Henkinen väkivalta parisuhteessa

Tsemppiä. Mulla on sama käynnissä. Suhde oli kyllä tosi lyhyt, joten en ole ihan paskana, mutta silti ajatukset ovat tosi sekavat ja kompassi sekaisin. Kyseenalaistan itseäni ja mietin jopa, olenko itse narsisti. 

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä. Mulla on sama käynnissä. Suhde oli kyllä tosi lyhyt, joten en ole ihan paskana, mutta silti ajatukset ovat tosi sekavat ja kompassi sekaisin. Kyseenalaistan itseäni ja mietin jopa, olenko itse narsisti. 

Tämä! Mulla on ollut kauhean ahdistava olo olenko itse myrkyllinen ihminen ja syyllinen asioihin mitä tapahtui. Välillä mietin tapahtuiko mitään edes oikeasti! Haluatko kertoa millainen suhteesi oli? Ap

Samoja kokemuksia. Tosin hyvät hetket oli vain sitä, että silloin ei pahoinpidelty ja sai olla rauhassa. Lopulta sitä alkoi pitää merkkinä rakkaudesta kun sai olla ilman pahoinpitelyä. En edes tiennyt olevani pahoinpidelty, mutta sain väestöliitolta apua ajatusteni järjestämiseen ja he luokittelivat että minua pahoinpidellään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vielä senkin jälkeen meni vuosia päästä irti, koska vaikeasti traumatisoituneella on tunne-elämä täysin jähmettynyt. Sitä jää rauhallisesti pakoilleen vaikka tapettavaksi ja miettimään, että onkohan tämä pahoinpitelyä, ehkä kuitenkin vain liioittelen ja olen huomionhakuinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä. Mulla on sama käynnissä. Suhde oli kyllä tosi lyhyt, joten en ole ihan paskana, mutta silti ajatukset ovat tosi sekavat ja kompassi sekaisin. Kyseenalaistan itseäni ja mietin jopa, olenko itse narsisti. 

Tämä! Mulla on ollut kauhean ahdistava olo olenko itse myrkyllinen ihminen ja syyllinen asioihin mitä tapahtui. Välillä mietin tapahtuiko mitään edes oikeasti! Haluatko kertoa millainen suhteesi oli? Ap

Aloin seurustella ennalta tuntemani miehen kanssa ja kaikki meni alussa ihan hyvin ja oltiin tosi ihastuneita. Sitten alkoi tulla sellaista, että hän ikään kuin ei kuullut mitä sanon = ei reagoinut mitenkään. Sitten tuli sellaisia muutamia todella outoja juttuja, että hänen kanssaan ei pystynyt puhumaan enää tunteista tai suhteesta yhtään mitään. Hän halusi kontrolloida kaikkea, milloin nähdään, mitä tehdään, seksi todella kontrolloitua. Kun yritin puhua asioista, täysi mykkyysseinä vastassa, jopa päiviä. 

Hän alkoi piilovittuilla  (näin ainakin tulkitsen muutamat jutut). Hän lopetti läheisyyden antamisen ja tunteiden kertomisen ja hellät emojit. 

Hänen mukaansa kaikki oli ok. 

Tämä siis oli tosiaan vain lyhyt suhde. Tämä olisi varmasti mennyt paljon, paljon pahemmaksi, ellen olisi lähtenyt. Minulla on kokemus myös vakavasti narsistisen tyypin kanssa suhteesta ja silloin en tajunnut lähteä ajoissa. Sairastelin fyysisesti ja henkisesti. 

Ja joo, nyt kyseenalaistan itseäni että olenko itse se myrkyllinen, vaikea ja haitallinen ihminen, jopa narsisti. Jos teen pienenkin asian "pieleen", syyllistän itseäni siitä ja pidän sitä merkkinä luonnehäiriöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Samoja kokemuksia. Tosin hyvät hetket oli vain sitä, että silloin ei pahoinpidelty ja sai olla rauhassa. Lopulta sitä alkoi pitää merkkinä rakkaudesta kun sai olla ilman pahoinpitelyä. En edes tiennyt olevani pahoinpidelty, mutta sain väestöliitolta apua ajatusteni järjestämiseen ja he luokittelivat että minua pahoinpidellään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vielä senkin jälkeen meni vuosia päästä irti, koska vaikeasti traumatisoituneella on tunne-elämä täysin jähmettynyt. Sitä jää rauhallisesti pakoilleen vaikka tapettavaksi ja miettimään, että onkohan tämä pahoinpitelyä, ehkä kuitenkin vain liioittelen ja olen huomionhakuinen?

Kerro konkreettisia esimerkkejä pahoinpitelyistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä. Mulla on sama käynnissä. Suhde oli kyllä tosi lyhyt, joten en ole ihan paskana, mutta silti ajatukset ovat tosi sekavat ja kompassi sekaisin. Kyseenalaistan itseäni ja mietin jopa, olenko itse narsisti. 

Tämä! Mulla on ollut kauhean ahdistava olo olenko itse myrkyllinen ihminen ja syyllinen asioihin mitä tapahtui. Välillä mietin tapahtuiko mitään edes oikeasti! Haluatko kertoa millainen suhteesi oli? Ap

Aloin seurustella ennalta tuntemani miehen kanssa ja kaikki meni alussa ihan hyvin ja oltiin tosi ihastuneita. Sitten alkoi tulla sellaista, että hän ikään kuin ei kuullut mitä sanon = ei reagoinut mitenkään. Sitten tuli sellaisia muutamia todella outoja juttuja, että hänen kanssaan ei pystynyt puhumaan enää tunteista tai suhteesta yhtään mitään. Hän halusi kontrolloida kaikkea, milloin nähdään, mitä tehdään, seksi todella kontrolloitua. Kun yritin puhua asioista, täysi mykkyysseinä vastassa, jopa päiviä. 

Hän alkoi piilovittuilla  (näin ainakin tulkitsen muutamat jutut). Hän lopetti läheisyyden antamisen ja tunteiden kertomisen ja hellät emojit. 

Hänen mukaansa kaikki oli ok. 

Tämä siis oli tosiaan vain lyhyt suhde. Tämä olisi varmasti mennyt paljon, paljon pahemmaksi, ellen olisi lähtenyt. Minulla on kokemus myös vakavasti narsistisen tyypin kanssa suhteesta ja silloin en tajunnut lähteä ajoissa. Sairastelin fyysisesti ja henkisesti. 

Ja joo, nyt kyseenalaistan itseäni että olenko itse se myrkyllinen, vaikea ja haitallinen ihminen, jopa narsisti. Jos teen pienenkin asian "pieleen", syyllistän itseäni siitä ja pidän sitä merkkinä luonnehäiriöstä. 

Hyvä tosiaan, että lähdit ajoissa niin tilanne ei ehtinyt mennä pahempaan. Ap

Piikittelyä, vähättelyä, mykkäkoulua, mustasukkaisuutta ja sen kautta kaverisuhteisiini puuttuminen, tavaroiden paiskomista, huutamista, teatraalista poistumista kotoa määrittämättömäksi ajaksi. Taloudellista hyväksikäyttöä. Empatiakyvyn puuttumista.

Tämä alkoi vähitellen suhteen edetessä, pieninä ”viiltoina” jonkun kommentin yhteydessä. Nyt viisaampana tiedän, että se on paha merkki, jos kummallisesti häkeltyy toisen sanoista että mistä tuollainen nyt tuli.

Sitten kun hänen korkeutensa oli sitä mieltä niin kaiken olisi vaan pitänyt jatkua ennallaan, eli näistä asioista ei voinut puhua. Koskaan ei pyytänyt anteeksi, koska minun syytänihän kaikki aina lähtökohtaisesti oli.

Kontrollointi, edelleen yrittää vaikuttaa elämääni mutta ei onnistu siinä.

Erosta on yli 3 vuotta ja edelleen välillä mietin että entä jos en oikeasti olekaan minkään arvoinen ihminen.

Lämpimät välit lapsiini ja muutama hyvä ystävä pitävät minut kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Piikittelyä, vähättelyä, mykkäkoulua, mustasukkaisuutta ja sen kautta kaverisuhteisiini puuttuminen, tavaroiden paiskomista, huutamista, teatraalista poistumista kotoa määrittämättömäksi ajaksi. Taloudellista hyväksikäyttöä. Empatiakyvyn puuttumista.

Tämä alkoi vähitellen suhteen edetessä, pieninä ”viiltoina” jonkun kommentin yhteydessä. Nyt viisaampana tiedän, että se on paha merkki, jos kummallisesti häkeltyy toisen sanoista että mistä tuollainen nyt tuli.

Sitten kun hänen korkeutensa oli sitä mieltä niin kaiken olisi vaan pitänyt jatkua ennallaan, eli näistä asioista ei voinut puhua. Koskaan ei pyytänyt anteeksi, koska minun syytänihän kaikki aina lähtökohtaisesti oli.

Kontrollointi, edelleen yrittää vaikuttaa elämääni mutta ei onnistu siinä.

Erosta on yli 3 vuotta ja edelleen välillä mietin että entä jos en oikeasti olekaan minkään arvoinen ihminen.

Lämpimät välit lapsiini ja muutama hyvä ystävä pitävät minut kasassa.

Mulla tuli myös sellaisia selittämättömiä kokemuksia, ikään kuin henkinen isku palleaan tai joku outo näkymätön muuri eteen tai menin mykäksi. En oikein saanut kiinni niistä.

Yritin katsoa läpi sormien, mutta onneksi tilanne lähti eskaloitumaan aika nopeasti ja kun on tosiaan historiassa se pitkittynyt kokemus suhteesta luonnehäiriöisen kanssa, ei ollut aikomusta jäädä tämän kanssa hakkaamaan päätään seinään/ kynnysmatoksi. Silti huomaan, että tämä lyhytkin kokemus on järkyttänyt tasapainoani enemmän kuin olisin kuvitellutkaan. 

- viestin 4 kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja kokemuksia. Tosin hyvät hetket oli vain sitä, että silloin ei pahoinpidelty ja sai olla rauhassa. Lopulta sitä alkoi pitää merkkinä rakkaudesta kun sai olla ilman pahoinpitelyä. En edes tiennyt olevani pahoinpidelty, mutta sain väestöliitolta apua ajatusteni järjestämiseen ja he luokittelivat että minua pahoinpidellään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vielä senkin jälkeen meni vuosia päästä irti, koska vaikeasti traumatisoituneella on tunne-elämä täysin jähmettynyt. Sitä jää rauhallisesti pakoilleen vaikka tapettavaksi ja miettimään, että onkohan tämä pahoinpitelyä, ehkä kuitenkin vain liioittelen ja olen huomionhakuinen?

Kerro konkreettisia esimerkkejä pahoinpitelyistä

Ei minun tarvitse. Yleensä kun näitä keskusteluja käydään niin minä olen kokenut ne kaikki mistä ihmiset kertoo. Kuten näyttää nytkin olevan. Yhtään kohtaa ei ikinä jää ruksaamatta. Koettu on.

Tuostakin asiasta monet saattavat ylianalysoida tyyliin: voi raukkaa kun mies on niin ilkeä ja tuo on joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa. Ei se aina ihan noin ole. Tiedän erään pariskunnan, missä ukko laukoo kaikkea tyhmää ja ilkeääkin välillä, mutta ei tuo muijansa sitä ota minään henkisenä väkivaltana, vaikka voisi jättää sanomattakin muutamat sammakot.

Ollaan puhuttu siitä ja kertoi vaan pettyneensä ei varsinaisesti loukkaantuneensa, niihin typeriin kommentteihin siksi, että se muistuttaa, kuinka typerän ja keskenkasvuisen kanssa on tekemisissä. Ei tuo muijakaan ajattele mitenkään superpositiivisesti ukostaan ja olisi ihan oikeasti aihetta laukoa, vaikka mitä negatiivisia kommentteja, mutta ei aina tee sitä, koska se nyt vaan ei tule niin luonnostaan laukoa kaikkea mitä mielessä käy varsinkin, jos saattaa olla hieman ilkeän kuuloista toiselle ja hieman lapselliselta tuntuisi kostona kokoajan kuittailla takaisin. Koitti sitä joskus, mutta toinen oli ihan äimän käkenä, että miksi sä olet niin ilkeä ja johti vaan lisäriitoihin.

Joillekin tuollainen voi olla ihan kauhistus ja itkua tihrustamassa olisi suunnilleen, mutta ei kannata ylianalysoida toisten mielenmaisemaa ja tunnetiloja.

Esim. tuossakin suhteessa, mistä kerroin on paljon isompia ongelmia ja ukon käytöksessä ollut paljon pahempia juttuja kun moukkamaiset kommentit.

Tietenkin joku saattaa olla sellanen nössö jo valmiiksi luonteeltaan ja itkeskelee, vaikka minkä asian takia.

Älä nyt itkua tihrusta kirjoitti:

Tuostakin asiasta monet saattavat ylianalysoida tyyliin: voi raukkaa kun mies on niin ilkeä ja tuo on joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa. Ei se aina ihan noin ole. Tiedän erään pariskunnan, missä ukko laukoo kaikkea tyhmää ja ilkeääkin välillä, mutta ei tuo muijansa sitä ota minään henkisenä väkivaltana, vaikka voisi jättää sanomattakin muutamat sammakot.

Ollaan puhuttu siitä ja kertoi vaan pettyneensä ei varsinaisesti loukkaantuneensa, niihin typeriin kommentteihin siksi, että se muistuttaa, kuinka typerän ja keskenkasvuisen kanssa on tekemisissä. Ei tuo muijakaan ajattele mitenkään superpositiivisesti ukostaan ja olisi ihan oikeasti aihetta laukoa, vaikka mitä negatiivisia kommentteja, mutta ei aina tee sitä, koska se nyt vaan ei tule niin luonnostaan laukoa kaikkea mitä mielessä käy varsinkin, jos saattaa olla hieman ilkeän kuuloista toiselle ja hieman lapselliselta tuntuisi kostona kokoajan kuittailla takaisin. Koitti sitä joskus, mutta toinen oli ihan äimän käkenä, että miksi sä olet niin ilkeä ja johti vaan lisäriitoihin.

Joillekin tuollainen voi olla ihan kauhistus ja itkua tihrustamassa olisi suunnilleen, mutta ei kannata ylianalysoida toisten mielenmaisemaa ja tunnetiloja.

Esim. tuossakin suhteessa, mistä kerroin on paljon isompia ongelmia ja ukon käytöksessä ollut paljon pahempia juttuja kun moukkamaiset kommentit.

Tietenkin joku saattaa olla sellanen nössö jo valmiiksi luonteeltaan ja itkeskelee, vaikka minkä asian takia.

Tässäpä oikein malliesimerkki ymmärtämättömyydestä. Kyse ei ole ylianalysoinnista. Silloin jos toinen toistuvasti loukkaa kumppaninsa tunteita tarkoituksella eikä suostu ottamaan käytöksestään vastuuta niin kyllä, se on henkistä väkivaltaa. Joskus aikoinaan saattoi olla ihan normaalia voida puhua puolisolleen miten sattuu ja kohdella kuinka haluaa, mutta ei enää nykyään. Nyt nämä asiat tiedostetaan. Se käytös on tekijän vastuulla, ei siinä miten toinen osapuoli reagoi. Hyvin tyypillistä henkisessä väkivallasta on ulkoistaa vastuu sille väkivallan kohteelle, että vika on hänen herkkyydessään. Todella vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Piikittelyä, vähättelyä, mykkäkoulua, mustasukkaisuutta ja sen kautta kaverisuhteisiini puuttuminen, tavaroiden paiskomista, huutamista, teatraalista poistumista kotoa määrittämättömäksi ajaksi. Taloudellista hyväksikäyttöä. Empatiakyvyn puuttumista.

Tämä alkoi vähitellen suhteen edetessä, pieninä ”viiltoina” jonkun kommentin yhteydessä. Nyt viisaampana tiedän, että se on paha merkki, jos kummallisesti häkeltyy toisen sanoista että mistä tuollainen nyt tuli.

Sitten kun hänen korkeutensa oli sitä mieltä niin kaiken olisi vaan pitänyt jatkua ennallaan, eli näistä asioista ei voinut puhua. Koskaan ei pyytänyt anteeksi, koska minun syytänihän kaikki aina lähtökohtaisesti oli.

Kontrollointi, edelleen yrittää vaikuttaa elämääni mutta ei onnistu siinä.

Erosta on yli 3 vuotta ja edelleen välillä mietin että entä jos en oikeasti olekaan minkään arvoinen ihminen.

Lämpimät välit lapsiini ja muutama hyvä ystävä pitävät minut kasassa.

Tämä kuulostaa ihan entiseltäni. Lisäksi kävi kyllä minuunkin käsiksi. Alkoholiongelma hänellä myös.

Vaikeaa oli lopettaa suhde, vieläkin sitä miettii, entä jos minä sitten olenkin se ongelma ja kaikki voisi muuttua, jos minä muutun. Näin hän on antanut ymmärtää.

Samoja kokemuksia. Pitkä suhde ja erosta vuosia. Vieläkin joskus mietin, olinko itse se pahis.

Älä nyt itkua tihrusta kirjoitti:

Tuostakin asiasta monet saattavat ylianalysoida tyyliin: voi raukkaa kun mies on niin ilkeä ja tuo on joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa. Ei se aina ihan noin ole. Tiedän erään pariskunnan, missä ukko laukoo kaikkea tyhmää ja ilkeääkin välillä, mutta ei tuo muijansa sitä ota minään henkisenä väkivaltana, vaikka voisi jättää sanomattakin muutamat sammakot.

Ollaan puhuttu siitä ja kertoi vaan pettyneensä ei varsinaisesti loukkaantuneensa, niihin typeriin kommentteihin siksi, että se muistuttaa, kuinka typerän ja keskenkasvuisen kanssa on tekemisissä. Ei tuo muijakaan ajattele mitenkään superpositiivisesti ukostaan ja olisi ihan oikeasti aihetta laukoa, vaikka mitä negatiivisia kommentteja, mutta ei aina tee sitä, koska se nyt vaan ei tule niin luonnostaan laukoa kaikkea mitä mielessä käy varsinkin, jos saattaa olla hieman ilkeän kuuloista toiselle ja hieman lapselliselta tuntuisi kostona kokoajan kuittailla takaisin. Koitti sitä joskus, mutta toinen oli ihan äimän käkenä, että miksi sä olet niin ilkeä ja johti vaan lisäriitoihin.

Joillekin tuollainen voi olla ihan kauhistus ja itkua tihrustamassa olisi suunnilleen, mutta ei kannata ylianalysoida toisten mielenmaisemaa ja tunnetiloja.

Esim. tuossakin suhteessa, mistä kerroin on paljon isompia ongelmia ja ukon käytöksessä ollut paljon pahempia juttuja kun moukkamaiset kommentit.

Tietenkin joku saattaa olla sellanen nössö jo valmiiksi luonteeltaan ja itkeskelee, vaikka minkä asian takia.

EI NÄIN.

Huojentavaa kuulla, että näitä epäilyjä omasta hulluudesta, syystä ja pahuudesta tulee muillekin. Yritän sanoa itselleni, etten voi olla narsisti, koska pelkään olevani narsisti. 

Yritän hokea itselleni, että ketään ei voi rakastaa ehjäksi (tukena voi olla, jos kohde itse on huomannut, että haluaa työstää itseään). 

Hoen myös, että minun arvoni ei ole riippuvainen siitä, että hän ei kohtele minua arvostavasti. 

Minun rakastettavuuteni ja arvoni ei ole kiinni siitä, jos hän ei rakastanutkaan minua tai edes tykännyt tai edes pitänyt minusta. 

Ensimmäisestä hullusta erosin yli 20 vuotta sitten. Hänen nykyinen vaimonsa näyttää todella ilmeettömältä ja depressiiviseltä. Maksoin oppirahat ja nyt näen varoitusmerkit ja uskon myös vatsanpohjan tiedostamattomia tuntemuksia. Jos joku tuntuu oudolta, se ei ole hyvä juttu. 

Youtubessa on hyvä kanava, Narsisti vs minä. 

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt itkua tihrusta kirjoitti:

Tuostakin asiasta monet saattavat ylianalysoida tyyliin: voi raukkaa kun mies on niin ilkeä ja tuo on joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa. Ei se aina ihan noin ole. Tiedän erään pariskunnan, missä ukko laukoo kaikkea tyhmää ja ilkeääkin välillä, mutta ei tuo muijansa sitä ota minään henkisenä väkivaltana, vaikka voisi jättää sanomattakin muutamat sammakot.

Ollaan puhuttu siitä ja kertoi vaan pettyneensä ei varsinaisesti loukkaantuneensa, niihin typeriin kommentteihin siksi, että se muistuttaa, kuinka typerän ja keskenkasvuisen kanssa on tekemisissä. Ei tuo muijakaan ajattele mitenkään superpositiivisesti ukostaan ja olisi ihan oikeasti aihetta laukoa, vaikka mitä negatiivisia kommentteja, mutta ei aina tee sitä, koska se nyt vaan ei tule niin luonnostaan laukoa kaikkea mitä mielessä käy varsinkin, jos saattaa olla hieman ilkeän kuuloista toiselle ja hieman lapselliselta tuntuisi kostona kokoajan kuittailla takaisin. Koitti sitä joskus, mutta toinen oli ihan äimän käkenä, että miksi sä olet niin ilkeä ja johti vaan lisäriitoihin.

Joillekin tuollainen voi olla ihan kauhistus ja itkua tihrustamassa olisi suunnilleen, mutta ei kannata ylianalysoida toisten mielenmaisemaa ja tunnetiloja.

Esim. tuossakin suhteessa, mistä kerroin on paljon isompia ongelmia ja ukon käytöksessä ollut paljon pahempia juttuja kun moukkamaiset kommentit.

Tietenkin joku saattaa olla sellanen nössö jo valmiiksi luonteeltaan ja itkeskelee, vaikka minkä asian takia.

Tässäpä oikein malliesimerkki ymmärtämättömyydestä. Kyse ei ole ylianalysoinnista. Silloin jos toinen toistuvasti loukkaa kumppaninsa tunteita tarkoituksella eikä suostu ottamaan käytöksestään vastuuta niin kyllä, se on henkistä väkivaltaa. Joskus aikoinaan saattoi olla ihan normaalia voida puhua puolisolleen miten sattuu ja kohdella kuinka haluaa, mutta ei enää nykyään. Nyt nämä asiat tiedostetaan. Se käytös on tekijän vastuulla, ei siinä miten toinen osapuoli reagoi. Hyvin tyypillistä henkisessä väkivallasta on ulkoistaa vastuu sille väkivallan kohteelle, että vika on hänen herkkyydessään. Todella vaarallista.

Minulla on yksi eksä, joka aina sanoi, että olen liian herkkä ja että kaivan vanhoja asioita (koska niitä ei koskaan saatu käsiteltyä). 

Miten muilla tämä on heijastunut makkariin? Minua hämmensi se, että seksin pihtaus ja säännöstely alkoi jo aika alkuvaiheessa ja sellainen henkinen kohtaamattomuus seksissä (panemista, ei rakastelua). Ja kun oltiin sängyssä ekan kerran, tuli sellainen outo ajatus takaraivoon, että on jotenkin "raiskattu" olo (ei siis tietenkään sillä tavalla väkivaltaisesti, että oikeiden raiskausten uhrien ei pidä nyt pahastua), mutta tuollaista ajatusta ja tunnetta en ole koskaan tuntenut kenenkään toisen kanssa aiemmin. 

Menin ensimmäisen miehen kanssa jonka kanssa seurustelin vakavasti naimisiin.

Nyt kadun, että ei ollut seurustelukokemuksia muista.

Mies huutaa, vähättelee ja pitää mykkäkoulua. Huomauttelee ulkonäöstäni. Pitää itseään parempana. Ei ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään.

Huuto on kamalaa. En voi olla oikein mistään eri mieltä, kun karjuminen alkaa. Itsesääli hänellä kauheaa ja mykkäkoulu marttyyrinä kestää. Itsetuntoni on ihan olematon. Toivoisin miestä joka sanoisi edes kerran elämässään rakastavansa minua. Sitä minulle ei ole koskaan sanottu. Itse typeränä olen niin tehnyt joskus. En rakasta enää. Päinvastoin inhottaa vanha mies joka huomauttaa joka tv- meteorologin p@nettavuudesta ja luulee sen näköisenä vielä iskevänsä naisia. Minulle on aivan sama. En ole puheista mustasukkainen. Päinvastoin. Pääsisin eroon hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Menin ensimmäisen miehen kanssa jonka kanssa seurustelin vakavasti naimisiin.

Nyt kadun, että ei ollut seurustelukokemuksia muista.

Mies huutaa, vähättelee ja pitää mykkäkoulua. Huomauttelee ulkonäöstäni. Pitää itseään parempana. Ei ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään.

Huuto on kamalaa. En voi olla oikein mistään eri mieltä, kun karjuminen alkaa. Itsesääli hänellä kauheaa ja mykkäkoulu marttyyrinä kestää. Itsetuntoni on ihan olematon. Toivoisin miestä joka sanoisi edes kerran elämässään rakastavansa minua. Sitä minulle ei ole koskaan sanottu. Itse typeränä olen niin tehnyt joskus. En rakasta enää. Päinvastoin inhottaa vanha mies joka huomauttaa joka tv- meteorologin p@nettavuudesta ja luulee sen näköisenä vielä iskevänsä naisia. Minulle on aivan sama. En ole puheista mustasukkainen. Päinvastoin. Pääsisin eroon hänestä.

Eroa! Sulla on vielä loppuelämä jäljellä elämää ja se voi olla toisenlaista. Rakasta nyt ainakin itse itseäsi <3

"Olen eron jälkeen tehnyt aikamoisen työn itseni kanssa, koska en ole osannut erottaa mikä oli omaa syytäni ja mikä ei."

Mikään sinuun ulkoa kohdistettu ei ole sinun omaa syytäsi. Jos mies aiheuttaa sinulle pahan olon, se on hänen syytään. Mieti ennemmin, että mitä pahaa sinä puolestasi sanoit tai teit miehellesi.