Karseimmat piheilytarinat jakoon!
Enoni ei antanut vieraidenkaan vetää wc-pönttöä. Piti myös vaimonsa kanssa tarkkaa kirjaa (sentilleen) kuluista ja vahti että kaikki kasetaan tasan. Ei kuitenkaan koskaan maininnut jos jäi itse voitolle jostain. Heillä oli myös omat hyllyt jääkaapissa.
Kommentit (499)
Miesystävä kutsui äitini ystävättären risteilylle, varakas kun oli, tämä lähti iloisena mukaan. Oli haaveissa hyvää syömistä, juomista ja tanssimista, kunnon treffit siis. Vaan toisin oli asian laita. Hyttiin päästyään herra kaivoi kassista karjalanpiirakat ja keitetyt kananmunat esiin ja niitä sitten herkuteltiin koko risteilyn ajan. Hytissä istuen tietenkin...
Isäni ja hänen puolisonsa jakoivat kaikki kulut sentilleen. Muistan eräänkin kerran, kun he laskivat tarkkaan paljonko kumpikin joutui maksamaan kahdesta kuivamaustepussista. Kerran pyysin isältäni lainaksi 100 mk, jotta saisin bussiliput opiskelupaikkakunnalta kotiin. Hän antoi minulle kilon pussillisen haukea.
Valitettava tosiasia on, että näitä pula-ajan nuoria on paljon ja kaikki säästetään "pahan päivän varalle". Sitten kun se paha päivä on, rahoja ei edes raaskita käyttää. Eivät usko ettei puupalttoossa ole taskuja.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 10:25"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 10:23"] [quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 09:31"] [quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 08:46"] [quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 08:41"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 16:29"] [quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 15:25"] [quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 15:13"] LApsuudenystäväni äiti seukkaa miehen kanssa jolla kymmeniä tuhansia euroja tilillä. Ei voi lähteä esim. tangomarkkinoille tai teatteriin yms. tapahtumiin kun liput maksaa niin paljon :) kökötetään sitten neljän sienän sisällä ja lasketaan rahoja. [/quote] Miehen lompakollako pitäisi siis päästä loisimaan? [/quote] Kyse on lähinnä siitä että missään ei käyd'ä mitään ei harrasteta koska se maksaa. Aika henkisesti köyhää elämää katella sitä pankkitilin saldoa,jää elämä elämättä. [/quote] Minäkään en maksaisi mitään kymmenien eurojen sisäänpääsymaksuja koskaan. Sitä paitsi kaikki ei edes halua juoksennella kaikenmaailman harrastuksissa, juhlissa, konserteissa jne [/quote] Tee ihan kuin haluat, mutta muut ihmiset haluavat joskus jopa kokea jotain elämässään, eikä vaan istua neljän seinän sisässä peläten että silmienräpyttely nostaa lämmityskuluja. [/quote] Jos haluaa kokea jotain niin löhtee maailmalle eikä johonkin hemmetin konserttiin. Lähde vaikka kiertämään eurooppaa reppumatkaajana niin näet maailmaa miljoona kertaa enemmän kuin jossain tangomarkkinoilla tai ruisrockissa. Jos ihmisellä ei ole parempaa tekemistä elämässään kuin juosta tuollaisissa paikoissa niin se kertoo että Suomessa tehdään liian vähän työtä. Jos tuollaiseen on rahaa niin se tarkoittaa Suomessa on suuret palkat ja halvat hinnat. Joten turha valittaa ruaan kalleudesta, korkeista veroista, alhaisista palkoista ja asumisen kalleudesta [/quote] Toisaalta huutonaurun paikka, toisaalta surullista tuo ääliömäisyytesi. [/quote] Perustele [/quote] Ajattele
[/quote]
Jos rahaa on tavallisella duunilla turhanpäiväisyyksiin niin silloin palkat ovat hyvät ja hinnat ovat alhaiset.
[/quote]
Ei, vaan se on normaalia elämää eikä mitään muuta.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:52"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:49"]

Kuka tähän keskusteluun palkat toi? Ja kuka niistä valittaa? Joku haluaa käydä festareilla tai tangonarkkinoilla, ketä haittaa? Helvetti, kai vapaa-ajallaan (jota on noin 16h päivässä+viikonloput) voi tehdä mitä haluaa, vaikka kiskoa kympin kahvia ihmisvilinässä vauvojen parkuessa vieressä. Onpahan jotain ihan muuta kuin happamia naamoja säästelemässä "voi sen kahvin juoda kotonakin" - ajattele nyt vielä kerran hyvä ihminen.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 10:25"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 10:23"] [quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 09:31"] [quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 08:46"] [quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 08:41"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 16:29"] [quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 15:25"] [quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 15:13"] LApsuudenystäväni äiti seukkaa miehen kanssa jolla kymmeniä tuhansia euroja tilillä. Ei voi lähteä esim. tangomarkkinoille tai teatteriin yms. tapahtumiin kun liput maksaa niin paljon :) kökötetään sitten neljän sienän sisällä ja lasketaan rahoja. [/quote] Miehen lompakollako pitäisi siis päästä loisimaan? [/quote] Kyse on lähinnä siitä että missään ei käyd'ä mitään ei harrasteta koska se maksaa. Aika henkisesti köyhää elämää katella sitä pankkitilin saldoa,jää elämä elämättä. [/quote] Minäkään en maksaisi mitään kymmenien eurojen sisäänpääsymaksuja koskaan. Sitä paitsi kaikki ei edes halua juoksennella kaikenmaailman harrastuksissa, juhlissa, konserteissa jne [/quote] Tee ihan kuin haluat, mutta muut ihmiset haluavat joskus jopa kokea jotain elämässään, eikä vaan istua neljän seinän sisässä peläten että silmienräpyttely nostaa lämmityskuluja. [/quote] Jos haluaa kokea jotain niin löhtee maailmalle eikä johonkin hemmetin konserttiin. Lähde vaikka kiertämään eurooppaa reppumatkaajana niin näet maailmaa miljoona kertaa enemmän kuin jossain tangomarkkinoilla tai ruisrockissa. Jos ihmisellä ei ole parempaa tekemistä elämässään kuin juosta tuollaisissa paikoissa niin se kertoo että Suomessa tehdään liian vähän työtä. Jos tuollaiseen on rahaa niin se tarkoittaa Suomessa on suuret palkat ja halvat hinnat. Joten turha valittaa ruaan kalleudesta, korkeista veroista, alhaisista palkoista ja asumisen kalleudesta [/quote] Toisaalta huutonaurun paikka, toisaalta surullista tuo ääliömäisyytesi. [/quote] Perustele [/quote] Ajattele
[/quote]
Jos rahaa on tavallisella duunilla turhanpäiväisyyksiin niin silloin palkat ovat hyvät ja hinnat ovat alhaiset.
[/quote]
Ei, vaan se on normaalia elämää eikä mitään muuta.
[/quote]
Miksi nämä samaiset ihmiset sitten valittavat rahaongelmistaan kun kun tulee putkiremontti, vesivahinko, auto hajoaa jne? Kun rahat on käytetty tuollaiseen roskaan.
Lopettaisi sitten sen voivottamisen hintojen kalleudesta ja pallkkojen pienuudesta
Miksi tänne on eksyny joku hullu pihi vänkäämään? Mene muualle!
Tai opettele edes lainaamaan niitä viestejä oikein.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 23:17"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 23:05"]

Kuka niistä nyt valitti, ja miten se liittyi joidenkin muiden sairaalloiseen saituuteen?
Naapurilla (lapsiperhe) oli puolet olohuoneen lattiasta peittävä valkoinen paimentolaismatto. Tarvitsivat kerran apuani yhdessä teknisessä jutussa ja joutuivat päästämään sisälle (yleensä asiointi hoidettiin pihalla tai ovensuussa). Pöyheä valkoisena hohtava matto kiinnitti huomioni ja kysyin, että miten saatte pysymään sen noin puhtaana ja pöyheänä. Rouva vastasI, että emme kävele ja oleile sen päällä koskaan. Pyysi minuakin kiertämään maton sen reunan ja seinän välistä kapeaa paljasta lattiaa pitkin. Sekä vanhempien että lasten makkareissa näytti olevan samanlaiset matot. Sääliksi kävi lapsia.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 21:00"]Kaverin luona ei saanut sammuttaa vessan valoa, vaan se oli koko päivän ajan aina päällä ja sammutettiin vain yöksi. Kuulemma oli laskettu, että se kuluttaa jatkuvasti päällä olevana vähemmän sähköä kuin että sitä rämpättäisiin päivän aikana jatkuvasti päälle ja pois.
[/quote]
Onkohan meillä ollut sama kaveri :P
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 08:58"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 08:55"]
Yhden kerran kun painaisee wc tyhjennystä siihen huuhteluun kuluu 6-10l vettä/kerta. Jos käyt kusella 20xpäivässä se tekee 120-200l/päivä. Eli kuukaudessa (30päivää) 3600-6000l. Yksi kuutio eli 1000l kylmää vettä maksaa noin.5€ niin se tekee 16€ - 30€/kk. Pelkkä vessan vetäminen.. Kallista on..
[/quote]
Normaali ihminen ei varmaan käykään 20x päivässä kusella.
[/quote]
Mä käyn ja oon normaali ihminen
Vessanpönttöpihit on selvästi yleisiä. Omatkin esimerkit liittyy vessan vetämiseen:
Tätini mies ei antanut vetää vessaa kusellakäynnin jälkeen. Jos se erehtyi tekemään, tuli "kuppi kusta, 10 litraa vettä"-saarna.
Enoni taas ei vetänyt vessaa edes suuremman hädän jälkeen, sillä vessaharjahan on sitä varten että survotaan kaikki kiinteä viemäristä alas. Ei varmaan tarvitse sanoa että hänen vessassaan haisi aivan hirveälle...
Olen kuulemma itse pihi... :D Olin viime kesänä huoltoasemalla tankkaamassa ja menin sisälle maksamaan. Oven edessä seisoi nuori poika, arviolta 8-9-vuotias, joka pyysi minulta kiltisti vähän rahaa. No, ajattelin olla ystävällinen ja ojensin hänelle 2€ kolikon. Poika tuijotti suu ammollaan ja kulmat koholla, huusi "vitun pihi" ja lähti juoksemaan pois paikalta. Suomen tulevaisuus näyttää taas aika valoisalta...
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:44"][quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 17:09"]onko mikään muu länsimaalainen niin pihi kuin suomalaiset?! Niin sairaita tarinoita, että jumalauta..... [/quote]niin, eihän muualla kun suomessa olla pihejä, hulluja, juoppoja, naistenhakkaajia jne. Suomessa kaikki on vialla. Mutta ei missään muualla mitään vikaa. Huoh...
[/quote]
Miten naistenhakkaaja eroaa miestenhakkaajasta? Onko nainen jotenkin parempi ihminen joten sen hakkaaminen on pahempi asia vai?
[/quote]häh? En mä sitä tarkottanu?:D ihan yhtä pahoja on molemmat.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:05"] Suihkussa ei vierailun aikana saa käydä. Setäni, eli mummoni vävy kerran lätkäisi mummoni käteen 20€ ja paineli suihkuun. [/quote] Setäsi oli oman äitinsä vävy? Eli naimisissa oman siskonsa kanssa? [/quote] Sulla tais mennä enot ja sedät sekaisin..
[/quote] No voi jumalauta, jos tyyppi on sun mummosi vävy, niin se ei ole sen enempää sun setä kuin enokaan!
Isäpuoleni oli mestari näissä:
- Sääti veden lämmitysjärjestelmää siten että suihkusta tuli aina vain kyläää vettä
- Otti kellosta aikaa kun joku meni saunaan ja hakkasi sitten ovea kun hänen mielestään oli saunottu tarpeeksi
- Säilöi asunnon ja varaston täyteen vanhaa roinaa ja lehtiä joita kuulemma aikoi sitten joskus käyttää.
- Vaati kuukausittaista tilavuokraa kenkälaatikon viemästä tilasta kun muutin kotoa pois. Laatikko unohtui muuttokuormasta ja otin sen mukaani seuraavalla käynnilläni.
- Piti tietokoneen vieressä kippoa johon piti laittaa kolikoita maksuksi netin käytöstä. Veloitus oli muistaakseni markan minuutilta.
Näitä riitti. Äitini vielä elätti kyseistä henkilöä joten hänen rahoistaan ei näissä ollut kyse
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 04:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:05"] Suihkussa ei vierailun aikana saa käydä. Setäni, eli mummoni vävy kerran lätkäisi mummoni käteen 20€ ja paineli suihkuun. [/quote] Setäsi oli oman äitinsä vävy? Eli naimisissa oman siskonsa kanssa? [/quote] Sulla tais mennä enot ja sedät sekaisin..
[/quote] No voi jumalauta, jos tyyppi on sun mummosi vävy, niin se ei ole sen enempää sun setä kuin enokaan!
[/quote]
Mummolla on lapset Pertti ja Liisa. Liisan mies on nimeltään Olavi. Pertin tytär Johanna päätti kirjoittaa palstalle mummostaan ja suihkuhalukkaasta sedästään Olavista, joka on kuin onkin mummon tyttären mies, jota kutsutaan suomeksi vävyksi.
Yksi tuttu meni kauppaan ja siellä oli kampanja, että saa muovikasseja ilmaiseksi. Se oli sanonut, että anna sata kappaletta......
Omasta perheestä on periytynyt tapa ettei mitään voi ostaa täydellä hinnalla, mutta muuten olen aika normaali rahankäyttäjä. Tässä muutama esimerkki omasta elämästä:)
Mummoni ja äitini eivät olleet tottuneet pintakuiviin vauvanvaippoihin. Niitä sitten "ihan kuivia" vaippoja ripusteltiin käytön jälkeen pitkin pattereita. Minä sitten vierailun jälkeen keräilin roskiin. Koskaan en saanut lahjaksi leluja vaan vaatteita, urheiluvälineitä ym tarpeellista. Vessan vesiä säästettiin, syötiin vanhentunutta ruokaa enkä muista että isä olisi koskaan käynyt kahvilla.. Hän nautti suunnattomasti jos sai alennusta yhdenkin euron ja rahasta ei todellakaan ollut puutetta.
Anoppilassa oli koira jolle syötettiin kaurapuuroa ja perunankuoria. Ei rokotettu eikä käytetty lääkärissä. Suihkussa sai käydä 2 kertaa viikossa. Apen suurinta huvia on sammuttaa valoja ja kerran sammutti valot huoneesta kun ei huomannut minun istuvan siellä
373 jatkaa..
Anoppilassa myös kilpailevat naapurin kanssa kuka vie vähemmän roskia yhteiseen kerran 2kk tyhjennettävään roskikseen. Niitä poltetaan yms. Usein ollaan ajettu 2h kotiin vaippapussi mukana, yök.. Kiista lähti siitä että yksin asuva naapuri olisi halunnut maksaa vähemmän kuin puolet yhteisroskiksesta...
Tuttavaperheen uutta 2 vuotta vanhaa taloa suojellaan hysteerisesti. Lattiat on peitetty matoilla ja pahveilla! Sohvalla ja tuoleilla kankaita ja pyyhkeitä eri paria. Lasikantinen ruokapöytäkin muoviliinan alla. Sanomattakin selvää ettei lapsille ole hankittu kuin pehmeitä leluja