Tunnen kateutta naisia kohtaan, jotka vaihtavat sukunimensä

Nro 18, tsemppiä!!! Tiedän tunteesi todella hyvin, olen itsekin juuri toipumassa vakavasta sairaudesta. Maailmaa katsoo ihan eri tavalla, kun tietää mitä siellä kääntöpuolella on. Toivotan sinulle voimia ja uskoa tulevaan, toivottavasti saapuva kevät tuo mukanaan annoksen tervehdyttävää energiaa!!!

Mun ystävä pariskunta keksi itselleen uuden sukunimen ja ottivat sen. Eivät halunneet ottaa kummankaan nimeä vaan uuden yhteisen. Musta se on aika romanttista. Tosin oli kuulemma vähän vaikeuksia keksiä sellaista joka ei ole jo käytössä, mutta ihan hyvän lopulta keksivät.

Eikö nimi Kaisla Koivuaro-Möttönen olisikin ihan oikeasti kuin iso mainostaulu, että tässä nyt yritettiin löytää kompromissi miehen mieliksi kun en omaa aikaisemmin ihan hyvää nimeä halunnut pilata, niin pilasin sen vaan puoliksi. Ja että kaikki, jotka tämän nimen lukee tajuaa miksi en ole Kaisla Möttönen. T. -Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 13:20"]

Tunnen joskus vähän kateutta terveitä kohtaan. Itse kun olen melko sairas.

[/quote]

Minäkin. Toisaalta joskus hermostun ja ärsyynnyn pikkuasioista ja joskus jään pitkäksikin aikaa märehtimään jotain asiaa, joka on terveellä järjellä ajateltuna aivan liian naurettava pitkään vatvottavaksi.

AP, mä tavallaan ymmärrän sua. Haaveilin aina yhteisestä sukunimestä, mutta oma etunimi ja miehen sukunimi eivät sopineet yhtään, siis tipan tippaa toisiinsa. Ei se nimi ollut mitenkään ruma, ihan tavallinen, mutta yhdettä se oli tyyliä Tataraa Tattaraa. Jos olisi ollut Tataraa Mäkinen niin olisi ollut ihan fine. Tuo oli kuitenkin sietämätän vaihtoehto, ja en halunnut tietyistä syistä pitää omaa sukunimeäni. Otettiin lopulta miehen äidin puolelta yhteinen sukunimi.

Siitä vain nimeä vaihtamaan. Ensimmäinen kerta taitaa olla vieläpä ilmainen.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 13:25"]

Nro 18, tsemppiä!!! Tiedän tunteesi todella hyvin, olen itsekin juuri toipumassa vakavasta sairaudesta. Maailmaa katsoo ihan eri tavalla, kun tietää mitä siellä kääntöpuolella on. Toivotan sinulle voimia ja uskoa tulevaan, toivottavasti saapuva kevät tuo mukanaan annoksen tervehdyttävää energiaa!!!

[/quote]

Kiitos, sitä samaa sinulle :)

Toisin sanoen tästä kaikesta paistaa läpi, että tämä nimiasia on meidän perheessä aikamoinen ongelma ja tulee olemaan sitä vielä pitkään. Enkä nyt tiedä meneekö hyvin, aika jäyhän ukon olen tainnut saada, ehkä jopa vääränlaisen omalle luonteelleni. Vähän uudismielisempi ja rennompi saisi asenteiltaan olla, olisin itse napannut syötin valita uusi yhteinen sukunimi ihan välittömästi, se olisi ollut myös ihan upeaa! Mutta ei ei ei, Möttönen se olla pitää ja mielellään vielä mahdollisimman rumalla etunimellä, jos mieheltä kysytään. Olen siis kateellinen myös vähän rennommin näihin nimiasioihin suhtautuvasta miehestä. Liekö tässä ero vielä edessä. -Ap

Mitä vikaa mötönen nimessä on? Mun mielestä se on hauska. Voisin vaihtaa. Mun miehellä on ruotsalainen sukunimi jota en haluaisi koska olen suomalainen. Mieheni on kyllä sanonut että voisi ottaa minun sukunimen. Mutta se taas ei oikein sovi hänen etunimen kanssa yhteen :D

Sinulle olisi myös voinut käydä niin, ettet olisi koskaan löytänyt miestä ja saanut perhettä.

Pointti oli, että elämässä on tuhannesti asioita, joihin voi olla tyytymätön, mutta olisiko kuitenkin parempi keskittyä siihen, että ne kaikkein tärkeimmät asiat ovat ilmeisesti jokseenkin kunnossa?

Osittain ainakin kyllä ymmärran. Joskus tapailin miestä, jolla oli erittäin kaunis aatelissukunimi, jonka kyllä olisin riemusta kiljuen ottanut itsellenikin. Vastaavasti olen tapaillut miestä, jolla oli ihan järkyttävä sukunimi. Tuon lisäksi hän oli vielä vaihtanut toisen nimensä aivan kamalaksi nimeksi. Ei voi mitään, mutta oli kyllä mielessä tuolloin, että hänen kanssaan kun menisi naimisiin, en haluaisi edes minulle muuten niin tärkeitä kirkkohäitä, ihan sen takia kun se nimi sanotaan siellä. Kutsukaa vaan pinnalliseksi, mutta on noilla asioilla oikeasti väliä toisille.

Minua toisaalta jokseenkin lohduttaa tuo aloituksen saama alapeukkujen määrä. Suurin osa ihmisistä kuitenkin tuntuu sitä kautta sanovan, että älä välitä, on niitä murheita muitakin :) kiitos siis myös niistä! -Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:56"]En vaihtanut nimeä naimisiin mennessäni. Oma nimeni aika erikoinen suomalainen, miehellä harvinainen suomenruotsalainen. Tykkäsin omasta nimestä enemmän ja mikä hiton sääntö käskee naisen ottamaan miehen nimen, miksei toisinpäin? Typerä vanha patriarkaalinen perinne, joka saisi jo loppua.
[/quote]

Näin.

Tavallaan ymmärrän ap:ta. Minulle, feministille, oli helpotus ottaa mieheni sukunimi naimisiin mennessä. Ajattelin asian niin, että isääni en saanut valita, mutta mieheni sain. Tyttönimeni oli siis isäni suvun nimi ja isääni minulla on huonot välit. Hän pahoinpiteli minua lapsena. Oli oikeasti henkisesti helpottavaa saada uusi sukunimi. Mieheni suku vielä on ihana ja lämmin minua kohtaan. 

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 13:38"]

Toisin sanoen tästä kaikesta paistaa läpi, että tämä nimiasia on meidän perheessä aikamoinen ongelma ja tulee olemaan sitä vielä pitkään. Enkä nyt tiedä meneekö hyvin, aika jäyhän ukon olen tainnut saada, ehkä jopa vääränlaisen omalle luonteelleni. Vähän uudismielisempi ja rennompi saisi asenteiltaan olla, olisin itse napannut syötin valita uusi yhteinen sukunimi ihan välittömästi, se olisi ollut myös ihan upeaa! Mutta ei ei ei, Möttönen se olla pitää ja mielellään vielä mahdollisimman rumalla etunimellä, jos mieheltä kysytään. Olen siis kateellinen myös vähän rennommin näihin nimiasioihin suhtautuvasta miehestä. Liekö tässä ero vielä edessä. -Ap

[/quote]
Voisiko olla, että projisoit parisuhteenne ongelmia tuohon nimiasiaan?

Mä ymmärrän sua ap ihan hyvin. Mä otin miehen harvinaisen ja kauniin nimen ja olen siitä vielä näin 15 vuoden jälkeenkin iloinen. Pieni jutt6han tuo nyt tietysti on, mutta kai sitä sellaisestakin saa olla iloinen. 

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:52"]

Lapsuuden prinsessaleikit ei toteutuneet, ei mennyt elämä niinkuin silloin leikittiin. Muistan sen jännityksen tunteen, kun kyselin vanhemmiltani, mikä minusta sitten tulee kun menen naimisiin, tuleeko minusta rouva Lindell vai rouva Meriniemi, leikeissä uudet sukunimet olivat aina hienoja ja eksoottisia ja vatsanpohjaa kutitti ajatus uudesta nimestä. Oma tyttönimeni on erikoinen suomalainen luontonimi, esim tyyliin Koivuaro enkä ole koskaan ajatuksen tasolla edes harkinnut ryhtyväni virtaseksi tai möttöseksi. No tietenkin elämä heitti eteen miehen, jonka nimeä ei pystynyt ottamaan, naimisiin mentiin ja pidin oman nimeni. Suurin osa ystävistäni on ollut onnekkaampia, ovat saaneet hyvän nimen tai jopa omaansa paremman naimakauppojen myötä. Nyt kateuden pistos tuntuu sydämessä, kun luen Facebookista tuoreiden rouvien hehkutusta "tuore rouva Aavalahti" ja mielessäni tunnen sen riemun jota itsellenikin lapsena toivoin, sen rouviintumisen, uuden sukunimen, yhteisen perheen perustamisen yms. Mitä minulle se koko perheen yhteinen nimi symboloi. Sitä en saanut, lapsenikin ovat miehen todella tylsällä sukunimellä eikä tätä nyt kukaan saa muuksi muutettua. Eipä tässä auta kun ajatella, että onneksi on jo valmiiksi itsellä hyvä sukunimi, jota voin käyttää. Silti sina vilmaisee sydäntä kun joku "saa" upean sukunimen itselleen, sen piti olla myös minulle mahdollinen unelma :(

[/quote]

Ou mai gaad, sun elämä on täysin pilalla. Mitään vaikeampaa et varmasti tule elämässäsi kohtaamaan.

Minä en ole vielä naimisiin asti päässyt, mutta tavallaan symppaan ap:tä. Ensimmäisellä rakkaallani oli mielestäni aivan kauhea sukunimi, jota en olisi itselleni mistään hinnasta halunnut. Miehen tuntien ei olisi myöskään suostunut minun nimeäni ottamaan. Ihan ok juttu, mutta kyllähän se olisi ihanaa, jos minulla olisi joskus sama sukunimi rakkaani kanssa.

Nyt tapailen miestä, jolla on aivan ihana ja harvinainen sukunimi. Sen ottaisin itselleni riemusta kiljuen, jos joskus päädymme naimisiin. Kyllähän se on aivan ihanan romanttinen tunne haaveilla olevansa joskus rouva *mieheni nimi*.

Eli ymmärrän, että ap:tä harmittaa, mutta koita päästä asian yli. Mitä enemmän asioita vatvoo, sen isommiksi ne omassa päässä muodostuvat.

Kyllä tulen ja olen jo kohdannutkin, paljon vaikeita asioita. Tämä nimiasia ei kuitenkaan ole yksi niistä, vaan yksi pinnallisimmista asioista elämässäni joka vain aiheuttaa silloin tällöin ahdistusta esiin tullessaan. -Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:45"]

Minä en ole vielä naimisiin asti päässyt, mutta tavallaan symppaan ap:tä. Ensimmäisellä rakkaallani oli mielestäni aivan kauhea sukunimi, jota en olisi itselleni mistään hinnasta halunnut. Miehen tuntien ei olisi myöskään suostunut minun nimeäni ottamaan. Ihan ok juttu, mutta kyllähän se olisi ihanaa, jos minulla olisi joskus sama sukunimi rakkaani kanssa.

Nyt tapailen miestä, jolla on aivan ihana ja harvinainen sukunimi. Sen ottaisin itselleni riemusta kiljuen, jos joskus päädymme naimisiin. Kyllähän se on aivan ihanan romanttinen tunne haaveilla olevansa joskus rouva *mieheni nimi*.

Eli ymmärrän, että ap:tä harmittaa, mutta koita päästä asian yli. Mitä enemmän asioita vatvoo, sen isommiksi ne omassa päässä muodostuvat.

[/quote]

Juuri näin! Se olis jotenkin huumaava tunne olla se Rouva *Miehen hyvä sukunimi*