Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tällainen käytös normaalia?

Vierailija
23.03.2015 |

Olen täysi-ikäinen, mutta asun vielä toistaiseksi kotona. Isälläni on uusi avopuoliso (asunut meillä nyt vuoden) jonka kanssa tehtailevat uusia sääntöjä sitä mukaa kun keksivät. Ennen hänen taloon tuloaan, mitään vastaavaa ei ole ollut. Onko tällainen käytös normaalia, vai olenko minä ainut joka tätä pitää epänormaalina? Isäni mielestä toimii täysin oikein ja normaalisti. Kysynkin nyt ulkopuolisten, puolueettomien ihmisten mielipidettä asiaan. Aion näyttää tämän ketjun myös asianosaisille itselleen. 

-Kotiitulokielto klo 21-06 välillä, jottei heidän yöunensa kärsi. Iltavuoron jälkeen töistä tullessa joudun nukkumaan ystävilläni tai äidilläni yli 200km päässä. 
- Keittiönkäyttökielto kun ovat itse tekemässä ruokaa. Tällöin keittiö on heidän käytössään, eikä minulla sinne asiaa.
-Vieraidentuontikielto. Minun vieraillani ei asiaa talouteemme, saan luvan nähdä ystäviäni muualla.
-Saunavuoro. Tällöin puolet koko asunnosta on varattu pariksi tunniksi heidän vilvoittelu ja saunatoiminnalle, jolloin ei asiaa hakemaan esimerkiksi omia kenkiäni tai takkiani eteistiloista. Ilmoittavat tosin saunavuorostaan noin viisitoistaminuuttia etukäteen, jolloin voin päättää lähdenkö ennen sitä vai parin tunnin päästä kotoa, mikäli haluan kotoa lähteä.
- Ovivalvonta. Ulko-ovissa ovienlukulaitteet, jolloin näkee, milloin on poistunut kotoa tai tullut kotiin.
-Uusimpana päähänpistona kameravalvonta heidän huoneessaan, jotten mene käymään siellä heidän poissaollessaan. Mainittakoot, etten ole kyseiseeen huoneeseen astunut viimeiseen kolmeen vuoteen varpaallanikaan eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siellä käydä.

Mielipiteitä? Mitä tällaisesta käytöksestä tulee mieleen, vai onko täysin tasapainoista ja normaalia?

Kommentit (109)

Vierailija
21/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aaaahhh vittu mun pää ei kestä tollasta paskaa!!! Miten voit sietää jotain narsistihuoraa samassa asunnossa?! Tai no, voiko tota edes samaksi asunnoksi toisaalta kutsua? Ihan vitun seko ämmä, ja ei, ei noi vaan ei voi olla miehen keksimät säännöt! Isäsi on ihan pimee. Toisaalta, tiedän kuinka helposti narsistimielenvikainen saa toisen käärittyä "jätesäkkiin" ja kuinka Helvetin uskottava osaa olla. Älä missään nimessä näytä näitä keskusteluita samaan aikaan isälles ja sille lumpulle. Ämmä vaan alkas nauraa et mitä helvettiä hahaa onpas hauskaa tekstiä täällä. Sais isäs heti uskomaan itseään, eikä äijän silmät aukenis milliäkään tämän keskustelun avulla. Näytä siis isälle!! Ja jos sinä munaton tossukka luet tätä. Mitä helvettiä päässäs liikkuu. Avaa silmäs, muistatko edes, että se joku muukalainen kotonas, on sun lapsi! Vasta hetki sitten vaippaikäinen! Nyt kohtelet sitä kun jotai arvotonta paskaa jonku vitun hiivapillun takia/vuoksi (tuskin yksikses asuessaskaan käyttäityisit noin!) hyi saatana hyi vittu!
T.16v jolla samanlainen isä:):)

Vierailija
22/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näköjään mt-ongelmainen äitipuoli käyttää henkistä väkivaltaa joskus myös täysi-ikäiseen lapseen. Mielenkiintoista...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
24/109 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap? Mikä tilanne?

Vierailija
25/109 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
26/109 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samanlaista ns.uusioperhe helvettiä sain kokea aikoinani..äidin uuden miesystävän narsistisen luonteen vuoksi! Kaikki kertomasi paska täsmää,paitsi valvontakamera! Mies on pahasti sairas,tunnevammainen,narsisti ja äitini sokeana hänen talutusnuorassaan edelleen! Tee asialle jotain ja nopeasti.en toivo samaa kenellekään!

Vierailija
28/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hullua. Kohta joudut varmaan ostamaan huoneeseesi oman jääkaapinkin ja saat tarkat vessavuorot, jolloin täytyy käydä kusella ja paskalla. Uskomatonta. Kaukana normaalista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outoa, hyvin outoa. MUTTA jokainen saa omassa kodissaan määrätä omat sääntönsä ja vaikka nuo olisivatkin isäsi naisystävän sanelemat, niin myös isäsi ne hyväksyy.

Et voi muuttaa muiden käytöstä - voit vain itse toimia niinkuin on itsellesi parhaaksi. Olet aikuinen ihminen (vaikkakin nuori) ja voit muuttaa omaan kotiisi, jossa sinun ei tarvitse elää muiden säännöillä vaan omilla säännöilläsi.

Vierailija
30/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä luulen että ne koittaa viestiä että sun on aika häipyä. Ja hyvähän se on muutenkin. Vinkkinä että kunnan asunnot on myös ihan kivoja ja halvempiakin kuin yksityisten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulta ei löydy tippaakaan ymmärrystä tällaisille vanhemmille. Ihan sairasta kohdella omaa lastaan noin. Kuulostat vastuuntuntoiselta nuorelta ja isäsi saisi olla ylpeä sinusta. Tsemppiä Ap! Toivottavasti isäsi herää vielä todellisuuteen ja tajuaa kuinka hullusti käyttäytyy. Ihme naisen on itselleen kyllä valinnut. 

Vierailija
32/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Herrajumala mitä sääntöjä! :D Jos tää setti pitää paikkaansa, niin halleluja. Jos olisin sinä, en voisi välttyä toimimasta näin:

-Kotiitulokielto klo 21-06 välillä, jottei heidän yöunensa kärsi. Iltavuoron jälkeen töistä tullessa joudun nukkumaan ystävilläni tai äidilläni yli 200km päässä. 

Mä tekisin tossa siten, että marssisin aivan pokkana kotiini työvuoron jälkeen. Lämmittäisin ruuat keittiössä, katselisin äänet pois päältä tai aika hiljaisella teeveetä ja mussuttaisin safkani, kävisin ehkä nopeasti jopa suihkussa ja menisin sen jälkeen maate. (Saatko edes vetää vessaa kello yhdeksän jälkeen?) Jos joku tulee mussuttamaan, olisin aivan hiljaa ja lisäisin telkkaan aina sitä kovemmalla ääntä mitä kovemmalla toinen marisee korvanjuuressa.


- Keittiönkäyttökielto kun ovat itse tekemässä ruokaa. Tällöin keittiö on heidän käytössään, eikä minulla sinne asiaa.

Mä kävisin ihan vittuillakseni jääkaapilla kiskomassa tuoremehua ihan suoraan purkista jos äitipuoli on keittiössä laittaa ruokaa.:D Jos muija aloittaa kiljumisen niin sylkisin ne sen naamalle ja kysyin et sori, voitko toistaa. No ei, oikeasti kyllä mietityttää että onko teillä niin pieni keittiö vai harrastavatko nämä kaksi kokkailua niin intohimoisesti ettet mahdu sekaan? Normaalissa perheessä äitipuoli pyytäisi lapsen mukaan laittamaan ruokaa "kuoritko noi kurkut/huuhdotko tomaatit?" tai ei ainakaan kiusaantuisi lapsen olemassaolosta ruuanlaiton aikana.. tai ainakin edellä mainittu yhteistyö olisi ainakin ihannetilanne. Mä menisin ihan muina naisina kattelemaan kattiloiden kansien alle ja kyselemään että mitäs tänään on rouvalla tarjota, oliko se ankkaa viinissä vai härkää preussilaisittain kun on niin tärkiää toimitus ettei kukaan muu saa tulla keittiöön yhtä aikaa. kata sen jälkeen pöytää omassa rauhassa ja pyydä kädestä pitäen äitipuoli tarkistamaan onko asetit ja lusikat oikeassa linjassa Niinistöä varten.

Jos äitipuoli kysyy että mitä, niin vastaa: "Niin, sillehän te kokkaatte meiningistä päätellen?"


-Vieraidentuontikielto. Minun vieraillani ei asiaa talouteemme, saan luvan nähdä ystäviäni muualla.

Mä toisin Sirkun ja Maijan keittiöön istumaan just ruuanlaittovuorolla ja katsoisin onko äitipuolella pokkaa estää kahvinkeitot. :D Istuttaisin tyttöjä ainakin sen vartin yli yhdeksään ja seuraisin mitä tapahtuu äitmuoripuolin päässä - napsahtaako ennen vai jälkeen vierailun.

Todellisuudessa toisin kavereitani ihan normaaliin tapaan kuin ennenkin. Tässä olisi kultaa, jos omaisit poikapuolisia kavereita, joilla on mielenkiintoa hiukan kypsempiä naisia kohtaan tai joilla olisi nopea tilanne/huumorintaju. Ne sellaiset aistivat nopeasti kireän äitipuolen, ja ottaisivat homman haltuun alle minuutissa jos pystyisit sellaisen kynnysten yli tuomaan.


-Saunavuoro. Tällöin puolet koko asunnosta on varattu pariksi tunniksi heidän vilvoittelu ja saunatoiminnalle, jolloin ei asiaa hakemaan esimerkiksi omia kenkiäni tai takkiani eteistiloista. Ilmoittavat tosin saunavuorostaan noin viisitoistaminuuttia etukäteen, jolloin voin päättää lähdenkö ennen sitä vai parin tunnin päästä kotoa, mikäli haluan kotoa lähteä.

Mä tekisin tossa kohtaa silleen et heittäisin takin päälleni ja lähtisin - palatakseni takaisin istuakseni olkkarissa jalat pöydällä vartti saunavuoron alettua ja sihauttaisin vielä bissen auki. "Sori, kävin kaupassa ja unohdin ihan kokonaan et on faijan kul.. kuumien hartioiden pesupäivä. Mä juon tän vaan äkkii, make ja pertsa tulee ihan kohta hakee mut.." hetken kuluttua todellakin mainitut herrat saapuisivat, eivät kuitenkaan hakeakseen mua heti vaan istuakseen hetkeksi alas ja sihauttaisivat omat bissensä auki. Seuraavaksi he alkaisivat jutella isällesi vielä autoista ja kyselisivät mahdollisuutta päästä saunaan ihan näin miesten kesken - ja tietenkin kaikki tämä toimitettaisiin sovitusti. 

Jos äitipuoli myvii jotain, lisäisin taustalla soivaan lätkäpeliin lisää ääntä vaikka en koko lajia seuraisikaan.

Toinen vaihtoehto on hiipiä takaisin himaan, laitta kaiuttimista äänet aivan täysille ja bodomit soimaan - ja karata paikalta häijysti nauraen kun faijasi etsii äitipuolesi kanssa kuka kumma julkeaa häiritä heidän "saunomistaan".

Joka tapauksessa antaisin piut paut moiselle säännöstelylle. Jäisin omaan huoneeseeni enkä olisi kuulevinanikaan että mut halutaan ulos talosta ja katsoisin uskaltavatko he käydä käsiksi ennen sitä..


- Ovivalvonta. Ulko-ovissa ovienlukulaitteet, jolloin näkee, milloin on poistunut kotoa tai tullut kotiin.

Mitä!? Mä kävelisin tollasen ohi ihan tahallani joku satakertaa. "Ai hitto.. roskat.. ai saatana, lapanen. No nyt jäi vielä se toinenkin lapanen." Missä linnassa te muuten asutte vai onko faijasi vuokrannut pääministerin kanslian? Toisekseen palaa edelliseen kohtaan, sillä saat lisää käyntejä.

-Uusimpana päähänpistona kameravalvonta heidän huoneessaan, jotten mene käymään siellä heidän poissaollessaan. Mainittakoot, etten ole kyseiseeen huoneeseen astunut viimeiseen kolmeen vuoteen varpaallanikaan eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siellä käydä.

Menisin taas poikapuolisten kavereitteni kanssa samaiseen huoneeseen pelleilemään, mutta tytötkin käyvät yhtä hyvin. Laittaisin jotkut jonopanot vaatteet päällä pystyyn sängyllä vähän samaan tapaan kuin cameron diazin leffassa. Tai sitten kävisin spookysti seisomassa ja tuijottamassa siihen kameraan mahdollisimman paikoillaan liikkumatta usean minuutin ajan. Kaikeksi lisäksi toistaisin tuon eleen riittävän monta kertaa peräkkäin vaikka viikon ajan. Riiputtaisin lisäksi päätäni siten, että hiukset valahtavat kasvoille mahdollisimman hämäävästi. Jos pokka riittää, pukeudu valkoiseen kaapuun ja viimeisellä kerralla kuse seisaaltaan allesi. 

Älä luonnollisesti kerro vierailuistasi huoneessa vaan annan nauhojen kertoa.


Mielipiteitä? Mitä tällaisesta käytöksestä tulee mieleen, vai onko täysin tasapainoista ja normaalia?

- Sitten se mielipide: ei todellakaan ole normaalia. Oikeastaan voisit esittää vanhusväelle vastakysymyksen, että koska he ovat valmiita palaamaan tervehenkiseen elämään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh ei todellakaan normaalia! Onko sulla millaset suhteet isääsi? Vaikka oletkin täysi-ikäinen, olet silti isäsi lapsi. Toivon, että näytät tämän ketjun isällesi ja se pistäisi hänet miettimään suhdettaan sinuun. Uskon että isäsi rakastaa sinua, mutta on tällähetkellä ehkä sokea tilanteelle tai ei vain halua panna naiselle vastaan.
Vaikka on heidän kotinsa, on se myös sinun kotisi. Ei kuulosta yhteisiltä pelisäännöiltä vaan sinun kiusaamiselta ja syrjimiseltä.
Toivottavasti löydät ratkaisun säilyttämällä silti suhteet isääsi.
Tsempit!

Vierailija
34/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millainen isä antaa jonkun kammottavan naisen tulla sanelemaan tollaisia sääntöjä :( Olen ap sun puolesta pahoillani!! Isäsi kuuluisi nimenomaan auttaa ja tukea sua niiden jatko-opintojen suhteen... Nuo saamasi säännöt ovat todella kuvottavia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 05:55"]Millainen isä antaa jonkun kammottavan naisen tulla sanelemaan tollaisia sääntöjä :( Olen ap sun puolesta pahoillani!! Isäsi kuuluisi nimenomaan auttaa ja tukea sua niiden jatko-opintojen suhteen... Nuo saamasi säännöt ovat todella kuvottavia!
[/quote]

Ja siis tästä isäsi uusi nainen on joko todella paha, mieleltään sairas tai sitten älyllisesti oikeasti vajaa. Eikö hänellä ole mitään empatiakykyä, eikä hän ymmärrä että sinä olet isäsi lapsi ja vasta täyttämässä 19-vuotta.

Vierailija
36/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sinulla auto, kun pystyt matkustamaan iltavuoron jälkeen 200 km äidin luo nukkumaan? Myy se ja vuokraa asunto.

Vierailija
37/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun olet asunnossa kirjoilla, myös sinua suojaa kotirauha. Väkivaltaa tuo äitipuolesi toiminta. Tee rikosilmoitus ja soita poliisi paikalle, jos et pääse yöllä kotiin.

Vierailija
38/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairasta. Isäsi on seonnut pillusta ja se toosan kantaja (eli äitipuolesi) on sekaisin ennestään. Ihan sairasta sakkia. Mikä nuita äitipuolia vaivaa, omanikin oli ihan vatipää (kiristi ja uhkaili rakkaan koiran tappamisella harva se kerta, en saanut syödä, pakkotyötä, piilotti terveyssiteet menkkojen aikana, ei antanut särkylääkkeitä, laittoi imuroimaan ja siivoamaan kuumeessa jo siitä lähtien kun olin 4-vee ja muuta yhtä sairasta). Ja mikä hitto miehiä vaivaa, kun sekoavat yhdestä toosasta niin paljon, että järki jää jonnekin Saharan autiomaahan? Tyhjä tunneli vain kumisee korvien välissä ja kaikki ajattelu tapahtuu alakerran nakilla? Isäs on daiju, jollain tavalla häiriintynyt kuten minunkin isäni, kerta suostuu tuohon. Jos isukki lukee tämän, niin HERÄÄ PAHVI!

Vierailija
39/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen vaikuttaa narsistilta. Mutta siis oikeasti, voiko olla pahempaa? Tsemppiä ap! Itsekin suosittelen, että jos näiden keskustelujen näyttäminen ei tuota tulosta, niin rikot vastedes naurettavia sääntöjä vaan ihan kylmästi. Ei tietty tarvi överiksi välttämättä vetää, mutta just niin että todellakin tuut iltavuorosi jälkeen kotiin, sen sijaan että matkaisin 200km äitisi luo! Mikä on pahinta mitä tästä voi seurata? 

Ja jos aiemmin olet tuonut kavereitasi kotiin, niin tuot samaan tapaan kun ennenkin. Parempihan se on, että on todistajia sitten vieressä jos jotain ihmeellistä sattuu. Kavereita ehkä yökylään, jos ennen olet sellaista harrastanut? Ja tuo että heidän saunavuoron ajaksi ajavat pois... Voi hyvä luoja! Et kai sä nyt sinne saunaan mene, kun he saunovat kahdestaan! 

Vierailija
40/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:37"]

Ei kuulosta kodilta ollenkaan,ainakaan sulle! Ihan järkyttävää käytöstä heiltä,ihan kun et saisi näkyä tai kuulua lainkaan. en voisi ikinä ajaa omia lapsiani pois kotoa,vaikka olisivat kuin täysi-ikäisiä. minunkin neuvo on,muuta omaan kotiin. Voisit varata sos.toimistosta ajan ja koettaa päästä keskustelemaan virkailijan kanssa. Jos tulisi ovat pienet,saat varmaan maksusitoumuksen takuuvuokraan ja pääset muuttamaan aiemmin omaan kotiin. Kerro siellä tuo tilanne juuri kuin meille kerroit. Tarviit varmaan ihan konkreettista apua. Tsempit!

[/quote]

 

Samaa aioin kirjoittaa. Varaa heti aika sossusta ja kerro myös siellä kokemuksistasi.

saat varmasti apua. Voit saada kunnan vuokra-asunnonkin.

Sitten äkkiä hakemaan jatko-opiskelupaikkaa

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kuusi