Lue keskustelun säännöt.
AUTTAKAA MÄ SEKOAN!!! Lapsi rääkyy tuolla!
19.03.2015 |
Mun 7v lapsi on TODELLA rasittava iltaisin. Ei ole ainokainen. Nyt se karjuu tuolla äitiä sängyssä.
Lapsi sanoo että pelkää että mulle tapahtuu jotain ja sitten hänellä ei ole enää ruokaa. Että joku tulee yöllä ja ampuu minut ja sitten lapsi nääntyy nälkään. Olen vakuuttanut että kukaan ei tule meidän taloon eikä kukaan tapa minua eikä tuollaista tapahdu jne. Vaikka miten puhun rauhallisesti, lohdutan, halaan, lapsi huutaa/rääkyy/ulvoo hysteerisesti lähes joka ilta että ei voi nukkua. EN JAKSA!!!!!!!!
Minä tarvitsen iltaisin hermolomaa kun lapset nukkuvat ja nyt joudun kuunnella tätä huutoa. Lapsi haluaa että pysyn siellä huoneessa koko yön. En pysy!!!!!! Minä haluan olla hetken yksin.
Mitä mä teen? Sanoin jo että vien lapsen kohta lääkäriin jos ei ala uskoa että kukaan ei tule yöllä tappamaan äitiä!
Kommentit (79)
Vaikuttaa siltä, että lapsella on oikeasti hätä. Ei sitä kannata vähätellä. Ilmeisesti hän on jo koululainen. Ota yhteys koulun terkkariin tai kuraattoriin tai mahdollisesti perheneuvolaan. Tuohon olisi hyvä saada vähän ulkopuolisen mielipidettä/apua, että onko kyseessä vain huomionhakuisuus (näin ilmeisesti sinun mielestäsi) vai todellinen pelko, joka täytyy otta tosissaan. Varmasti haluat itsekin tyttöä auttaa, ja perhe-elämäkin rauhoittuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Telkkari on kiinni. Keskustelin lapsen kanssa ja lopetti viimein huutamisen mutta sanoo että pelkää edelleen. Että murhamiehiä tms tulee meidän kotiin ja tappaa meidät kaikki tai vain minut. Ja sitten lapsella ei ole ruokaa. Lapsi sanoo että valvoo koko yön jos vain pystyy aina että näkee että ei tule murhaajia.
Erosta on jo niin kauan ettei muista sitä. Lapsi sanoo että ajattelee ihan liikaa asioita. Sanoo että mikään ei auta tuohon pelkoon.
ap
No haloo sun pitää jutella sen kanssa niin kauan että saat selvyyden. Ite varmaan pelkäisin että lapselle on sattunut jotain ja joku on vannottanut olla kertomatta äidille tai sille äidille tapahtuu jtk hirveetä. Mutta tarkoitus ei ole pelotella turhaan, olen ehkä vaan vähän turhan taipuvainen uhkakuviin. Mutta ota nyt selvää! Ja jos et saa niin ammattilaisen luo. Miltä itestäs tuntus pelätä että menetät elämäs tärkeimmän ihmisen ja se ei ottais tosissaan??
Osalle lapsista saattaa tulla tuossa iässä tuon kaltaisia pelkotiloja. Yritä ymmärtää, vaikka tilanne väsyttäisikin. On ohimenevää. Tue lastasi ja ole hänelle olemassa. Asia on lapselle vaikea, kun on vasta pieni. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:32"]No haloo sun pitää jutella sen kanssa niin kauan että saat selvyyden. Ite varmaan pelkäisin että lapselle on sattunut jotain ja joku on vannottanut olla kertomatta äidille tai sille äidille tapahtuu jtk hirveetä. Mutta tarkoitus ei ole pelotella turhaan, olen ehkä vaan vähän turhan taipuvainen uhkakuviin. Mutta ota nyt selvää! Ja jos et saa niin ammattilaisen luo. Miltä itestäs tuntus pelätä että menetät elämäs tärkeimmän ihmisen ja se ei ottais tosissaan??
[/quote]plus vielä sekin että siltä loppuu ruoka, aika outo pelko ite keksiä lapselle vai oonko väärässä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päästä lapsi viereen. Se tarvitsee sitä. Mun äiti oli kuin sinä ja ite pelokas ja yliherkkä. Nyt olen paniikkihäiriöinen. Olisin vaan kaivannut turvaa, kun ahdisti.
Mua jotenkin naurattaa ajatus siitä että lapsi ei pelkää äidin takia että äiti kuolee, vaan pelkää että jäisi ilman ruokaa =D
Joo, tilanne ei ole hauska mitenkään, anteeksi, olen vain väsynyt ja naurattaa ihan tyhmätkin jutut...
Onko lapsella nälkä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin älä uhkaile lääkärillä! Ei lääkäriin vienti saa olla mikään rangaistus. Sano lapselle rauhallisesti että hänen pelkotilansa ei ole enää normaalia ja lapsi tarvitsee apua ja sinä äitinä järjestät hänelle apua. Sitten viet hänet oikeasti sinne lääkäriin - tai vaikka kouluterkkarille.
pidä sylissä ja lohduta kuin pientä lasta. se auttaa. 7-vuotias on vielä pieni ja koulunkäynti rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on si-häiriöinen poika, joka myös pelkää nukkumista. Välillä turhauttaa. Joskus nukkuu sohvalla, kun ei nukahda ajoissa sänkyyn. Menee toivottavasti ajan myötä ohi. Tsemppiä ap.
Höh, tuon ikäisellähän nimenomaan alkaa tulla tietoisuus elämän rajallisuudesta ja kuolemanpelko on ihan yleinen vaihe. Se että pelkää että itselle tai läheisille tapahtuu jotain. Sun tehtävä on lievittää sitä lapsen ahdistusta ja antaa lapselle lohtua. Kertoa ja puhua asiasta eikä komentaa nukkumaan/olemaan yksin. Tuo on ohimenevä vaihe ja sinä itse olet avainasemassa kuinka kauan se kestää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:39"]
Höh, tuon ikäisellähän nimenomaan alkaa tulla tietoisuus elämän rajallisuudesta ja kuolemanpelko on ihan yleinen vaihe. Se että pelkää että itselle tai läheisille tapahtuu jotain. Sun tehtävä on lievittää sitä lapsen ahdistusta ja antaa lapselle lohtua. Kertoa ja puhua asiasta eikä komentaa nukkumaan/olemaan yksin. Tuo on ohimenevä vaihe ja sinä itse olet avainasemassa kuinka kauan se kestää!
[/quote]
Tunnistan itseni tuosta aloittajan kertomasta lapsesta. Minäkin "mietin aivan liikaa" ja pelkäsin kuolemaa, omaa pärjäämistäni, läheisten katoamista. Tämä ei jääyt miksikään vaiheeksi. Nyt kolmikymppisenä ajattelen ja pelkään edelleen. Sairastan paniikkihäiriötä, ja työssä käyminen on raskasta. Omakaan äitini ei osannut suhtautua herkkään lapseen, niin kuin aloittaja ei osaa suhtautua omaansa. Valitettavasti herkkyyttä ei voi oppia. Aloittajan lapsi voi joutua kärsimään lopun elämäänsä.
Anna lapselle aikaa ja ole läsnä. Tehkää kivoja asioita yhdessä. Lue (vaikka osaa jo lukea) jotain rauhoittavaa kirjaa ja nuku vaikka niin kauan kun lapsesi nukkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:37"]Ensinnäkin älä uhkaile lääkärillä! Ei lääkäriin vienti saa olla mikään rangaistus. Sano lapselle rauhallisesti että hänen pelkotilansa ei ole enää normaalia ja lapsi tarvitsee apua ja sinä äitinä järjestät hänelle apua. Sitten viet hänet oikeasti sinne lääkäriin - tai vaikka kouluterkkarille.
[/quote]
Tuota korttia mun äiti pelas myös ja olin hiljaa, mutta valvoin paniikissa yöt. Silloin olisi oikeasti auttanut jos äiti olisi vaan ottanut viereen. Olisin nukkunut vaikka olkkarin lattialla, kunhan ei olisi tarttenut olla yksin. Viereen ei päässyt enää 3.v jälkeen ja koko lapsuus tuntui yksinäiseltä kauhujen täyttämältä kuilulta. Jotkut on niin herkkiä, että tarttee vierihoitoa pitkään. Vaikka äiti ei jaksaisikaan. Omani ei jaksanut ja elän edelleen ihan hullujen pelkojen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:20"]
Hain lapsen sieltä sängystä tuohon sohvalle pillittämään. En jaksa kuunnella kun "iso" lapsi karjuu ÄÄÄÄÄITIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII ÄÄÄÄÄIITTTTIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!
. Sanoo että on niin surullinen kun pelkää että minulle tapahtuu jotain. Tuntuu että lapsella on oikeasti joku "hulluus" kun ei lopeta vain jankuttaa jankuttamistaan. Mitään pahaa ei ole tapahtunut eikä kukaan ole kuollut tms. Mun hermot menee!!!!!!!!!!!!!!!!
Ap
[/quote]
Huono äiti.
Luovu omista tarpeistasi ja avastä. Lapsi ei ole av hatkoitus. Laita lapsen tunteet etsusijalle ja poistu täältä kertomasta tunteettomia viestiäsi
Ei oo ikinä ollut lapsena tuollaisia pelkotiloja. Asuttiin maaseudulla ja oli ulkohyyskä ja mentiin pimeelläkin ja ei pelottanut.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:43"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:39"]
Höh, tuon ikäisellähän nimenomaan alkaa tulla tietoisuus elämän rajallisuudesta ja kuolemanpelko on ihan yleinen vaihe. Se että pelkää että itselle tai läheisille tapahtuu jotain. Sun tehtävä on lievittää sitä lapsen ahdistusta ja antaa lapselle lohtua. Kertoa ja puhua asiasta eikä komentaa nukkumaan/olemaan yksin. Tuo on ohimenevä vaihe ja sinä itse olet avainasemassa kuinka kauan se kestää!
[/quote]
Tunnistan itseni tuosta aloittajan kertomasta lapsesta. Minäkin "mietin aivan liikaa" ja pelkäsin kuolemaa, omaa pärjäämistäni, läheisten katoamista. Tämä ei jääyt miksikään vaiheeksi. Nyt kolmikymppisenä ajattelen ja pelkään edelleen. Sairastan paniikkihäiriötä, ja työssä käyminen on raskasta. Omakaan äitini ei osannut suhtautua herkkään lapseen, niin kuin aloittaja ei osaa suhtautua omaansa. Valitettavasti herkkyyttä ei voi oppia. Aloittajan lapsi voi joutua kärsimään lopun elämäänsä.
[/quote]
En ole ennen törmännyt toiseen toveriin. T: Se toinen paniikkihäiriöinen ja minäkin kolmenkymmenen.
Jos ottaisit viereen. Ja voisi tarvittaessa ihan luvalla nukkua siten vähän pitemmän ajan. On varmaan ahdistunut. Toisille se tulee helpommin. Ja hae apua vaikka perheneuvolasta.
Itselläkin oli nimenomaan ekalla ja tokalla luokalla koulussa vastaavia pelkoja, monesti hysteerinen pelko iski aamulla ennen kouluunlähtöä. Olin aivan varma että äiti kuolee koulupäivän aikana ja yritin estää äitiä jaloissa roikkumalla lähtemästä töihin. Ei varmasti ollut hänellekään helppoa, mutta oli ilmeisesti vain jonkinlainen kehitysvaihe. Meni sitten ajan kanssa ohi. Liittyi varmaan myös koulussa kokemaani kiusaamiseen ja sen synnyttämään turvattomuuden tunteeseen. Lapsen pelot kannattaa aina ottaa vakavasti, en usko että kuvailemasi kaltainen paniikki on huomionhakua. Käykää ammattilaisen luona juttelemassa, saat itsekin perspektiiviä asiaan.
Minulla on 7v poika joka on arka ja nukkuukin todella usein sohvalla minun vieressä. Olen myös yh