Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki tuhoaa mielenterveyden ja parisuhteen - tabu puheenaihe
26.09.2023 |
Ystäväpiirissäni kaikki pariskunnat (yhtä lukuunottamatta), noin 7 kpl, on eronnut lastensa toisesta vanhemmasta ennen kuin lapset ovat aloittaneet koulutaipaleensa.
Usealla heistä on myös vakavia mt-ongelmia ja kamppailevat masennuksen kanssa.
Yhteiskunnan tulisi tukea lapsiperheiden vanhempia enemmän parisuhteen laadun parantamisessa, jotta heillä olisi aikaa muuhunkin kuin lapsiperheen arjen pyörittämiseen. Ennen oli ennen joo eikä silloinkaan erottu, mutta aika oli muutenkin toinen. Nykyinen digiloikka ja kasvaneet paineet ympäristössä ajaa ihmisen täysin piippuun ja kun siihen tekee vielä erittäin työläitä lapsia, niin ihmettelettekö ihan oikeasti, miksi kukaan enää haluaisi saatikka jaksaisi tehdä lapsia?
Kommentit (180)
Kyllä se on kansantaloudellekin vahingollista, jos myös se toinen vanhempi, joka tienaa hyvin, hilluu vanhempainvapailla äidin kanssa. Alle vuoden ikäinen vauva ei tarvitse isän läsnäoloa, eikä isä saa vauva-ajasta oikeasti mitään ihanuus-fiboja, vasta taaperoiästä alkaen kehittyy oikeasti suhde myös siihen toiseen hoitavaan vanhempaan. Vai väittääkö joku täällä ihan oikeasti muistavansa vauva-ajastaan sen miten iskä vaihteli vaippoja ja nukutti sitteriin?
Siksi juurikin yhteiskunnan tulisi ennen kaikkea tukea parisuhdetta vauva-arjessa ja antaa toisen vanhemman käydä työssä normaalisti sen vauva-ajan ilman että syyllistetään jatkuvasti, miksi mies ei hoida tasa-arvoisesti vauvaa. No siksi, kun se ei ole luonnollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten yhteiskunta voi tukea itsekkäitä vanhempia luopumaan itsekkyydestään? Joku roti tähänkin syyttelyyn
Vierailija kirjoitti:
Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.
Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8 tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.
Jospa ei tuputettaisi lasten hankkimista jonain aikuistumiriittinä joka on puolipakolla tehtävä jos aikoo olla kunnon kansalainen?
Ongelmana on se, että enää ei olla pelkässä parisuhteessa, nyt on perhe. Parisuhde ei ole koskaan entisellään sen jälkeen, kun siihen tulee joku kolmas osapuoli, vaikka se olisikin lapsi. Vanhempien tulisi oppia hyväksymään se, että treffailuaika on ohi, nyt ollaan yhdessä tosissaan ja vakavissaan ja se on kieltämättä ankeaa joskus, kun ei voikaan ex tempore lähteä elokuviin tai naida aivoja pihalle.
Ihmiset asettavat ihmissuhteelleen aivan liian isoja odotuksia kuvitellessaan, että he ovat samoja ihmisiä ennen ja jälkeen lapsen syntymän. Eivät ole, jotain on peruuttamattomasti muuttunut eikä sitä palauteta ennalleen sillä, että vauva on viikonloput mummolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.
Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8 tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.
Yleensä se työssäkäyvä lähtee salille ja omiin rientoihinsa ja sen kotivanhemman työvuoro on 24h
Minun mielenterveyteni oli kovalla koetuksella kun lapsi oli pieni. Suurin syy taisi olla se pohjaton yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute. Sukulaisia ei ole kovin lähellä ja tuskinpa juurikaan enempää osallistuisivat, vaikka asuisivat lähempänä. Saimme ensimmäistä kertaa lapselle pariksi tunniksi hoitoapua kun hän oli 2,5v. Yritin hakeutua esim perhekerhoihin, mutta ei se parin tunnin kerho poista koko loppuviikon yksinäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun 7 ystäväperhettä onkin tilasto. Kertoo vain sen minkälaiasten ihmisten kanssa seurustelet.
Lapsipariskunnat eivät eroa sen enempää kuin lapsettomatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jospa ei tuputettaisi lasten hankkimista jonain aikuistumiriittinä joka on puolipakolla tehtävä jos aikoo olla kunnon kansalainen?
Tämä. Joskus kauan sitten sanottiin, että elämässä on 3 rakkautta: ihana, hullaannuttava ensirakkaus, tasainen hyvien ystävien lapsiperherakkaus ja sen jälkeen ehkä - jos hyvin käy - kypsien ihmisten tasa-arvoinen rakkaus. Parhaimmillaan nuo kaikki saa kokea yhden ihmisen kanssa.
Nyt tuohon pitäisi lisätä itsellinen, vain minun ja puolisoni parisuhderakkaus ennen lapsiperherakkautta tai sen tilalle. Kaikki eivät lapsia halua, se heille suotakoon. Harmillisen usein nuo liitot päättyvät siihen, että vaihdevuosissa vellova nainen huomaa miehen lähteneen lapsiperherakkauden perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kansantaloudellekin vahingollista, jos myös se toinen vanhempi, joka tienaa hyvin, hilluu vanhempainvapailla äidin kanssa. Alle vuoden ikäinen vauva ei tarvitse isän läsnäoloa, eikä isä saa vauva-ajasta oikeasti mitään ihanuus-fiboja, vasta taaperoiästä alkaen kehittyy oikeasti suhde myös siihen toiseen hoitavaan vanhempaan. Vai väittääkö joku täällä ihan oikeasti muistavansa vauva-ajastaan sen miten iskä vaihteli vaippoja ja nukutti sitteriin?
Siksi juurikin yhteiskunnan tulisi ennen kaikkea tukea parisuhdetta vauva-arjessa ja antaa toisen vanhemman käydä työssä normaalisti sen vauva-ajan ilman että syyllistetään jatkuvasti, miksi mies ei hoida tasa-arvoisesti vauvaa. No siksi, kun se ei ole luonnollista.
Tämän asenteen takia meillä nyt on oireilevia nuoria miehiä. Kun tuo luonnollisuus aspekti ulotetaan pojan kasvatukseen. Pitkään luultiin pidemmän huomioimattomuuden koventavan poikia. Ei kovenna. Pojalle tulee pienestä pitäen voimaton olotila. Helpotusta haetaan aikuisiällä maksullisista naisista,päihteistä,väkivallasta ja muista myrkyllisesti ajattelevista ihmisistä. Tunnekasvatus ei tarkoita sitä että pojasta kasvatetaan itkuiitaa,vaan et osataan vanhemmalla iällä kertoa mikä on tai hakea terveellisiä kanavia pitkin lisätukea.
Minua kaduttaa se, etten laittanut esikoista pienten lasten vastaanottokotiin ja nukkunut sitä ensimmäistä puolta vuotta. Ehkä olisi tullut otettua erokin eikä olisi erehtynyt hankkimaan muita lapsia. Se järjetön väsymys ja tylsyys, elämän seisahtuneisuus on äitiydessä pahinta. Se kun tajuaa että minulla ei ole enää mitään väliä. On pakko unohtaa itsensä ja uhrata elämänsä kaikille muille. Äitiys on kuolemantuomio jonka istut elossa ja siinä kuolet joka päivä tuhansilla eri tavoilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me emme saaneet yhdellekään lapselle hoitajaa kun lapset oli vauvaikäisiä. Vasta sitten taaperoita isovanhemmat toiselta puolelta on välillä hoitaneet. Isoja lapsia enemmän.
En yhtään ihmettele että äiditkin haluaa palata töihin pian, sillä vauvan kanssa voi olla todella, todella yksinäistä. Sitä ei vaan voi kenellekään sanoa ääneen. Päälle vielä mahdolliset rikkonaiset yöunet, oman hormonitoiminnan heittely ja moni muu asia, niin en ihmettele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.
Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8 tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.
Yleensä se työssäkäyvä lähtee salille ja omiin rientoihinsa ja sen kotivanhemman työvuoro on 24h
No nyt ymmärrän, miksi salilla n klo 17 tienoilla valtavasti löllömahaisia nuorehkoja naisia raskauskiloja harmittelemassa. Ne on niitä äitejä, jotka tulevat sinne töiden jälkeen lapsen ollessa koti-isän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielenterveyteni oli kovalla koetuksella kun lapsi oli pieni. Suurin syy taisi olla se pohjaton yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute. Sukulaisia ei ole kovin lähellä ja tuskinpa juurikaan enempää osallistuisivat, vaikka asuisivat lähempänä. Saimme ensimmäistä kertaa lapselle pariksi tunniksi hoitoapua kun hän oli 2,5v. Yritin hakeutua esim perhekerhoihin, mutta ei se parin tunnin kerho poista koko loppuviikon yksinäisyyttä.
Niissä perhekerhoissa on tarkoitus jutella muiden kanssa, ei vain olla oman lapsensa seurana. Meillä maalla on joka päivälle perhekerhoa, avointa päiväkotia, MLL: juttutupa tms., mutta kaupungissa nähtävästi vain kerran viikossa kerho.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kansantaloudellekin vahingollista, jos myös se toinen vanhempi, joka tienaa hyvin, hilluu vanhempainvapailla äidin kanssa. Alle vuoden ikäinen vauva ei tarvitse isän läsnäoloa, eikä isä saa vauva-ajasta oikeasti mitään ihanuus-fiboja, vasta taaperoiästä alkaen kehittyy oikeasti suhde myös siihen toiseen hoitavaan vanhempaan. Vai väittääkö joku täällä ihan oikeasti muistavansa vauva-ajastaan sen miten iskä vaihteli vaippoja ja nukutti sitteriin?
Siksi juurikin yhteiskunnan tulisi ennen kaikkea tukea parisuhdetta vauva-arjessa ja antaa toisen vanhemman käydä työssä normaalisti sen vauva-ajan ilman että syyllistetään jatkuvasti, miksi mies ei hoida tasa-arvoisesti vauvaa. No siksi, kun se ei ole luonnollista.
Joo mikäs inhimillinen miehille olisi luonnollista. Ei mikään. Rusinat pullasta elämässä ja muut tehkööt ne oikeat työt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.
Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8 tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.
Yleensä se työssäkäyvä lähtee salille ja omiin rientoihinsa ja sen kotivanhemman työvuoro on 24h
No nyt ymmärrän, miksi salilla n klo 17 tienoilla valtavasti löllömahaisia nuorehkoja naisia raskauskiloja harmittelemassa. Ne on niitä äitejä, jotka tulevat sinne töiden jälkeen lapsen ollessa koti-isän kanssa.
Ne muksu on siinä kuntosalin hoitohuoneessa missä on lapsiparkki. Ei kotona.
Oudolta tuntuu kyllä nykyaika. Meillä viime vuosituhannen äideillä on useampia lapsia eikä äitiys koetellut meidän mielenterveyttä.
Minusta näyttää että äitiydelle asetetut vaatimukset ovat jo ylittäneet terveen järjen rajat, äidit kokevat valtavaa stressiä kun yrittävät olla täydellisiä.
Maailmasta ei täydellistä tule koskaan ja on virhe kasvattaa lapsensa kuvittelemaan sellaista. Vaikeudet ja vastoinkäymiset kuuluvat myös elämään.
Meistä tuli terveitä ja päteviä aikuisia vaikka kasvoimme ilman nykyajan standardeja.
Nykyisen mittapuun mukaan meistä olisi tehty lasu ja vanhempamme tuomittu heitteillepanosta/väkivallasta.
Omasta mielestäni mulla oli hyvä lapsuus ja vanhemmat oli hyviä kasvattajia.
Mutta ei täydellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Me emme saaneet yhdellekään lapselle hoitajaa kun lapset oli vauvaikäisiä. Vasta sitten taaperoita isovanhemmat toiselta puolelta on välillä hoitaneet. Isoja lapsia enemmän.
En yhtään ihmettele että äiditkin haluaa palata töihin pian, sillä vauvan kanssa voi olla todella, todella yksinäistä. Sitä ei vaan voi kenellekään sanoa ääneen. Päälle vielä mahdolliset rikkonaiset yöunet, oman hormonitoiminnan heittely ja moni muu asia, niin en ihmettele.
-70 ja -80 -luvulla oli vielä seimi käytössä, eli lapset sai 3 kk:n ikäisestä seimeen päivisin niin äiditkin pääsivät töihin. Toki, jos vauva ei nuku kunnon yöunia vielä silloin, oli se äidille hyvin raskasta olla päivät töissä, mutta voivat paremmin silloin henkisesti kun saivat olla aikuisessa seurassa ja illat kuitenkin touhuta sen vauvan kanssa. Seimet pitäisi saada takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kansantaloudellekin vahingollista, jos myös se toinen vanhempi, joka tienaa hyvin, hilluu vanhempainvapailla äidin kanssa. Alle vuoden ikäinen vauva ei tarvitse isän läsnäoloa, eikä isä saa vauva-ajasta oikeasti mitään ihanuus-fiboja, vasta taaperoiästä alkaen kehittyy oikeasti suhde myös siihen toiseen hoitavaan vanhempaan. Vai väittääkö joku täällä ihan oikeasti muistavansa vauva-ajastaan sen miten iskä vaihteli vaippoja ja nukutti sitteriin?
Siksi juurikin yhteiskunnan tulisi ennen kaikkea tukea parisuhdetta vauva-arjessa ja antaa toisen vanhemman käydä työssä normaalisti sen vauva-ajan ilman että syyllistetään jatkuvasti, miksi mies ei hoida tasa-arvoisesti vauvaa. No siksi, kun se ei ole luonnollista.
Joo mikäs inhimillinen miehille olisi luonnollista. Ei mikään. Rusinat pullasta elämässä ja muut tehkööt ne oikeat työt.
Sun mielestä mies varmaan myös synnyttää...
Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.