Onko tällainen käytös normaalia?
Olen täysi-ikäinen, mutta asun vielä toistaiseksi kotona. Isälläni on uusi avopuoliso (asunut meillä nyt vuoden) jonka kanssa tehtailevat uusia sääntöjä sitä mukaa kun keksivät. Ennen hänen taloon tuloaan, mitään vastaavaa ei ole ollut. Onko tällainen käytös normaalia, vai olenko minä ainut joka tätä pitää epänormaalina? Isäni mielestä toimii täysin oikein ja normaalisti. Kysynkin nyt ulkopuolisten, puolueettomien ihmisten mielipidettä asiaan. Aion näyttää tämän ketjun myös asianosaisille itselleen.
-Kotiitulokielto klo 21-06 välillä, jottei heidän yöunensa kärsi. Iltavuoron jälkeen töistä tullessa joudun nukkumaan ystävilläni tai äidilläni yli 200km päässä.
- Keittiönkäyttökielto kun ovat itse tekemässä ruokaa. Tällöin keittiö on heidän käytössään, eikä minulla sinne asiaa.
-Vieraidentuontikielto. Minun vieraillani ei asiaa talouteemme, saan luvan nähdä ystäviäni muualla.
-Saunavuoro. Tällöin puolet koko asunnosta on varattu pariksi tunniksi heidän vilvoittelu ja saunatoiminnalle, jolloin ei asiaa hakemaan esimerkiksi omia kenkiäni tai takkiani eteistiloista. Ilmoittavat tosin saunavuorostaan noin viisitoistaminuuttia etukäteen, jolloin voin päättää lähdenkö ennen sitä vai parin tunnin päästä kotoa, mikäli haluan kotoa lähteä.
- Ovivalvonta. Ulko-ovissa ovienlukulaitteet, jolloin näkee, milloin on poistunut kotoa tai tullut kotiin.
-Uusimpana päähänpistona kameravalvonta heidän huoneessaan, jotten mene käymään siellä heidän poissaollessaan. Mainittakoot, etten ole kyseiseeen huoneeseen astunut viimeiseen kolmeen vuoteen varpaallanikaan eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siellä käydä.
Mielipiteitä? Mitä tällaisesta käytöksestä tulee mieleen, vai onko täysin tasapainoista ja normaalia?
Kommentit (109)
Voi kumpa ap:lla olisi ollut rohkeutta ketjun näyttämiseen isälleen tai ainakin asian puheeksi ottamiseen!
Ihan tolkuttoman sairasta touhua. Tällä naisella taitaa olla todella pahoja mielenterveydellisiä ongelmia, eikä sun isäkään ihan täysillä kulje kun tollaseen suostuu. Se nainen on mustasukkanen susta, haluaa sut pois ja sun isäs on niin tossu, kenties tyhmä että menee mukaan noihin juttuihin ihan sokeesti. Vetäisin välit poikki molempiin.
Taitavat kummatkin olla täysiä mielipuolia. Enpä ole vielä tähän ikään asti tainnut ikinä kuulla vastaavaa. Tsemppiä, koita päästä nopeasti pois.
Kannattanee näyttää tämä keskustelu ensin isällesi, ennen kuin äitipuoli pääsee keksimään ties mitä tuulesta temmattuja puolustelujaan. EI NOIN KOHDELLA OMAA LASTA! Herätys hoi.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 23:17"]
Kannattanee näyttää tämä keskustelu ensin isällesi, ennen kuin äitipuoli pääsee keksimään ties mitä tuulesta temmattuja puolustelujaan. EI NOIN KOHDELLA OMAA LASTA! Herätys hoi.
[/quote]
JUURI näin!
Tarkoituksena oli saada ulkopuolisten näkemystä asiaan ja kommentteja onkin tullut todella mukavasti. Kiitos paljon kannustavasta palautteestanne.
Ap
Tule ap muuten sitten kertomaan miten tilanne jatkuu kun olet tämän ketjun isällesi (ja naisystävälle) näyttänyt. Tsemppiä! :)
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:18"]Miksi niitä lapsia on pakko tehdä, jos ei halua kasvattaa täysi-ikäisiksi asti?
[/quote]
Ap on jo täysikäinen!!
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 23:35"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:18"]Miksi niitä lapsia on pakko tehdä, jos ei halua kasvattaa täysi-ikäisiksi asti? [/quote] Ap on jo täysikäinen!!
[/quote]
No sanotaanko sitten miksi lapsia on pakko tehdä, jos ei halua kasvattaa siihen asti että on taloudellisesti ja henkisesti valmis muuttamaan omilleen?