Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään

En mä oikeastaan epäile, etteikö äitini olisi paininut samojen ongelmien kansa, mutta miksi piti kohdistaa minuun? Olenko mä niin vähäarvoinen? 

Ap

Miksi ne ongelmat piti kohdistaa minuun???!!!

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:05"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:03"]

Niin kauan kuin on vihaa ja katkeruutta, se estää sua elämästä tätä päivää ja pääsemästä eteenpäin. Ehkä äitisi on kipuillut ihan samoja asioita aikoinaan, katkerana kohdistanut pettymyksensä sinuun? Ja kappas mitä teetkään itse juuri nyt? Toimit aivan samalla tavalla.

[/quote]

Joo aivan. Ja syytät minua siitä? 

Ap

[/quote]

 Ja sitäpaitsi, enhän toimi, en kohdista pettymystäni lapsiini. Vaan itseeni. 
[/quote]

Olet kirjoittanut olevasi kyllästynyt perhe-elämään ja siihen, miten lapsesi käyttäytyvät ja millaisia lapset ovat.

Miten se eroaa oman äitisi tuntemuksista? Onhan hänkin voinut olla pohjimmiltaan pettynyt itseensä, mutta sinä olet lapsena tulkinnut sen itseesi? Niin lapset tekevät. Syyttävät itseään.

Miksi????!!!!!!!!

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:05"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:04"] [quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:03"] Niin kauan kuin on vihaa ja katkeruutta, se estää sua elämästä tätä päivää ja pääsemästä eteenpäin. Ehkä äitisi on kipuillut ihan samoja asioita aikoinaan, katkerana kohdistanut pettymyksensä sinuun? Ja kappas mitä teetkään itse juuri nyt? Toimit aivan samalla tavalla. [/quote] Joo aivan. Ja syytät minua siitä?  Ap [/quote]  Ja sitäpaitsi, enhän toimi, en kohdista pettymystäni lapsiini. Vaan itseeni.  [/quote] Olet kirjoittanut olevasi kyllästynyt perhe-elämään ja siihen, miten lapsesi käyttäytyvät ja millaisia lapset ovat. Miten se eroaa oman äitisi tuntemuksista? Onhan hänkin voinut olla pohjimmiltaan pettynyt itseensä, mutta sinä olet lapsena tulkinnut sen itseesi? Niin lapset tekevät. Syyttävät itseään.

[/quote]

Minun äitini asui kaksin minun kanssani. 24/7 

Hän haukkui ja kasvatti minua ilman kenenkään aikuisen valvontaa ja kontrollia.

Meillä taas meitä on kaksi vanhempaa, mies hoitaa kaikki kasvatukselliset asiat, minä koitan varjella omiani omalta vihaisuudeltani ja teen sellaista, missä ongelma ei kohtaa lapsia suoraan. Ymmärrän, että he kun ovat tässä mukana, väkisin altistuvat minulle, mutta en ole heidän ainoa aikuisensa enkä valehtele heille, että muut eivät välitä jne.

Näetkö eron? Se on suuri. Se on valtava. Aivan eri tilanne. Ja tämä siksi, että minusta on tuskin äidiksi. Lapsilla on ennenkaikkea ISÄ. Ei niin yksin minun kanssani, kuin minä äitini kanssa.

Tilanne olisi sama, kuin äitini olisi kipuillut näitä ongelmia, mutta mua ois hoitanut turvallinen aikuinen, ei hän. Ymmärrätkö?

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:01"]

[No, mistähän mä haen sitä apua? Luettelin jo kaikki paikat, joista olen hakenut. Ehkä mun on vaikeaa ottaa apua vastaan. Vaikka sitä haenkin. Mistäs se sitten johtuu? Pelosta? Minkä pelosta. Myönnän kyllä, että jokin pelottaa. Jotain siinä ois pelottavaa. Liian pelottavaa. Miten niin se riittää, että tiedän, mistä haen apua????? 

Ap

[/quote]

Oman minän syntyminen pelottaa. Oman tahdon syntyminen pelottaa. Voi olla, että uudelleen löydetty oma minä, oma tahto, tulee ja tuhoaa kaiken, sitä ei osaa hallita. Tai pahempaa; voi olla että pahimmat pelot käyvät toteen, eikä olekaan mitään kun todella kohtaa itsensä. Että olikin niin huono mitä lapsena uskoi, mitätön, osaamaton, avuton.  

Sinä itse kirjoitit, että sinulle on vaikeaa, kun lapsesi näkevät sinussa virheitä. Se kertoo, kuinka kovasit yrität peitellä itseltäsi omia puutteitasi. Et haluaisi nähdä niitä, miksi? Muistuttaako se sinua jostain sellaisesta tunteesta, että olet jotenkin niin virheellinen ja huono, ettet kestä sitä? Että se ei menekään niin, että teit virheen, vaan että olet virhe? Kun olit lapsi ja epäonnistuit, rohkaisiko sinua kukaan? Keroitko kukaan, että ei haittaa? Mitäpä, jos oletkin nyt jo niin vahva, aikuinen, rakastettu ja turvassa, että kestät nähdä puutteesi? Että ne eivät ole sinulle enää uhka?

Kerroit myös, että sinulla on vaikeuksia ottaa vastaan lasten aggressiota ja rajojen hakemista. Kuulostaa siltä kuin helposti pettyisit heihin ja mieluummin väistäisit kuin käyttäisit sitä omaa aggressiivisuuttasi jämäkkänä ja turvallisena voimana ohjata ja rajoittaa. Jos näin on, niin ei ole mikään ihme että sun viha on noin voimakas. Se ei saa purkautua luonnollisella ja rakentavalla tavalla, sun ja lasten kasvuun, turvaan ja kehitykseen. 

Sun viha on ystäväsi, jota olet kohdellut väärin, kieltänyt sen eteenpäin vievän merkityksen silloin kun se on raikas, sinua puolustava voima. Toivota se tervetulleeksi, tarkastele sitä. Mitä lujemmin kiellät itseltäsi oman pimeän puolesi, sen lujemmin se puskee sieltä pintaan, koska selvästi olet nyt elämäntilanteessa, jossa se voi tulla pintaan. Jokin asia on saanut sut tuntemaan olosi hetkeksi niin rohkeaksi ja voimakkaaksi, että uskallat kohdata sen.

Sulla on melko samanlainen suhde äitiisi kuin minulla molempiin vanhempiini (erit. isääni). En vain jotenkin voi sille mitään, että oon edelleen niiiin katkera heille ja muistan kaikki väärinkohtelut enkä voi antaa niitä anteeksi. Jotenkin kun lapsena ja teininä ei saanut sanoa miltä oikeasti tuntuu, vaan piti esittää hilpeää ja huoletonta, niin koko se aika on päässäni jonkinlainen musta mössö ja vanhemmat siltä ajalta näyttäytyy päässäni lähinnä jonain hirviöinä. Ovat muuttaneet käytöstään vanhemmiten jonkin verran, joten mulla on ikään kuin kahdet vanhemmat- ne päässäni asuvat hirviöt siltä ajalta kuin olin alle 20 v, joita vihaan lakkaamatta, ja nämä nykyiset, jotka eivät enää moneen vuoteen ole uskaltaneet sanoa minulle mitään vastaan (sen jälkeen kun jouduin sinne hullujenhuoneelle, mutta en suosittele kokeilemaan tätä ihan vain siltä varalta jos sinunkin äitisi muuttaisi käytöstään..ainahan voit toki mennä vaikkapa Kanarialle viikoksi ja kertoa äidillesi olevasi Lapinlahdessa).

Minäkään en varmasti ole eriytynyt vanhemmistani, koska eriydyin jo lapsena itsestäni, enkä siis ole käytännössä kokenut yhtään mitään elämässäni. Vain ulkokuoreni on. Tätä kutsutaan traumatisoitumiseksi- voipi olla, että aiempi terapiasi ei ole ollut varsinaisesti traumaterapiaa?

Luulen tämän jumin ja saman levyn jauhamisen johtuvan siitä, että esim omat ikävät muistoni eivät ole sellaisia "oikeita" muistoja, että kylläpäs suretti kun kissa jäi auton alle, vaan joku sellainen osa aivoista on varastoinut ne, joka ei ole siinä hetkessä pystynyt tuntemaan mitään, vaan vain työntämään sen pois tietoisuudesta. Joten kun se myöhemmin tulee pintaan, toistuukin se silloin koettu kauhu/viha/häpeä jotenkin repeatilla uudestaan ja uudestaan, mutta se pitäisi päästä kokemaan sen ikäisen näkökulmasta, kuin silloin kuin se on tapahtunut- onhan eri asia vaikkapa pelätä isän lyöntiä, kun on 7 v, kuin 50 v. nyt on jäljellä vain ne tunteet, mutta niitä ei tavallaan yhdistä mihinkään. En tiedä saiko tästä mitään selvää.. 

No se oli se rakkaus. Se se oli. Ja se tuli ja meni.

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:22"]

Minäkään en varmasti ole eriytynyt vanhemmistani, koska eriydyin jo lapsena itsestäni, enkä siis ole käytännössä kokenut yhtään mitään elämässäni. Vain ulkokuoreni on. Tätä kutsutaan traumatisoitumiseksi- voipi olla, että aiempi terapiasi ei ole ollut varsinaisesti traumaterapiaa?

[/quote]

Ilmaisin tuon vähän oudosti- piti sanomani, että ehkä sinäkin tarvitsisit traumaterapiaa, mikä on eri asia kuin tavallinen psykoterapia.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:22"]

Sulla on melko samanlainen suhde äitiisi kuin minulla molempiin vanhempiini (erit. isääni). En vain jotenkin voi sille mitään, että oon edelleen niiiin katkera heille ja muistan kaikki väärinkohtelut enkä voi antaa niitä anteeksi. Jotenkin kun lapsena ja teininä ei saanut sanoa miltä oikeasti tuntuu, vaan piti esittää hilpeää ja huoletonta, niin koko se aika on päässäni jonkinlainen musta mössö ja vanhemmat siltä ajalta näyttäytyy päässäni lähinnä jonain hirviöinä. Ovat muuttaneet käytöstään vanhemmiten jonkin verran, joten mulla on ikään kuin kahdet vanhemmat- ne päässäni asuvat hirviöt siltä ajalta kuin olin alle 20 v, joita vihaan lakkaamatta, ja nämä nykyiset, jotka eivät enää moneen vuoteen ole uskaltaneet sanoa minulle mitään vastaan (sen jälkeen kun jouduin sinne hullujenhuoneelle, mutta en suosittele kokeilemaan tätä ihan vain siltä varalta jos sinunkin äitisi muuttaisi käytöstään..ainahan voit toki mennä vaikkapa Kanarialle viikoksi ja kertoa äidillesi olevasi Lapinlahdessa).

Minäkään en varmasti ole eriytynyt vanhemmistani, koska eriydyin jo lapsena itsestäni, enkä siis ole käytännössä kokenut yhtään mitään elämässäni. Vain ulkokuoreni on. Tätä kutsutaan traumatisoitumiseksi- voipi olla, että aiempi terapiasi ei ole ollut varsinaisesti traumaterapiaa?

Luulen tämän jumin ja saman levyn jauhamisen johtuvan siitä, että esim omat ikävät muistoni eivät ole sellaisia "oikeita" muistoja, että kylläpäs suretti kun kissa jäi auton alle, vaan joku sellainen osa aivoista on varastoinut ne, joka ei ole siinä hetkessä pystynyt tuntemaan mitään, vaan vain työntämään sen pois tietoisuudesta. Joten kun se myöhemmin tulee pintaan, toistuukin se silloin koettu kauhu/viha/häpeä jotenkin repeatilla uudestaan ja uudestaan, mutta se pitäisi päästä kokemaan sen ikäisen näkökulmasta, kuin silloin kuin se on tapahtunut- onhan eri asia vaikkapa pelätä isän lyöntiä, kun on 7 v, kuin 50 v. nyt on jäljellä vain ne tunteet, mutta niitä ei tavallaan yhdistä mihinkään. En tiedä saiko tästä mitään selvää.. 

[/quote]

Joo, tuo kuulostaa tutulta, että ei ole pystynyt tuntemaan jossain hetkessä mitään, mutta esim. vanhempi sanoo, miltä sen pitää tuntua ja oikea tunne on varastoitunut pois tietoisuudesta. On se ehkä jossain, missä, en tiedä. Mäkin jouduin pelkäämään äitiä, että mitä se tekee. Se varsinkin huusi. Mä en muuten tee sitä mun lapsille ollenkaan. Mua pelottaa, että jos tää prosessi etenee, sekoan. Joudun kans sairaalaan. Kuolisin häpeästä, se olis huonoutta ja jotenkin aivan turha tulla sanomaan, että ei oo, koska mä voisin hienosti mennä mielisairaalaan, jos saisin hakeutua sinne. Se ei olis häpeä. Mutta joutua, menettää ikään kuin itsensä niin täysin.... Se ois kauheaa. Lopun alku.

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:23"]

No se oli se rakkaus. Se se oli. Ja se tuli ja meni.

Ap

[/quote]

Kävikö niin, että heräsit,  oma minäsi ja oma tahtosi heräsi? Että nyt katsot kaikkea uusin silmin, miettien, mitä todella olet tahtonut elämässäsi, ja mitkä ovat vaan asioita, joita luulit tahtoneesi, tai jotka vaan tapahtuivat?

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:18"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:01"]

[No, mistähän mä haen sitä apua? Luettelin jo kaikki paikat, joista olen hakenut. Ehkä mun on vaikeaa ottaa apua vastaan. Vaikka sitä haenkin. Mistäs se sitten johtuu? Pelosta? Minkä pelosta. Myönnän kyllä, että jokin pelottaa. Jotain siinä ois pelottavaa. Liian pelottavaa. Miten niin se riittää, että tiedän, mistä haen apua????? 

Ap

[/quote]

Oman minän syntyminen pelottaa. Oman tahdon syntyminen pelottaa. Voi olla, että uudelleen löydetty oma minä, oma tahto, tulee ja tuhoaa kaiken, sitä ei osaa hallita. Tai pahempaa; voi olla että pahimmat pelot käyvät toteen, eikä olekaan mitään kun todella kohtaa itsensä. Että olikin niin huono mitä lapsena uskoi, mitätön, osaamaton, avuton.  

Sinä itse kirjoitit, että sinulle on vaikeaa, kun lapsesi näkevät sinussa virheitä. Se kertoo, kuinka kovasit yrität peitellä itseltäsi omia puutteitasi. Et haluaisi nähdä niitä, miksi? Muistuttaako se sinua jostain sellaisesta tunteesta, että olet jotenkin niin virheellinen ja huono, ettet kestä sitä? Että se ei menekään niin, että teit virheen, vaan että olet virhe? Kun olit lapsi ja epäonnistuit, rohkaisiko sinua kukaan? Keroitko kukaan, että ei haittaa? Mitäpä, jos oletkin nyt jo niin vahva, aikuinen, rakastettu ja turvassa, että kestät nähdä puutteesi? Että ne eivät ole sinulle enää uhka?

Kerroit myös, että sinulla on vaikeuksia ottaa vastaan lasten aggressiota ja rajojen hakemista. Kuulostaa siltä kuin helposti pettyisit heihin ja mieluummin väistäisit kuin käyttäisit sitä omaa aggressiivisuuttasi jämäkkänä ja turvallisena voimana ohjata ja rajoittaa. Jos näin on, niin ei ole mikään ihme että sun viha on noin voimakas. Se ei saa purkautua luonnollisella ja rakentavalla tavalla, sun ja lasten kasvuun, turvaan ja kehitykseen. 

Sun viha on ystäväsi, jota olet kohdellut väärin, kieltänyt sen eteenpäin vievän merkityksen silloin kun se on raikas, sinua puolustava voima. Toivota se tervetulleeksi, tarkastele sitä. Mitä lujemmin kiellät itseltäsi oman pimeän puolesi, sen lujemmin se puskee sieltä pintaan, koska selvästi olet nyt elämäntilanteessa, jossa se voi tulla pintaan. Jokin asia on saanut sut tuntemaan olosi hetkeksi niin rohkeaksi ja voimakkaaksi, että uskallat kohdata sen.

[/quote]

Omat puutteet on jotain aivan käsittämätöntä. Siksi niitä pitää peitellä.

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:30"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 23:23"]

No se oli se rakkaus. Se se oli. Ja se tuli ja meni.

Ap

[/quote]

Kävikö niin, että heräsit,  oma minäsi ja oma tahtosi heräsi? Että nyt katsot kaikkea uusin silmin, miettien, mitä todella olet tahtonut elämässäsi, ja mitkä ovat vaan asioita, joita luulit tahtoneesi, tai jotka vaan tapahtuivat?

[/quote]

Joo, suurinpiirtein juuri näin.

Ap

Olet todella itsekeskeinen ihminen ja sopimaton vanhemmaksi. Olisi tosiaan kannattanut miettiä tarkemmin lasten tekemistä. Ei monella muullakaan ole ollut täydellinen lapsuus ja vanhemmat. 

Mä en usko, että ratkaisu ap:n ongelmiin on varsinaisesti pelkästään oman käytöksen kontrollointi, jos äiti vain esittää hyvää äitiä ja oikeasti on poissaoleva ja masentunut ja vihainen ja katkera, niin saa ne lapset siitäkin traumoja. Eikä se "mua on kohdeltu huonosti" ole tällaisissa tapauksissa mikään levy, mikä pitää katkaista, eihän se ongelma ole tuollainen yksittäinen ajatus kuten "olisi pitänyt mennä aamulla jumppaan", vaan siihen sisältyy kaikki ne jutut minkä vuoksi ap on kasvanut kieroon.

Miksi kukaan edes on huolissaan ap:n lapsista- jos lapsena huonosti kohdeltu voi aikuisena vain päättää, että lapsuus ei vaikuta mihinkään eikä sillä ole siis oikeasti merkitystä, kuten ap:lle on neuvottu,  niin sittenhän niitä lapsia voi kohdella miten haluaa ja jos ne aikuisena oireilee niin käskee vain lopettamaan?

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:36"]

Olet todella itsekeskeinen ihminen ja sopimaton vanhemmaksi. Olisi tosiaan kannattanut miettiä tarkemmin lasten tekemistä. Ei monella muullakaan ole ollut täydellinen lapsuus ja vanhemmat. 

[/quote]

Hei äiti! Pysy poissa mun elämästä, olet aikuinen, etköhän sä pärjää! Hoida vaan ihan ne omat asiasi!

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:54"]

Mä en usko, että ratkaisu ap:n ongelmiin on varsinaisesti pelkästään oman käytöksen kontrollointi, jos äiti vain esittää hyvää äitiä ja oikeasti on poissaoleva ja masentunut ja vihainen ja katkera, niin saa ne lapset siitäkin traumoja. Eikä se "mua on kohdeltu huonosti" ole tällaisissa tapauksissa mikään levy, mikä pitää katkaista, eihän se ongelma ole tuollainen yksittäinen ajatus kuten "olisi pitänyt mennä aamulla jumppaan", vaan siihen sisältyy kaikki ne jutut minkä vuoksi ap on kasvanut kieroon.

Miksi kukaan edes on huolissaan ap:n lapsista- jos lapsena huonosti kohdeltu voi aikuisena vain päättää, että lapsuus ei vaikuta mihinkään eikä sillä ole siis oikeasti merkitystä, kuten ap:lle on neuvottu,  niin sittenhän niitä lapsia voi kohdella miten haluaa ja jos ne aikuisena oireilee niin käskee vain lopettamaan?

[/quote]

Eihän täällä ole kukaan esittänyt oman käytöksen kontrollointia, vaan uusien käytösmallien opettelua, ja toisten ihmisten tunteisiin eläytymistä.

Eihän aloittajan ongelma ole se, etteikö hän tietäisi, miltä hänestä tuntuu. Hänhän tietää sen jopa niin hyvin, että se tunteminen näyttää sokaisevan kaiken muun.  Sen sijaan hän ei näytä olevan kovinkaan hyvin selvillä siitä, miltä muista tuntuu. Kuitenkin sen tajuaminen, miten ihmisten mieli ja maailma toimii, auttaa toipumisessa ja hyvinvoinnissa. Asioista näkee vain pienen siivun, jos niitä katsoo vain omasta näkökulmastaan. Suurin osa jää tajuamatta, vaikka juuri se voisi auttaa ymmrätämisessä. Itse asiassa, jos ei ymmärrä muiden ihmisten motiiveja ja näkee vain sen ulkoisen käytöksen (ja senkin tulkitsee väärin, koska katsoo sitä vain omasta näkökulmastaan) elää helposti hyvin yksinäisenä muiden kanssa, pettyneenä muihin ihmisiin. Mikä syventää sitä omaa vihaa ja katkeruutta, koska tuntuu ettei muilla ole näin, muut eivät voi ymmärtää, en voi kenellekään kertoa tästä koska he tuomitsisivat minut kuitenkin. Mikä on siis käytösmalli, jota ap:n äitikin on noudattanut. 

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:54"]

Mä en usko, että ratkaisu ap:n ongelmiin on varsinaisesti pelkästään oman käytöksen kontrollointi, jos äiti vain esittää hyvää äitiä ja oikeasti on poissaoleva ja masentunut ja vihainen ja katkera, niin saa ne lapset siitäkin traumoja. Eikä se "mua on kohdeltu huonosti" ole tällaisissa tapauksissa mikään levy, mikä pitää katkaista, eihän se ongelma ole tuollainen yksittäinen ajatus kuten "olisi pitänyt mennä aamulla jumppaan", vaan siihen sisältyy kaikki ne jutut minkä vuoksi ap on kasvanut kieroon.

Miksi kukaan edes on huolissaan ap:n lapsista- jos lapsena huonosti kohdeltu voi aikuisena vain päättää, että lapsuus ei vaikuta mihinkään eikä sillä ole siis oikeasti merkitystä, kuten ap:lle on neuvottu,  niin sittenhän niitä lapsia voi kohdella miten haluaa ja jos ne aikuisena oireilee niin käskee vain lopettamaan?

[/quote]

Hieno kirjoitus sinulta. Tuo ajatus, että pitäisi miettiä miltä muista tuntuu oma käytös alkoi jo auttaa mua täällä arjessa, mutta hiukan toisin kuin kirjoittaja ehkä meinasi. 

Tajusin nimittäin jo nyt pelänneeni tosi paljon, että olen lapsille samanlainen kokemus kuin äitni minulle enkä osannut mistään erottaa ja nähdä, onko niin, koska en voi mennä lasteni päiden sisään. Mutta aloin miettiä tuota omalta kannaltani, että onko mun äiti koskaan osannut ajatella, miltä hänen käytöksensä minusta on tuntunut ja tajusin, että no ei ole. Ja siinä tuli ero. Siis mun ja äidin välillä. En voi olla tuossa asiassa yhtä huono kuin äiti, siis tuottaa lapsille samaa kärsimystä, kuin äitini, koska mä oon miettinyt näitä asioita. Hommasin miehen, jolla on hyvä ote lapsiin (myös minuun), en ole 24/7 yh tilanteessa jossa kukaan ei pääse väliin jos suuttuisin lapsille ja muutenkin tiedostan ongelmani.

Nyt aloin luottaa hieman enemmän itseeni, että mä pärjään ja se tuntuu hyvältä! Olen lapsillekin enempi läsnä just nyt, seuraavasta hetkestä en tiiä, mutta kuitenkin :) Enemmän tätä ja pääsen etiäpäin! 

Ap

ei ollut kivaa luettavaa ei.. Tää on aika kamalaa sanoa näin, mutta et vaikuta hirveän kypsältä äidiksi.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:36"]

Olet todella itsekeskeinen ihminen ja sopimaton vanhemmaksi. Olisi tosiaan kannattanut miettiä tarkemmin lasten tekemistä. Ei monella muullakaan ole ollut täydellinen lapsuus ja vanhemmat. 

[/quote]

Kun se tuki, jota mä olen äidiltä saanut, on just tällaista. No, en ota vastaan enää, koska äiti on aikuinen niin hoitakoot omat asiansa vain. Mitä se mun asioihin on ikinä edes sotkeutunut, kun ei mitään tajua tai tajunta on tämän kirjoittajan tasolla. Sorry vaan kun sanon!

Ap