Mitä aihetta koski vaikein ja turhauttavin yliopistokurssisi?

Kyllä se taisi olla iso biokemian kurssikokonaisuus. Kirja oli jumalattoman iso ja paksu, englanniksi tietty, ja sen opiskelu oli kuin olisi opetellut puhelinluetteloa ulkoa. Siihen päälle tietysti kaikki muu materiaali, ja harjoitustyöt.

Kurssi tentittiin muistaakseni vieläpä kolmessa osassa laajuuden takia, jokainen tentti oli todella vaikea.

Diskreetti matematiikka on pahinta ikinä.

Kieltenvälinen tiedonhaku.

Venäjän kurssi, jäi kesken. Myös latinan kurssi jäi kesken. 

Muinaiskreikka oli paha. En oppinut, otin tilalle latinan, jonka sain läpi arvosanalla 1. Turha sanoa, että en osaa sitäkään. Tai ole koskaan tarvinnut sitä missään. Ne oli slaavilaisten kielten yleisopintoja.

Tieteellisen toiminnan perusteet, Jyväskylän yliopisto 1980-luvulla. Jumankekka mitä sekasotkua. Uskon, että aiheesta olisi saanut oikeasti hyvän ja loogisen kokonaisuuden, mutta homma lässähti ihan kybällä.

Vierailija kirjoitti:

Diskreetti matematiikka on pahinta ikinä.

sehän on ehkä kaikista helpoin matikan kurssi!

Vierailija kirjoitti:

Jätin kesken suomen kielen syntaksin kurssin, kun siellä olisi pitänyt jäsentää lauseita ääneen vuoron perään. Toisen opettajan kurssilla ei onneksi tällaista ollut. Toinen piina oli kielenhuollon kurssi, mutta se johtui lähinnä lehtorin äärettömän narisevasta äänestä ja uuvuttavan tylsästä tyylistä. Mitään sinänsä kovin vaikeaa sisältöä ei suomen kielen opintoihin sisältynyt.

Omat muistikuvat samat. Peruskursseihin eli juuri näihin kuivimpiin kuului aina harjoitukset ja luento erikseen. Harjoituksissa sitten sormella osoittaen joutui kaikkien kuullen jäsentämään lauseita täydellisesti - siis oli jäsennettävä kaikki: persoonat, lauseenjäsenet, lausetyypit jne. Täytettäviä sarakkeita oli joku 6. Itse kun olin patalaiska ja läksyt usein tekemättä, tämä oli tietenkin täyttä tuskaa.

Ainakin Turun yliopistossa näyttää nykyään näille suomen kielen tuskakursseille olevan vieläpä joku arvosanaraja: eli saadakseen parhaan keskiarvoarvosanan perusopinnoista pitää näistä kursseista olla vähintään - oliko se 3 vai 4 arvosanana. Huh. Sapenmaku vaan tulee suuhun...

Ympäristöoikeudesta on jäänyt mieleen vesijättö. Ja, että paukutin ulkoa tekstiä vailla mitään ymmärrystä siitä mitä asiat tarkoittavat käytännössä. Hauki on kala-metodi. Mitään en oppinut.

AMOR -atomien ja molekyylien rakenne

(olen sivuainekemisti)

Samojedin (nganasanin) kielen kurssi oli aika paha. Tilastomatematiikka oli humanistille leikintekoa nganasaniin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diskreetti matematiikka on pahinta ikinä.

sehän on ehkä kaikista helpoin matikan kurssi!

Juuri niin, diskreetti oli helpoin. Se tai lineaarialgebra. Mielestäni vaikein oli ehkä topologia.

Vierailija kirjoitti:

Jätin kesken suomen kielen syntaksin kurssin, kun siellä olisi pitänyt jäsentää lauseita ääneen vuoron perään. Toisen opettajan kurssilla ei onneksi tällaista ollut. Toinen piina oli kielenhuollon kurssi, mutta se johtui lähinnä lehtorin äärettömän narisevasta äänestä ja uuvuttavan tylsästä tyylistä. Mitään sinänsä kovin vaikeaa sisältöä ei suomen kielen opintoihin sisältynyt.

Syntaksi on mielenkiintoisinta ikinä! Syntaksin kurssi kannattaa ehdottomasti opiskella ajatuksella, ei pidä luovuttaa heti jos tuntuu vähän vaikealta tai tylsältä. On oikeasti palkitsevaa, kun ymmärtää ja oppii. Tuntui kuin tajunta olisi laajentunut.

Kielenhuolto on myös mielenkiintoista, koska säännöissä on aina myös logiikka takana. Ne eivät ole mielivaltaisia.

Teollisuustalouden (tuta) perusteet. Täysin itsestäänselvyysliibalaabaa joka nyt "yleissivistävyyden" nimissä oli ängetty sähködipan koulutukseen. Taidettiin jopa laskea optimal pricepointtia ja BOMmia, mutta muuten.

Toki vaivaltaan oli fysiikan labratyöt ja turhaantumisen maksimoijana ruotsin kurssit, mutta onneksi ne oli jo käynyt AMK:n puolella, fyssan selkkareita vilauttamalla kuitattiin TTKK:lla kurssi suoritetuksi - onneksi AMK:n fyssan lehtori piti yllä ns yliopistotasoa labroissa.

Vierailija kirjoitti:

Kauhean paljon täällä toistellaan sitä, että eipä siitäkään kurssista mitään hyötyä ollut. No miten olisi länsimaisen sivistyksen pohjalla oleva ”tietoa tiedon vuoksi” -ajattelu? Jos jokaisesta yliopiston kurssista tulisi olla sellaista suoraa ja mitattavissa olevaa hyötyä tyyliin ”tarvitsen tätä tietoa työssäni viikottain”, niin eikö tällöin olla juuri sillä persujen tiellä, jossa pilkataan tiedettä ja kaiken maailman dosentteja? Olen hämmästynyt, että yliopiston käyneet ihmiset, humanistitkin, ovat sisäistäneet tämän diskurssin.

Hyötyajattelijoiden oikea paikka on amk, ei yliopisto.

Vierailija kirjoitti:

Tilastotiede

Helpoimmat kurssit yliopistolla liittyivät tilastotieteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta ja turhauttavinta kurssia yliopistossa ei voi olla, ja  jos on, niin olet väärässä paikassa.

Kyllä periaatteessa noin.

Mutta kun on niitä kurssien pitäjiä jotka ovat väärässä paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Matematiikan jatkokurssi 3ov, luennoi Lauri Myrberg. Ainoa kurssi koko opinnoissa josta en päässyt ensi yrittämällä läpi.

L. Myrberg - aikamme legenda!

<3 <3 <3

...ja miten tiede ei myöskään koskaan väitä mitään asiaa tieteelliseksi totuudeksi vaikka sellaiseen joskus puhekielessä vedotaan.

Ja tuollaisia vetoajia tuntuu olevan eritoten evoluutioteorian kannattajissa joista monet haluaisivat diktatorisesti kieltää ja vaientaa kaiken kritiikin "tieteellisenä" tosiasiana propagoimaansa uskomusta vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin tottunut oman aineen opetuksessa modernimpaan keskustelevaan tyyliin, joten aika karmea kokemus oli kun otin ihan kiinnostuksesta yhden historian peruskurssin. Absoluuttisesti turhauttavin kurssi ikinä!

Tuntui kun olisin päätynyt komediasarjaan, jossa parodioitiin 1800-luvun yliopisto-opetusta: kurssia opetti ikivanha proffa, jolla oli klassiset pullonpohjalasit, ja joka luennoi isossa luentosalissa sössöttäen pikavauhtia itsekseen edessä kiinnittämättä mitään huomiota opiskelijoihin. Hän heitti aina minuutiksi pariksi esille jonkun kalvon, jonka vetäisi nopeasti pois ennen kuin kukaan ehti kopsata edes puoliakaan.

Kurssi ei periaatteessa ollut vaikea, mutta todella turhauttavaa oli istua siellä, kun ei ehtinyt saada selvää mistä puhuttiin, eikä ko. proffa edes suostunut antamaan kalvoistaan kopioita (ei ehkä tiennyt, että kopiokoneet oli keksitty, kun mikrofonikin oli tuntematon juttu?). Kalvotkin hän oli varmaan värkännyt jossain luolassa mesoliittisella kivikaudella omin kätösin, joten niistäkin oli vaikea saada enää mitään selvää proffan suoritettua lukemattomilla peruskurssilla nämä pikakalvosulkeisensa. Olis pitänyt saada videoitua tämä kurssi, oli se sen verran koomista jälkikäteen muisteltuna.

Silloin ei tietenkään naurattanut. Taisi olla ainoa kurssi jonka olen koskaan jättänyt kesken ja tenttimättä.

Tässä kirjoittaja on kuvaillut lähes kaikkia tapaamiani matematiikan laitoksen proffia/opettajia viime vuosituhannen lopulta. Ukkelit samettihousuissaan pitivät monologia, oli yleisöä tai ei. Jos jengi pysyi kärryillä, oli se ihme. Suurin osa tipahti, mutta luennoitsijaa se ei heilauttanut. Kysymyksiä ei esitetty, taulun muistiinpanoja kopioitiin vihkoihin kuumeisesti. Toivottiin parasta. Osa meistä valmistui, suurin osa vaihtoi pääainetta.

(En ikinä unhoita niitä lasittuneita katseita menneiden aikojen hikipinkojen silmissä, jotka olivat kirjoittaneet L:n pitkässä matematiikassa ja olivat yliopistossa pihalla kuin lumiukot.)

Nostalgista!