IS uutisoi, 19-vuotias halvaantui, tässä syy miksi en halua nettituttavia mitä tahansa voi tapahtua
Ilta-Sanomat: 19-vuotias halvaantui nettituttavan puukosta 16. 9. 2006
24-vuotias tamperelaismies puukotti 19-vuotiasta kemiläistä nettituttavaansa keittiöveitsellä selkään kesäkuussa Tampereella.
Mies ja nainen ryhtyivät keskustelemaan netissä helmikuussa 2005. He tapasivat kaksi kertaa. Sosiaalisilta taidoiltaan enemmän tai vähemmän rajoittunut mies kuvitteli, että heidän välillään on romanssi.
- Hän loi netissä tällaisen suhteen itselleen, ja se sitten päättyi näin, sanoo syyttäjä Jouko Nurminen.
Mies sai tietää, että 19-vuotiaalla oli muitakin seurustelukumppaneita. Hän ryhtyi hautomaan kostoa.
Aluksi mies vaati naista tulemaan kotiinsa. Nainen kuitenkin kieltäytyi. Hän määräsi tapaamispaikaksi ortodoksikirkon edessä sijaitsevan Sorin aukion muutaman sadan metrin päässä poliisitalosta.
Tunnin keskustelun jälkeen he erosivat. Nainen kääntyi, ja mies iski häntä keittiöveitsellä selkään.
Nainen oli 20 minuuttia hengittämättä ja ilman verenkiertoa, eli aivot olivat ilman happea.
- Tyttö on vakavasti vammautunut. Hän ei tule koskaan paranemaan aivovauriosta. Hän ei pysty liikkumaan. Ei tiedetä, näkeekö hän mitään tällä hetkellä. Hän kuulee kyllä, mutta ei pysty kommunikoimaan, kertoo syyttäjä.
Mulla on nettituttuja molempia sukupuolia, useampaa sukupolvea. Jopa eri maista. Pisin netistä alkunsa saanut avioliitto, jonka tiedän, on nyt kestänyt liki 10 vuotta. Pelkkiä hulluja? :D
Oottakaa vaan, tulee se päivä, jolloin teidän Mica tai Janiicca tuo näytille kumppanin, jonka on netissä tavannut.