Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lykättiin lapsentekoa miehen takia, nyt en enää halua koko lasta
22.12.2021 |
En arvannut, että näinkin voisi käydä. Parisuhteen alussa puhuttiin molempien lapsitoiveista (kaksi tai kolme olisi ihanne). Hommaa lykättiin muutama vuosi ties minkä syyn vuoksi, oli sitten kyse miehen opiskeluista tai vaativasta kilpatason harrastuksesta. Monet itkut itkin, sillä halu saada lapsi oli kova ja lykkääminen tuntui pahalta.
Joten siinä muutaman vuoden odotellessani onnistuin kehittämään itselleni ”sijaistoimintaa”. Sain aivan huipputyön, joka on mieluinen ja hyväpalkkainen. Kehityin omassa harrastuksessani eteenpäin, suhteet harrastuspiireihin syveni ja minusta tuli seura-aktiivi. Olen aivan hullaantunut ja innoissani tästä uudesta maailmasta.
Nyt 30-vuotiaana havahduin, ettei koko lapsiperhe-elämä enää innostakaan. Mies olisi nyt sanojensa mukaan valmis ja halukas perustamaan perheen, mutta itse olen kadottanut vauvakuumeeni. Miehen mielestä olen pettänyt lupaukseni yhteisistä lapsista, mielestäni olen kasvanut olosuhteiden vuoksi erilaiseen elämään. Tilanne kotona on nyt hyvin tulehtunut, kun roolit ovat kääntyneet päinvastoin. Mitä tässä tekisi? Voiko vauvakuume taas tulla, kannattaako odottaa? Pitääkö lähteä eri teille ja luottaa, ettei lapset ole enää se oma haave?
Kommentit (76)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvähän se on miehenä lapsia haluta, kun nainen joutuu koko homman käytännössä hoitamaan.
Laitata piuhat poikki salaa ja sitten "yritätte" miehen kans lasta. Tietysti ensin sovitte, että hoitoihin ei lähdetä, jos lasta ei alakaan kuulua. Näin on miehetkin tehneet, olen lukenut vauvapalstalta. Ihan hyvä idea naisenkin käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei kannata hankkia ellei ole varma omasta halustaan. Jos perhetilanne on kovin tulehtunut ettekä kykene keskustelemaan asiasta niin suosittelen eroa. Näin mies pääsee vapaille markkinoille toteuttamaan itseään eikä hänen tarvitse enää kitistä akateemisesta tai voimaantuneesta vaimosta vaan voi etsiä haluamansa kaltaisen naisen, jos kykenee.
Sehän epävoimaantunut ostosvaimo onkin niin ihana.
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan yleistä ajatella, että lapsi sotkee elämän lopullisesti ja kaikki entinen (menestys työssä/harrastuksissa) on sen takia menetetty? Että se on joko/tai?
Näinhän se valitettavasti menee. Vauvaa kun on hankalaa ottaa töihin ja harrastuksiin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n olisi kannattanut ajoissa etsiä parempi mies.
Sitten on vielä se kolmas vaihtoehto, että ette saa lasta vaikka haluaisitte tai lapsenne on vaikeasti vammainen (kaikki kun ei näy seulonnoissa etukäteen). Lapsen hankkiminen on elämän isoimpia päätöksiä, jolla voi olla (ja yleensä onkin) sellaisia seurauksia, joita ette miehesi edes osaa etukäteen kuvitella. Se vaikuttaa myös voimakkaasti parisuhteeseen ja moni eroaa varsinkin pikkulapsiaikana kaikista hyvistä lupauksista huolimatta.
Jos tilanne on tuo, niin kannattaisi teidän kummankin ottaa nyt aikalisä ja miettiä asia kunnolla tahoillanne läpi. Itse en lähtisi lasta hankkimaan, ellen sitä todella haluaisi.
T. Vammaisen lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan yleistä ajatella, että lapsi sotkee elämän lopullisesti ja kaikki entinen (menestys työssä/harrastuksissa) on sen takia menetetty? Että se on joko/tai?
Näinhän se valitettavasti menee. Vauvaa kun on hankalaa ottaa töihin ja harrastuksiin mukaan.
Olen luullut, että yleisessä tiedossa on perhevapaat töistä ja myöhemmin päivähoito.
Harrastuksen kyseessä ollen taas riippuu paljon siitä harrastuksesta, voiko lapsen ottaa mukaan vai ei. Yleensä lapsen voi harrastuksen ajaksi myös jättää esim. toiselle vanhemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan yleistä ajatella, että lapsi sotkee elämän lopullisesti ja kaikki entinen (menestys työssä/harrastuksissa) on sen takia menetetty? Että se on joko/tai?
Näinhän se valitettavasti menee. Vauvaa kun on hankalaa ottaa töihin ja harrastuksiin mukaan.
Olen luullut, että yleisessä tiedossa on perhevapaat töistä ja myöhemmin päivähoito.
Harrastuksen kyseessä ollen taas riippuu paljon siitä harrastuksesta, voiko lapsen ottaa mukaan vai ei. Yleensä lapsen voi harrastuksen ajaksi myös jättää esim. toiselle vanhemmalle.
Totta kai lasten tekoon pitää löytyä motivaatiota! Ei noita vaan pukata ulos ja aleta robottimaisesti hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No suostu, jos mies jää pariksi vuodeksi kotiin vauvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vain rehellinen asian suhteen ja puolisosi päättää omasta puolestaan jääkö vai lähteekö.
Kolmekymppisenä on vielä mahdollista löytää lapseton puoliso, joka etsii kumppania tositarkoituksella. Voihan olla, että itselläsikin mieli muuttuu, kun ikää tulee lisää, mutta sen varaan on turha parisuhdetta rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan yleistä ajatella, että lapsi sotkee elämän lopullisesti ja kaikki entinen (menestys työssä/harrastuksissa) on sen takia menetetty? Että se on joko/tai?
Näinhän se valitettavasti menee. Vauvaa kun on hankalaa ottaa töihin ja harrastuksiin mukaan.
Olen luullut, että yleisessä tiedossa on perhevapaat töistä ja myöhemmin päivähoito.
Harrastuksen kyseessä ollen taas riippuu paljon siitä harrastuksesta, voiko lapsen ottaa mukaan vai ei. Yleensä lapsen voi harrastuksen ajaksi myös jättää esim. toiselle vanhemmalle.
Oletko koskaan kuullut että usein pienet päiväkotilapset sairastavat paljon. Ja heitä ei voi viedä sairaana päiväkotiin (lainaamalleni kirjoittajalle tiedoksi). Eli vanhempi joutuu olemaan poissa töistä hoitamassa sairasta lasta. Ja sitten sinulle tiedoksi että jos tekee unelmiensa uraa niin siihen ei välttämättä riitä päiväkodin 8-9 tunnin hoitoaika vaan tehdään pitkäänpäivää ja on työmatkoja. Mitenkäs se lapsi hoituu niiden aikana?
Mitä harrastuksiin tulee niin luitko aloituksesta että ap harrastaa todella intohimoisesti. Olkoon sitten hiihto tai vaikka kilpatanssi niin vaikea kuvitella että siellä se lapsi kulkee mukana ihan huomaamatta. Minä voin kyllä käydä helposti harrastamassa kävelyä vaunujen tai polkupyörällä vinssaavan lapsen kanssa mutta harrastaminen seurassa aktiivisesti eteenpäin pyrkien ei kuulosta sellaiselta harrastukselta jossa lapsi kulkee helposti mukana.
Ja juu voihan se mies hoitaa lasta myös. Mutta jos ap tekee innoissaan uraa, harrastaa intohimoisetsti ja on seurahommissa mukana niin milloin olisi aikaa olla lapsen kanssa? Ja suostuuko mies olemaan aina se joka jää kotiin hoitamaan sairasta lasta tai viikonloput lapsen kanssa kun ap harrastamassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No suostu, jos mies jää pariksi vuodeksi kotiin vauvan kanssa.
Ei! Tiedän vastaavia pareja. Nainen jätti perheen. Kuka kantaa lapsen? Nainen. Kellä hyrrää hormonit vaikkei haluaisi? Naisella. Kelle kaatuu elarit? Aivan.
Ehta vela ei halua olla samassa tilassa huutavan pikku perkeleen kanssa.
Aloittajalle kommentoin, että mieluummin lähdet omille teillesi kuin pilaat loppuelämäsi vain sen takia että mies nyt lapsen haluaa.
Sinulta se on loppupeleissä pois, sinä se joudut käytännössä aina sen suuremman taakan kantamaan vaikka mies nyt lupaisi mitä tahansa.
Mene ja nauti elämästäsi, työstäsi ja vapaa-aikasi harrastuksista ja tekemisistä.
Sinulla on liikaa pelissä hävittävänä joten jos miehelle ei kelpaa nykytilanne niin kamat jakoon.
Olettaisi että haluaisi mieluummin elää kanssasi ja vanheta yhdessä, koska siitähän alunperin pitäisi olla kyse. Elämän kestävästä liitossta ja lapset on toissijaisena asiana. Näin se pitäisi olla.
Vaikka joillekin tuntuu että lapset on ykkös asia, mikä ei siis minusta ole näin.
Aika monessa perheessä elämä pyörii sen huippu-urheilijan ympärillä ja siinä maailmassa pitääkin olla itsekäs, jotta voi tulla hyväksi. Vaatii uhrautumista. Uran päättyessä monelle jää sama levy päälle, että elämää eletään hänen ehdoillaan ja miten hänelle sopii. Hän kertoo palvelusväellään, koska sopii. Nyt on kyllä keskustelun paikka. Miettisin myös puolison siotutumista kuin pelkästään halua ja tekisin syvän itsetutkiskelun myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No suostu, jos mies jää pariksi vuodeksi kotiin vauvan kanssa.
Ei! Tiedän vastaavia pareja. Nainen jätti perheen. Kuka kantaa lapsen? Nainen. Kellä hyrrää hormonit vaikkei haluaisi? Naisella. Kelle kaatuu elarit? Aivan.
Ehta vela ei halua olla samassa tilassa huutavan pikku perkeleen kanssa.
No mieshän sitä lasta enemmän haluaa. Eikö ole sitten luonnollista, että hoitaa sitä myös?
Mä antaisin tuollaisella aikuislapselle potkun persuksiin ja ottaisin kyvykkään naisen tilalle. En haaskaisi aikaani enää sekuntiakaan sinuun.
Kymmenen vuoden päästä menee pää sekaisin kuitenkin. Nelikymppiset lapsettomat naiset on aika säälittäviä tapauksia.
Alue: Aihe vapaa
No kyllähän lasten hankinta lopettaa naisen koko oman elämän. Ideana on se että lapset on vaan niin ihania että se korvaa kaikki menetykset, niin kuin se tietysti kaikilla normaaleilla ihmisillä meneekin.
Sitten on meitä joilta puuttuu päästä se palikka eikä lapset aiheuta minkäänlaisia ihanuuden tunteita, joten me ei nähdä mikä korvaisi sen oman elämän loppumisen. Joten en hankkinut lapsia, koska en pystyisi vaan pyyteettömästi palvelemaan kaikkia saamatta itse mitään vastineeksi, vaan musta olisi tullut ihan hirveä ja katkera ja varmasti olisi ihmiset ympärillä joutuneet kärsimään siitä. Siksi mua sanotaan ITSEKKÄÄKSI samalla kun luen täältä joka päivä juttuja, miten vanhemmat ovat rääkänneet lapsiaan ja traumatisoineet heidän iäkseen. Sori vaan mutta piti avautua, ei mua haittaa olla itsekäs mutta se on vaan niin epälooginen solvaus...