Karseimmat piheilytarinat jakoon!
Enoni ei antanut vieraidenkaan vetää wc-pönttöä. Piti myös vaimonsa kanssa tarkkaa kirjaa (sentilleen) kuluista ja vahti että kaikki kasetaan tasan. Ei kuitenkaan koskaan maininnut jos jäi itse voitolle jostain. Heillä oli myös omat hyllyt jääkaapissa.
Kommentit (499)
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 02:12"]Tulee mieleen oma lapsuus... Piirtää ei saanut, paperi on kallista (rakastin piirtämistä), perunaa sai 1 per henkilö tai ei syöty lainkaan jos vanhemmilla ei ollut nälkä. Ruokaa ei saanut itse ottaa. Usein menin nukkumaan nälkäisenä. Suihkussa sai käydä enintään kahdesti viikossa mutta koska minulla oli pitkät hiukset niitä ei olisi saanut pestä edes kerra viikossa koska kuluu liikaa vettä. Jouduin usein käyttämään niin pieniä vaatteita ja kenkiä että ne satuttivat. Eräänä talvena muistan vältelleeni kävelemistä niin paljon kuin mahdollista koska kengät olivat niin pienet että joka askel sattui. Vikahan oli tietenkin minun koska olin "lihonut" niin että monta vuotta vanhat vaatteet eivät enää mahtuneet.
[/quote]
Voi ei! Millä mielin muistelet lapsuuttasi? Tuliko susta "normaali"? Itse olisin vähintäänkin katkeroitunut tuosta. Käveleminen sattuu, huh huh.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 00:51"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:39"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 16:38"]
Mun ex oli käänteisellä tavalla pihi. Kova hamstraaajaluonne, ja oli sitä mieltä, että säästää suuret summat kun ostaa tarjouksesta kerralla PALJON. Tapailun aloitettuamme meinasin tipahtaa polvilleni kun avasin yhden säilytyskomeron oven.. Siellä komerossa oli yli 20 hammastahnatuubia, kymmenisen purkkia shampoota ja deodorantteja ja hurja määrä työpaikalta pihistettyjä wc-paperirullia.. Tää olisi ihan ok, jos kyseessä olisi iso perhe, mutta että yksinasuva mies. Noiden hammastahnojenkin käyttämiseen menee monta vuotta?
Aloin käyttää sieltä kaapista ottamaani deodoranttia aina kun olin hänen luonaan, ja "yllättäen" mun kainaloihin tuli kamala ihottuma. Hän ei osannut arvioida kuinka monta vuotta vanha se dödö oli. :D Tuollaisetkin tavarat menee kuitenkin joskus vanhaksi. Tapailtiin puolisen vuotta, ja kun kävin hänen luonaan hakemassa tavarani pois, huomasin että hän oli ostanut tarjouksesta 6 pulloa Fairya. Ihminen, jolla on astianpesukone!
[/quote]
No kyllä käsinkin joutuu pesemään vaikka onkin astianpesukone. Eikä se yksi pullo kovin kauaa kestä. Toi Fairy juttu ei ole mitenkään erikoinen
[/quote]
Olet oikeassa, että käsin joutuu pesemään kattiloita ja pannuja. Voihan Fairyä käyttää myös siivousaineena vaikka kylppärissä.. Itselläni menee astianpesuainetta noin yksi pullollinen vuodessa, niin vertasin siihen. Mut nyt kun aloin asiaa miettiä, niin mulla menee varmaan siksi sitä niin vähän koska laimennan sen suihkepulloon vedellä enkä käytä sellaisenaan :)
Pidän kuitenkin kiinni siitä, että kuuden pullon fairyostos on järjetön koska fairy on muutenkin halpaa (olisko suunnilleen 2 € /pullo?). Ostamalla monta pulloa on säästänyt ehkä joitakin kymmeniä senttejä, maksimissaan euron. Ja sit ne pullot on kotona tiellä ja pölyttyy kaapeissa :D
[/quote]
No et kyllä pese käsin sitten juuri koskaan mitään. Meillä menee useita pulloja Fairya vuodessa helposti vaikka on pesukone
[/quote]
"Astianpesukone onkin vedenkulutuksen kannalta taloudellisin." http://www.isannointiliitto.fi/asuminentaloyhtiossa/asuminentaloyhtiossa/energianeuvontaaasukkaille/vedenkulutuskuriinkiettiossa/
Juuri tuollainen epärationaalinen pihiys on huvittavinta. Tai kamalinta, riippuu tapauksesta. Hamstrataan tavaraa jossa säästö liikkuu senteissä, annetaan talojen ja autojen hajota kun ei raaskita huoltaa, tingitään hygieniasta ja ihmetellään kuinka ei saada töitä...
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 23:46"]
Esimerkiksi tänään huomasin kännykän laturin johdon olevan lähes poikki, niin pahasti että jopa metallilangat näkyi rispaantuneina. Varovasti irrotin johdon seinästä tajutessani tämän puhelimeni ollessa latauksessa. Menin sanomaan miehelle että kato tätä eihän tätä voi enää käyttää.
[/quote]
Öh, etkö vain voinut ostaa uutta laturia? Niin kai normaalit aikuiset tekee, eikä menisi puolisolle valittamaan. Ei mulla tule mieleenkään että pitäisi jotenkin puolisolle ilmoittaa jos ostan vaikkapa sen uuden laturin.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 04:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:05"] Suihkussa ei vierailun aikana saa käydä. Setäni, eli mummoni vävy kerran lätkäisi mummoni käteen 20€ ja paineli suihkuun. [/quote] Setäsi oli oman äitinsä vävy? Eli naimisissa oman siskonsa kanssa? [/quote] Sulla tais mennä enot ja sedät sekaisin..
[/quote] No voi jumalauta, jos tyyppi on sun mummosi vävy, niin se ei ole sen enempää sun setä kuin enokaan!
[/quote]
Juu, eihän se virallisesti setä olekaan. Sehän on tädin mies. Mutta puhekielessä sitä tädin miestä usein kutsutaan sedäksi. Tämän tais suurin osa lukijoista ymmärtää, jokunen nillittäjä ei muka ymmärtänyt.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:52"][quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:24"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 04:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:05"] Suihkussa ei vierailun aikana saa käydä. Setäni, eli mummoni vävy kerran lätkäisi mummoni käteen 20€ ja paineli suihkuun. [/quote] Setäsi oli oman äitinsä vävy? Eli naimisissa oman siskonsa kanssa? [/quote] Sulla tais mennä enot ja sedät sekaisin..
[/quote] No voi jumalauta, jos tyyppi on sun mummosi vävy, niin se ei ole sen enempää sun setä kuin enokaan!
[/quote]
Mummolla on lapset Pertti ja Liisa. Liisan mies on nimeltään Olavi. Pertin tytär Johanna päätti kirjoittaa palstalle mummostaan ja suihkuhalukkaasta sedästään Olavista, joka on kuin onkin mummon tyttären mies, jota kutsutaan suomeksi vävyksi.
[/quote]
Mutta kun setä on isän veli, niin tädin mies ei ole setä. Jotkut toki käyttävät setien, enojen ja tätien puolisoista nimityksiä täti ja setä, mutta eivät nämä henkilöt oikeasti niitä ole.
[/quote]
Tän setäjankkaajan täytyy olla mun ex-työkaveri. Se oli just tommonen "voihan se olla, että yleisesti käytetään tätä sanaa tässä merkityksessä, mutta virallisesti se ei mene niin, joten te ette saa käyttää sitä noin". Raivostuttavaa typeryyttä :)
Tuo voi olla murre-erokin tai joku läheisyysjuttu. Mulla on niin iso suku, etten edes tunne kaikkia serkkujani. Ei olisi koskaan tullut mieleen tätien miehiä nimittää sedäksi, ainoastaan isän veljiä. Tai äidin siskojen miehiä enoksi...
Entinen tuttu oli laskenut kuinka monta leipää vieras oli syönyt ja oli tuohtunut erään vieraan syötyä kolme. Kaksi illalla ja yhden aamulla. Saman ihmisen isovanhemmat ostivat/tekivät hänelle lähes viikottain ruuat. Hän asui heidän omistamassa asunnossa ja he ostivat hänelle uuden autonkin. Joten ei ollut hänellä leivästä puutetta :D Kyseessä oli aikuinen työssäkäyvä ihminen.
Aika hiljaiseksi vetää... Elämä on elämistä varten, eikä käärinliinoissa ole taskuja, mitään et täältä mukaan saa. Joten antaa palaa, tai ainakin vetelen vessaa ilman huolen häivää :D
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 19:27"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 19:08"]Isä kuorii aina vessapaperin niin että yhdestä arkista saa kaksi arkkia, käyttää roskapussit moneen kertaan(eli siis pesee ne pussitaina kun vienyt roskat ulos) paskoo ja kusee myls ämpäriin, koska siinä säästää vettä.
[/quote]Mihin se ne paskat kuskaa:D
[/quote] Paskat menee pellolle, koska biolan vitun kallista ja kuset ruiskii kukkapenkkiin.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:57"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 17:40"]Haha tää on hyvä ketju :D mun oma isä on kyllä penninvenyttäjä parhaimmillaan. Vaatteet käytetään niin loppuun että suunnilleen tippuvat päältä, samaten pesua vältetään koska se kuluttaa vettä. Meillä kans oli pienenä tuo ettei vessaa saanut vetää jos kävi vain pienellä asialla. Rantasauna lämmitettiin talvellakin koska vettä sai järvestä eikä mennyt sähköä sisällä kylpyhuoneen lattialämmitykseen. Mitään leluja eu kaupasta ostettu ja kaikki melkein tehtiin itse puusta tms. Kengät korjattiin itse, samaten suuren osan vaatteista äiti teki ja korjasi itse. Ehkä kaikkein paras (ja pahin..) piheilykeino on ollut se, kun iskä ei halunnut ostaa uusia nastatalvirenkaita. Jostain se oli saanut/ostanut vanhoja nastoja ja asetteli niitä sitten niihin iänkaiken vanhoihin renkaisiin.. Eikun turvallista matkaa [/quote] Muistuttaa minun isääni. Asuu yksin pimeässä talossaan , kun ei raski valoja polttaa. Säästää kaiken , mitään ei saa heittää pois, koska niitä voi vielä tarvita. Syö vanhoja ruokia. Kaikki on turhuutta. Rahaa on tilillä vaikka kuinka.
[/quote]
Meidän isä käytti alushousuja kunnes niissä oli suurinpiirtein vain vyötärö jäljellä. Hänellä ei ollut saunatakkia ja naapurin rouva nauroi kun kuljeskeli alasti saunamatkan, sitten hän rupesi pitämään vanhaa popliinitakkia.
Miksi sen lapsuudenystävän äiti ei mene omilla rahoillaan teatteriin ja vaikka timbuktuun? Minä en ainakaan istuisi kotona laskemassa jonkun äijän rahoja, jos kerran kiinnostaisi harrastaa jotain ja jos minulla olisi Omaa Rahaa. Toisen rahoja en kehtaisi tuolla tavalla kuolata, että pitää ympäri kyliä kertoa, kuink apihi seurustelukumppani on.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 20:53"]
Vaimolla on perintörahaa tilillä 250000 euroa. Valoja ei saa turhaan pitää päällä. Uusia vaatteita ei pahemmin raaski ostaa. En ole kertonut, mitä autonpesu nykyään huoltamolla maksaa, koska siihen puututtaisi heti, jos kertoisin, että kerran kuussa otan kalliin pesun. Kaupassakäynti on paha. Kaikki maksaa liikaa eikä kahvia voi ostaa jos ei ole tarjouksessa. Kauppaostossäästöjen vastapainoksi hän haluaa kuitenkin ulkomaanmatkoille. Ne kuitenkin maksavat aivan vitun paljon enemmän kuin tarjousmargariini mutta niihin voi laittaa. Matkalla toki säästetään ruuassa syömällä joskus pikapuuroja yms.
[/quote]
Monet miehet valittavat vaimon tuhlaamisesta, mutta sinähän olet löytänyt todellisen helmen!
Kaverin luona ei saanut sammuttaa vessan valoa, vaan se oli koko päivän ajan aina päällä ja sammutettiin vain yöksi. Kuulemma oli laskettu, että se kuluttaa jatkuvasti päällä olevana vähemmän sähköä kuin että sitä rämpättäisiin päivän aikana jatkuvasti päälle ja pois.
Meillä kerättiin ennen sadevedet talteen räystäiden alta. Ne täydet vesipöntöt sitten kaadettiin vessanpönttöön niin ei tarvinnut vessaa vetää ja kuluttaa näin "oikeaa" vettä :D
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 04:41"]
"Jos sai antibioottikuurin vaikka korvatulehdukseen, lääkkeen syöminen lopetettiin heti kun tuntui terveeltä. Loput säästettiin, jos vaikka sisarus sairastuu. Niin ei tarvitse uudelleen lääkärissä käydä." Hohhoo, tässä on järjen jättiläinen... Ei sitä huvikseen hoeta, että antibioottikuuri on aina syötävä loppuun.
[/quote]
Tuo on ehkä idioottimaisin säästöajatus, mitä täällä on tähän asti kerrottu. Leikitään lasten terveydellä, jopa hengellä.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 23:46"]Esimerkiksi tänään huomasin kännykän laturin johdon olevan lähes poikki, niin pahasti että jopa metallilangat näkyi rispaantuneina. Varovasti irrotin johdon seinästä tajutessani tämän puhelimeni ollessa latauksessa. Menin sanomaan miehelle että kato tätä eihän tätä voi enää käyttää. Mitä mies sanoi? Et sä voi luopua tuosta ennen kuin saat uuden. Teippaa se kirkkaalla teipillä. Voi vittu mikä tyhmyys tai ei kerta kaikkiaan välitä edes turvallisuudestani. Uhkasin taas erolla. Miten tuollaisen idiootin kanssa voi tuntea olonsa turvalliseksi?
[/quote]Haloo, mies sanoi että paikkaa se siksi aikaa että saat uuden. Jos ette asu Gigantin takahuoneessa niin kyllä siinä yleensä hetki menee ennen kuin saa uuden hankituksi. Varmaan ihmetteli mielessään minkä hullun on nainut kun rupesit tuon jälkeen avioerolla uhkailemaan.
Up