Mikä anopissasi ärsyttää eniten?

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:31"]Ei nyt ehkä suoranaisesti ärsytä, mutta tavallaan harmistuttaa ettei anoppi ja perheensä ole enemmän meidän elämässämme mukana. Odotamme esikoistamme, vielä reilu 2kk raskautta jäljellä, ja anoppi (yksinään) on kerran käynyt meillä kylässä vaikka välimatkaa on alle puoli tuntia. Samoin me vierailimme anoppilassa viimeksi jouluna.

Omat vanhempani asuvat yli 2h matkan päässä ja heitä on tavattu noin kerran kuussa. Monesti ovat käyneet meillä ja monesti meidät on kutsuttu heille. Anoppilaan jouduimme joulunakin menemään kutsumatta.

Minulle on aina perhe ja suku olleet tärkeitä ja aina on kyläilty puoleen jos toiseen. Jotenkin tuntuu oudolta, kun miehen perhe on niin 'irrallinen'. Välillä sitä miettii, että onko se vika minussa ettei esikoisensa ja ensimmäinen lapsenlapsensa tunnu yhtään kiinnostavan :(.
[/quote]
Tää on aivan kuin mun tekstiä! Anoppi on käynyt meillä tasan kahdesti, vaikka asuvat noin puolen tunnin ajon päässä. Luulin, että kun lapsi syntyy niin he eivät malttaisi olla poissa ensimmäisen lapsenlapsensa luota mutta eipä kuulu. Se on harmi, haluaisin että lapsi tuntisi heidät paremmin. Oma äitini asuu 300km päässä, ja käy useammin kylässä mitä anoppi.

Anoppi on naaman edessä mielistelevä, mutta selän takana arvostelee ja valittaa. Päin naamaakin osaa kyllä antaa ehdotuksia esim. mikä olisi hänen mielestään sopiva työpaikka minulle. Aina negatiivinen, ei suoraan kutsu käymään,mutta jos menemme valittaa, kun emme ole käyneet. Koskaan ei kysy mitään elämästämme, puhuu päälle, ei kuuntele, kertoo samat jutut, puhuu meille aina käskymuodossa. Erittäin rasittava ihminen.

Kun on meillä kutsuu miehen sisaruksia meille kylään kysymättä meiltä. Ilmoittaa vain, että "Tiina tulee huomenna käymään".

Harmittaa kun anoppi on niin etäinen. Pitää jotenkin sellaista muodollista rakoa poikansa perheeseen. Hän ei jotenkin päästä tunnetasolla lähelleen. Käy harvoin ja silloin kun käy, niin viipyy vain pari tuntia vaikka tulee neljän tunnin ajomatkan päästä. Tyttärellään (asuu lähellä meitä) viipyy useampia päiviä aina kerrallaan.

Lastemme puolesta surettaa kun varsinkin tyttäremme oli pienempänä kovasti mummon perään ja ikävöi häntä kovasti. Nyt isompana tyttö ei enää kysele hänen perään..

Todella surullista että vanhempi ihminen ei edes tajua että on omalla toiminnallaan menettänyt pienen tytön kaipauksen ja rakkauden :(

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:35"]

En koe vielä reilun 20 yhteisen vuoden jälkeen kuuluvani "sukuun". Olisin sukurakas ja olen ehdotellut kaikkea kivaa yhteistä, mutta aika omissa oloissamme ollaan ja ehdotukseni vaietaan olemattomiksi.

[/quote]

Mulla sama. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 16v, joista naimisissa 13v enkä vieläkään koe kuuluvani sukuun. Anoppi ei esim. koskaan puhu meistä vaan aina se on "Jussi". "Jussin auto", "Jussi tuli käymään", "Onko Jussi sinulla luutua, kun tähän kaatui maitoa?"  jne. jne.

Auto on meidän yhteinen, tultiin käymään koko perhe ja kyllä, meillä on luutuja (joista minä tiedän enemmän, kysyisit minulta).

Tuo on toisinaan niin loukkaavaa, mutta siihen alkaa jo turtua ja olen vain välittämättä. Välit on muuten ihan normaalit ja asialliset.

Ja kun meidän esikoinen oli vauva, niin anopilla oli joku ihme tarve alleviivata, että se vauva on myös mieheni. Kerran, kun en antanut vauvan ollessa 1kk anopin lähteä sen kanssa vaunukävelylle kahdestaan, koska vauva nukkui ja söi vielä niin epäsäännöllisesti. Siitäkös se riemu repesi. Kuulin kuinka nurkan takana miehelleni papatti, että "no onhan se sinunkin lapsi, saat kai se sinäkin päättää!" No ihan tosiko.

Sen kerran vain en vauvaa hänelle raskinut antaa...

Olen noin kolmenkymmenen avioliittovuoteni aikana tavannut anoppiani sen verran harvoin eli noin kerran kaksi vuodessa seurustelumme sekä avioliiton alkutaipaleelta lähtien, koska onneksemme välimatka kotiemme välissä on noin 300 km. Anoppini on käynyt meidän kotonamme kolmesti: häissä ja ristiäisissämme; ja luojan kiitos tuosta välimatkastamme ja anopin heikosta terveyden tolasta, joten hän ei ole jaksanut matkustella viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana kotoaan tuntia pitempiä automatkoja muuta kuin pakosta. Junalla hän ei ole matkustellut kuin sormilla laskettavat määrät koko elämänsä aikana puhumattakaan lentokoneella. Appiukko kyllä matkusteli jopa yksin ulkomaille muussa seurassa kuin anoppini seurassa.  Kun sitten käymme anoppia tapaamassa, niin viivymme hänen luonaan muutaman päivän, ja ei siinä ajassa ehdi riitaantua.  Anopissani kyllä havaitsin oireita suoranaiseen tarpeettomien neuvojen jakamiseen silloin, kun meidän esikoislapsemme oli vauvaikäinen, mutta sekin oire korjaantui ajan myötä, ja kun saimme lisää lapsia, ja tämä välimatka on ollut todellakin pelastuksemme. Näin jälkeenpäin kyllä ymmärsin hyvin, miksi mieheni veljen vaimon ja anoppini välit tulehtuivat,ja he eivät kestäneet toisiaan. Asuivat nimittäin samassa pihapiirissä aikoinaan jonkin aikaa, mutta sitten tuli pesäero jne.

Up

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 00:35"]Olen noin kolmenkymmenen avioliittovuoteni aikana tavannut anoppiani sen verran harvoin eli noin kerran kaksi vuodessa seurustelumme sekä avioliiton alkutaipaleelta lähtien, koska onneksemme välimatka kotiemme välissä on noin 300 km. Anoppini on käynyt meidän kotonamme kolmesti: häissä ja ristiäisissämme; ja luojan kiitos tuosta välimatkastamme ja anopin heikosta terveyden tolasta, joten hän ei ole jaksanut matkustella viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana kotoaan tuntia pitempiä automatkoja muuta kuin pakosta. Junalla hän ei ole matkustellut kuin sormilla laskettavat määrät koko elämänsä aikana puhumattakaan lentokoneella. Appiukko kyllä matkusteli jopa yksin ulkomaille muussa seurassa kuin anoppini seurassa.  Kun sitten käymme anoppia tapaamassa, niin viivymme hänen luonaan muutaman päivän, ja ei siinä ajassa ehdi riitaantua.  Anopissani kyllä havaitsin oireita suoranaiseen tarpeettomien neuvojen jakamiseen silloin, kun meidän esikoislapsemme oli vauvaikäinen, mutta sekin oire korjaantui ajan myötä, ja kun saimme lisää lapsia, ja tämä välimatka on ollut todellakin pelastuksemme. Näin jälkeenpäin kyllä ymmärsin hyvin, miksi mieheni veljen vaimon ja anoppini välit tulehtuivat,ja he eivät kestäneet toisiaan. Asuivat nimittäin samassa pihapiirissä aikoinaan jonkin aikaa, mutta sitten tuli pesäero jne.
[/quote]

Mäkin suorastaan ilahduin, kun eräässä elämänvaiheessa tarjoutui tilaisuus muuttaa toiselle puolelle maata. Ja vaikka tämä tilaisuus paransi mm elintasoamme suuresti, eka riemu oli tästä pesäerosta.

Anopissa ärsyttää eniten suunnaton tyhmyys. Ei tajua mistään mitään, ei seuraa aikaansa. Ollut joskus lestadiolainen ja elää yhä niissä oudoissa ajatusmaailmoissa. En pysty keskustelemaan hänen kanssaan normaalisti, koska ei tajua normaaleista keskusteluaiheista mitään. Tuurijuoppo ja hirviö kännissä, väittää aina ettei muista mitään kännäilyistään.

Toistaiseksi ei muu kuin 'hankala' kylään tulo. Eli ilmoittaa ajoissa viikonlopulla, että tulevat viikonloppuna käymään. Seuraava ilmoitus asiasta on puhelu 'ollaan teidän parkkipaikalla, ootteko kotona' ja tämä tapahtuu koska tahansa lauantaiaamun ja sunnuntai-illan välillä. Pari kertaa ollaan oltu ostoksilla ja rauhassa tehty loppuun ja jätetty anoppi parkkipaikalle odottelemaan. Mutta ei mene jakeluun. Lapsia meillä ei vielä ole, katsotaan sitten uudestaan..

Anoppi n. 70-vuotias ja poikansa n. 50-vuotias.

Poika tupakoinut koko ikänsä, aski päivässä ja anoppi sanoi pöyristyneenä, ettei hänen poikansa polta, kun ei hän ole koskaan nähnyt sen polttavan, paitsi joskus pihalla kun joku naapuri on tarjonnut.

Anoppi kertoo, miten hyvä hänen poikansa on, eikä se kuulemma edes juopottele. Poikansa itse kertoilee, että aina kun juo, niin vedetään kunnon perseet ja tullaan konttauskunnossa kotiin ja tämä tapahtuu useamman kerran vuodessa.

Anoppi selittää, miten poikansa ostaa aina hyviä lahjoja - ostaa kalliita tavaroita, joita kukaan ei ole toivonut ja joilla kukaan ei mitään tee.

Huippu oli kuitenkin se, kun poikansa käyttäytyi väkivaltaisesti, sain ruhjeita ja kävin lääkärissä. Anoppi sanoi, että mitä sinä mahdoit ensin tehdä, se oli sinun syytäsi ja ilmoitti, että rikosilmoitusta ei saa tehdä, ja jos sellainen tehdään, hänen täytyy ottaa yhteyttä lakimieheen, ettei vaan pojan elämä mene pilalle.

Että heippa vaan Pirjo P.

Anopin on varastot ja vaatehuone täynnä ostin kun halvalla sain-roinaa, jota jakelee meille lahjoita.  "siivoaa" romuvarastojaan ahkerasti mutta ei ikinä raaski luopua mistään. 

Syöttää lapsille jatkuvasti herkkuja, vaikka kielletään.

Yrittää sisustaa asuntomme oman makunsa mukaan. Nykyiseen asuntoon muuttaessamme meidän piti ostaa uusi sohva. Anoppi kuuli tästä ja tarjoutui ystävällisesti ostamaan sen meille tuparilahjaksi. No, valitsimme sohvan ja kerroimme siitä anopille. Sohva oli hänen mielestään ruma, joten hän ei sitä suostunut ostamaan. No, ostin saman sohvan itse, siinähän sitten nyrpistelee vieraillessaan :)

Kyllä sen kanssa toimeen tulee ja on hyvällä tavalla kiinnostunut meidän asioista. Pari-kolme tuntia kerrallaan tullaan ihan hyvin toimeen. 

Esittää ulkopuolisille rakastavaa isoäitiä, mutta todellisuudessa ei ole missään tekemisissä lapsenlapsensa kanssa, koska ei pidä lapsensa puolisosta. 

Ei puhu mitään eikä ole mitään mieltä mistään. Ei myöskään tee mitään.

Hirveä kontrollifriikki joka paapoo aikuista poikaansa kuin pikkulasta. Tuntuu ettei hänellä ole muuta elämää kuin poikansa ja ei osaa päästää tästä normaalilla tavalla "irti"

Möläytti vauvauutisen koko miehen suvulle ja omalle työpaikalleen. Kiellettiin kertomasta. Meni kuppi nurin ja luottamus. Muuten on hyvä anoppi ollut.

Sen poika

Epähygienisin ihminen jonka tiedän

Ei mikään.

Olen uudehko anoppi. Odotan mielenkiinnolla kommentteja. Ehkä saan vinkkejä miten välttää konflikteja joita en ole osannut kuvitellakaan.