Perhe-elämän kamalimmat puolet?

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 15:23"][quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 15:15"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 14:31"] [quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 14:28"] Olen samaa mieltä tästä. Toisen ihmisen pakottaminen maailmaan on moraalisesti todella törkeä teko. En kylläkään sano tätä koskaan julkisesti ääneen, koska tiedän sen herättävän voimakkaita vastareaktioita. Tässäkin ketjussa kysyttiin vain lapsiperhe-elämän epämiellyttävistä piirteistä, vaikka kyllähän julmuuden voisi laskea kamalaksi puoleksi. -52 [/quote] Mielenkiintoinen näkökanta. Sinun mielestä siis omat vanhempasi ovat moraalisesti törkeitä ihmisiä? Sinäänsä olisi hyvä, jos ihmiset lisääntyisivät huomattavasti vähemmän, mutta ihan täysin en kuitenkaan lisääntymistä lopettaisi. Tai no toisaalta olisipa maapallokin paljon terveempi paikka parin sadan vuoden päästä. [/quote] Kyllä, vanhempani tekivät väärin hankkiessaan lapsia. Ihan niin kuin sinunkin vanhempasi. Se, että lisääntyminen on moraalisesti väärin, ei liiy liikakansoittumiseen vaan siihen, että pakottaa toisen elämään ja siihen väistämättä liittymiin kärsimyksiin: sairauksiin, ahdistukseen, suruihin, menetyksiin ja kuolemaan. -52 [/quote] Eli sinun mielestäsi lisääntyä ei saisi lainkaan, missään tapauksessa ja meidän tulisi vaan kuolla sukupuuttoon?

[/quote]

Kyllä. -52
[/quote]

Ok, kiitos tästä. Suora ja rehellinen vastaus! Arvostan vaikka lapsia onkin ja ajattelen eri tavalla :)

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 15:57"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 15:21"][quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 15:17"]  Yritän kovasti olla avoimin mielin (vela kun olen itsekin) mutta sinua en vaan tajua. Miten voi olla noin ahdasmielinen ajattelutapa? Väistämättä mietityttää että olet varmasti itse kohdannut sitä sairautta, kärsimystä ja ahdistusta ihan liikaa. Osanottoni siitä. [/quote] Tämän takia tavisten kanssa ei voi keskustella loogisesti. Kaikki on aina henkilökohtaista, kaikesta tulee paha mieli, kaikki kannanotot perustuu tunteisiin jne. Kaikki moraali on vain emotivismia tavikselle, ja yleensä lopputulos niiden päätöksista on sen mukainen. Ihan sama yrittääkö keskustella taviksen kanssa spesismista, rasismista, lisääntymisen etiikasta, ihan sama mistä, niin lopputulos on aina sama. [/quote] Voi kuule, ihan se sama av palstalle kirjoitteleva tavis olet sinäkin, aivan kuten minäkin. Ei sen kummempaa :)

[/quote]

Mulla oli itse asiassa filosofia pääaineena, joten en ole tavis mitä tulee noihin asioihin.

Taviksella tarkoitan ihmistä, jolla ei ole mitään käsitystä esim. moraalifilosofiasta, se näkyy näissäkin kommenteissa.

Esim. itse olen maallikko lääkäriin verrattuna lääketieteen saralla. Samoin tavikset on taviksia asioissa, joissa itselläni on koulutus.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 14:44"]

Mun mielestä aika surullista aina vedota tuohon, että vanhempasi olivat sitten varmaan moraalittomia, kertoo siitä miten te lisääntyjät ajattelette, eli toivotte omienkin lastenne ajattelevan teitä jonain pyhimyksinä.

Saattaa olla ikävä herätys teillä edessä, kun teidän lapset kasvavat ja oppivat näkemään maailman laajemmin. Se on muuten luonnollista, että ette ole enää sitten lasten elämän keskipisteitä, vinkkinä.

Tottakai omatkin vanhempani tekivät moraalittomasti ja väärin, tietävät sen itsekin nykyään, mutta he (kuten muutkin lisääntyjä) eivät aikoinaan edes kyseenalaistaneet lisääntymistä, se oli vain sellaista mitä tehtiin. Monet elää nykyäänkin samalla tavalla, toistavat vain asioita miettimättä niitä.

[/quote]

Mitähän ihmettä sinä oikein höpötät? Miksi kukaan pitäisi itseään (edes omien lasten silmissä) pyhimyksenä? Vaikka ilmisen lisääntymistä pitäisikin rajoittaa, niin ei se tarkoita, että lisääntyminen pitäisi kokonaan lopettaa. Varsinkin Suomessa ylikansoittuminen ei ole kovin kriittinen ongelma tällä hetkellä.

Eihän vanhemmat ole lasten emänän keskipiteitä, vaan tarkoituksena on kasvattaa hyviä uusia yksilöitä maailmaan. Tämä vain on ylivoimainen tehtävä joillekin ihmisille.

En tiedä mitä sinulle on elämäsi aikana tapahtunut, mutta ilmeisesti jotain pahaa. No kukin tekee omat valintansa ja elävät omien arvojensa mukaan.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 14:57"]

Kyllä, vanhempani tekivät väärin hankkiessaan lapsia. Ihan niin kuin sinunkin vanhempasi. Se, että lisääntyminen on moraalisesti väärin, ei liiy liikakansoittumiseen vaan siihen, että pakottaa toisen elämään ja siihen väistämättä liittymiin kärsimyksiin: sairauksiin, ahdistukseen, suruihin, menetyksiin ja kuolemaan. -52

[/quote]

Voi hellanlettas sentään. Elämä nyt on tuollaista. Aina ei ole kivaa ja siihen pitää tottua. Tuolla asenteella ei kannattaisi ikinä tehdä yhtään mitään minkään suhteen. Voisi suositella sinulle jotain tiettyä ratkaisua, kun elämä on sinulle ylivoimainen suoritus.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 16:18"]

Mulla oli itse asiassa filosofia pääaineena, joten en ole tavis mitä tulee noihin asioihin.

Taviksella tarkoitan ihmistä, jolla ei ole mitään käsitystä esim. moraalifilosofiasta, se näkyy näissäkin kommenteissa.

Esim. itse olen maallikko lääkäriin verrattuna lääketieteen saralla. Samoin tavikset on taviksia asioissa, joissa itselläni on koulutus.

[/quote]

No tuo kertoo kyllä paljon :) Onhan se melkoista pohdiskelua, mutta yhteiskunnan kannalta filosofialla ei ole mitään tekoa.

Lääketiede on periaatteessa hyvä juttu, mutta toisaalta se tekee ihmisistä koko ajan heikompia. Kun erilaisia sairauksia pystytään hoitamaan, yhä sairaammat ihmiset pystyvät lisääntymään ja lisäksi luonnollinen poistuma vähenee.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ihmisten touhuistahan 99% on täysin turhaa. Otetaan nyt vaikka tämä AV-palstailu. Totaalista ajan ja energian haaskausta. Seitsemän kuolemansyntiä ovat ne asiat, jotka johtavat ihmiskuntaa rappion suuntaan. Ihmisen pitäisi painua takaisin metsään ja elää omavaraisesti luonnon antimien mukaan. Näin pidettäisiin jonkinlainen tasapaino tällä pallolla. Valitettavasti se vain on jo liian myöhäistä.

Mun mielestä kaikki, mutta olenkin lapseton (omasta halustani). Tuskin kukaan perheellinen pitää elämäänsä kamalana kun ovat sen tien valinneet.

Vaimo ja lapset. Muuten OK.

Ei ole huonoja puolia. Elämä on täydellistä vasta kun saa lapsia ja perheen <3

Riitely.

Jokaisessa asiassa on aina omat hyvät ja huonot puolensa. Tuskin sinkunkaan elämä on aina yhtä juhlaa. Kamalinta on varmaan ihan pienen lapsen kanssa repaleiset yöunet.

Mun mielestä stressaavinta oli kun päiväkoti-ikäiset lapset olivat koko ajan kipeinä ja töiden teosta ei tullut mitään. Ekana päiväkotitalvena en ollut yhtään ehjää viikkoa töissä. Työstäni ei ole helppo olla pois ja työt kasaantuvat.

Minua ärsyttää nämä jatkuvat "oma valinta"-jankutukset mutta toisaalta kyllä aika paljon pystyy siihen omaan elämään vaikuttamaan. Jos tuntee itsensä ja tiedostaa omat voimavaransa ja muut resurssit, ei varmasti joudu tilanteeseen, jossa ihmettelee, miksi arki on raskasta, lapset kiukuttelee, rahaa ei ole mihinkään ja tekisi mieli vain kuolla pois. Yllätyksiä elämä on täynnä eikä kaikkeen pysty varautumaan, mutta osaan aivan varmasti.

Esim. ystäväni on nyt neljän lapsen yh ilman työtä. Miten se näin tapahtui? Kaikkea ei voinut tosiaan ennustaa. Mistä hän olisi voinut tietää, että mies jättää ja oma äiti kuolee? Vai olisiko voinut ehkä ennakoida, että koko elämä oli rakennettu sen varaan, että mies elättää ja äiti auttaa lastenhoidossa? Kun me muut ystäväpiirissä opiskelimme ja haimme työpaikkaa/teimme uraa, teki tämä nainen lapsia itse asiassa aika epävarmaan tilanteeseen. Mies teki töitä yrityksessä, jolla oli vuosittain yt:t ja nyt nainen saa neljästä lapsesta minimielarit Kelalta, kun mies on työtön. Miksi neljä lasta? Miksi ihmeessä, jos talous rakentui yhden ihmisen epävarmaan työpaikkaan ja jos arki ei sujunut ilman oman äidin jatkuvaa läsnäoloa (päivittäin)?

Toisaalta en käsitä näitä vela-hehkuttajiakaan, jotka vänkäävät, että paras tilanne on parisuhde ilman lapsia. Oletuksena tuntuu olevan, että se parisuhden on onnellinen ja kestävä. Toisin sanoen oletetaan vähän samaa kuin että ne tulevat lapset ovat helppohoitoisia ja rauhallisia, yöt läpeensä nukkuvia enkeleitä. Mikähän on realismi näiden hienojen haavekuvien välillä? Varmaan jotain siltä väliltä. Esim. sukulaiseni on 42-vuotias ja juuri eronnut lapseton nainen. Tällä hetkellä ei nauti yksinolosta eikä koe, että olisi tehnyt oikean valinnan jättämällä lapset tekemättä. Kun se elämä ei olekaan juuri sitä mistä on haaveillut ja ihan ilman omaa syytä, niin ollaan tyytymättömiä, oli niitä lapsia tai ei.

Oma siskoni on vela, ihan on sinkku ja 37-vuotias mutta nauttii elämästään, vaikka myöntääkin haluavansa parisuhteen. Hänen onnensa ja haaveensa eivät kuitenkaan rakennu sen parisuhteen varaan, joten hän on tyytyväinen elämäänsä. Joku toinen kokisi hänen elämänsä hyvinkin yksinäiseksi ja pitäisi itseään jopa onnettomana. Onni kun on yksilöllistä.

Aika moni lapseton hankkii muuten lemmikin. Ylitöihin ei voi jäädä eikä kavereita tavata, ellei joku vie Murua ulos, mutta jos vain vihjaakin, että lemmikki oikeastaan rajoittaa elämää aivan samalla tavalla kuin lapsikin vain sillä erotuksella, että se ei kasva aikuiseksi eli se pysyy aina huollettavana ja hoidettavana päinvastoin kuin lapset niin johan saa niskaansa moiteryöpyn. Lemmikki ei sotke eikä käyttäydy huonosti (ai ei vai?) eikä vaadi ja kaikki muu on erilaista paitsi tietysti se rakkaus siihen lemmikkiin - sitä kyllä voi verrata sitten lapseen.

Veljelläni ja vaimollaan on koira, ja kun lähtevät matkalle, viedään koira mummolaan ja jos tavataan yllättäen kavereita kaupungilla, alkaa soittorumba edes takaisin siitä, kuka vie koiran ulos ja ruokkii sen. Viikonloppuisin koira käy erilaisilla kursseilla ja iltaisin nähdään koirakavereita. Mutta ei, mitään samaa ei lemmikin hoidossa ole lapsen hoidon kanssa.

Lapsiperheen ongelmat ovat hyvin usein samankaltaisia kuin muidenkin ongelmat ja ne tietyt ongelmat kuten univaje tai kakkapyllyjen pyyhkimiset eivät ole ikuisia eivätkä oikeasti edes kovin pitkäkestoisia ongelmia.

Minun lapsiperheongelmani on sama kuin olisi luuultavasti ilman lapsiakin, jos olisin parisuhteessa eli ajoittain rasittaa se jatkuva muille eläminen ja kompromissien teko. Olisi ihanaa elää vaikkapa kuukausi ihan vain itselleen ilman, että tarvitsee kenellekään selitellä tekemisiään. Kuukauden jälkeen olisin varmaan jo niin yksinäinen, että ilomielin palaisin takaisin tähän kompromissiarkeen. 

Oma koti ei olekaan enää oma vaan siellä liikkuu muiden silmiä ja käsiä tonkimassa omia tavaroita. :(

Vauva-aikaan pahinta on ollut se epätietoisuus; vauva itkee eikä tiedä yhtään miksi. Yöllä varsinkin se on tosi raskasta, itse on nukkunut tunnin ja vauva alkaa huutaa, mikään ei auta ja sitä kestää tunteja. Sellaista väsymystä ja epätoivoa en ole usein tuntenut, mitä tuollaisina hetkinä. Isomman lapsen kanssa on sen puolesta helpompaa kun lapsi osaa yleensä kertoa mihin sattuu tai mikä harmittaa. Mutta kyllä vanhemmuus on minulle silti kaiken sen arvoista, en vaihtaisi päivääkään.

Jos itse on siinä tilassa että tarvisi hiljaisuutta ja rauhaa, niin se onnistuu juuri sillä hetkellä äärimmäisen harvoin. Ja joskus olisi niiiiiiin makoisaa herätä puolison kanssa ja vaan lojua sängyssä tietäen että koko päivänä ei tarvitse tehdä mitään...tai että saa mennä ihan fiilispohjalta koko päivän!

Liikaa ihmisiä kotona. Kaksi on maksimi minun taloudessani nykyään.

Yli vuoden valvottanut vauva + uhmaikäinen -yhdistelmä. Joskus yössä saa nukuttua jopa 6-7h mutta se epätietoisuus kun ei koskaan voi mennä maate tietäen ettei tarvis herätä kertaakaan yön aikana...
Ja seksin puute, johtuen lähinnä väsymyksestä ja miehen lääkityksestä :(

Yksityisyyden menetys.

Jatkuva sotku ja oman ajan puute. Valvominen. 

Se, kun olet raskaana ja päällä on jumalaton raskausajan totaaliuupumus ja matala hemoglobiini, ja työt ja isompien lasten hoito pitää silti hoitaa eikä miehestä ole tarpeeksi apua.. yhdistä tähän liitoskivut/hormonaalinen unettomuus öisin/vatsatauti/younameit ja koko pakka tuntuu oikeasti kaatuvan.