljon tehokkaammin kuin he jotka lörpöttelevät mielellään töiden lomassa. Minä keskityn tekemään työni mahdollisimman perusteellisesti ja nopeasti ja tekemään jopa ylimääräistäkin, ja puhumaan vähemmän..ja MINULLE se ei ole mikään ongelma. Olen aina huomannut, että noille sosiaalisille se on ongelma josta he eivät vain pääse yli.
N26