Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vihaan lapsiperheen jouluja!
13.12.2021 |
Minulla on puoliso ja kolme kouluikäistä lasta. Lasten syntymän jälkeen olen alkanut yksinkertaisesti vihaamaan joulua.
Ironista tässä on se, että olin ennen lasten syntymään varsinainen jouluihminen. Joulu oli silloin minulle vuoden ihanin juhla. Tunnelma alkoi jo joulukuun alusta ja ai että kun nautin jouluvaloista, musiikista, jne.
Nykyään joulut ovat yhtä helvettiä. On pimeää, väsyttää ja vi*u**aa. Olen niin hemmetin väsynyt tähän työpaikan, koulujen, kerhojen, harrastusten, jne. jouluhärdelliin. Sitten päälle vielä oman perheen ja suvun joulusäätäminen.
Niin, arvata varmaan saattaa, että minä hoidan meidän perheessä about kaiken metatyön. JOULU ON VI**U PERSEESTÄ!!!
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljolti on kyse omista valinnoista. Jouluruoat voi pitkälti ostaa ihan valmiina. Siivoukseen riittää ihan tavallinen viikkosiivous tai miten kukin sen nyt järjestääkin. Lapset varmaan voivat hoitaa osan koristelusta ihan mielelläänkin. Opettajille ei ole mikään pakko viedä mitään pikku lahjoja kuten ei jokaiselle kerho-ohjaajallekaan tms. En nyt muutenkaan ymmärrä näitä "pikku muistamisia" missä vaihdetaan päikseen hyasintit ja suklaarasiat. Koulussa tuskin on kovin monta joulujuhlaa ja nyt korona-aikana vanhemmat eivät monesti varmaan edes pääse paikalle. Kun itse muistelen lapsuuteni jouluja, muistan ennen kaikkea tunnelman, en sitä oliko kuusi suorassa ja montako lahjaa sain minäkin jouluna. Ehkä tunnelma on myös sinun lapsillesi se, mitä he jatkossa muistelevat. Panosta siihen. Olen itsekin joskus väsynyt jouluvalmisteluissa, mutta lähtökohtaisesti minusta on outoa, että ilon ja valon juhla on jotain samaa suorittamista kuin koko elämäkin, jossa tärkeintä on saada someen näyttävät kuvat ihkusta perhejoulusta.
Koulussa on normaalioloissa joulukuussa itsenäisyyspäiväjuhlallisuudet, luokan joulujuhla, koulun joulujuhla.
Sitten on eri harrastusten joulujuhlat/näytökset.
No eihän nuo kaikki vanhemmilta juuri vaadi. En minä ainakaan ole mihinkään itsenäisyysjuhliin tai luokan joulujuhliin osallistunut, koulun joulujuhlaan kyllä. Harrastukset kannattaa mitoittaa niin, että ne ylipäänsä jaksaa hoitaa. Ja ehkä nyt pikku asennemuutoksella voi olla KIVAA katsella lapsensa ja tämän kavereiden esiintymistä jossain näytöksessä, eikä niiden ajankohtakaan yleensä kai ihan puskista tule.
Itsenäisyyspäivänjuhliin voi liittyä ylimääräisiä harjoituksia jotka sotkee aikataulut, sinne on pukukoodi, joka pitää tarkistaa.
Luokan juhliin voi ollam yös teemapukeutuminen, eväät. Ja taas aikataulumuutoksia.
Jos on 3 lasta ja jokaiselle 1-2 harrastusta, näytökset, niiden harjoitukset ja kaikkien esiintymisasut tuottaa valtavasti työtä. Ja kyllä ajankohdat, vaatevaatimukset jne tulee aina viime tipassa ja puskista, valitettavasti.
Kuinka minuuttiaikataulutettua arkea oikein elätte jos aikataulut sotkeentuu jostain itsenäisyyspäivän pukukoodista?
En oikeasti ymmärrä mikä tuossa tuottaa ihan valtavasti työtä.Jos osaisit lukea, hahmottaisit, että se on yksi osa sitä härdelliä. Ja aika aikataulutetuksi ja tiukaksi se menee, kun ne koulupäivät vaatii kolmekin viikkoa erityissäätöä, iltaisin kuskataan tunnin päähän harjoituksiin jne.
Mutta provohan sinä olet.
Joo, no nuo on ihan omia valintoja. Kannattaa ehkä löysätä vähän.
En minä valitse koulun kuoron pukukoodia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joululahjat voi ostaa vuoden aikana. Varsinkin koulun pikkulahjat arvontaan. Itse olen nuorten harrastustoiminnassa mukana. Hankin arpajaispalkintoja ja teen käsitöitä koko vuoden aikataululla. Muut valittavat, että eivät muistaneet hankkia mitään.
Varmaan se avainsana organisointikyky on selitys tähän. Avamammalla nyt organisointikyvyn puute. Perheenkin pitää tehdä jouluvalmistelut ajoissa. Kaikkea voi tehdä yhdessä ja surutta hankkia vaikka siivouspalveluita.Entäs jos siellä koululla ei ole mitään "pikkulahjoja arvontaan"? Vaan jokin ihan muu vaatimus, joka kerrotaan edellisenä päivänä.
Jos edellisenä päivänä ilmoitetaan, niin voi sanoa, että ei onnistu. Olisitte ilmoittaneet ajoissa. Ihmeellistä selkärangattomuutta aikuiselta, ettei puututa epäkohtiin.
Missä on sanottu, etteikö olisi puututtu? Mitä se auttaa, jos se toinen pää ei silti parane.
No sinä siitä tunnut silti yöunesi menettävän ja jo toistamiseen itketään näitä viimetippaan ilmoittajia. On ihan oma ongelma jos ottaa niistä paineita ja lähtee keskellä yötä hyppäämään jonnekin 24h- Prismaan.
En ole sanonut menettäneeni yöunia tai että olisin ko tarvikkeita lähtenyt ostamaan. Siinä vaiheessa mun viisivuotias oli jo nukkumassa, enkä minä muutenkaan lähde tuohon aikaan lasten kanssa kauppaan, vaikka olisi ollut hereilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä mammoja jotka valittavat lasten harrastusten määrästä. Ei niiden ole pakko harrastaa. Kyllä niistä ihmisiä kasvaa ilmankin. Tuo jos mikä on valintakysymys. Lapsia ei enää voi palauttaa, muille asioille voit tehdä paljonkin.
No mutta kun ne lasten harrastukset tuovat itselle sitä statusta ja elämää, joka ei enää omalta kohdalta ole saavutettavissa. Onneksi lasten kautta voi elää!
Ei niitä lapsia niiden lasten intressien takia juoksuteta läkähtymiseen asti eri harrasteissa. Moni olisi varmasti mieluummin kotona ns. lukemassa akkaria.
Tätä ajattelen minäkin. Moni asia ei syletä yhtä paljon kuin vanhempien brassailu lasten harrasteilla. Somessa todistellaan miten raahataan pilttejä sinne tänne, ihan kuin eletään omaa elämää lasten kautta. Sääliksi käy lapset, kun antaisivat olla heidän rauhassa ja levätä vapaa-ajat päikyn ja koulun jälkeen. Juuri uutisissa kerrottiin miten joka kolmas korkeakouluopiskelija on masentunut ja uupunut. Miksihän? Lapsesta jo opetetaan suorittaminen.
Näinpä. Täällä oli joitakin vuosia sitten kokeilu, että harrastuksia tuotiin koululle eli koulun jälkeen oli animaatiokerhoa ja ties mitä, näissä asiansa osaavat ohjaajat. Osallistujia ei ollut kuin kourallinen. Luulen, että yksi syy oli se, että mitäs brassailtavaa vanhemmilla sitten olisi ollut, kun ei olisi kaikessa kiireessä saanut suhata autolla ylinopeutta viemään lapsia harrastamaan, kun olen niin hyvä vanhempi. Lapsethan olisivat voineet hoitaa nuo harrastukset itse!
Huvittavaa on vielä se, että vanhemmat luulevat harrastavista lapsista tulevan jotenkin erityisen menestyneitä. Jos nyt ajatellaan vaikka suurten tietotekniikkayritysten perustajia aikanaan, alansa "luovia hulluja" - kyllä he intomielisesti käyttivät vapaa-aikansa omatoimisesti näissä asioissa, eivät osallistuneet johonkin valmiiksi ohjattuun ja pureskeltuun toimintaan. Juuri oli salibandykisat ja haastateltiin Ville Lastikkaa, että missäs hän on oppinut teknisesti niin loisteliaan lyöntinsä - lapsuudessa Lopen kaduilla, kun kaverien kanssa löivät ja löivät maaleja. Nykyvanhemmille tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että siellä lapsen omassa päässä saattaa olla ajatuksia, ideoita, intohimoista paloa johonkin asiaan, jota voi tehdä ja treenata IHAN ITSE.
En vastusta ohjattuja harrastuksia, mutta varansa saa pitää siinä, että se harrastus pysyy nimenomaan lapsen harrastuksena hänen omasta halustaan.
Tämä meni ohi aiheen, mutta jos arkemme on ilotonta suorittamista, kyllä joulu kruunaa tämän sanoman.
Minulla on ollut kolmen lapsen äitinä helppoja jouluja, ja vähemmän helppoja. Jälkimmäisiin on vaikuttanut paljon oma väsymystila ja muut päällä olevat asiat. Sen pitäisi olla ihan itsestäänselvyys kanssaihmisille, että huolet ja murheet ja vaikka työkiireet ei kaikilla lopu jouluun.
Meillä on ollut ennen koronaa juurikin samanlaista kuin ap:lla. Päiväkodin ja koulun jouluaiheiset teemapäivät ja - illat, jotka on vaatineet vanhemmilta jonkun verran panostusta. Joka joulu on pitänyt hankkia kaupasta jotakin, joka on loppu/jäänyt pieneksi/ei ole koskaan tajuttu edes hankkia. Harrastusten ylimääräiset, ei harrastuspäivänä vaan jonain toisena pidettävät iltajuhlat, jotka on vaatineet kuljetuksen paikan päälle ja aina myös vanhemman läsnäolon (lapselle tärkeää). Ja juurikin muuttuvat aikataulut, kun koulupäivät on mitä sattuu.
Tänä jouluna on kahteen eri kouluun tarvittu piparkakkumuotteja, Lucia-juhlaan tietynlaiset vaatteet, luokan jouluvideoon toisenlaiset vaatteet ja vähän rekvisiittaa, päiväkotiin piti askarrella joulukoriste perheen kesken ja sieltä on myös tullut viikottain täytä tämä teidän perheestä kertova moniste yhdessä lapsen kanssa. Nyt viikonloppuna tuli wilma-viesti, että maanantaina luistellaan! En edes tiennyt, että koulun pihassa on kentät jo jäädytetty, täällä meidän asuinalueella ei. Tähän päälle normaalit kokeet, normaalit rutiinit ja meidän vanhempien 8-16 työt, jolloin ei jää arkivapaita hoitaa kerralla pois, vaan kaikki jää iltoihin ja viikonloppuihin.
Ja totta kai, mitään ei ole lapsen pakko harrastaa ja aina voi mennä perusvaatteissa paikalle vaikka muuta on pyydetty, luistella koulun luistimilla ja olla se, joka ei koskaan anna opelle mitään lahjaa? Käsi ylös, kuka haluaa oman lapsensa olevan se tyyppi?
Sen verran olen itse himmannut, että päiväkotiin on lapsi askarrellut kortit ja se on saanut riittää. En ole ostellut myöskään harrastusohjaajille mitään. Ainoastaan soitonopettaja on saanut meiltä lahjan, koska hän nyt vain on niin käsittämättömän hyvä ja aikaansaava tyyppi. Opettajat on saaneet itse tehdyt kortit ja suklaata, jonka lapsi on itse valinnut.
Joulua en enää suorita, mutta ymmärrän stressin. Me ei ainakaan voida ostaa joululahjoja lokakuussa, kun halutaan ilahduttaa lapsia, ja heillä tuppaa toivomukset muuttua moneen kertaan. Joulukuun puoliväliin mennessä ne tosin pitää lukita ja sitten on voi, voi, jos vielä keksii muuttaa mielensä ;) Jouluisin kokkaan ja leivon, koska minusta se on kivaa. Mutta anoppilaan en mene, enkä ota meille ketään ellei se tapahdu rennosti ja nyyttäriperiaatteella. Kun vedin rajat, meni muutama vuosi tulla sinuiksi myös itseni kanssa, mutta sitten helpotti.
En lähettele kortteja, enkä ostele lahjoja muille kuin omille lapsille, puolisolle ja siskontytölle, jonka haltiakummi olen. Mies hoitaa oman puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä mammoja jotka valittavat lasten harrastusten määrästä. Ei niiden ole pakko harrastaa. Kyllä niistä ihmisiä kasvaa ilmankin. Tuo jos mikä on valintakysymys. Lapsia ei enää voi palauttaa, muille asioille voit tehdä paljonkin.
No mutta kun ne lasten harrastukset tuovat itselle sitä statusta ja elämää, joka ei enää omalta kohdalta ole saavutettavissa. Onneksi lasten kautta voi elää!
Ei niitä lapsia niiden lasten intressien takia juoksuteta läkähtymiseen asti eri harrasteissa. Moni olisi varmasti mieluummin kotona ns. lukemassa akkaria.
Tätä ajattelen minäkin. Moni asia ei syletä yhtä paljon kuin vanhempien brassailu lasten harrasteilla. Somessa todistellaan miten raahataan pilttejä sinne tänne, ihan kuin eletään omaa elämää lasten kautta. Sääliksi käy lapset, kun antaisivat olla heidän rauhassa ja levätä vapaa-ajat päikyn ja koulun jälkeen. Juuri uutisissa kerrottiin miten joka kolmas korkeakouluopiskelija on masentunut ja uupunut. Miksihän? Lapsesta jo opetetaan suorittaminen.
Näinpä. Täällä oli joitakin vuosia sitten kokeilu, että harrastuksia tuotiin koululle eli koulun jälkeen oli animaatiokerhoa ja ties mitä, näissä asiansa osaavat ohjaajat. Osallistujia ei ollut kuin kourallinen. Luulen, että yksi syy oli se, että mitäs brassailtavaa vanhemmilla sitten olisi ollut, kun ei olisi kaikessa kiireessä saanut suhata autolla ylinopeutta viemään lapsia harrastamaan, kun olen niin hyvä vanhempi. Lapsethan olisivat voineet hoitaa nuo harrastukset itse!
Huvittavaa on vielä se, että vanhemmat luulevat harrastavista lapsista tulevan jotenkin erityisen menestyneitä. Jos nyt ajatellaan vaikka suurten tietotekniikkayritysten perustajia aikanaan, alansa "luovia hulluja" - kyllä he intomielisesti käyttivät vapaa-aikansa omatoimisesti näissä asioissa, eivät osallistuneet johonkin valmiiksi ohjattuun ja pureskeltuun toimintaan. Juuri oli salibandykisat ja haastateltiin Ville Lastikkaa, että missäs hän on oppinut teknisesti niin loisteliaan lyöntinsä - lapsuudessa Lopen kaduilla, kun kaverien kanssa löivät ja löivät maaleja. Nykyvanhemmille tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että siellä lapsen omassa päässä saattaa olla ajatuksia, ideoita, intohimoista paloa johonkin asiaan, jota voi tehdä ja treenata IHAN ITSE.
En vastusta ohjattuja harrastuksia, mutta varansa saa pitää siinä, että se harrastus pysyy nimenomaan lapsen harrastuksena hänen omasta halustaan.
Tämä meni ohi aiheen, mutta jos arkemme on ilotonta suorittamista, kyllä joulu kruunaa tämän sanoman.
Ei ne koulussa olevat harrastukset välttämättä iske, se aikataulu ei ole hyvä vaikka kuinka olisi hyvä jne.
Meillä esimerkiksi lapset on olleet jo vuosia kuvataidekoulussa. Yhdessä. Vaikka jommankumman kouluun tulisikin kuvataidekerho, ei sitä koulua käyvä siihen tod vaihda.
Sen sijaan hän olisi halunnut mennä teatterikerhoon, mutta se oli aikataulutettu niin, että se oli päällekkäin a-kielen tuntien kanssa. Eli ei huomioitu ko kieltä lukevia ollenkaan.
Sitten taas yksi harrastus koululla oli vasta kolmelta, jolloin alaluokkalaisille olisi tullut monen tunnin odotus, eikä koululla saanut oleilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että ongelma on ihan jossain muussa kuin joulussa. Tuleeko ihan yllätyksenä, että elämä kolmen lapsen kanssa on härdelliä. Ja miksi te naiset teette useita lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei osallistu mitenkään?
Joulua ei ole pakko viettää ollenkaan, mutta ruuat ja leipomukset saa kyllä ihan valmiina kaupasta, ei tarvi stressata.
Uskallan väittää, että näiden harrastavien perheiden lapset on niitä, jotka tulevaisuudessa on se yhteiskuntaa ylläpitävä keskiluokka. Se ei synny tyhjästä, vaan jonkun (eli vanhempien) on tehtävä sen eteen joskus aika paljonkin, että lapsi ja myöhemmin nuori pysyy kaidalla tiellä, uskoo itseensä ja kykyihinsä ja löytää paikkansa maailmassa.
Aina täällä huudetaan, että vanhemmat hoitakoot ne lapsensa saakeli! No, nyt kun kerrotaan millaista se on, niin huudetaan että älkää valittako. Kyllä muuten valitetaan! Tehdään ihan uskomaton työ kaiken kanssa, että saadaan palkkaa ja maksetaan sillä kaikki itse ja kasvatetaan lapsetkin samalla sellaisiksi, että eivät kuppaa yhteiskuntaa liiaksi (onnettomuudet ja sairaudet poislukien). Vanhemmathan saa taistella lapsilleen nykyään sairaanhoidon, oikomishoidot ja psykiatrisenkin hoidon jos sitä lapsi tarvitsee. Vanhemmat tekevät todella paljon, ja sitten kun avautuu väsymyksestään, tullaan naureskelemaan että voi sinua pientä idioottia, etkö ymmärrä että ei ole pakko.
Rajansa totta kai kaikella, mutta joskus on vaan pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä mammoja jotka valittavat lasten harrastusten määrästä. Ei niiden ole pakko harrastaa. Kyllä niistä ihmisiä kasvaa ilmankin. Tuo jos mikä on valintakysymys. Lapsia ei enää voi palauttaa, muille asioille voit tehdä paljonkin.
No mutta kun ne lasten harrastukset tuovat itselle sitä statusta ja elämää, joka ei enää omalta kohdalta ole saavutettavissa. Onneksi lasten kautta voi elää!
Ei niitä lapsia niiden lasten intressien takia juoksuteta läkähtymiseen asti eri harrasteissa. Moni olisi varmasti mieluummin kotona ns. lukemassa akkaria.
Tätä ajattelen minäkin. Moni asia ei syletä yhtä paljon kuin vanhempien brassailu lasten harrasteilla. Somessa todistellaan miten raahataan pilttejä sinne tänne, ihan kuin eletään omaa elämää lasten kautta. Sääliksi käy lapset, kun antaisivat olla heidän rauhassa ja levätä vapaa-ajat päikyn ja koulun jälkeen. Juuri uutisissa kerrottiin miten joka kolmas korkeakouluopiskelija on masentunut ja uupunut. Miksihän? Lapsesta jo opetetaan suorittaminen.
Näinpä. Täällä oli joitakin vuosia sitten kokeilu, että harrastuksia tuotiin koululle eli koulun jälkeen oli animaatiokerhoa ja ties mitä, näissä asiansa osaavat ohjaajat. Osallistujia ei ollut kuin kourallinen. Luulen, että yksi syy oli se, että mitäs brassailtavaa vanhemmilla sitten olisi ollut, kun ei olisi kaikessa kiireessä saanut suhata autolla ylinopeutta viemään lapsia harrastamaan, kun olen niin hyvä vanhempi. Lapsethan olisivat voineet hoitaa nuo harrastukset itse!
Huvittavaa on vielä se, että vanhemmat luulevat harrastavista lapsista tulevan jotenkin erityisen menestyneitä. Jos nyt ajatellaan vaikka suurten tietotekniikkayritysten perustajia aikanaan, alansa "luovia hulluja" - kyllä he intomielisesti käyttivät vapaa-aikansa omatoimisesti näissä asioissa, eivät osallistuneet johonkin valmiiksi ohjattuun ja pureskeltuun toimintaan. Juuri oli salibandykisat ja haastateltiin Ville Lastikkaa, että missäs hän on oppinut teknisesti niin loisteliaan lyöntinsä - lapsuudessa Lopen kaduilla, kun kaverien kanssa löivät ja löivät maaleja. Nykyvanhemmille tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että siellä lapsen omassa päässä saattaa olla ajatuksia, ideoita, intohimoista paloa johonkin asiaan, jota voi tehdä ja treenata IHAN ITSE.
En vastusta ohjattuja harrastuksia, mutta varansa saa pitää siinä, että se harrastus pysyy nimenomaan lapsen harrastuksena hänen omasta halustaan.
Tämä meni ohi aiheen, mutta jos arkemme on ilotonta suorittamista, kyllä joulu kruunaa tämän sanoman.
Mun lapset ei käy lähikoulua. Sen sijaan he harrastaa naapurien lasten kanssa, joiden kanssa muutenkin ovat koulun ulkopuolella paljon. Siksi he ei ole noissa oman koulunsa kerhoissa. Eikä ole naapurinkaan lapset.
Ei se selitys ole aina se, että vanhemmat on paskoja, vaan syy voi olla ihan looginen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ongelma on ihan jossain muussa kuin joulussa. Tuleeko ihan yllätyksenä, että elämä kolmen lapsen kanssa on härdelliä. Ja miksi te naiset teette useita lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei osallistu mitenkään?
Joulua ei ole pakko viettää ollenkaan, mutta ruuat ja leipomukset saa kyllä ihan valmiina kaupasta, ei tarvi stressata.
No kyllä esimerkiksi päviähoidon ja koulun osallistava tyyli tuli yllätyksenä, koska ei minun omassa lapsuudessani ollut kuin se kuusijuhla ja kevätjuhla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vastanneet ovat oikeassa. Itse minä tämän asian itselleni vaikeaksi teen. Ja itse olen tilanteeni aiheuttanut.
Mutta mitkä ovat vaihtoehdot? Joko minä luon sen joulunajan ja joulun lapsille, tai sitten heillä ei tule olemaan kokemusta "lapsuuden jouluista". Enkä vielä ole ihan niin "murrosikäinen teini", että lapsilleni ja puolisolleni huutaisin, että "pitäkää vi**u joulunne".
Katkera ja väsynyt Ap siis täällä.
Luin tuota "karmein jouluaatto" -ketjua ja monessa oli muistoja äidin raivoamisesta jouluaattona. Itse olen ollut monena aattona niin väsynyt, etten yhtään ihmettele.
Kannattaa aloittaa joulun suunnitteleminen jo kuukausia aiemmin. Kortit voi kirjoittaa vaikka jo kesällä valmiiksi, ostat ne nyt alesta, tai jätät ostamatta ja lähettämättä kokonaan. Jossain somessa viesti menee kymmenille ihmisille ilmaiseksi. Vanhuksille sitten perinteiset kortit. Lahjoja voi ostaa vuoden ympäri, alesta saat tammikuussa joulupaperit, pipari ja torttutaikinat voi ostaa jo hyvissä ajoin, kinkut ja kalat pakastaa. Koristeet järjestykseen ja helppo laittaa esille taas jouluna, vaikka isä ja lapset yhdessä. Kukkia ei tarvitse kenellekään ostaa. Tekstiilit peset ja silität heti tämän joulun jälkeen ja laitat kaappiin ripustusvalmiina. Yletön kaikkien lahjominen kannattaa lopettaa heti, moni huokaisee helpotuksesta kun sitä roinaa ei tule joka paikasta. Pikkujoululahjat voi hankkia tammikuun alesta ja vaikka paketoida valmiiksi. Vaatteetkin voi miettiä ja hankkia jo syksyllä. Viikkosiivous ja valmiit ruoat. Kuusi muovinen niin säästyy metsässä rämpimiseltä. Jätä työpaikan joulut välistä, satsaa lasten joulujuhliin. Unohda muu suku ja keskity omaan perheeseen. Jos joku ei ymmärrä ,se on hänen vikansa. Ja se mies mukaan kuskaamaan ja hakemaan lapsia. Siis suunnitelmallisuutta joka asiaan. Mitä isompi perhe, sitä tarpeellisempaa on suunnitella kaikki hyvissä ajoin.
Olen varmaan täysin ymmärtämätön, kun lapset ei vielä ole koulu iässä. Mutta meillä joulu tulee ihan oman kodin sisällä pikku hiljaa... Ei juosta missään kinkereissä vaan saatetaan illalla paistaa piparit/tortut, kuunnellaan joulumusiikkia, luetaan joulusatuja, käydään ihailemassa ihmisten jouluvaloja, katsellaan joululeffoja, laitetaan kynttilöitä, pikku hiljaa koristeita. Ainut kiire saattaa olla jouluviikolla vähän siivouksen ja ruokien kanssa, mutta niitäkin suoritetaan samalla intohimolla kuin muinakin vuoden päivinä. Päiväkotiin pyydettiin tuomaan tonttulakki, että siinä oli ainut kodin ulkopuolelta tuleva paine. Ja jouluna ei tarvi ajaa rallia mihinkään sukulaisiin, kun meillä tämä on perhejuhla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan täysin ymmärtämätön, kun lapset ei vielä ole koulu iässä. Mutta meillä joulu tulee ihan oman kodin sisällä pikku hiljaa... Ei juosta missään kinkereissä vaan saatetaan illalla paistaa piparit/tortut, kuunnellaan joulumusiikkia, luetaan joulusatuja, käydään ihailemassa ihmisten jouluvaloja, katsellaan joululeffoja, laitetaan kynttilöitä, pikku hiljaa koristeita. Ainut kiire saattaa olla jouluviikolla vähän siivouksen ja ruokien kanssa, mutta niitäkin suoritetaan samalla intohimolla kuin muinakin vuoden päivinä. Päiväkotiin pyydettiin tuomaan tonttulakki, että siinä oli ainut kodin ulkopuolelta tuleva paine. Ja jouluna ei tarvi ajaa rallia mihinkään sukulaisiin, kun meillä tämä on perhejuhla
Niin. Niinhän sinä olet.
On aina yhtä liikuttavaa kun jonkun taaperon alkaa päteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kyse on omasta sisäisestä "dialogista", jonka nyt oksensin tänne palstalle.
Olen vuosien varrella oikaissut kaikessa mahdollisessa. Eli olen yrittänyt oppia edellisten vuosien "virheistä". Kuten joku jo mainitsikin, niin lapsiperheissä joulu ei kuitenkaan ole se jouluaatto, eikä edes viikko ennen sitä, vaan koko härdelli alkaa jo marraskuun puolella.
Tuo väite "kiireeseen rakastumisesta" oli kyllä melko paksu. Uskon, että suurin osa äideistä tekee lapsille joulun odotuksen ja joulun puhtaasti rakkaudesta. Ja saman syyn takia ei näitä tuntojaan ääneen sano.
Ap
Minä ainakin käytin termiä "kiireeseen rakastuminen", eikä se ole kyllä mikään oma keksintöni, asiasta on mielestäni aika nasevasti kirjoittanut mm. Anna Perho. Monilla ihmisillä kiire on ihan vakio, jotain mitä ilman ei osata olla. Jos tuntuu jäävän luppoaikaa, pitää hommata lisää tekemistä, jotta se kiire pysyy samana. Hullua, kyllä. Kyse ei suinkaan ole siitä haluaako lapsille tehdä joulun. Esim. oma äitin teki ihanat joulut, eikä silloin ollut mitään valmislaatikoita tai ainakaan meillä ei ollut. Tekikö hän paljon? Kyllä. Oliko hänellä kiire? Ei. Oikeasti asioita priorisoimalla ja aikatauluttamalla voi saada elämästä vähän rennompaa, mutta suosiota sillä ei aina saa, koska sitten on se petturi, joka ei kuorossa ulise kiireestä.
Juu no ihan varmasti äidilläsi oli kiire, kun teki ihanat joulut eikä käyttänyt mitään vamista. Sitä ei vaan halua muistaa, eikä etenkään ajatella että oma äiti on lapsuudessa raatanut jouluja vuosikaudet, ja padonnut kiirettä ja negatiivisia tunteita. Mieti nyt itsekin, miten on mahdollista, ettei joulua puurtavalla perheenäidillä olisi kiire?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi mulla ei ole lapsia. En kestäisi sitä sähläystä ja stressiä. Nyt on kissa ja miesystävä ja ihanan rauhallista. Luetaan kirjoja ja mutustellaan konvehteja.
Vierailija kirjoitti:
Uskallan väittää, että näiden harrastavien perheiden lapset on niitä, jotka tulevaisuudessa on se yhteiskuntaa ylläpitävä keskiluokka. Se ei synny tyhjästä, vaan jonkun (eli vanhempien) on tehtävä sen eteen joskus aika paljonkin, että lapsi ja myöhemmin nuori pysyy kaidalla tiellä, uskoo itseensä ja kykyihinsä ja löytää paikkansa maailmassa.
Aina täällä huudetaan, että vanhemmat hoitakoot ne lapsensa saakeli! No, nyt kun kerrotaan millaista se on, niin huudetaan että älkää valittako. Kyllä muuten valitetaan! Tehdään ihan uskomaton työ kaiken kanssa, että saadaan palkkaa ja maksetaan sillä kaikki itse ja kasvatetaan lapsetkin samalla sellaisiksi, että eivät kuppaa yhteiskuntaa liiaksi (onnettomuudet ja sairaudet poislukien). Vanhemmathan saa taistella lapsilleen nykyään sairaanhoidon, oikomishoidot ja psykiatrisenkin hoidon jos sitä lapsi tarvitsee. Vanhemmat tekevät todella paljon, ja sitten kun avautuu väsymyksestään, tullaan naureskelemaan että voi sinua pientä idioottia, etkö ymmärrä että ei ole pakko.
Rajansa totta kai kaikella, mutta joskus on vaan pakko.
No joo, mutta pitää nähdä metsä puilta. Minulla on erityislapsi ja on ihan totta, että aika hemmetinmoisen työn saa vanhempi tehdä, että saa lapselle mitään apua. Asiantuntijat ovat mukavia, mutta kun jotain konkreettista pitää saada aikaiseksi, vaikka tukitoimia kouluun, on vanhemman itse keksittävä mitä ne voisivat olla. Eli joo, kivirekeä riittää vedettäväksi. Mutta kun sen rinnalle asetetaan koululta tullut vaatimus tuoda huomisaamuksi punapilkullista kangasta ja miekka, minulle on aika selvää, mihin asioihin itse ruutini käytän. Ja ne ohjatut harrastukset kodin ulkopuolella eivät ole mikään välttämättömyys. Eivät kaikki näiden ulkopuolella olevat lapset juoksentele ostareilla potkimassa mummoja, osa harrastaa ihan kotona. Jos on tarkoitus kasvattaa lapsen henkistä hyvinvointia ja saada tämä luottamaan kykyihinsä jne., lapsi on itse aika hyvä asiantuntija tässä. Monesti tuntuu, että lapset eivät osaa enää itsekään ajatella, että kotona voisi oma-aloitteisesti tehdä jotain fiksua, vaikka hankkia tietoa jostain aihepiiristä, kun kaikki pitää tapahtua ohjatusti. Ei se nyt oikein hyvää tulevaisuudelle lupaa sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskallan väittää, että näiden harrastavien perheiden lapset on niitä, jotka tulevaisuudessa on se yhteiskuntaa ylläpitävä keskiluokka. Se ei synny tyhjästä, vaan jonkun (eli vanhempien) on tehtävä sen eteen joskus aika paljonkin, että lapsi ja myöhemmin nuori pysyy kaidalla tiellä, uskoo itseensä ja kykyihinsä ja löytää paikkansa maailmassa.
Aina täällä huudetaan, että vanhemmat hoitakoot ne lapsensa saakeli! No, nyt kun kerrotaan millaista se on, niin huudetaan että älkää valittako. Kyllä muuten valitetaan! Tehdään ihan uskomaton työ kaiken kanssa, että saadaan palkkaa ja maksetaan sillä kaikki itse ja kasvatetaan lapsetkin samalla sellaisiksi, että eivät kuppaa yhteiskuntaa liiaksi (onnettomuudet ja sairaudet poislukien). Vanhemmathan saa taistella lapsilleen nykyään sairaanhoidon, oikomishoidot ja psykiatrisenkin hoidon jos sitä lapsi tarvitsee. Vanhemmat tekevät todella paljon, ja sitten kun avautuu väsymyksestään, tullaan naureskelemaan että voi sinua pientä idioottia, etkö ymmärrä että ei ole pakko.
Rajansa totta kai kaikella, mutta joskus on vaan pakko.
No joo, mutta pitää nähdä metsä puilta. Minulla on erityislapsi ja on ihan totta, että aika hemmetinmoisen työn saa vanhempi tehdä, että saa lapselle mitään apua. Asiantuntijat ovat mukavia, mutta kun jotain konkreettista pitää saada aikaiseksi, vaikka tukitoimia kouluun, on vanhemman itse keksittävä mitä ne voisivat olla. Eli joo, kivirekeä riittää vedettäväksi. Mutta kun sen rinnalle asetetaan koululta tullut vaatimus tuoda huomisaamuksi punapilkullista kangasta ja miekka, minulle on aika selvää, mihin asioihin itse ruutini käytän. Ja ne ohjatut harrastukset kodin ulkopuolella eivät ole mikään välttämättömyys. Eivät kaikki näiden ulkopuolella olevat lapset juoksentele ostareilla potkimassa mummoja, osa harrastaa ihan kotona. Jos on tarkoitus kasvattaa lapsen henkistä hyvinvointia ja saada tämä luottamaan kykyihinsä jne., lapsi on itse aika hyvä asiantuntija tässä. Monesti tuntuu, että lapset eivät osaa enää itsekään ajatella, että kotona voisi oma-aloitteisesti tehdä jotain fiksua, vaikka hankkia tietoa jostain aihepiiristä, kun kaikki pitää tapahtua ohjatusti. Ei se nyt oikein hyvää tulevaisuudelle lupaa sekään.
No minä olen tehnyt lapseni älykkään miehen kanssa, emmekä kumpikaan kanna huonoja geenejä, joten emme myöskään rasita yhteiskuntaa näillä "erityisihmisillä", kuten sinä, vaan kasvatamme kunnon kansalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kyse on omasta sisäisestä "dialogista", jonka nyt oksensin tänne palstalle.
Olen vuosien varrella oikaissut kaikessa mahdollisessa. Eli olen yrittänyt oppia edellisten vuosien "virheistä". Kuten joku jo mainitsikin, niin lapsiperheissä joulu ei kuitenkaan ole se jouluaatto, eikä edes viikko ennen sitä, vaan koko härdelli alkaa jo marraskuun puolella.
Tuo väite "kiireeseen rakastumisesta" oli kyllä melko paksu. Uskon, että suurin osa äideistä tekee lapsille joulun odotuksen ja joulun puhtaasti rakkaudesta. Ja saman syyn takia ei näitä tuntojaan ääneen sano.
Ap
Minä ainakin käytin termiä "kiireeseen rakastuminen", eikä se ole kyllä mikään oma keksintöni, asiasta on mielestäni aika nasevasti kirjoittanut mm. Anna Perho. Monilla ihmisillä kiire on ihan vakio, jotain mitä ilman ei osata olla. Jos tuntuu jäävän luppoaikaa, pitää hommata lisää tekemistä, jotta se kiire pysyy samana. Hullua, kyllä. Kyse ei suinkaan ole siitä haluaako lapsille tehdä joulun. Esim. oma äitin teki ihanat joulut, eikä silloin ollut mitään valmislaatikoita tai ainakaan meillä ei ollut. Tekikö hän paljon? Kyllä. Oliko hänellä kiire? Ei. Oikeasti asioita priorisoimalla ja aikatauluttamalla voi saada elämästä vähän rennompaa, mutta suosiota sillä ei aina saa, koska sitten on se petturi, joka ei kuorossa ulise kiireestä.
Juu no ihan varmasti äidilläsi oli kiire, kun teki ihanat joulut eikä käyttänyt mitään vamista. Sitä ei vaan halua muistaa, eikä etenkään ajatella että oma äiti on lapsuudessa raatanut jouluja vuosikaudet, ja padonnut kiirettä ja negatiivisia tunteita. Mieti nyt itsekin, miten on mahdollista, ettei joulua puurtavalla perheenäidillä olisi kiire?
No tämä menee nyt sanojen merkityksen tarkasteluun, mutta itse ajattelen, että runsas tekeminen ja kiire ovat eri asioita. Äitini teki paljon, tosi paljon, se on ihan totta. Mutta hän on aina ollut luonteeltaan sellainen, että aloittaa ajoissa ja suunnittelee mitä tekee. Eli vaikka hän teki paljon, ei käsittääkseni ollut niskassa koko ajan sellainen tunne, että apua en ehdi, ei tästä tule mitään. Kiire on oman käsitykseni mukaan sitä, että yrittää tehdä liian paljon liian vähässä ajassa. Varmasti äidillänikin on ollut negatiivisia tunteita, mutta ei hän nyt oikein mikään "kiiltokuvaäiti" ollut eli ei pingottunut hymy huulillaan vääntänyt hommia vaan saattoi sanoa tyytyväisenä, että "tulipa tehtyä, nyt lepään ja juon kahvit". Siis jotenkin sellainen kireä suorittaminen loisti poissaolollaan. Se tapa tehdä asioita, tekemisen meininki, oli myönteinen. Tätä tavoittelen itsekin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskallan väittää, että näiden harrastavien perheiden lapset on niitä, jotka tulevaisuudessa on se yhteiskuntaa ylläpitävä keskiluokka. Se ei synny tyhjästä, vaan jonkun (eli vanhempien) on tehtävä sen eteen joskus aika paljonkin, että lapsi ja myöhemmin nuori pysyy kaidalla tiellä, uskoo itseensä ja kykyihinsä ja löytää paikkansa maailmassa.
Aina täällä huudetaan, että vanhemmat hoitakoot ne lapsensa saakeli! No, nyt kun kerrotaan millaista se on, niin huudetaan että älkää valittako. Kyllä muuten valitetaan! Tehdään ihan uskomaton työ kaiken kanssa, että saadaan palkkaa ja maksetaan sillä kaikki itse ja kasvatetaan lapsetkin samalla sellaisiksi, että eivät kuppaa yhteiskuntaa liiaksi (onnettomuudet ja sairaudet poislukien). Vanhemmathan saa taistella lapsilleen nykyään sairaanhoidon, oikomishoidot ja psykiatrisenkin hoidon jos sitä lapsi tarvitsee. Vanhemmat tekevät todella paljon, ja sitten kun avautuu väsymyksestään, tullaan naureskelemaan että voi sinua pientä idioottia, etkö ymmärrä että ei ole pakko.
Rajansa totta kai kaikella, mutta joskus on vaan pakko.
No joo, mutta pitää nähdä metsä puilta. Minulla on erityislapsi ja on ihan totta, että aika hemmetinmoisen työn saa vanhempi tehdä, että saa lapselle mitään apua. Asiantuntijat ovat mukavia, mutta kun jotain konkreettista pitää saada aikaiseksi, vaikka tukitoimia kouluun, on vanhemman itse keksittävä mitä ne voisivat olla. Eli joo, kivirekeä riittää vedettäväksi. Mutta kun sen rinnalle asetetaan koululta tullut vaatimus tuoda huomisaamuksi punapilkullista kangasta ja miekka, minulle on aika selvää, mihin asioihin itse ruutini käytän. Ja ne ohjatut harrastukset kodin ulkopuolella eivät ole mikään välttämättömyys. Eivät kaikki näiden ulkopuolella olevat lapset juoksentele ostareilla potkimassa mummoja, osa harrastaa ihan kotona. Jos on tarkoitus kasvattaa lapsen henkistä hyvinvointia ja saada tämä luottamaan kykyihinsä jne., lapsi on itse aika hyvä asiantuntija tässä. Monesti tuntuu, että lapset eivät osaa enää itsekään ajatella, että kotona voisi oma-aloitteisesti tehdä jotain fiksua, vaikka hankkia tietoa jostain aihepiiristä, kun kaikki pitää tapahtua ohjatusti. Ei se nyt oikein hyvää tulevaisuudelle lupaa sekään.
No minä olen tehnyt lapseni älykkään miehen kanssa, emmekä kumpikaan kanna huonoja geenejä, joten emme myöskään rasita yhteiskuntaa näillä "erityisihmisillä", kuten sinä, vaan kasvatamme kunnon kansalaisia.
Oi hyvä sinä, miten mä voisinkin olla kuin sä!!! Siis empaattinen ja kaikkee!!!
Onpa täällä paljon tarpeetonta ilkeilyä. Meillä kanssa neljä lasta ja joulunalusaika on aina älyttömän kiireistä. Ensin on omat työt, jossa kaikki yrittävät tyhjentää työpöytänsä vuoden loppuun mennessä ja sen seurauksena töitä on loputtomasti. Sitten ovat juuri nuo poikkeusjärjestelyt kouluissa ja päiväkodeissa. Jokainen, jolla on omia lapsia tietää, miten tärkeitä arjen rutiinit ovat, ja joulua ennen jostain syystä koulu päättää luopua niistä. En ymmärrä.
Ja ne harrastukset. Vaikka joka lapsella olisi vain se yksi ainoa harrastus, tulee niistä helposti neljän arki-illan ohjelma. Ja se on paljon se, kun ne ahdetaan pariin joulunalusviikkoon. Sitten pitäisi hankkia lahjoja, järkätä pukki ja ruokaakin olisi hyvä olla. Ehkä aikaa tulee lisää, kun lapset kasvavat, mutta nyt yhdessä lasten kanssa tekeminen vie vain enemmän aikaa ja vaatii enemmän järjestelyjä.
Kun kaiken tämän ohjelman istuttaa muutamaan viikkoon ja muutamaan kymmeneen tuntiin kaiken muun arjen päälle, on selvää, että kiire tulee. Ja kiireen myötä stressi. Meillä on koetettu jakaa joulun velvollisuudet mahdollisimman tasan, mikä varmaan helpottaa, mutta kyllä tästä silti on kaukana rauhallinen laskeutuminen joulunaikaan. Sen aika tulee vielä — ehkä. Neljän lapsen, joista vanhin on neljännellä luokalla, kanssa joulu on kiirettä ja stressiä ihan riippumatta omasta asenteesta. Tai ehkä jos jättää koko joulun väliin ei stressiä tule, mutta sen verran sitten varmaan olen suorittaja, etten siihen ihan halua taipua.
M41
Alue: Aihe vapaa
Joo, no nuo on ihan omia valintoja. Kannattaa ehkä löysätä vähän.