Lue keskustelun säännöt.
AUTTAKAA MÄ SEKOAN!!! Lapsi rääkyy tuolla!
19.03.2015 |
Mun 7v lapsi on TODELLA rasittava iltaisin. Ei ole ainokainen. Nyt se karjuu tuolla äitiä sängyssä.
Lapsi sanoo että pelkää että mulle tapahtuu jotain ja sitten hänellä ei ole enää ruokaa. Että joku tulee yöllä ja ampuu minut ja sitten lapsi nääntyy nälkään. Olen vakuuttanut että kukaan ei tule meidän taloon eikä kukaan tapa minua eikä tuollaista tapahdu jne. Vaikka miten puhun rauhallisesti, lohdutan, halaan, lapsi huutaa/rääkyy/ulvoo hysteerisesti lähes joka ilta että ei voi nukkua. EN JAKSA!!!!!!!!
Minä tarvitsen iltaisin hermolomaa kun lapset nukkuvat ja nyt joudun kuunnella tätä huutoa. Lapsi haluaa että pysyn siellä huoneessa koko yön. En pysy!!!!!! Minä haluan olla hetken yksin.
Mitä mä teen? Sanoin jo että vien lapsen kohta lääkäriin jos ei ala uskoa että kukaan ei tule yöllä tappamaan äitiä!
Kommentit (79)
Lapsi ei edes nuku yksin vain jakaa huoneen sisaruksen kanssa. Eli ei ole yksin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi tarvitsee silti äitiä.
Voisitko kokeilla istua muutamana iltana lastenhuoneessa niin kauan kuin nukahtavat? Se voisi auttaa ettei tarvitsisi nukahtaa yksin.
Mieti mitä lintuemo tekee kun sen poikanen piipittää hädissään. Meneekö se pois ärsyyntyneenä ajatellen että piipitys häiritsee hänen omaa aikaansa? Ei, emo pyrkii poikasensa luo keinolla millä hyvänsä, ottaa tipun siipiensä suojaan ja rauhoittaa poikasen.
Lapsesi on juuri siinä herkkyysiässä, että hän alkaa tajuta maailmaa. Että tämä kaikki ei jatkukaan ikuisesti näin, vaan oikeastaan mitä tahansa voi sattua. Jotain hirveääkin.
Sinun tehtäväsi on olla turvallinen ja vankka kanaemo ja pitää lapsi lähelläsi. Mene lapsen viereen tai ota sohvalle syliisi kun surffailet tai katselet telkkaria. Kun hän tuntee että olet siinä lähellä etkä ole menossa mihinkään eikä kukaan ole murhaamassa sinua, hän rauhoittuu ja sammuu kuin saunalyhty. Ole myös yöllä valmis ottamaan viereesi.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:25"]
Katsotko nytkin telkkaria samalla, kun lapsi makaa sohvalla? Sieltä niitä pelottavia juttuja tulee. Kaverit eskarissa tai koulussa on voineet puhua vaikka mitä. Ole lapsesi kanssa, keskustele, juttele, pyydä piirtämään siitä mikä pelottaa. Kyllä se ajan kanssa helpottaa.
[/quote]
Ei kun ap on täällä palstalla, ajatukset ei ole siinä lapsessa. Yritä olla todella lapsen kanssa, ota se kainaloon ja menette vaikka yhdessä nukkumaan. Ei edes ole paha, jos pääsee vaikka viereesi nukkumaan, kun on tuollainen pelkovaihe menossa.Äidin pitää olla lähellä ja läsnä silloin kun on paha olla.
Lapsella on selvästi liiallinen ja ahdistava ja perheen toimintaa haittaava pelkotila. Pelot ja menettämisajatukset ovat normaaleja tuossa iässä mutta häiriön puolelle ne menevät kun haittaavat normaalia elämää. Suosittelen ottamaan yhteyttä koululääkäriin tai terveyskeskuslääkäriin (kumman nyt helpoimmin saa kiinni) ja keskustelemaan asiasta. Voi olla että ihan lastenpsykiatrinen konsultaatio olisi tarpeen. Sinä ap äitinä et välttämättä ole tehnyt mitään väärin, näitä liian voimakkaita pelkoja vain joillekin lapsille tulee. Niihin on hyvä puuttua ja hakea apua jos omat vakuuttelut ei riitä, lapsella selvästi on huono olla pelkojensa kanssa ja sinulla myös jaksaminen vähissä. Avun hakeminen ei ole osoitus omasta heikkoudesta vaan siitä että on tarpeeksi fiksu ja lapsestaan välittävä ymmärtääkseen omat rajansa.
T. Tk lääkäri joka tekisi herkästi lähetteen lastenpsykiatrialle jos tällainen tapaus itselle tulisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos mä yritän ajatella ajatuksella teidän juttuja. Kiitos teille. Tuo käytös on vain ärsyttäny minua viime viikot mutta nyt yritän ymmärtää.
ap
Lapsella on kova pelko, niitä aina joskus tulee ja menee. Herkemmillä lapsilla voi olla rajuakin. Anna tosi paljon turvaa, halia ja lohtua. Pikkuhiljaa helpottaa!
Minä annan lasten nukkua omassa sängyssäni jos tahtovat. Olen myös yh, joten ei ole mitään avioelämää joka tästä kärsisi. Tiedän, että perheen ainoana (ja työssäkäyvänä) aikuisena en voi aina venyä riittävästi jokaisen lapsen tarpeisiin, joten jos kokevat että saavat vieressä nukkumalla kaipaamaansa läheisyyttä ja turvaa niin se on hyvä vain. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä oli hyvä herätys minullekin.. Meillä hieman nuorempi arka lapsi ja välillä tuntuu juuri tuolta: että menee hermo lapsen huutamisen takia. Oon yrittänyt muistaa silloin, että en pahentaisi lapsen ahdistusta tai aiheuttaisi hänelle epäonnistumisen tunteita jos pitää liian varhain "pärjätä yksin". Toiset vaan tarvitsevat enemmän vanhempiaan tueksi ja turvaksi. Ja lapsena koetut pelot, ne oli kauheita. Muistan itsekin vielä hyvin.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:53"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:43"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:39"] Höh, tuon ikäisellähän nimenomaan alkaa tulla tietoisuus elämän rajallisuudesta ja kuolemanpelko on ihan yleinen vaihe. Se että pelkää että itselle tai läheisille tapahtuu jotain. Sun tehtävä on lievittää sitä lapsen ahdistusta ja antaa lapselle lohtua. Kertoa ja puhua asiasta eikä komentaa nukkumaan/olemaan yksin. Tuo on ohimenevä vaihe ja sinä itse olet avainasemassa kuinka kauan se kestää! [/quote] Tunnistan itseni tuosta aloittajan kertomasta lapsesta. Minäkin "mietin aivan liikaa" ja pelkäsin kuolemaa, omaa pärjäämistäni, läheisten katoamista. Tämä ei jääyt miksikään vaiheeksi. Nyt kolmikymppisenä ajattelen ja pelkään edelleen. Sairastan paniikkihäiriötä, ja työssä käyminen on raskasta. Omakaan äitini ei osannut suhtautua herkkään lapseen, niin kuin aloittaja ei osaa suhtautua omaansa. Valitettavasti herkkyyttä ei voi oppia. Aloittajan lapsi voi joutua kärsimään lopun elämäänsä. [/quote] En ole ennen törmännyt toiseen toveriin. T: Se toinen paniikkihäiriöinen ja minäkin kolmenkymmenen.
[/quote]
Moi vaan! :)
Minulle on jotenkin kauhean konkreettista se, että vanhempi voi "pilata lapsensa elämän" ihan vain omaa vajavaisuuttaan ja epätäydellisyyttään. Siksi suhtaudun kriittisesti lasten hankintaan ja pidän joidenkin vanhemmuudesta haaveilevien voimafantasioita huvittavina ja kaameina. Mistä tulee se hybris, että kuvittelee olevansa ilman muuta hyvä ja pystyvä vanhempi? Jos ei ole herkkyyttä, ei tajua omaa kömpelyyttään.
[/quote]
Mä päätin, että musta tulee kaikkea sitä, mitä oma äiti ei ollut. Ja koska olen herkkä, ymmärrän lapsen hätää jos samanlaista ilmenee enkä ole tunnevammainen. Ymmärrän niin hyvin mitä tapahtuu kun perusturvallisuus horjuu. Osaan erottaa hädän ja huomiohakuisuuden. Nyt vasn kävi niin, että lapsia ei ole tullut edes ivf kautta. Syytä ei löydy. Aviomiehellä on 6.v poika ja on ollut ihanaa, että olen saanut auttaa tätä lasta samojen pelkojen kanssa. Kun pelkäsi, että tulee tulipalo ja kaikki kuollaan, isä yritti sanoa, ei ole hätää nyt nukutaan ja höpöhöpö. Lapsi jatkoi itkemistä makuuhuoneessa. Pyysin miehen mukaan makkariin, nostin lapsen sängystä meidän sänkyyn ja sanoin, että mene isin syliin. Isin sylissä istui ja isi halasi ja kerrottiin, että ei tarvitse pelätä. Tulipaloja ei voi syttyä meillä, kun ei ole avotulta (no valehdeltiin, ei pienen tartte tietää, että yövalo saattaa roihahtaa oikosulusta) sanoin, että aikuiset on täällä pitämässä huolta ja huomaa heti jos jotain tapahtuu.siliteltiin lasta ja kerrottiin, ettei anneta mitään pahaa tapahtua ja ollaan ihan vieressä olohuoneessa ja valvotaan niin mitään pahaa ei tapahdu. Lapsi rauhottui. Jos ei olisi rauhoittunut, olisin jäänyt makkariin silittämään ja olisi saanut nukkua sylissä. Lapsesta näki, että oli oikea hätä. Monesti pelaa pelejä pompottaakseen meitä, mutta tuossa oli oikeasti hätä. Miten tunnevammanen pitää olla, ettei noita asioita erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:43"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:39"]
Höh, tuon ikäisellähän nimenomaan alkaa tulla tietoisuus elämän rajallisuudesta ja kuolemanpelko on ihan yleinen vaihe. Se että pelkää että itselle tai läheisille tapahtuu jotain. Sun tehtävä on lievittää sitä lapsen ahdistusta ja antaa lapselle lohtua. Kertoa ja puhua asiasta eikä komentaa nukkumaan/olemaan yksin. Tuo on ohimenevä vaihe ja sinä itse olet avainasemassa kuinka kauan se kestää!
[/quote]
Tunnistan itseni tuosta aloittajan kertomasta lapsesta. Minäkin "mietin aivan liikaa" ja pelkäsin kuolemaa, omaa pärjäämistäni, läheisten katoamista. Tämä ei jääyt miksikään vaiheeksi. Nyt kolmikymppisenä ajattelen ja pelkään edelleen. Sairastan paniikkihäiriötä, ja työssä käyminen on raskasta. Omakaan äitini ei osannut suhtautua herkkään lapseen, niin kuin aloittaja ei osaa suhtautua omaansa. Valitettavasti herkkyyttä ei voi oppia. Aloittajan lapsi voi joutua kärsimään lopun elämäänsä.
[/quote]
En ole ennen törmännyt toiseen toveriin. T: Se toinen paniikkihäiriöinen ja minäkin kolmenkymmenen.
[/quote]
Minäkin muistan tuollaisia pelkotiloja lapsuudestani. Pelkäsin aivokasvamia jne. että kuolen. Olin herkkä lapsi ja olen herkkä yhäkin, mutta en koe sitä heikkoutena. Ehkä asiaan on auttanut se että lapsuudessani sain tukea vanhemmiltani pelkoihini. Sain nukkua vieressä jos pelotti ja asioista juteltiin ja se auttoi ymmärtämään. Useinhan sitä pelkää sellaista jota ei ymmärrä. Suurin virhe on että väheksyt lapsesi pelkoja ja kuittaat ne typeriksi/vääriksi.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 23:08"]
Kiitos mä yritän ajatella ajatuksella teidän juttuja. Kiitos teille. Tuo käytös on vain ärsyttäny minua viime viikot mutta nyt yritän ymmärtää.
ap
[/quote]
Tiedän, kun väsyy niin se ärtymys alkaa nousta väkisin pintaan. Mua auttaa kun katson joka yö sitä nukkuvaa lasta ja näen miten hirveän pieni ja avuton se vielä on. Silloin ymmärrän, että ei se reppana vaan vielä pärjää eikä ymmärrä. Se tuntee vain sen pohjattoman hädän ja kauhun, eikä vielä osaa järkeillä sitä pois.
Mulla on yksi lapsista "erityinen", ja hänellä varsinkin on ollut noita erilaisia pelkoja. Mutta hänkin, vaikka on jo 11, on siellä nukkuessaan niin pikkuisen näköinen että sydän pakahtuu. Sen katsominen kantaa seuraavana iltana aina pikkuisen pidemmälle kuin viimeksi jaksoin.
t. 49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herkkyys ei ole mielenhäiriö joka pitää hoitaa lastenpsykiatrisella. Jessus. Joidenkin perusturvallisuudentarve on vain suurempi. Antakaa se turva valittamatta, niin lapsista kasvaa terveitä aikuisia. Mitä te teette lapsia jos hermot ei kestä niiden tarpeita? Voi @sdf€%&
Osaako lapsi jo lukea? Onko kenties lukenut esim. iltapäivälehtien otsikoista jotain, joka on jäänyt pelottamaan? Minä ottaisin tosiaan vielä viereen nukkumaan tai saisi vaikka nukahtaa sohvalle tai auttaisiko jos laittaisi sisarusten sängyt ihan vierekkäin, niin ei kokisi olevansa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:35"]Päästä lapsi viereen. Se tarvitsee sitä. Mun äiti oli kuin sinä ja ite pelokas ja yliherkkä. Nyt olen paniikkihäiriöinen. Olisin vaan kaivannut turvaa, kun ahdisti.
[/quote]Samoin täällä!!!!!
Mä uskon, että liittyy tiettyyn ikään nuo turhat pelot. Meidän lapset pelkäsivät paljon kaikkea, kun olivat 7v ja 6v. Toinen pelkäsi yleensä tulipaloa ja toinen sitä, että ikkunasta tulee joku puukolla. Asutaan omakotitalossa ja lasten huoneet ovat yläkerrassa. En usko, että kumpikaan oli koskaan nähnyt mitään aiheeseen liittyvää, koska olin tosi tarkka, etteivät katsele uutisia tms. En ymmärrä mistä pelot tulivat, mutta muutettiin juuri tuota ennen omakotitaloon ja meille syntyi vauva. Mies teki/tekee reissuhommia ja vauva huusi illat, joten olin aika purjeessa yrittäessäni rauhoitella eri huoneissa nukkuvia eskarilaista ja ekaluokkaista vauvan huutaessa. Molemmille isommille piti pystyä antamaan rauhallinen vakuutteluhetki, ettei ole mitään hätää, että lapset pystyivät käymään nukkumaan. Joskus jätin huutavan (syötetyn ja muuten hoidetun) vauvan alakertaan huutamaan ja annoin sen muutaman minuutin per muksu saadakseni tilanteen rauhoittumaan. Ajan mittaan ja aika nopeasti lapsilla meni nuo pelot ohi ja sen jälkeen ei ole moisia pelkoja esiintynyt. Mutta aikamoisia hermoja vaadittiin, että pystyi rauhoittamaan ensin isommat vuorotellen ja sitten vauvan. Ja varsinkin kun isompien pelot oli tuota luokkaa, että tulee toiseen kerrokseen puukolla ikkunasta läp.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 23:18"]Herkkyys ei ole mielenhäiriö joka pitää hoitaa lastenpsykiatrisella. Jessus. Joidenkin perusturvallisuudentarve on vain suurempi. Antakaa se turva valittamatta, niin lapsista kasvaa terveitä aikuisia. Mitä te teette lapsia jos hermot ei kestä niiden tarpeita? Voi @sdf€%&
[/quote]
Herkkyys ja elämää vaikeuttavat irrationaaliset pelkotilat on hieman eri asioita
Lapsen pitää päästä aikuisen viereen jos sitä pelottaa. Ei lapsi osaa järkeillä, vaan ne pelot on ihan todellisia ja kauhu ja paniikki vain yltyy, jos niihin vastataan vähättelyllä, ärsyyntymisellä ja torjunnalla. Ei voi olla niin vaikeaa ottaa se pieni syliin, viekkuun, ihoa vasten. Kosketuksen merkitystä ei voi liioitella. Tuntoaisti on ensimmäinen ja viimeinen aistimme, kosketus rauhoittaa niin vauvan kuin dementoituneeen vanhuksen. Lapsi lataa itseensä turvallisuuden tunnetta kosketuksen kautta ja tietäessään, että pääsee viereen aina kun tarvitsee. Älkää ikinä käännyttäkö lasta pois, jos hän haluaa syliin! Ei hän siihen iäksi jää, vaan lähtee iloisena menemään saatuaan turvallisuuskiintiönsä täyteen.
Ota lapsi viereen nukkumaan. Anna aikaa ja huomiota.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 23:18"]Herkkyys ei ole mielenhäiriö joka pitää hoitaa lastenpsykiatrisella. Jessus. Joidenkin perusturvallisuudentarve on vain suurempi. Antakaa se turva valittamatta, niin lapsista kasvaa terveitä aikuisia. Mitä te teette lapsia jos hermot ei kestä niiden tarpeita? Voi @sdf€%&
[/quote]
Herkkyys ja elämää vaikeuttavat irrationaaliset pelkotilat on hieman eri asioita
[/quote]
Elämää vaikeuttavat irrationaaliset pelkotilat on osa lapsen kasvamista :D lueppa vähän kasvatuspsykologiaa.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:43"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 22:39"] Höh, tuon ikäisellähän nimenomaan alkaa tulla tietoisuus elämän rajallisuudesta ja kuolemanpelko on ihan yleinen vaihe. Se että pelkää että itselle tai läheisille tapahtuu jotain. Sun tehtävä on lievittää sitä lapsen ahdistusta ja antaa lapselle lohtua. Kertoa ja puhua asiasta eikä komentaa nukkumaan/olemaan yksin. Tuo on ohimenevä vaihe ja sinä itse olet avainasemassa kuinka kauan se kestää! [/quote] Tunnistan itseni tuosta aloittajan kertomasta lapsesta. Minäkin "mietin aivan liikaa" ja pelkäsin kuolemaa, omaa pärjäämistäni, läheisten katoamista. Tämä ei jääyt miksikään vaiheeksi. Nyt kolmikymppisenä ajattelen ja pelkään edelleen. Sairastan paniikkihäiriötä, ja työssä käyminen on raskasta. Omakaan äitini ei osannut suhtautua herkkään lapseen, niin kuin aloittaja ei osaa suhtautua omaansa. Valitettavasti herkkyyttä ei voi oppia. Aloittajan lapsi voi joutua kärsimään lopun elämäänsä. [/quote] En ole ennen törmännyt toiseen toveriin. T: Se toinen paniikkihäiriöinen ja minäkin kolmenkymmenen.
[/quote]
Moi vaan! :)
Minulle on jotenkin kauhean konkreettista se, että vanhempi voi "pilata lapsensa elämän" ihan vain omaa vajavaisuuttaan ja epätäydellisyyttään. Siksi suhtaudun kriittisesti lasten hankintaan ja pidän joidenkin vanhemmuudesta haaveilevien voimafantasioita huvittavina ja kaameina. Mistä tulee se hybris, että kuvittelee olevansa ilman muuta hyvä ja pystyvä vanhempi? Jos ei ole herkkyyttä, ei tajua omaa kömpelyyttään.