Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään
29.03.2015 |
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään ja meillä on siis kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Kaikki muuttui tietysti, kun lapset tulivat taloon. Vauvavuodet menivät hyvin, kun mies hoiti paljon lapsia ja itse sain vielä jatkaa elämääni suurin piirtein sellaisena, kuin olin kuvitellutkin lapsiperheen arjen olevan, eli söpöä, kaunista ja aikuisten ohjaamaa.
Mutta nyt kun lapset ovat 5- ja 7, olen täysin vittuuntunut mieheeni ja siihen, että lapset määräilevät meillä kaikesta. Tai voi olla, että he saavat vain enemmän tilaa kuin minä aikoinani, mieheni kyllä asettaa heille rajoja, mutta ne ovat way out of missä minun rajani kulkisivat, mutta raakalaismaisen luonteeni takia en uskalla oman mukavuudwn haluni takia komentaa lapsia, etten vaikuttaisi pelottavalta ja huutavalta vanhemmalta.
Meillä on siis aika isot näkemyserot miehen kanssa siitä, miten iso rooli lapsilla saa koko perheen sisällä olla. Olen pohtinut välillä rakastajan eli ulkopuolisen miessuhteen hankkimista, kun miehestäni on tullut ihan kanaemo ja itsellä taas olisi aivan muita tarpeita. Ei nyt ensisijassa ja vain seksi, vaan haluaisin esim. viikonloppuaamuisin herätä niin, ettei jokapaikassa ole mölisemässä lapsia. Haluaisin mieheni takaisin. Haluaisin lapset näkyy, muttei kuulu -muottiin. Ja toisaalta en haluaisi, koen, että se olisi lapsille varmaan pahaksi. Minut kasvatettiin niin. Kun olin lapsi, minun piti miellyttää äitiäni ja kun olen "äiti", minun pitää miellyttää lapsiani. Todella vituttavaa. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi jättää koko paskaa taaksenikaan, lapsista olen jotenkin ihana ja he tarvitsevat minua, kun kerran saavat olla kuin pellossa kanssani. Luulen, että jos meillä olisi minun sääntöni, heitä ei haittaisi, vaikka muuttaisin poiskin tai sitten meillä varmaan olisi aina huutoa ja itkua. On sitä kyllä nytkin ihan liikaa. En tiedä, mikä on tarpeeksi. Haluaisin kieltää marinat kokonaan.
Kommentit (233)
159 vastaa:Siis olen todellakin uusioperheestä, joissa molemmat aikuiste akateemisesti kolutettuja. Lastensuojelun kanssa sama ruljanssi kuin Eerikan kohdalla, mutta ei mitään apua, koska kaikki oli niin priimaa ulospäin. diagnoosi: vaikeasti sopetuva lapsipuoli. Odotukset todella kummaliisia sekä ulkoa että siältä. Suorastaan skitsofreeniset eikä missään suhteessa todellisuuteen. Voi pyhä yksinkertaisuus taas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin varmaan on jäänytkin. Olen käynyt elämässäni 7 vuotta yksilöterapiaa, psykodraamaa, parisuhdeterapiaa, psykologin juttusilla ja kaksi lyhyempää jaksoa psykoterapiaa. Ei ole kukaan mua tän parempaan kuntoon saanut, joskin lähtötilanteesta on tultu paljon ylöspäin.En kai mä muuta voi kuin jatkaa avunhakua. Tämä ketjukin on auttanut todella paljon, kiitos teille kaikille, jotka olette kommentoineet minulle.
Ap
Huonoissa vanhemmissakin voi olla se hyvä puoli, etteivät he jaksa kontrolloida ja alistaa liikaa. Tai latoa isoja odotuksia pienille harteille. En nyt siis tietenkään sano, että kaltoinkohtelu jossa ei pidetä lainkaan huolta on ikinä hyvä asia.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:49"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:45"]
Eikä sekään opeta olemaan lasten kanssa, vaikka on heidät itse tehnyt. Kuten sanoin, vauva-aikana vielä kun kaiken jotenkin hallitsi, oli helpompaa. Nyt kun lapset tavallaan olemassaolollaan ikään kuin peilaavat tai kuuluttavat ilmoille minun virheellisyyttäni äitinä (siis näen heissä omat vikani ja omat toimintatapani jos toimin väärin) niin se ahdistaa. En osaa aina sitten toimia mitenkään. Ja se ahdistaa.
Ap
[/quote]
Ja nyt just tajuan, että helposti tulee syytettyä lapsia tästä. Niin kai äitinikin teki? Minä olin huutomerkki hänelle siitä, ettei lapset toimikaan kuten tahtoisi vain kun sanot ja se tarkoitti äisilleni epäonnistuneisuutta ohmisenä. Hänellä on heikko minäkuva, sen verran olen tajunnut. Ja viestintuoja "tapettiin", eli minä. MÄHÄN SE HÄNELLE OSOITIN, ETTEI HÄN TOIMINUT OIKEIN. Mutta kiittikö minua oivalluksesta? Ei, kun suunnilleen hakkasi. Horveä ihminen!!!!! Ja oli aina niin vitun hyveellinen kaikessa!!!!!
Ap
[/quote]
Äidin hengenheimolainen se siellä alapeukuttelee! Terveisiä helvettiin vain!
Ap
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:01"]
159 vastaa:Siis olen todellakin uusioperheestä, joissa molemmat aikuiste akateemisesti kolutettuja. Lastensuojelun kanssa sama ruljanssi kuin Eerikan kohdalla, mutta ei mitään apua, koska kaikki oli niin priimaa ulospäin. diagnoosi: vaikeasti sopetuva lapsipuoli. Odotukset todella kummaliisia sekä ulkoa että siältä. Suorastaan skitsofreeniset eikä missään suhteessa todellisuuteen. Voi pyhä yksinkertaisuus taas!
[/quote]
Okei. Lehmänlanta ohjasi ajatukset maaseudulle ei-akateemisiin piireihin. Tarkoitus ei ollut väheksyä. Harmi, että sulla ollut ilmeisen kamalaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
159 taas. Niin minäkin haukottelen suurinpiirtein näille nykyajan "vaillejääneille" kermaperseille. Itse 15-vuotiaasta asti tallannut miten kuten omillani vailla sossun apua, tai pikemminkin siitä huolimatta, ja niin, se luokka on ylempää keskiluokkaa, mistä ulos heitettiin rankasti kaltoinkohdeltuna. Että menikö nyt teidään stereotypiakalloihin, vai mitä ratakiskoa tarvitaan..?
Kiitos tekstistä, AP! Vahvistit sitoutumistani lapsettomaan elämään. Hankkikoot afrikkalaiset tämän planeetan lapset, minä aion elää vapaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:07"]
159 taas. Niin minäkin haukottelen suurinpiirtein näille nykyajan "vaillejääneille" kermaperseille. Itse 15-vuotiaasta asti tallannut miten kuten omillani vailla sossun apua, tai pikemminkin siitä huolimatta, ja niin, se luokka on ylempää keskiluokkaa, mistä ulos heitettiin rankasti kaltoinkohdeltuna. Että menikö nyt teidään stereotypiakalloihin, vai mitä ratakiskoa tarvitaan..?
[/quote]
Itsekin stereotypioit minkä kerkeät.
Joo. Ussioperheet tunnetaan kyllä nykyajan kidutuslaitoksina. Siis akateemisissa asiantuntijapiireissä. Siitä ei vaan puhuta diskreeteistä ja poliittisesti korrekteista syistä. Pahoittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:01"]
Kiitos tekstistä, AP! Vahvistit sitoutumistani lapsettomaan elämään. Hankkikoot afrikkalaiset tämän planeetan lapset, minä aion elää vapaana.
[/quote]
Ole hyvä vaan :) Itsellä kaksijakoiset fiilikset lapsista, mutta ei siitä sen enempää. Kaikki ratkaisut joissa kuunnellaan itseä, on hyviä. Kyllä mäkin tein niin, mutta en tuntenut itseäni.
Ap
Tässä taas huomaamme että köyhyys ei ole syy vaan seuraus... haukottelee ja menee nukkumaan tyytyväisenä oikeassa olemisestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:14"]
Tässä taas huomaamme että köyhyys ei ole syy vaan seuraus... haukottelee ja menee nukkumaan tyytyväisenä oikeassa olemisestaan.
[/quote]
Mitä sä tässä meidän rahatilanteesta näet?
Mitä itse näet isovanhempien lehmänläjäkokemusten ja akateemisten oppiarvojen ja lapsen pahoinpitelyn välisistä yhteyksistä? Logiikassa ontuvuuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 00:19"]
Mitä itse näet isovanhempien lehmänläjäkokemusten ja akateemisten oppiarvojen ja lapsen pahoinpitelyn välisistä yhteyksistä? Logiikassa ontuvuuksia?
[/quote]
No paljonkin. Putkinotkoa ja sitä rataa.
On aika hyväksyä se, että et voi enää käyttää lapsuuttasi syynä. Oli se miten hirveä tai epäreilu tahansa. Mene psykologille, siellä saat varmasti näkökulmaa. Itse havahduin aikoinaan siihen, että jatkuva lapsuuden vatkaaminen ei auta mitään. Se ei ole sinun lastesi syy, että oma lapsuutesi oli kehno. Nyt ote elämään, pärjäät varmasti.
Harhainen olet ja syötettyjen kulttuuristen kuvien vanki. Joku vasurifasisti taas. Todellisuus tässä ajassa on jotain muuta, sellaista mitä sinä et kykene nyt hahmottamaan.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:42"]
Ja sekin siinä on ongelmana, että "ihan hyvä äiti" ei riitä, jos se ei edes ole totta. En usko, että kaikki meistä ovat riittävän hyviä. Se on silmänlumetta, itsepetosta, valhetta ja paskaa.
Ap
[/quote]
Tämä on nykymaailman ongelma. Luuletko, että entisaikaan oli parempia vanhempia? 1800-luvulla lapset jätettiin omiin oloihinsa, kun vanhemmat olivat töissä ja heti kun olivat riittävän vanhoja, niin elantoa vain hankkimaan perheelle. Rikkaimmissa perheissä vanhemmat puuhasivat omiaan ja lastenhoitaja hoiti lapset. Ainioastaan aamuisin ja iltaisin nähtiin lyhyt hetki äitiä. Lapsuus on oikeasti keksitty vasta 1900-luvulla, sitä enne lapset olivat vajavaisia ja syntisiä, pikkuaikuisia jotka eivät olleet vielä oppineet olemaan ihmisiksi ja siten syntisiä ja pahoja. Luuletko, etteivätkö nämä lapset saaneet traumoja? Koko ihmiskunnan historia on pelkkää traumasta toiseen siirtymistä, jos niin haluaa asiaa ajatella.
Nykyään pitäisi olla täydellinen äiti, täydellinen puoliso, täydellinen työntekijä, ja jos jossain näissä epäonnistuu, etsitään syytä epätäydellisestä lapsuudesta. Siinä voidaan sitten syyttää vanhempia, itkeä kurjaa kohtaloa ja masentua, kun oma elämä ei olekaan täydellistä eikä siten elämisen arvoista.
Kenenkään lapsuus ei ole täydellistä, yksikään vanhempi ei ole täydellinen ja riittävän hyvä tarkoittaa, että olemme ihmisiä ja siten erehtyväisiä, emme robotteja. On totta, että voimme aiheuttaa lapsillemme isoja traumoja, mutta on turha velloa niissä ja uskoa, että traumatisoimme heidät yhdestä kerrasta. Varsin tasapainoisia aikuisia voi kasvaa, vaikka äiti ei ollutkaan täydellinen ihan joka sekunti.
Koen vahvasti, että tästä täydellisyyden tavoittelusta pitäisi päästä pois ja nimenomaan löytää ne riittävän hyvän ihmiselämän ainekset, jolloin sosiaalitoimeltakin vapautuisi resursseja eerikoiden löytämiseen. Se, että joku isä kuljettaa lastaan ilman kenkiä, ei ole riittävän hyvä syy tuhlata resursseja, mutta se, että lapselta on lähtenyt tukuttain hiuksia ja hän on aina mustelmilla taas on. Tuntuu, että ihmisiltä puuttuu kyky tajuta, mikä on huolestuttavaa ja mikä ei.
Väsynyt äiti saattaa tiuskaista lapselle kaupassa ja lapsi saattaa pillahtaa itkuun. Saiko lapsi pysyvät traumat? Ei saanut, jos äiti osaa kohdata lapsen tämän jälkeen ja myöntää virheensä. Kenenkään ei tarvitse tuosta tuomita äitiä eikä tehdä lastensuojeluilmoitusta. Kukaan meistä ei toimi aina oppikirjamaisen oikein eikä sellainen olisi edes toivottavaakaan, koska tällainen ihminen ei olisi enää inhimillinen. Häneltä puuttuisi kyky ymmärtää virheitä ja erehdyksiä.
Älä siis tavoittele täydellisyyttä, koska lapsesikaan eivät ole täydellisiä eikä heidän kuulu tavoitella täydellisyyttä, jotta kelpaisivat sinulle. Tavoittele sitä enimmäkseen hyvää äitiyttä. Opettele myöntämään virheet ja sanomaan ne ääneen ja pyytämään anteeksi, jos jotain pyydettävää on. Anna lapsille malli ihmisestä, joka osaa kohdata epätäydellisyyden ja joka tajuaa, että täydellinen on oma vankilansa, mahdottomuus inhimilliselle ihmiselle.
Minä tein raakasti niin, että päätin opetella tuntemaan vanhempani aikuisina ihmisinä, ennen kuin alan syyllistää heitä lapsuudestani. Nykyään takana on satoja tunteja yhteisiä keskusteluja isän ja äidin kanssa erikseen, kalareissuilta, marjastureissuilta ja matkoilta. Eivätkä nämä keskustelut koske MINUA ja MINUN lapsuuttani, koska kaikesta tässä maailmassa ei ole kyse MNUSTA, vaan olen jutellut heistä, eli toisin sanoen kuunnellut heitä. Täytyy sanoa, että olen saanut valtavia oivalluksia, josta tärkein on ollut se, etten ole todellakaan tuntenut vanhempiani vaikka olen asunut heidän kanssaan 18 vuotta. Se, mistä heitä olen syytellyt, ei ole kestänyt kriittistä tarkastelua, siitä näkökulmasta että minä olen aikuinen ihminen, minulla on vastuu elämästäni, ja että vanhempani ovat vain tavallisia ihmisiä hekin, ja jos minä kaipaan tukea ja kuuntelua, niin he sitä vasta ovatkin kaivanneet. Eivät he ole saaneet elämässään sitäkään tukea mitä minä olen saanut.
Ja kun tunnen vanhempani, siis sen sisäisen maailman mikä heissä on, ja tiedän heidän lapsuutensa ja nuoruutensa, kaikki kauna ja syytökset ovat hävinneet. Tilalle on tullut ystävyys ja ymmärrys. Elämä on epätäydellistä, me olemme epätäydellisiä. Se on elämää, ei mikään b-versio siitä, miten asioiden pitäisi olla.
Jos sun äiti ei ole kyennyt enempään (ja kuvittele, että hänellä tuskin on ikinä ollut sellaisia kognitiivisia väleineitä työstää esimerkiksi omaa lapsuuttaa kuin sinulla) niin mitä se syyttely auttaa? Se lamaa sinut, pysäyttää kehityksesi, vahingoittaa äitisuhdettasi, vahingoittaa lapsesi ja heidän isoäitinsä suhdetta jne. Ja koko ajan aika kuluu, elämä menee sitä odotellessa että jonain päivänä syylliset tekevät aikamatkan menneisyyteen ja korjaavat virheensä. Ei sellaista tapahdu.
Oisko ihan hirveä asia, jos menisit äitisi kanssa jonnekin ja tekisitte jotain mukavaa, ihan kahdestaan? Pakkaisit kaiken kuonan reppuun ja jättäisit sen repun kotiin, et ottaiskaan sitä matkaan. Kohtaisit äitisi tasavaertasena, ihmisenä, joka on monella lailla vajavainen ja keskeneräinen. Mutta jonka jokainen virhe ja risaus ja möläytys ei kertautuisi sinussa. Joka ei olisi mukana kaikessa mitä teet elämässäsi, ja jota et väkisin raahaisi mukanasi kuin sellaista tahmaista, likaista riepua josta ei kuitenkaan halua luopua, koska sitten pitäisikin etsiä joku muu juttu jota vasten peilata kaikkea.
Voihan olla että olet jo tehnyt näin, mut jos et ole, niin ei se mitään ota jos luovut tyttären roolista ja otat aikuisen ihmisen roolin suhteessa äitiisi.
154 jatkaa: olen myös opettanut miten toisia kohdellaan ja ollaan kohteliaita niin vieraita ihmisiä kuin omia vanhempia kohtaan, meillä harvoin turhaan metelöidään, sanon myös äänen käyöstä pojilleni! Jos haluaa metelöidä ja huutaa niin aina voi mennä ulos sitä tekemään, vaikka parvekkeelle!
Olemme myös miehen kanssa tehnet lopun esim turhasta kilpailusta poikien kesken.. se päätyi a ina huutoon ja valitukseen, sitkeä pitää olla mutta se aina palkitaan!
Omituisintaoli että pappi kehui kuinka hyvä käytöksisiä pojat olivat (lapset) ylipäätänsä mummoni hautjaisissa?! Siis mitää? Eikö se ole normaalia että istutaan hiljaa ja kuunellaan n.20 min? ei vissiin...
Ja kaiken lisäksi itse kasvatantoisten lapsia 8h päivässä arkena!
Alue: Aihe vapaa
En jaksa lukea kaikkia vastauksia ja vastavastauksia. Lyhyesti sanottuna, ap, minusta tuntuu että olisit terapian tarpeessa. Sinulta on selvästi jäänyt joku kehitysvaihe pois tai kesken, ja syynä voi olla se äitisuhde joka sinulla on ollut.
Kuullostaa tosi freudilaiselta, mutta tällainen kuva minulle tulee.
Itselläni on hyvin traumaattinen lapsuus, ja tietyin osin olen samoja kuvioita käynyt läpi, ja omien kokemusten vaikutuksia minuun ja sen kautta omiin lapsiini. Jos lähdet ap tuosta karkuun, törmäät samoihin ongelmiin elämässäsi aina uudestaan.