Mitä mieltä, jos parisuhteessa ei asuta yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jompikumpi tai molemmat eivät suostu joustamaan tavoistaan tai periaatteistaan että yhdessä eläminen onnistuisi. Tai sitten on se perinteinen kelan tukien huijaus.

Kelan tukien huijaus? Jaa-a, siitä on lähemmäs 30 vuotta, kun olen saanut opiskelijan asumistukea. Jotenkin hassua, että jollekin tulee edes mieleen, että aikuiset ihmiset yleisesti ottaen eläisivät Kelan tuilla.

Tarkoitin sitä että virallisesti molemmilla on omat kämpät ja asuu erillään mutta todellisuudessa toinen kämppä on lähes aina tyhjä tukien maksimoinnin takia.

Älä sotke opiskelijoita asiaan missä heistä ei edes puhuta

Vierailija kirjoitti:

Jompikumpi tai molemmat eivät suostu joustamaan tavoistaan tai periaatteistaan että yhdessä eläminen onnistuisi. Tai sitten on se perinteinen kelan tukien huijaus.

Järkyttävä ajatus että pitäisi parisuhteen vuoksi "joustaa periaatteistaan". Onneksi ei tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Minä haaveilen ehdottomasti sellaisesta parisuhteesta jossa asuttaisiin yhdessä. En vain halua tuoda ketään uutta naista kotiini asumaan ennen kuin lapseni ovat maailmalla. Siihen saakka pitää tyytyä näihin erillissuhteisiin.

Tiedä sitten mikä on tilanne, kun on asunut yli kymmenen vuotta vain lasten kanssa, että osaako enää ottaa toista aikuista siihen, kun talo on tyhjentynyt. Mutta kyllä minä olisin niin onnellinen, kun saisi vielä elää täydessä parisuhteessa ja herätä aina kumppanin vierestä aamuisin ja tulla töistä kotiin, laittaa ruokaa myös toiselle ja elää yhteistä elämää. Sitä kaipaan.

Valtaosa on edelleen tämmöisiä, vaikka tässä keskustelussa vähemmistössä. Hyvä kun tunnet itsesi ja ennen kaikkea asetat lapset ykköseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa monelta erolta varmaan vältyttäisiin, jos useampi pari asuisi erillään. Ei tulisi kitinää kotitöistä ja rahankäytöstä tai muustakaan. Yhdessä asuessa pitää tehdä huomattavasti enemmän kompromisseja kuin erillään asuessa. 

Kyllä, mutta yhdessä asuminen on myös huomattavasti halvempaa normaalitilanteessa (molemmat töissä) ja rahaa jää käyttää muuhunkin elämään. Matkustelu, hankinnat ja niinkin tavallinen asia kuin ravintolassa syöminen ei tee kohtuutonta lovea kukkaroon. Kituuttaminen siis vähenee.

Mutta varmaan monella on varaa matkustaa, käydä ravintoloissa vaikka ei ole edes parisuhteessa. Jos löytää toisen samanlaisen, niin silti molemmilla on varaa tehdä nuo asiat. 

Kunhan itse olette tyytyväisiä tilanteeseen se riittää. Puolisoni isä on samanlaisessa suhteessa vaikka molempien lapset jo aikuisia eli asuvat omissa kodeissaan, suhde kestänyt jo reilu 10 vuotta. Käyvät arkisin ja viikonloppuisin toistensa luona, lomat viettävät pitkälti yhdessä esim. mökkeillen.

Jos ei ole yhteisiä lapsia niin ei ole omituista. Jos yhteisiä lapsia niin on omituista.

Valitettavasti ihmiset jotka näin toimivat mieluummin jatkavat yksin kuin yhdessä jos erillään asuminen ei sovi. Ei siinä se toinen ihminen ole elämässä se ykkösjuttu. Toki, ei tarvitse ollakaan. Kukin tavallaan.

Jos vielä joskus joudun uutta suhdetta etsimään niin aika ihme mies saa olla että haluan sen samoihin nurkkiin pyörimään. Salama ei iske kahdesti ja todennäköisyys yhtä ihanalle miehelle kuin nykyinen 17 vuotta arkeani jakanut, on olematon.

Vierailija kirjoitti:

Järkevää asuakin erillään. Olen itse vasta eronnut, enkä voisi kuvitella asuvani kenenkään kanssa nyt saman katon alla. Seurustella voi hyvin, vaikka kummallakin on omat asunnot. Varsinkin jos vielä lapsia asuu kotona.

Vasta eronnut =toipumassa edellisestä ihmisestä

Kenenkään kanssa =henkilö ei ole erityinen vaan vain yksi muiden joukossa

Seurustella voi kuitenkin =yksinolo kokonaan tuntuu liian haastavalta

Niin. Hyötysuhteita korkeintaan , joista tosirakkaus kaukana.

Jokainen pari sovittakoon asumisensa ja muut tapansa heille parhaiten soipivaan malliin. Mitä me muut ollaan sitä heille neuvomaan.