Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsettomana perhejoulua viettämässä

Vierailija
20.12.2021 |

Meillä suku kokoontuu aina jouluna yhteen vanhempieni luokse. Neljä siskoani lapsineen sekä minä ja sitten tietysti vanhemmat. Perhe on minulle hyvin rakas. Itse en ole parisuhteessa eikä minulla ole lapsia ja näyttää silt, että tilanteeseen ei ole tulossa muutosta.

Vaikka sisarusteni lapset ovat minulle hyvin rakkaita, olen alkanut ahdistua siitä, kun aina perheenjäsenilleni jutellessa saan kulla lasten kuulumisesta yksityiskohtaisesti. Juttelen siis perheenjäsenilleni lähes päivittäin (soittelemme puolin ja toisin, ei ole mitenkään yksipuolista) ja joka kerta saan kuulla kaiken lukuharrastuksista uusiin sukkiin. Tulen tästä nykyään surulliseksi, vaikka en sitä tietenkään ole kenellekään kertonut, paitsi nyt tässä. Suurin unelmani on aina ollut tulla äidiksi. Tunnen sydämessä melkein fyysistä kipua, kun kuulen siskojen lapsista eikä minulla ole omaa.

Kateellinen en todellakaan ole ja toivon siskoilleni lapsineen vain ja ainoastaan kaikkea hyvää. Minä kuitenkin olisin halunnut olla äiti myös ja tuntuu murskaavalta, että sen täytyi olla juuri tämä unelma, joka jäi toteutumatta. Ja nyt kun toiset saavat elää unelmaani, suruni ikään kuin korostuu heidän onnensa rinnalla.

Jouluna kokoonnumme yhteen ja sitten pitää taas näyttää urheaa naamaa ja olla kaikkien puolesta iloinen ja onnellinen täti. Ja sitten kotimatkalla vasta voi antaa surun hiipiä sydämeen.

Kommentit (54)

Vierailija
41/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia voi ahdistaa myös toisinpäin.

Minä olen meistä sisarista ainoa jolla lapsia.

Lapsettomat siskot eivät ota asiaa hyvin ja huomasin yksi päivä etten uskalla edes hymyillä lapsilleni kun joku heistä on läsnä, koska he pillastuvat siitäkin.

Lapsia pitäisi myös jakaa heidän kanssaam ja he idän mielestään täti on sama asia kuin äiti.

En vietä joulua enää heidän kanssaan ja välit on täysin viilenneet.

Tämä on tabu. Meillä myös meni välit sen takia, että lapseton sisko muuttui täysin sietämättömäksi.

Lapsettomuudesta kärsivä työkaverini esittää aivan jatkuvasti veljensä tyttären "äitiä". Mm. tarjoilee tämän vaatteita lainaan ja päivittää Facebookiin itsestään kansikuvan tämän tytön kanssa.

Oletko kateellinen vai miksi sinua häiritsee? Aika monissa kulttuureissa suku on oikeasti yhtä perhettä ja läheisiä toisilleen. Luulisi että lapselle on vain hyvä, että hänellä on monta aikuista lähellä jotka rakastavat ja välittävät. Toki tuo vaatehomma on kummaa mutta jos se on kaikille ok, suotta sitä pohdit.

Minä rakastan siskoni lapsia kuin omiani, ja olemme todella läheisiä kaikki keskenämme. Minulla on paljon kuvia siskon lapsesta kotona ja hän soittelee minulle melkein päivittäin. Pidän itse sitä arvokkaana koska usein sisarukset ovat aikuisina melkein pelkkiä hyvänpäiväntuttuja.

Vierailija
42/54 |

En ole kateellinen vaan ihmettelen. Enkä usko että se veli tai veljen vaimo ilahtuu että täti jakaa lapsen talvihaalareita työkavereilleen. Tai päivittää kuvia someen.

Siinä on todella aste-ero, että mikä kuuluu vanhemmille tai että mikä kuuluu sukulaisille. Ja tämä menee yli sen rajan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Voimahali. Toivon että löytäisit elämäsi rakkauden ja saisit vielä mahdollisuuden kokea äitiyden.

Ei se äitiys mitään ruusuilla tanssimista ole, vaikka ap:n sisarukset sellaisen kuvan haluavatkin antaa. Siinä on omat raskaat puolensa.

Vierailija
44/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia voi ahdistaa myös toisinpäin.

Minä olen meistä sisarista ainoa jolla lapsia.

Lapsettomat siskot eivät ota asiaa hyvin ja huomasin yksi päivä etten uskalla edes hymyillä lapsilleni kun joku heistä on läsnä, koska he pillastuvat siitäkin.

Lapsia pitäisi myös jakaa heidän kanssaam ja he idän mielestään täti on sama asia kuin äiti.

En vietä joulua enää heidän kanssaan ja välit on täysin viilenneet.

Tämä on tabu. Meillä myös meni välit sen takia, että lapseton sisko muuttui täysin sietämättömäksi.

Lapsettomuudesta kärsivä työkaverini esittää aivan jatkuvasti veljensä tyttären "äitiä". Mm. tarjoilee tämän vaatteita lainaan ja päivittää Facebookiin itsestään kansikuvan tämän tytön kanssa.

Oletko kateellinen vai miksi sinua häiritsee? Aika monissa kulttuureissa suku on oikeasti yhtä perhettä ja läheisiä toisilleen. Luulisi että lapselle on vain hyvä, että hänellä on monta aikuista lähellä jotka rakastavat ja välittävät. Toki tuo vaatehomma on kummaa mutta jos se on kaikille ok, suotta sitä pohdit.

Minä rakastan siskoni lapsia kuin omiani, ja olemme todella läheisiä kaikki keskenämme. Minulla on paljon kuvia siskon lapsesta kotona ja hän soittelee minulle melkein päivittäin. Pidän itse sitä arvokkaana koska usein sisarukset ovat aikuisina melkein pelkkiä hyvänpäiväntuttuja.

Mitäköhän kadehtimista on rajattomassa sukulaisessa?

Vierailija
45/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on 300 000 työtöntä eli liikaa ihmisiä :(

Mielellämme aloitamme poiston sinusta. Piikki vai kuula?

Vierailija
46/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai kuitenkin ymmärrät että ei KAIKILLA ole automaattisesti noin että vain lapsiperhe kiinnostaa ja vain heitä paapotaan? Esim meillä minä olen sisaruksista se joilla on lapsia, ja ne mun lapseni - vanhempieni ainoat lapsenlapset - ei kiinnosta mun vanhempia tippaakaan eikä he viitsi edes tavata lapsiani. Joulut viettävät lapsettoman sisarukseni kanssa ja hyysäävät sitä ja kaikki pyörii sen ympärillä. Jos joskus harvoin soittavat niin puhuvat vaan lapsettomasta sisaruksesta ja sen tekemisistä.

Voisin samalla analogialla tehdä aloituksen otsikolla ”joulut jossa vain lapseton aikuinen lapsi huomioidaan”

Eihän se reilua eikä mukavaa ole kummallakaan tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhemmilla on usein suosikkilapsi jota aikuisenakin paapotaan ja jolle annetaan ihan kaikki huomio, apu, tuki, rakkaus, välittäminen - ja lopulta jopa koko perintö. Meilläkin näin. Ja meidän tapauksessa se on lapseton aikuinen lapsi, joillain muilla se voi olla lapsia omaava aikuinen lapsi. Tarkoitan siis sitä että loppuviimein kyse ei ole siitä onko niitä lapsenlapsia vai ei, vaan se ”vika” on siellä vanhempien päässä ja heidän vääristyneissä ajatuksissaan.

Vierailija
48/54 |

Meilläpä se on se lapseton kuopus, jolle yritetään omia jopa minun lapseni. Toooodella kivaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia voi ahdistaa myös toisinpäin.

Minä olen meistä sisarista ainoa jolla lapsia.

Lapsettomat siskot eivät ota asiaa hyvin ja huomasin yksi päivä etten uskalla edes hymyillä lapsilleni kun joku heistä on läsnä, koska he pillastuvat siitäkin.

Lapsia pitäisi myös jakaa heidän kanssaam ja he idän mielestään täti on sama asia kuin äiti.

En vietä joulua enää heidän kanssaan ja välit on täysin viilenneet.

Tämä on tabu. Meillä myös meni välit sen takia, että lapseton sisko muuttui täysin sietämättömäksi.

Lapsettomuudesta kärsivä työkaverini esittää aivan jatkuvasti veljensä tyttären "äitiä". Mm. tarjoilee tämän vaatteita lainaan ja päivittää Facebookiin itsestään kansikuvan tämän tytön kanssa.

Oletko kateellinen vai miksi sinua häiritsee? Aika monissa kulttuureissa suku on oikeasti yhtä perhettä ja läheisiä toisilleen. Luulisi että lapselle on vain hyvä, että hänellä on monta aikuista lähellä jotka rakastavat ja välittävät. Toki tuo vaatehomma on kummaa mutta jos se on kaikille ok, suotta sitä pohdit.

Minä rakastan siskoni lapsia kuin omiani, ja olemme todella läheisiä kaikki keskenämme. Minulla on paljon kuvia siskon lapsesta kotona ja hän soittelee minulle melkein päivittäin. Pidän itse sitä arvokkaana koska usein sisarukset ovat aikuisina melkein pelkkiä hyvänpäiväntuttuja.

En ole kateellinen vaan ihmettelen. Enkä usko että se veli tai veljen vaimo ilahtuu että täti jakaa lapsen talvihaalareita työkavereilleen. Tai päivittää kuvia someen.

Siinä on todella aste-ero, että mikä kuuluu vanhemmille tai että mikä kuuluu sukulaisille. Ja tämä menee yli sen rajan.

Niin, sinun mielestäsi. Mistä sinä voit tietää, mitä nuo kaksi sisarusta ovat keskenään sopineet?

Vierailija
50/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä saat olla surullinen siitä että sinulla niin kova lapsen kaipuu. Kerro se siskollesi ja se että hänen kertomansa pahentaa suruasi. Ei sitä surua tarvitse piilottaa, eikä lapsia tarvi lapsettomilta piilottaa, surun tiedostaminen auttaa. Onneksi sinulla on lapsia lähipiirissä vaikka he surustasi sinua muistuttavat. Toki voi joulun joskus viettää ihan muuallakin kuin sukuloiden. Toivon sinulle Hyvää ja antoisaa elämää niillä lahjoilla joita sinulla on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Istupas aattoiltana niiden sisarusten kanssa alas ja kerro heille tämä. saat oikeasti vilpitöntä tukea tuohon pahaan oloosi (joka on ihan ymmärrettävä). Täältä sitä ei kyllä tipu, kuten varmaan oot jo huomannut?

Vierailija
52/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia voi ahdistaa myös toisinpäin.

Minä olen meistä sisarista ainoa jolla lapsia.

Lapsettomat siskot eivät ota asiaa hyvin ja huomasin yksi päivä etten uskalla edes hymyillä lapsilleni kun joku heistä on läsnä, koska he pillastuvat siitäkin.

Lapsia pitäisi myös jakaa heidän kanssaam ja he idän mielestään täti on sama asia kuin äiti.

En vietä joulua enää heidän kanssaan ja välit on täysin viilenneet.

Tämä on tabu. Meillä myös meni välit sen takia, että lapseton sisko muuttui täysin sietämättömäksi.

Lapsettomuudesta kärsivä työkaverini esittää aivan jatkuvasti veljensä tyttären "äitiä". Mm. tarjoilee tämän vaatteita lainaan ja päivittää Facebookiin itsestään kansikuvan tämän tytön kanssa.

Oletko kateellinen vai miksi sinua häiritsee? Aika monissa kulttuureissa suku on oikeasti yhtä perhettä ja läheisiä toisilleen. Luulisi että lapselle on vain hyvä, että hänellä on monta aikuista lähellä jotka rakastavat ja välittävät. Toki tuo vaatehomma on kummaa mutta jos se on kaikille ok, suotta sitä pohdit.

Minä rakastan siskoni lapsia kuin omiani, ja olemme todella läheisiä kaikki keskenämme. Minulla on paljon kuvia siskon lapsesta kotona ja hän soittelee minulle melkein päivittäin. Pidän itse sitä arvokkaana koska usein sisarukset ovat aikuisina melkein pelkkiä hyvänpäiväntuttuja.

En ole kateellinen vaan ihmettelen. Enkä usko että se veli tai veljen vaimo ilahtuu että täti jakaa lapsen talvihaalareita työkavereilleen. Tai päivittää kuvia someen.

Siinä on todella aste-ero, että mikä kuuluu vanhemmille tai että mikä kuuluu sukulaisille. Ja tämä menee yli sen rajan.

Niin, sinun mielestäsi. Mistä sinä voit tietää, mitä nuo kaksi sisarusta ovat keskenään sopineet?

No ne vanhemmat on juristeja. En usko että he haluavat niitä lapsensa kuvia someen. Tai että joku lahjoittelee lapsen vaatteita. Minä kysyin että onko vanhempien lupa antaa se haalari minulle ja työkaveri sanoi, että ei ole, mutta kun hän on sen lapselle ostanut hän voi sen antaa poiskin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä luulen että sun siskosi voi olla sulle kateellinen, sulla on aina ihana rauha, voit mennä ja tulla miten haluat, et ole kenestäkään vastuussa..sulla on oikeesti ihana elämä just nyt..ei lapset ole niin ihania kun jotkut niistä sanoo..varsinkin nyt korona aikana tuottaa vaa tressiä ku pitää olla poissa töistä ku pikku piltti kipeä,ja teini ikä se hirveetä onkin..lapset vie sun järjen ja rahat..

Vierailija
54/54 |
21.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia voi ahdistaa myös toisinpäin.

Minä olen meistä sisarista ainoa jolla lapsia.

Lapsettomat siskot eivät ota asiaa hyvin ja huomasin yksi päivä etten uskalla edes hymyillä lapsilleni kun joku heistä on läsnä, koska he pillastuvat siitäkin.

Lapsia pitäisi myös jakaa heidän kanssaam ja he idän mielestään täti on sama asia kuin äiti.

En vietä joulua enää heidän kanssaan ja välit on täysin viilenneet.

Tämä on tabu. Meillä myös meni välit sen takia, että lapseton sisko muuttui täysin sietämättömäksi.

Meillä myös. Minut, lapsen saaneen, suljettiin ulos joulunvietosta kun esikoinen oli vauva. Joulua vietettiinkin yhtäkkiä sisko(puolen) luona, ja hän päätti ketä kutsutaan. Sen jälkeen emme ole olleet mukana isäni ja tämän vaimon missään juhlissa.

Ja tämä tarina on tosi. Muuta pahaa en tehnyt, kuin että tulin raskaaksi vahingossa ja pidin lapsen, ja lapsen isänkin kanssa kaikki sujui ihanasti (oltiin muutama kuukausi vasta seurusteltu, mutta tunnettiin toisemme kyllä vuosien takaa).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme yhdeksän