Yksinäinen, masentunut 13v. Ainoat harrastukset syöminen ja kännykän katsominen. On lihonut hurjasti, hygienia heikko ja viiltelee.Koululääk...

Meillä lähti aukeamaan kun vietiin lapsi päivystykseen, ottivat osastolle tarkkailuun. Lapsikin ymmärsi ettei ole enää vain vanhempien kehoitusta ja hössötystä ja rajoja vaan terveys on vaakalaudalla. Sitä ennen yritettiin kaikella: keskustellen, ruutuaikaa rajoittaen, seuranpidolla...

Dg oli toiminnallinen riippuvuus (netti).

Riippuvuudet ovat sairauksia,,niistä ei yksin eikä "säännöillä" pääse irti vaan muuttamalla ihan koko ajankäytön pakka.

Addikti. Puhelimet ja ruudut pois, ne addiktoivat, masentavat ja syrjäyttävät.

"

Ja kuvittelin että nyt saadaan apua. Ei. Perhetyöntekijä kertoi että saadaan rahallista avustusta harrastuksiin, mutta lapsi ei halua harrastaa mitään. Ei halua myöskään keskustella kenenkään kanssa, käskee vain painua v""uun.

On 172cm pitkä ja painaa 90 kiloa. Ja tosiaan viillellyt vatsaa ja reisiä, saanut ihan kunnon jäljet aikaan ja varmaan joutunut laastaroimaan niitä.

Kun tulemme mieheni kanssa töistä, möllöttää huoneessaan jonne on raahannut leipää, muroja ja edellispäivän lasagnen jämät. Tuijottaa kännykkää kuulokkeet korvilla. Poistuu vain hakemaan lisää ruokaa. Suihkuun menee kaksi kertaa viikossa kauhean nalkutuksen jälkeen ja koettaa samoja hikisiä, ties missä tahroissa olevia vaatteita pukea puhtaalle iholleen. Saan käytännössä vetää köyttä jostain kolitsihousuista että irti, mä pesen ne! Koululääkärikin oli kiinnittänyt huomiota hygienian tasoon ja hävettää kun varmaan luuli, ettei meillä käydä ikinä suihkussa...

En tiedä, eikö tässä tosiaan kukaan voi enää auttaa :("

Ihan ensinnäkin voimia sinulle raskaaseen tilanteeseen. Huoli on varmasti iso. Hyvä että olette hakeneet apua.

Sen verran kuitenkin haluaisin sinulle sanoa, että älä häpeä lastasi. Tällaisessa tilanteessa on täysin yhdentekevää se, kuvitteleeko joku ulkopuolinen ettei teillä käydä suihkussa. Jos joku ajattelee sellaista masentuneesta lapsesta, se on sen ihmisen häpeä eikä teidän tai lapsen. Nuo viiltelyt, eristäytyminen ja se ettei mikään kiinnosta, on vakavia asioita ja ulkoiset jutut kuten lihominen tai hygienia tulee toissijaisena siinä kun lapsi yrittää selvitä masennuksesta HENGISSÄ. Osoita tukesi ja hyväksyntäsi lapsellesi. Niitä hygienia- ja painoasioita voi miettiä sitten kun siihen on voimavaroja! Nyt niiden häpeäminen ja vatvominen lisää vain lapsen taakkaa ja pahaa oloa. En siis vähättele missään nimessä sitä ettei ne olisi huolestuttavia, mutta isompi huoli teillä pitäisi olla nyt lapsen selviämisestä.

Älä nyt herranjumala anna lastasi huostaan, kun täällä jotkut ehdottelevat. Muistat varmasti, mitä kävi Koskelan uhrille tai niille romanitaiteilijan uhreille. Kaikki olivat lastensuojelun asiakkaita.

Vie lapsi yksityiselle lastenpsykiatrille. Ensin pitää hoitaa viiltely ja eristäytyminen kuntoon, ehkä taustalla on jotain mielenterveyshäiriöitä. Sitten vasta hoidetaan muut asiat, kun ylipaino ja kaverisuhteet. Jatkakaa kuraattorin ja perhetyöntekijän tapaamisia, muuten lastensuojelu käy päälle, mutta pääpainon pitää olla nyt psykiatrisessa hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

"

Ja kuvittelin että nyt saadaan apua. Ei. Perhetyöntekijä kertoi että saadaan rahallista avustusta harrastuksiin, mutta lapsi ei halua harrastaa mitään. Ei halua myöskään keskustella kenenkään kanssa, käskee vain painua v""uun.

On 172cm pitkä ja painaa 90 kiloa. Ja tosiaan viillellyt vatsaa ja reisiä, saanut ihan kunnon jäljet aikaan ja varmaan joutunut laastaroimaan niitä.

Kun tulemme mieheni kanssa töistä, möllöttää huoneessaan jonne on raahannut leipää, muroja ja edellispäivän lasagnen jämät. Tuijottaa kännykkää kuulokkeet korvilla. Poistuu vain hakemaan lisää ruokaa. Suihkuun menee kaksi kertaa viikossa kauhean nalkutuksen jälkeen ja koettaa samoja hikisiä, ties missä tahroissa olevia vaatteita pukea puhtaalle iholleen. Saan käytännössä vetää köyttä jostain kolitsihousuista että irti, mä pesen ne! Koululääkärikin oli kiinnittänyt huomiota hygienian tasoon ja hävettää kun varmaan luuli, ettei meillä käydä ikinä suihkussa...

En tiedä, eikö tässä tosiaan kukaan voi enää auttaa :("

Ihan ensinnäkin voimia sinulle raskaaseen tilanteeseen. Huoli on varmasti iso. Hyvä että olette hakeneet apua.

Sen verran kuitenkin haluaisin sinulle sanoa, että älä häpeä lastasi. Tällaisessa tilanteessa on täysin yhdentekevää se, kuvitteleeko joku ulkopuolinen ettei teillä käydä suihkussa. Jos joku ajattelee sellaista masentuneesta lapsesta, se on sen ihmisen häpeä eikä teidän tai lapsen. Nuo viiltelyt, eristäytyminen ja se ettei mikään kiinnosta, on vakavia asioita ja ulkoiset jutut kuten lihominen tai hygienia tulee toissijaisena siinä kun lapsi yrittää selvitä masennuksesta HENGISSÄ. Osoita tukesi ja hyväksyntäsi lapsellesi. Niitä hygienia- ja painoasioita voi miettiä sitten kun siihen on voimavaroja! Nyt niiden häpeäminen ja vatvominen lisää vain lapsen taakkaa ja pahaa oloa. En siis vähättele missään nimessä sitä ettei ne olisi huolestuttavia, mutta isompi huoli teillä pitäisi olla nyt lapsen selviämisestä.

Näin juuri.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt herranjumala anna lastasi huostaan, kun täällä jotkut ehdottelevat. Muistat varmasti, mitä kävi Koskelan uhrille tai niille romanitaiteilijan uhreille. Kaikki olivat lastensuojelun asiakkaita.

Vie lapsi yksityiselle lastenpsykiatrille. Ensin pitää hoitaa viiltely ja eristäytyminen kuntoon, ehkä taustalla on jotain mielenterveyshäiriöitä. Sitten vasta hoidetaan muut asiat, kun ylipaino ja kaverisuhteet. Jatkakaa kuraattorin ja perhetyöntekijän tapaamisia, muuten lastensuojelu käy päälle, mutta pääpainon pitää olla nyt psykiatrisessa hoidossa.

Jep. Lasu on _täysin_väärä_ paikka tässä tilanteessa ja lapsen tilanne todennäköisesti vain huononee niillä "palveluilla". Tämä kuuluu ensisijaisesti psykiatrian piiriin!

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille enimmäkseen asiallisista vastauksista.

Tietääksei lasta ei kiusata, ainakaan vielä mutta hänet jätetään sivuun. On aika ujo, on aina ollut ja hermostuessa alkaa takellella, ei siis änkyttää mutta kieli menee solmuun.

Harrasti  vuoden ratsastusta, sitten halusi lopettaa ja nyt mikään harrastus ei kelpaa. Sanoo että tubettajien ja  hassujen videoiden katsominen on harrastus. Syö puhtaasti tylsyyteen, vaikkei tätä myönnä.

On jo niin iso, ettei toimi jos menen pirteästi lässyttämään "Tuleppas leipomaan pipareita!" tai "Lähdetäänpäs kävelylle!" Minusta ei ole kaverin korvikkeeksi.

Pienenä, noin 3-5vuotiaana hänellä oli useita kavereita kerrostalossa jossa asuimme. Eskarissa alkoi kaveri toisensa jälkeen olla "tyhmä".  Kun aloitti ala-asteen, ei tutustunut oikein keneenkään. Tuolloin kuitenkin ratsasti sekä oikeilla hevosilla  että keppihevosilla, kävi kanssani uimahallissa ja kirpputoreilla ym eli muutakin kuin vain nyhjäsi huoneessaan. Hoikkakin oli kuin pajunvitsa.

Olisi ihanaa ottaa koira! saisi  sitä juoksuttaessa liikuntaa ja varmasti mielialakin nousisi mutta mieheni on allerginen. 

Ap

Ap. Sun tekstistäsi kuultaa toki välittäminen ja huoli, mutta myös aistin siitä että häpeät tiettyjä asioita lapsessasi.

"Hoikkakin oli kuin pajunvitsa."

Olisi todella tärkeää että työstät jossain myös niitä omia odotuksiasi lapseesi liittyen. Hän on oma yksilönsä ja hän on arvokas täyttipä hän sitten sinun ihanteitasi tai ei. Nyt tulee sellainen olo että esim. lapsen paino on sinulle pettymys. Uskon että tämä heijastuu myös lapsen itsetuntoon.

Ylipaino on epäterveellistä, mutta siitä ei parane monikaan häpeämällä itseänsä. Ja myös ylipainoinen voi elää onnellista elämää, mutta itsetuhoisen ja masentuneen ihmisen elämä voi loppua lyhyeen. Tuntuu ettet ole täysin havahtunut tilanteeseen ja sinun olisi tosi hyvä käydä jossain luottamuksellisesti keskustelemassa niistä tunteista, jota tilanne herättää. Ihan vaikka siitäkin, että lapsi oli joskus hoikka kuin pajunvitsa. Ulkopuolinen ihminen voi nähdä teillä sellaista dynamiikkaa joka jää sinulta näkemättä. 

Kirjoitan tästä, koska olen itsekin lihonut lapsena ja vanhempien reaktiot aiheuttivat minussa lisää itseinhoa joka ilmeni ahmimisena. En osannut edes sanoittaa tunteitani. Vanhempani eivät varmasti tehneet sitä tahallaan enkä syytä heitä tai sinua, mutta haluan avata sitä ajatusmaailmaa joka voi vaikuttaa teinillä.

Masentunuthan tuo olisi. Silloin ei mikään kiiinnosta eikä tunnu miltään.

Psyliatrian heiniä tuo on. Valitettavasti on vaikea päästä hoidon piiriin, mutta tuossa tilanteessa olisi kyllä kumma jos lähete käännytetään.

Isä hakkasi mua jos en totellut.

Ei pakottaminen auta.

Hän taitaa olla kiusattu jollain tapaa. Minun aikaan koulukiusaamista pääsi pakoon välttelemällä tyyppejä jotka sitä aiheutti. Somea ei pääse nykyään lapset karkuun missään ja yleisöä riittää nöyryyttämisen katsomiseen josta narsistiset kiusaajat nauttii.

Kiusaaminen loppuu sillä että kiusaajalle tulee aiheuttaa sama häpeä ja nöyryytys kuin mitä hän itse aiheuttaa uhrilleen. Tämä kuraattorien, navigaattorien ja rehtorien henkevä keskustelu kiusaajalle yleensä vain pahentaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Ai niin unohtui sanoa, että käy kaksi kertaa viikossa kuraattorilla juttelemassa. Tai siis istua möllöttämässä, väittää ettei halua puhua siellä mitään. En tiedä  onko totta kun kuraattorilla on vaitiolovelvollisuus joka koskee myös meitä vanhempia. 

Ap

Ap, tämä kieli jota sinä käytät, esim "käy istua möllöttämässä" on minun korvaan lastasi mitätöivää ja siitä tulee sellainen tunne, ettet ole hahmottanut sitä että lapsesi kärsii niin suuresti, ettei pysty toimimaan tavalla joka näyttäisi ulospäin järkevältä. Olisi tosi tärkeää ettet pura tuota pettymystä lapseesi. Hän on niin masentunut, että on jo itsetuhoinen. Lievä ylipaino, "möllöttäminen" tai huono hygienia ei estä häntä selviämästä murrosiästä, mutta masennus ja itsetuhoisuus voi sen tehdä. 

Olen pahoillani että läheisesi on masentunut. Se on raskasta, niin raskasta, että aikuisiällä moni voi katkaista parisuhteen tai ystävyyden masentuneen kanssa kun ei osaa olla itse siinä tilanteessa. Nyt on kuitenkin kyseessä sinun oma lapsesi. 

Lapsellasi on omia kiinnostuksenkohteita, jota sinä et tunnu ymmärtävän. Tulee tunne, että hänen pitäisi täyttää sellaisia odotuksia jota sinulla on. Mitäpä jos hyväksyisit nyt sen, että lapsestasi saattaa kasvaa vaikka lihava nörtti, joka onnellisesti vetää herkkuja napaan ja solmii sosiaaliset suhteensa netin yhteisöissä? Ja hänen elämänsä on silti sisältörikas ja jopa onnellinen. Hänestä ei välttämättä koskaan tule hoikkaa ja ulkoisesti edustavaa, reipasta tyyppiä ja nyt on sinun tehtäväsi miettiä, haluatko osoittaa hänelle rakkautesi ja tukesi, vai pahentaa sitä haastetta joka hänellä on aikuistumisessa.

Haluan lisätä, että hygienia ja terveelliset elämäntavat ovat hyvä asia, mutta tulevaisuudessa ne tulevat joka tapauksessa olemaan lapsen omassa päätäntävallassa ja sinun pitäisi osoittaa kiinnostusta siihen ihmiseen, joksi hän haluaa kasvaa, ei purkaa pettymystä siitä että hän ei täytä niitä odotuksia joita sinulla on hyvälle elämälle.

Huono perhetyöntekijä.

Vaadi sitä apua.

Vie vaikka yksityiselle. Psykiatrille suoraan, lääkäriin. Sieltä kyllä osaa opastaa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai niin unohtui sanoa, että käy kaksi kertaa viikossa kuraattorilla juttelemassa. Tai siis istua möllöttämässä, väittää ettei halua puhua siellä mitään. En tiedä  onko totta kun kuraattorilla on vaitiolovelvollisuus joka koskee myös meitä vanhempia. 

Ap

Ap, tämä kieli jota sinä käytät, esim "käy istua möllöttämässä" on minun korvaan lastasi mitätöivää ja siitä tulee sellainen tunne, ettet ole hahmottanut sitä että lapsesi kärsii niin suuresti, ettei pysty toimimaan tavalla joka näyttäisi ulospäin järkevältä. Olisi tosi tärkeää ettet pura tuota pettymystä lapseesi. Hän on niin masentunut, että on jo itsetuhoinen. Lievä ylipaino, "möllöttäminen" tai huono hygienia ei estä häntä selviämästä murrosiästä, mutta masennus ja itsetuhoisuus voi sen tehdä. 

Olen pahoillani että läheisesi on masentunut. Se on raskasta, niin raskasta, että aikuisiällä moni voi katkaista parisuhteen tai ystävyyden masentuneen kanssa kun ei osaa olla itse siinä tilanteessa. Nyt on kuitenkin kyseessä sinun oma lapsesi. 

Lapsellasi on omia kiinnostuksenkohteita, jota sinä et tunnu ymmärtävän. Tulee tunne, että hänen pitäisi täyttää sellaisia odotuksia jota sinulla on. Mitäpä jos hyväksyisit nyt sen, että lapsestasi saattaa kasvaa vaikka lihava nörtti, joka onnellisesti vetää herkkuja napaan ja solmii sosiaaliset suhteensa netin yhteisöissä? Ja hänen elämänsä on silti sisältörikas ja jopa onnellinen. Hänestä ei välttämättä koskaan tule hoikkaa ja ulkoisesti edustavaa, reipasta tyyppiä ja nyt on sinun tehtäväsi miettiä, haluatko osoittaa hänelle rakkautesi ja tukesi, vai pahentaa sitä haastetta joka hänellä on aikuistumisessa.

Haluan lisätä, että hygienia ja terveelliset elämäntavat ovat hyvä asia, mutta tulevaisuudessa ne tulevat joka tapauksessa olemaan lapsen omassa päätäntävallassa ja sinun pitäisi osoittaa kiinnostusta siihen ihmiseen, joksi hän haluaa kasvaa, ei purkaa pettymystä siitä että hän ei täytä niitä odotuksia joita sinulla on hyvälle elämälle.

Samaa mieltä. Ei aapee kyllä usko itseensäkään ja siihen, että on arvokas vanhempi ja arvokas hieno lapsi.

Apua tarvitsette.

Hakekaa rohkeasti. Kerro lapsellesi, että rakastat.

Kerro, että olet hämilläsi tässä tilanteessa.

Ole myös tarvittaessa se tuki ja lapsen puolien pitäjä.

Hän tarvitsee nyt tuen.

Hän tarvitsee myös ammattilaisen apua, psykologin.

Vie lääkäriin.

Älä aapee vähättele lastasi tai itseäsi.

Olette arvokkaat.

Lihavuus, viiltely, likaisuus, netti- ja puhelinaddiktiot eivät ole se pääongelma, ne ovat sivuoireita.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi olla aika radikaali ehdotus, mutta voisitteko harkita että antaisitte lapsenne huostaanotetuksi joksikin aikaa? Tämä voisi saada lapsen ehkä avautumaan toiselle aikuiselle ja/tai vastavuoroisesti säikähtämään että käytöksellä on seurauksensa. Eli hänelle äkillinen muutos elinympäristöön voisi ravistella häntä pyrsitelemään irti tästä tilasta ja se voisi avata oven paranemiselle.

Vanhemmalle tämä on todella hirveä paikka päästää kontrolli omista käsistä irti, mutta se voisi (ehkä) auttaa lasta. Pohtikaa jos vaikka puhuisitte ideasta lastensuojelun kanssa. Tätä en sano sillä, että olisitte huonoja vanhempia, vaan siksi että tätä on helpompi ulkopuolisena ja puolueettomana ehdottaa.

Tuossa vaan on, ettei lapsi sitten enää käytännössä tule takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia ei voida pelastaa.

Mut täytyy edes yrittää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai niin unohtui sanoa, että käy kaksi kertaa viikossa kuraattorilla juttelemassa. Tai siis istua möllöttämässä, väittää ettei halua puhua siellä mitään. En tiedä  onko totta kun kuraattorilla on vaitiolovelvollisuus joka koskee myös meitä vanhempia. 

Ap

Ap, tämä kieli jota sinä käytät, esim "käy istua möllöttämässä" on minun korvaan lastasi mitätöivää ja siitä tulee sellainen tunne, ettet ole hahmottanut sitä että lapsesi kärsii niin suuresti, ettei pysty toimimaan tavalla joka näyttäisi ulospäin järkevältä. Olisi tosi tärkeää ettet pura tuota pettymystä lapseesi. Hän on niin masentunut, että on jo itsetuhoinen. Lievä ylipaino, "möllöttäminen" tai huono hygienia ei estä häntä selviämästä murrosiästä, mutta masennus ja itsetuhoisuus voi sen tehdä. 

Olen pahoillani että läheisesi on masentunut. Se on raskasta, niin raskasta, että aikuisiällä moni voi katkaista parisuhteen tai ystävyyden masentuneen kanssa kun ei osaa olla itse siinä tilanteessa. Nyt on kuitenkin kyseessä sinun oma lapsesi. 

Lapsellasi on omia kiinnostuksenkohteita, jota sinä et tunnu ymmärtävän. Tulee tunne, että hänen pitäisi täyttää sellaisia odotuksia jota sinulla on. Mitäpä jos hyväksyisit nyt sen, että lapsestasi saattaa kasvaa vaikka lihava nörtti, joka onnellisesti vetää herkkuja napaan ja solmii sosiaaliset suhteensa netin yhteisöissä? Ja hänen elämänsä on silti sisältörikas ja jopa onnellinen. Hänestä ei välttämättä koskaan tule hoikkaa ja ulkoisesti edustavaa, reipasta tyyppiä ja nyt on sinun tehtäväsi miettiä, haluatko osoittaa hänelle rakkautesi ja tukesi, vai pahentaa sitä haastetta joka hänellä on aikuistumisessa.

Haluan lisätä, että hygienia ja terveelliset elämäntavat ovat hyvä asia, mutta tulevaisuudessa ne tulevat joka tapauksessa olemaan lapsen omassa päätäntävallassa ja sinun pitäisi osoittaa kiinnostusta siihen ihmiseen, joksi hän haluaa kasvaa, ei purkaa pettymystä siitä että hän ei täytä niitä odotuksia joita sinulla on hyvälle elämälle.

Samaa mieltä. Ei aapee kyllä usko itseensäkään ja siihen, että on arvokas vanhempi ja arvokas hieno lapsi.

Apua tarvitsette.

Hakekaa rohkeasti. Kerro lapsellesi, että rakastat.

Kerro, että olet hämilläsi tässä tilanteessa.

Ole myös tarvittaessa se tuki ja lapsen puolien pitäjä.

Hän tarvitsee nyt tuen.

Hän tarvitsee myös ammattilaisen apua, psykologin.

Vie lääkäriin.

Kiitos sinulle vastaaja kun huomasit myös sen, että Ap:nkin itsetunto voi olla koetuksella tässä tilanteessa. Se minulta jäi huomioimatta kun samaistuin niin vahvasti tähän lapseen.

Haluan lisätä Ap, etten tekstilläni tarkoita että tilanne olisi sinun syytäsi. Halusin avata kokemuksen tuomasta näkökulmasta, mikä voisi auttaa lastasi. En ajatellut kirjoituksesi pohjalta että sinun vanhemmuutesi olisi aiheuttanut lapsen pahan olon. Vaikka koin että olet vähän pettynyt lapseen, en ajatellut että olisit huono vanhempi. 

Vanhemmat varmasti haluavat parasta omalle lapselleen. Joskus he katsovat asiaa siitä näkökulmasta, mitä itse pitävät hyvänä elämässä. Voi olla että Apn lapsi saattaakin pitää eri asioita arvossa ja hänen kannustamisensa kohti sellaisia asioita, joita hän itse pitää hyvänä elämänä, voisi antaa hänelle voimavaroja tulevaisuudessa myös huolehtimaan hyvinvoinnistaan paremmin kuin nyt. 

On hirveän helppo huudella, että viekää sairaalaan ja sairaalakouluun. Mutta sinne ei noin vain astella, ei vaikka vietäisiin suoraan päivystykseen. Sieltä passitetaan melkein heti ulos, eikä edes lastensuojelu välitä. Systeemi on Suomessa ihan rikki, esim. Oulussa en saanut apua 2004-5 vaikka olin itsetuhoinen, eikä ystäväni lapsikaan saa. Ainakin täällä päin matalan kynnyksen apua voi saada esim. Tyttöjen ja Poikien taloista sekä Hyvän mielen talosta. 

Olen joskus niin katkera yhteiskunnalle että en haluaisi maksaa veroja. Rikkinäinen teini-ikä mursi itseni lisäksi vanhempani ja koko suvun. Haavat ovat yhä yli 15 vuotta myöhemmin auki.