Mikä anopissasi ärsyttää eniten?

Eipä ole näkynyt vuosikausiin ja parempi kun pysyykin poissa, vaikuttaa haitallisesti koko perheeseen silloin viiden vuoden välein kun jossain sukujuhlissa nähdään. Eniten ärsyttää: ei anna edes osoitetta mihin joulukortin lähettää. Kasvotusten ärsyttää marttyyrimainen tekoitku miten muiden pitää vain ymmärtää häntä vaikka itse on ryyppäämisellään aiheuttanut ongelmansa. Ei pysty luottamaan tuohon ihmiseen ja yritän pysyä erossa hänestä etten tulisi sotketuksi mihinkään rikolliseen.

On oman elämänsä marttyyri eli sankarillisesti selviytyy vastoinkäymisistä jotka lähinnä omalla näköalattomuudellaan sekä kovapäisyydellään ja järjenkäytön puutteellaan on aiheuttanut, puhuu kovaäänisesti (ja toisten päälle) ja AINA kysyy "Täh?" (kesken lauseen) eli saat hänen seurassaan aloittaa lauseen kahdesti, jotenkin ei ole läsnä tilanteessa vaan vetää rooli päällä menemään... Enempää en kerro vaikka aihetta olisi. En halua että tunnistaa itsensä ja alkaa naputtaa tästä....

Alkoholisti, joka ei välitä ala-ikäisestä lapsestaan. Mieheni on tehnyt hänestä useita ilmoituksia sossuille, mutta mitään ei tapahdu. Mieheheni kärsii tilanteesta myös suuresti.

Minun anoppini puuttuu asioihin ja kertoo mielipiteensä kysymättä. Usein voivottelee tutuille ja tuntemattomille miten esimerkiksi meillä on vaikeaa tai miten paljon tekemistä joissain juhlissa on. Olen kuullut miten hän on kertonut tutulleen, että on ollut kamala työ järjestää pojan perheen juhlia eikä ole ehtinyt mitään omia asioita hoitamaan. Anopin ainoa tehtävä on ollut tulla paikalle kutsuttuna vieraana! Muut tietenkin kuvittelevat anopin puheista, että tämä olisi viikkokaupalla raatanut juhlien eteen. Tätä on tapahtunut usein..

Arvostelee miehelleni minua kun en ole paikalla ja minulle miestäni (omaa lastaan!) kun mies ei ole paikalla.
Puhuu paljon pahaa muista, mutta itsessään ei nää mitään vikaa.
Hankala ihminen.

Valehtelee ja kiinni jäädessään on kuin ei mitään olisi tapahtunut. Jatkaa ja kehittelee valheita selän takana. Valheilla yrittää vaikuttaa joka suuntaan erilailla, paikkailee omaa kuvaansa. Itseasiassa tuo ei enää ärsytä, vaan oksettaa.

Puuttuu toisten asioihin, valittaa kaikista muista ihmisistä (itse tietty täydellisyys) ja jostain hassusta syystä on lainaamassa ola-aloitteisesti meidän tavaroita eteenpäin..

En voi sanoa, että mikään ärsyttäisi, kun ei olla tekemisissä. Olen kyllä hänelle tosi vihainen siitä, millainen äiti hän on ollut miehelleni. Toisaalta tiedostan, että hän on itsekin varmasti ollut todella onneton. Lähinnä kai huolestuttaa, että pomppaako nuo möröt miehen menneisyydestä vielä esiin esim. jos saadaan omia lapsia tai kun anoppi heittää veivinsä.

Kylmyys. Ei päästä lähelle, ei kylläkään sekaannu elämäämme, saamme olla hyvin rauhassa. Aikani yritin luoda suhdetta onnistumatta, sittemmin olen jättänyt "rauhaan".

Anoppi kuoli puoli vuotta sitte. Edelleen tekee mieli huutaa miehelle kaikenlaisia juttuja sen äidistä ja siitä kuinka kurja kasvattaja se kaikinpuolin oli. Mutta enää/vielä ei jotenki kehtaa. Vaikka huono ihminenhän se on kuolleenakin.

Aikoinaan ärsytti monikin asia: omien tyttärien ylistäminen ja miniöiden mollaaminen, turha hössöttäminen ja kyttääminen. Lastenlasten arvottaminen ja epäoikeudenmukaisuus. Kun aikaa on kulunut, ei oikeastaan ärsytä mikään. Anoppi on sairas, vanha ihminen, joko on haudannut puolisonsa ja kaksi poikaansa. Ollut joskus suvun pää, nyt se, joka on eniten menettänyt. Myötätuntoa tunnen, en vihaa, en sääliä. Elämä on.

Ano pissasi.

En koe vielä reilun 20 yhteisen vuoden jälkeen kuuluvani "sukuun". Olisin sukurakas ja olen ehdotellut kaikkea kivaa yhteistä, mutta aika omissa oloissamme ollaan ja ehdotukseni vaietaan olemattomiksi.

Se, että tuli meidän vara-avaimilla meille. Tulin vauvan kanssa kaupasta kotiin niin siellä se luuttusi lattioita ja oli keittiössä vaihtanu kippojen ja kuppien paikkoja...

Tekopyhyys, ulkokultaisuus. Juoruilu. Analysoi muita ihmisiä ja kertoilee omia analyysejään muille. Analyysinsa vaan ei osu oikeaan joten loppujen lopuksihan ne ovat valheita mitä ihmisille puhuu,ei vain ymmärrä sitä.
Esittää välittävää ja murehtii mutta oikeasti ei koskaan kysy mitä kuuluu paitsi silloin kun on menossa kylään jonnekin ja pitäisi osata juoruta siellä tuoreimmat asiat.

Sotkua ja epäjärjestystä rakastava. En ole koskaan nähnyt keittiön pöytää ilman tavararöykkiöitä.

Neuvominen. Joka perkeleen asiassa. Raahaa meille jotain ikivanhoja rumia mattojaan ja muuta roinaa, että saisi omia varastojaan tyhjennettyä (Mies on käskenyt lopettaa sen, mutta ei auta).

Alkaa kyläillessään siivoamaan meillä ilman lupaa. Huomauttelee meidän kodin epäkohdista, esim. vähän ryppyiset makkarin verhot on ihan kauhistus. En jaksanut silittää niitä, kun vaihdan ne kuitenkin pian uusiin. Ei niitä pirun verhoja siellä kukaan käy katselemassa muutenkaan, paitsi anoppi...

Olettaa, etten tiedä mistään mitään. Saattaa alkaa neuvomaan miten pestään pyykkiä tai tehdään lihapullia, tai miten meidän pitäisi kasvattaa tuota omaa lastamme. Jos hänen läsnäollessaan kiellän lasta tekemästä jotain, tämä mitätöi koko jutun ja tulee siihen hössöttämään, että "anna vaan piirtää sohvaan ja syödä suklaata vaikka kohta onkin ruoka-aika".

On se muuten ihan kiva.

Se että omat lapset ja lapsenlapset ei kiinnosta pätkääkään! Ilmoitin että lapsenlapsi on teholla niin anoppi laittoi tsemppiviestin mutta ikinä ei kuulunut perään kyselyitä miten lapsi pärjää. Toisinsanoen  ei kiinnostanut kuoleeko vai ei....ei todellakaan enää kiinnosta olla koko naisen kanssa missään tekemisissä! Ja tämä oli vain vuoren huippu...

Itseni kannalta anopin tärkein ominaisuus on mummous. Ja se hän hoitaa loistavasti. On ihana mummo meidän lapsille.

Henkilönä ärsyttää taipumus olla liiankin avulias (puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu) ja se, että hänen kanssaan ei voi kunnolla keskustella. On kova puhumaan, ja se puhe on lähinnä selostusta. Jos yrität sanoa jotain väliin niin eikun jatkaa vain omaa uomaansa se selostus. Tuntuu että kommunikaatio on jotenkin liian yksisuuntaista.

Ei mikään, ihanan lämmin ihminen.