Mitä mieltä, jos parisuhteessa ei asuta yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

On se hieman omituista. Oikeastaan siinä haetaan sellaista suhdetta jossa voi olla sekä sinkku että parisuhteessa. Avioliittoon tai muuhun syvempään sitoutumiseen suhde ei tähtää. Jos se kuitenkin on ok molemmille niin sittenhän molemmat ovat tyytyväisiä suhteessa. Itse olen mieluummin sinkku kokonaan kuin roikun jossakin välimaastossa. Eri asia jos olisi esimerkiksi naimisissa ja silloin toinen olisi töissä vaikka muualla. Sitoutumattomassa parisuhteessa en jaksaisi enää sellaista sävellystä. Ihmisen on hyvä tietää mitä haluaa itse.

Miten sinä määrittelet syvemmän sitoutumisen? Lapset ja asuntolaina ja ne sitten takaavat suhteen pysyvyyden, niinkö? En kyllä millään mittapuulla ymmärrä, missä kohtaa tuossa ollaan sinkkuja. Oletko sinä sinkku, jos lähdet kauppaan tai työmatkalle ilman puolisoasi? Miksi pitäisi olla fyysisesti saman katon alla ollakseen parisuhteessa? 

Vierailija kirjoitti:

On se hieman omituista. Oikeastaan siinä haetaan sellaista suhdetta jossa voi olla sekä sinkku että parisuhteessa. Avioliittoon tai muuhun syvempään sitoutumiseen suhde ei tähtää. Jos se kuitenkin on ok molemmille niin sittenhän molemmat ovat tyytyväisiä suhteessa. Itse olen mieluummin sinkku kokonaan kuin roikun jossakin välimaastossa. Eri asia jos olisi esimerkiksi naimisissa ja silloin toinen olisi töissä vaikka muualla. Sitoutumattomassa parisuhteessa en jaksaisi enää sellaista sävellystä. Ihmisen on hyvä tietää mitä haluaa itse.

En tiennytkään, että emme seurusteluaikana olleet sitoutuneita toisiimme, kun asuimme ensimmäiset vuodet erillämme emmekä olleet ollenkaan varmoja, haluammeko ylipäänsä joskus saman katon alle. Yhdessä asumiseen sittemmin päädyimme, mutta ei se tosiaan mikään tavoite tai päämäärä alun alkaen ollut, enemmänkin siihen päädyttiin käytännön syistä.

Sen sijaan meille oli päämäärä yhteinen loppuelämä, sitoutuminen toisiimme, rakkaus, toistemme tukeminen, yhdessä tekeminen ja paljon muuta. Tapasimme toistemme sukua ja ystäviä, meillä oli jopa yhteinen pankkitili.

Aika kapeana pidän sinun käsitystäsi sitoutuneesta parisuhteesta.

Tiedän parin jotka ovat naimisissa ja asuneet koko ajan erillään

Me asuimme eri kaupungeissa seitsemän vuotta. Molemmat eronneet, lapsia. Nyt kun viimeinen lapsi muutti kotoa muutimme yhteen. Nuorilla varmaan vimma muuttaa yhteen, saada lapsia jne, mutta keski-ikäisenä malttaa odottaa. Tuo pitkä "seurusteluaika" teki hyvää, oppi toisen tavat ja luonteen ja lapset saivat rauhassa tutustua uuteen kumppaniin. Arvelisin, että useampi riitä ja välirikko vältettiin hitaalla etenemisellä. Sitä paitsi oli hyvä vaihe opetella seisomaan omilla jaloillaan, ei hae kaikessa turvaa toisesta ja vastaa omasta tunne-elämästään ilman tarvetta syyttää kaikesta toista/vaatia toista tekemään itsensä ehjäksi ja onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

On se hieman omituista. Oikeastaan siinä haetaan sellaista suhdetta jossa voi olla sekä sinkku että parisuhteessa. Avioliittoon tai muuhun syvempään sitoutumiseen suhde ei tähtää. Jos se kuitenkin on ok molemmille niin sittenhän molemmat ovat tyytyväisiä suhteessa. Itse olen mieluummin sinkku kokonaan kuin roikun jossakin välimaastossa. Eri asia jos olisi esimerkiksi naimisissa ja silloin toinen olisi töissä vaikka muualla. Sitoutumattomassa parisuhteessa en jaksaisi enää sellaista sävellystä. Ihmisen on hyvä tietää mitä haluaa itse.

Pötyä. Paitsi viimeinen lause.

Omissa asunnoissa asuminen on oivallinen ratkaisu monelle! Esim. Ruotsissa on jopa aviopareja, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa, mutta haluavat silti omaa tilaa ja pitää omat asunnot. Minä olisin valmis tuollaiseen järjestelyyn! Mikä sopii kenellekin.

Itsekään en halua muuttaa enää yhteen. Joten en pidä outona. Mutta yksi oma suhteeni kaatui mm. tähän. Kumppani olisi halunnut asua yhdessä, minä taas haluan asua erillään. Itselläni on myös lapsia, mikä on yksi syy tähän.

Jompikumpi tai molemmat eivät suostu joustamaan tavoistaan tai periaatteistaan että yhdessä eläminen onnistuisi. Tai sitten on se perinteinen kelan tukien huijaus.

Vierailija kirjoitti:

Me asuimme eri kaupungeissa seitsemän vuotta. Molemmat eronneet, lapsia. Nyt kun viimeinen lapsi muutti kotoa muutimme yhteen. Nuorilla varmaan vimma muuttaa yhteen, saada lapsia jne, mutta keski-ikäisenä malttaa odottaa. Tuo pitkä "seurusteluaika" teki hyvää, oppi toisen tavat ja luonteen ja lapset saivat rauhassa tutustua uuteen kumppaniin. Arvelisin, että useampi riitä ja välirikko vältettiin hitaalla etenemisellä. Sitä paitsi oli hyvä vaihe opetella seisomaan omilla jaloillaan, ei hae kaikessa turvaa toisesta ja vastaa omasta tunne-elämästään ilman tarvetta syyttää kaikesta toista/vaatia toista tekemään itsensä ehjäksi ja onnelliseksi.

Pieni korjaus pienen paikkakunnan asukkaan näkökulmasta, nuoret naiset haluavat nopeasti muuttaa yhteen että pääsevät jatkamaan opiskeluja kun mies menee töihin ja maksaa asumisen ja elämän laskut.

Naisilla on muutenkin kauhea kiire virallistaa suhde että saa tykkäyksiä somessa ja pakko päästä esittelemään ystävilleen uutta omaisuutta (miestä)

Vierailija kirjoitti:

Jompikumpi tai molemmat eivät suostu joustamaan tavoistaan tai periaatteistaan että yhdessä eläminen onnistuisi. Tai sitten on se perinteinen kelan tukien huijaus.

Kelan tukien huijaus? Jaa-a, siitä on lähemmäs 30 vuotta, kun olen saanut opiskelijan asumistukea. Jotenkin hassua, että jollekin tulee edes mieleen, että aikuiset ihmiset yleisesti ottaen eläisivät Kelan tuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me asuimme eri kaupungeissa seitsemän vuotta. Molemmat eronneet, lapsia. Nyt kun viimeinen lapsi muutti kotoa muutimme yhteen. Nuorilla varmaan vimma muuttaa yhteen, saada lapsia jne, mutta keski-ikäisenä malttaa odottaa. Tuo pitkä "seurusteluaika" teki hyvää, oppi toisen tavat ja luonteen ja lapset saivat rauhassa tutustua uuteen kumppaniin. Arvelisin, että useampi riitä ja välirikko vältettiin hitaalla etenemisellä. Sitä paitsi oli hyvä vaihe opetella seisomaan omilla jaloillaan, ei hae kaikessa turvaa toisesta ja vastaa omasta tunne-elämästään ilman tarvetta syyttää kaikesta toista/vaatia toista tekemään itsensä ehjäksi ja onnelliseksi.

Pieni korjaus pienen paikkakunnan asukkaan näkökulmasta, nuoret naiset haluavat nopeasti muuttaa yhteen että pääsevät jatkamaan opiskeluja kun mies menee töihin ja maksaa asumisen ja elämän laskut.

Naisilla on muutenkin kauhea kiire virallistaa suhde että saa tykkäyksiä somessa ja pakko päästä esittelemään ystävilleen uutta omaisuutta (miestä)

Ok. Miksi se mies suostuu tuollaiseen?

Itseasiassa monelta erolta varmaan vältyttäisiin, jos useampi pari asuisi erillään. Ei tulisi kitinää kotitöistä ja rahankäytöstä tai muustakaan. Yhdessä asuessa pitää tehdä huomattavasti enemmän kompromisseja kuin erillään asuessa. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän parin jotka ovat naimisissa ja asuneet koko ajan erillään

Tiedän parin, jotka asuvat naapureina vaikka ovat naimisissa. Tutustuivat taloyhtiössä naapureina ja heillä on vierekkäiset asunnot. Kumpikin piti omasta asunnostaan niin paljon, että päättivät jatkaa yhteiseloa näin. Voivat vaikka juoda aamukahvit parvekkeella ja jutella siinä keskenään parvekkeelta toiselle. Kuulostaa hassulta, mutta ilmeisesti toimii noin. 

Vaikka kaikenlainen tasa-arvo suhteissa on varmaan monella tavalla mennyt eteenpäin niin monesti edelleen ainakin näin 50+parisuhteissa tuppaa olemaan niin että kotityöt tahtovat kasaantua enemmän naisille. On valitettavasti niitäkin miehiä jotka mielellään asuisivat yhdessä mm siksi että siinä saa kätevästi naisen järjestämän kodikkaan ympäristön +muita palveluja. Minä olen nyt tässä iässä päättänyt etten tarjoa enää kodinhoitopalveluja muille kuin lapsilleni.

Minä haaveilen ehdottomasti sellaisesta parisuhteesta jossa asuttaisiin yhdessä. En vain halua tuoda ketään uutta naista kotiini asumaan ennen kuin lapseni ovat maailmalla. Siihen saakka pitää tyytyä näihin erillissuhteisiin.

Tiedä sitten mikä on tilanne, kun on asunut yli kymmenen vuotta vain lasten kanssa, että osaako enää ottaa toista aikuista siihen, kun talo on tyhjentynyt. Mutta kyllä minä olisin niin onnellinen, kun saisi vielä elää täydessä parisuhteessa ja herätä aina kumppanin vierestä aamuisin ja tulla töistä kotiin, laittaa ruokaa myös toiselle ja elää yhteistä elämää. Sitä kaipaan.

Vierailija kirjoitti:

Omissa asunnoissa asuminen on oivallinen ratkaisu monelle! Esim. Ruotsissa on jopa aviopareja, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa, mutta haluavat silti omaa tilaa ja pitää omat asunnot. Minä olisin valmis tuollaiseen järjestelyyn! Mikä sopii kenellekin.

Ruotsissa on ainakin 1990-luvulta saakka ollut myös yleisessä käytössä termi “särbo” – erillään asuva kumppani. Vrt. ”sambo” – avopuoliso.

Asun itsekin erilläni kumppanistani sitoutuneessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa monelta erolta varmaan vältyttäisiin, jos useampi pari asuisi erillään. Ei tulisi kitinää kotitöistä ja rahankäytöstä tai muustakaan. Yhdessä asuessa pitää tehdä huomattavasti enemmän kompromisseja kuin erillään asuessa. 

Kyllä, mutta yhdessä asuminen on myös huomattavasti halvempaa normaalitilanteessa (molemmat töissä) ja rahaa jää käyttää muuhunkin elämään. Matkustelu, hankinnat ja niinkin tavallinen asia kuin ravintolassa syöminen ei tee kohtuutonta lovea kukkaroon. Kituuttaminen siis vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka kaikenlainen tasa-arvo suhteissa on varmaan monella tavalla mennyt eteenpäin niin monesti edelleen ainakin näin 50+parisuhteissa tuppaa olemaan niin että kotityöt tahtovat kasaantua enemmän naisille. On valitettavasti niitäkin miehiä jotka mielellään asuisivat yhdessä mm siksi että siinä saa kätevästi naisen järjestämän kodikkaan ympäristön +muita palveluja. Minä olen nyt tässä iässä päättänyt etten tarjoa enää kodinhoitopalveluja muille kuin lapsilleni.

Ja talous miehille.

Tunnen pariskunnan, jotka naimisissa, mutta muuttivat eri osoitteisiin. Sama taloyhtiö toki. Mutta eivät halua asua samassa huoneistossa. Niin, eivätkä ole eroamassa.

Meitä vaan on moneksi.

Parashan se noin, saa nukkua rauhassa ja katsella pornoa kaljaa juoden ilman että joku ulisee korvan vieressä.