Onko tällainen käytös normaalia?
Olen täysi-ikäinen, mutta asun vielä toistaiseksi kotona. Isälläni on uusi avopuoliso (asunut meillä nyt vuoden) jonka kanssa tehtailevat uusia sääntöjä sitä mukaa kun keksivät. Ennen hänen taloon tuloaan, mitään vastaavaa ei ole ollut. Onko tällainen käytös normaalia, vai olenko minä ainut joka tätä pitää epänormaalina? Isäni mielestä toimii täysin oikein ja normaalisti. Kysynkin nyt ulkopuolisten, puolueettomien ihmisten mielipidettä asiaan. Aion näyttää tämän ketjun myös asianosaisille itselleen.
-Kotiitulokielto klo 21-06 välillä, jottei heidän yöunensa kärsi. Iltavuoron jälkeen töistä tullessa joudun nukkumaan ystävilläni tai äidilläni yli 200km päässä.
- Keittiönkäyttökielto kun ovat itse tekemässä ruokaa. Tällöin keittiö on heidän käytössään, eikä minulla sinne asiaa.
-Vieraidentuontikielto. Minun vieraillani ei asiaa talouteemme, saan luvan nähdä ystäviäni muualla.
-Saunavuoro. Tällöin puolet koko asunnosta on varattu pariksi tunniksi heidän vilvoittelu ja saunatoiminnalle, jolloin ei asiaa hakemaan esimerkiksi omia kenkiäni tai takkiani eteistiloista. Ilmoittavat tosin saunavuorostaan noin viisitoistaminuuttia etukäteen, jolloin voin päättää lähdenkö ennen sitä vai parin tunnin päästä kotoa, mikäli haluan kotoa lähteä.
- Ovivalvonta. Ulko-ovissa ovienlukulaitteet, jolloin näkee, milloin on poistunut kotoa tai tullut kotiin.
-Uusimpana päähänpistona kameravalvonta heidän huoneessaan, jotten mene käymään siellä heidän poissaollessaan. Mainittakoot, etten ole kyseiseeen huoneeseen astunut viimeiseen kolmeen vuoteen varpaallanikaan eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siellä käydä.
Mielipiteitä? Mitä tällaisesta käytöksestä tulee mieleen, vai onko täysin tasapainoista ja normaalia?
Kommentit (109)
Ei ole oikein, eikä vaikuta myöskään terveeltä. Ei todellakaan! Pahin on juuri tuo sääntö, että illalla työvuorosi jälkeen et saisi mennä omaan kotiisi nukkumaan!
Aivan käsittämätöntä touhua ja pistää vihaksi. Isäsi vielä katuu tätä pahemman kerran, joku päivä.
Ootko koskaan harkinnut että haistatat pitkät noille säännöille. Mitä tapahtuu jos menet työvuorosi jälkeen kotiin nukkumaan? Tai käytät normaalisti taloa heidän "saunavuoronsa" aikaan? Se on muuten sinunkin kotisi.
Ihan järjettömiä sääntöjä, kuulostaa sairaalta. Koita pärjätä:( toivottavasti saat oman kodin pian!!
Kyllähän sun nyt ainakin pitäisi kotiisi päästä nukkumaan! :o Varsinkin kun syy myöhään tulemiselle ei ole mikään biletys tms vaan työt! Se on kuitenkin sinun kotisi, enemmän kuin isäsi uuden naisystävän, vaikka lähiaikoina tulisitkin pesästä lentämään
Hohhoh.. Ei nyt oo kaikki muumit laaksossa. Minkälainen isä ei anna lapsensa tulla kotiin yöksi.. :0 on hieman sairasta menoa, epäilen kyllä että isäsi uudella hoidolla on sormensa pelissä. Kukaan mies tuskin tommoisia sääntöjä keksii.
Mun lasta ei kukaan pystyisi ajamaan kodista pois. Ei sellaista ihmistä oo maanpäällä eikä antamaan sääntöjä mitä saa ja mitä ei tehdä kotona.
Etsi kämppä ja ennen muuttoa pistä haisemaan ja astu keittiöön heidän kokatesaan. Aikamoista revittelyä on kuitenkin tuommoinen toiminta... (Isä, kun luet tämän niin huomaa sarkasmi ja mitä vittua mikä sua vaivaa)
Oletko keskustellut isäsi kanssa kahden kesken nykytilanteesta ja suunnitelmista? Voisiko hän lainata rahaa omillesi pääsemistä varten, jos kotona on näin hankalaa.
Kuulostaa aivan mielipuoliselta touhulta tuollainen. Ei lapsestaan välittävä ja rakastava isä tee tuollaista lapselleen MISSÄÄN olosuhteessa. Tuo sinun äitipuolesi kuulostaa myös täysin järkensä menettäneeltä ja narsistiselta suorastaan, jos hän on tuollaisia ajatuksia saanut isäsi päähän. Ja isäsi myös saisi katsoa peiliin, jos antaa jonkun vieraan ihmisen kääntää hänet omia lapsiaan vastaan. Jos kerran olet vielä noin nuori, ei isälläsi pitäisi olla nokan koputtamista kotona asumisesi suhteen. Eri asia tosiaan olisi, jos lähentelisit kolmeakymmentä ja käyttäytyisit kotona kuin pieni porsas. Kamalaa, kun isä tuhoaa suhteen lapseensa tuolla tavoin, mahtaa kaduttaa myöhemmin, ainakin toivottavasti.
Kuulostaa todella omituiselta ja kohtuuttomalta. Nämä "aikuiset" eivät vaikuta mielenterveydeltään normaaleilta. 19-vuotias on vielä nuori. Yleensä vanhemmat haluavat lapsilleen parasta ja tukevat heitä. Esimerkiksi se, ettet voi nyt hakea opiskelemaan isäsi toiminnan takia, tuntuu todella kohtuuttomalta. Samoin tuollainen mielivaltainen sääntöjen asettaminen. Sinua kohdellaan todella väärin. Tuo tulee jättämään jälkensä. Kuulostaa siltä, että isäsi on sanoutunut irti vanhemmuudestaan ja suostuu aivan uskomattomiin asioihin miellyttääkseen uutta puolisoaan. Säälittävä äijä.
Ei tuo normaalia ole. Sinua yritetään selkeästi savustaa ulos. Sääntöjä tulee takuuvarmasti lisää ja koko ajan hullumpia, siihen saakka kunnes lähdet. Tosin erittäin todennäköisesti myös tulevan muuttosi jälkeen tulee rajoituksia tapaamisiin, älä oleta näkeväsi isääsi enää kovinkaan usein..
Ihan pimeetä touhua. Sinuna muuttaisin ja pian. Joko äitipuolesi vihaa sinua tai touhuavat muuten kummallisuuksia. Vedä itsesi pois tuosta suosta ja asetu paikkaan missä koet itsesi tervetulleeksi. Kamerat, oudot kiellot ja lukot yksinkertaisesti, What the hell?!
Ei kuulosta kodilta ollenkaan,ainakaan sulle! Ihan järkyttävää käytöstä heiltä,ihan kun et saisi näkyä tai kuulua lainkaan.
en voisi ikinä ajaa omia lapsiani pois kotoa,vaikka olisivat kuin täysi-ikäisiä.
minunkin neuvo on,muuta omaan kotiin. Voisit varata sos.toimistosta ajan ja koettaa päästä keskustelemaan virkailijan kanssa. Jos tulisi ovat pienet,saat varmaan maksusitoumuksen takuuvuokraan ja pääset muuttamaan aiemmin omaan kotiin. Kerro siellä tuo tilanne juuri kuin meille kerroit. Tarviit varmaan ihan konkreettista apua. Tsempit!
Hae kaupungilta asuntoa, pistä aloitus liitteeksi. Saat varmasti asumnon. Eihän silla ole edes asuntoa, kos et saa edes töistä tuonne mennä. Voi pientä tyttöä, olen itse 19-vuotiaan äiti. Hän muutti muuten syksyllä omaan kämppään, ihan itsenäistymisen ilosta. Luota, että pärjäät!
Tulee ihan paha mieli, kun tällaista lukee. Kenenkään ei pitäisi joutua kestämään tuollaista kohtelua. Toivottavasti pääset pian pois tuollaisesta hulluudesta ja mielenvikaisuudesta. En itse ainakaan kutsuisi tuollaisia ihmisiä enää omaan kotiini, jos tuollaisista oloista pois muuttaisin.... Saisivat hävetä aikuiset ihmiset.
No sehän on itse touko ja sirpa. Varo vaan, kohta juokset ympäri taloa ja löydyt sidottuna jostain.
Onkohan tässä mennyt viesti perille? Syytä olisi..
Nainen tykkää Fifty Shades of Greysta ja ne harrastaa "bdsm"-leikkejä.